Mun kivet on gneissiä

Tutustuin torstaina jääkiekon ja taitoluistelun jälkeen Kanadan kolmanneksi suosituimpaan urheilulajiin. Mitä tästä kaikesta jäi käteen, paitsi kanoja lesotholaisille naisille? Ensinnäkin, curling-rata on huomattavasti pidempi kuin miltä se televisiossa näyttää. Toiseksi, curling on huomattavasti vaikeampaa kuin miltä se televisiossa vaikuttaa. Kolmanneksi, curling-kapteenit huutavat huomattavasti lujempaa kuin miltä se televisiossa kuulostaa. Curling oli sekoitus keilailua ja petanqueta, mutta isommalla radalla ja suuremmalla seremonian määrällä.

Vähemmän edistyneet harrastajat pärjäävät, kun pingottavat kumisen pitokappaleen toisen kengän päälle pitoa antamaan, ja sijoittavat liukukappaleen toisen kengän alle heittäessään kiveä. Liukuminen koko matkan rajaviivalle asti suorassa asennossa on hankalaa ja samoin oikean pyörimisnopeuden saaminen kiveen kierteen aikaansaamiseksi. Curling-rata valmistetaan ennen peliä kastelemalla se siten, että radan pintaan jäätyy suuri määrä vesipisaroita. Nämä vaikuttavat kiven rataan siten, että suoraan heitetty kivi ei liu'ukaan suoraan vaan lähtee hallitsemattomaan luisuun. Niinpä oikean kierteen eli curlingin saaminen on tärkeää onnistuneen suorituksen kannalta.

Harjamiehet pyrkivät vaikuttamaan kiven liikkeeseen hiomalla näitä paukamia pois. Keskittämällä harjauksen toiselle puolelle kiven kulkemaa rataa saadaan kierrettä vahvistettua tai heikennettyä, ja näin vaikutettua kiven lopulliseen osumakohtaan. Ryhmälleni annetut vuokravälineet vastasivat teholtaa jään hinkkaamista Sinipiialla, mutta viereisellä radalla pelanneet asiantuntijat käyttivät kuuleman mukaan huippukalliita komposiittivartisia mikrokuituharjoja joilla kiven rataan voitiin aikuisten oikeasti vaikuttaa.

Radan pituudesta johtuen heittäminen vaatii, että kapteeni ohjaa suoritusta pesästä käsin ainakin jos pesässä on valmiiksi kiviä. Joukkueen roolijako on tärkeä pelin sujumisen kannalta, sillä kaltaistemme noviisien pelatessa heittäjä aloitti tyypillisesti suorituksensa ennen kuin kapteeni ehti näyttämään haluamaansa heittopaikkaa, vastakkaisen puolen pelaajat seisoskelivat keskellä rataa ihmettelemässä ja harjaajat keekoilivat luutiensa kanssa muuten vain missä sattuivat.

Sain yhden puolittaisen poiston ja yhden määrämittaisen pesään. Onnistunein suoritukseni oli kuitenkin se, että siirtäessäni liian lyhyeksi jäänyttä kiveä se karkasi käsistäni ja osui vastapuolen turkkilaisen kapteenin jalkoihin. Graniittiset kivet liukuvat jäällä todella helposti, mutta painavat noin kaksikymmentä kiloa, joten törmäyksen seurauksena ottomaani keräili erittäin näyttävästi kyljelleen. Miehen huumori oli sen verran koetuksella, etten voinut muuta kuin toistuvasti pahoitella hienoa kaatoani. Asiaa ei helpottanut se, että intialainen ystäväni hirnui taustalla ja ilmoitti että tein päivän viihdyttävimmän suorituksen.

Ihan mukavaa hommaa, sano.