Heviurpojen laskeva rajahyöty

Neljän viikon Vancouver-veteraanina mukautumiseni pohjoisamerikkalaiseen elämäänmenoon on edelleen tietyiltä osin alkutekijöissään. Suhtautumiseni erilaisiin pieniin sosiaalisiin konventioihin nimittäin riippuu hyvin vahvasti vuorokauden ajasta. Aamuisin vireystila ja mieliala eivät oikein ole happy happy joy joy, vaikka illalla toiminkin mielestäni jo varsin mallikelpoisesti. Ongelmakohtia tuottava mm. seuraavat tilanteet:

Paikallinen tervehtiminen. Tervehtiminen tapahtuu vetämällä suupielet korviin kuin kuuluisalla Hangon keksillä ja kiekaisemalla falsetissa Good morning (etunimi)! How are you today! Koska nimimuistini perustuu lähinnä hyvin pitkiin assosiaatioketjuihin ja Camelin raiskaamat keuhkoni eivät saa aikaiseksi riittävän korkeaa äänialaa, tyydyn yleensä nyökkäämään ohikulkijalle ja ehkä mutisemaan tervehdykseksi sanan "Hai" (!="Hi"). Olen miettinyt hankkivani ns. aamukalsarit joilla kiristäisin Kügelini Gibbin veljesten tyyliin siten, että ääni lähtisi tarvittavan kimeänä riippumatta äänen käheydestä. Toinen vaihtoehto voisi olla pakollinen äänenavaus vaikka kukkopillin tahdissa ennen asunnosta poistumista.

Edellisen lisälehti: voinnin kysely. Osaan jo ohittaa jatkuvan vointini kyselyn enkä edes yritä alkaa tarinoimaan päivän tuntemuksistani puolitutuille ihmisille käytävillä. Tämä on siinä mielessä helppoa, että edellisen kohdan latenssiajan ansiosta voinnin kyselijä on yleensä jo ehtinyt ohittamaan minut ennen kuin ehdin sanomaan mitään, enkä enää avaudu huonosti menneestä päivästä kuin eurooppalaisille kolleegoilleni. Miksi minun vointini ketään kiinnostaisi?

Small talk. Kyllä minulta tekstiä lähtee, mutta ei aamuisin. Ja kun puheenaiheet aamulla revitään paikallislehdistä, ei minulla ole asiaan oikein mitään sanottavaa. Vai että on Albertan provinssin ylijäämä niin iso, että kuvernööri harkitsee sen jakamista kaikilla Albertan asukkaille? Sehän tekee $400 dollaria asukasta kohden! Antaisivat sen edes köyhille eikä kaiken maailman SUV-kuskeille. Kyllä Alberta vaan on Kanadan Teksas.

Ruokaillessa on myös mielenkiintoista seurata kuinka ihmisten sosiaaliset piirit alkavat muotoutumaan. Sosiaalisten kontaktien hankkimisen rajahyöty tuntuu olevan kovasti laskeva, koska kolmannen viikon jälkeen ihmiset hakeutuvat paljon helpommin pöytiin jossa heillä on jo tuttuja kasvoja. Luulen että joudun pakottamaan itseni näkemään sen vaivan, että tunkeudun jo muodostettujen piirien ulkoreunalle yrittäen tuoda itseäni tyrkylle. Ajan kuluessa piirien kehittämät sisäiset käyttäytymiskoodit ja konventiot tosin voimistuvat siten, että tällaiset pyrkimykset vaativat kerta kerralta enemmän resursseja. Onneksi olen muodostanut niitä omia piirejänikin joihin voi vetäytyä kun lisäkustannukset tuntuvat odotettavissa olevaa hyötyä suuremmilta. Alustavien piirien muodostuminen tällaisessa yhteisössä taitaa perustua enemmänkin sattumaan kuin joihinkin erityisiin ominaisuuksiin, ehkä äidinkieltä lukuunottamatta. Oma sosiaalinen piirini on turhankin naisvoittoinen.

Homogeenisuudesta puheen ollen, tämä yhteisö koostuu hyvin kirjavasta joukosta ihmisiä niin kauan kuin puhutaan kansallisuuksista, etnisistä taustoista, harjoitettavista uskonnoista tai ammatillisesta suuntautumisesta. Silti sekalainen joukko tuntuu monessa mielessä kovin homogeeniselta. En oikein osaa täsmentää miksi, mutta uskoisin sen pitkälti johtuvan tieteellisestä maailmankuvasta. Tämä heijastuu tietynlaisena asiakeskeisenä suhtautumisena eriäviin näkemyksiin, arvoihin ja maailmankatsomuksiin.

Joku muu on esittänyt taustalla olevat asiat varmasti analyyttisemmin ja hienommin kuin minä tässä. Minusta tuntuu siltä, että ne jotka ilmoittavat topakasti olevansa "analyyttisia", "pohdiskelevansa asioita" ja "pitävänsä pitkistä ja syvällisistä keskusteluista viinilasin ääressä" eivät oikeasti edes ymmärrä mitä analyyttisyydellä tarkoitetaan, vaan nimenomaan vain "pohdiskelevat asioita" ryystäen samalla halpaa punkkua ja harrastaen sosiaalista selänrapsuttelua. Itse tiedän kuuluvani suurimman osan ajasta tähän ryhmään joka tapauksessa, kuten nytkin tätä kirjoittaessani. En usko alkoholin erityisesti parantavan kognitiivisia kykyjäni vaikka kirjoitinkin molemmat akateemiset lopputyöni alkoholin vaikutuksen alaisena. Tosin jälkimmäisen työn aikana käytettyjen juomien laatu oli huomattavasti korkeampi. Kai se on sitä edistystä, sano.

Sosiaalisesta selänrapsuttelusta jatkaen, erityistutkija kutsuttiin elämänsä ensimmäiselle kiitospäivän aterialle sunnuntaiksi, joten edellämainittua viiniäkin löytyy hyllystä. Opin vasta eilen että British Columbiassa tuotetaan satoja viinejä ja täältä löytyy peräti 97 viinitilaakin vuoden 2005 tilastojen perusteella. Saapas nähdä kuinka paikallinen Riesling sopii kalkkunan kera nautittavaksi. Halpaa se nimittäin ei missään nimessä ollut.