Pohjoistuuli on aina kylmä

Minun piti mennä provinssin suurimpaan ostoskeskuskeskittymään Metrotowniin tänään, mutta toimin yksinkertaisesti liian vähäisellä hapella eilisiltaisten rasitusten jälkeen. Olen todellakin jo liian vanha, kuten minua on erinäisiltä tahoilta jaksettu muistuttaa. Täydelliseltä turhuudelta ja melankoliaan vaipumiselta pelasti iranilaisen playan järjestämä iltaretki Pohjois-Vancouverin puolelle persialaiseen ravintolaan einehtimään. Matkaseurue koostui teemaan sopivasti pääsääntöisesti lähi-idän asukeista. Lähes tunnin mittainen linja-automatka suuntaansa tuntuu jo arkirutiinilta. Ruoka ei ollut erityisen hyvää, mutta maksoi salaatteineen ja jälkiruokineen vähemmän kuin läheisestä 7-Elevenistä ostettu savukerasia. Oli erinomaisen mielenkiintoista kuunnella iranilaisen, libanonilaisen ja israelilaisen matkakumppanin kuvauksia lähi-idän politiikasta ja arkielämästä. Ryhmä oli kyllä melkoisen maallistunut koska toisin kuin eräät muut muslimit, mukana olleet eivät edes paastonneet Ramadanin velvoittamana. Eniten nautin meksikolaisen Senior Orgasmon kiusaamisesta. Leppoisa Senior kimpaantuu kerta toisensa jälkeen kuullessaan millaisia stereotypioita me tallaajat kotimaastaan toisinnamme. Mutta silti, eihän Meksikossa ole kuin aavikkoa ja kaktuksia, ja kaikilla meksikolaisilla on aina pelkät (viikset).

Minun pitäisi oikeasti yrittää opetella edes hieman uusia kieliä täällä ollessani. Sen sijaan istuin televisiohuoneessa tapittamassa Suzukan GP-kilpailua, juomassa keskiolutta ja nauttimassa elämän pienistä mukavuuksista, kuten mahdollisuudesta katsella urheilutapahtumaa ilman mtv3:n vähämielisiä selostajia. RAmen.