Kivet pesään, kanat Lesothoon

Ennen tuloani Kanadaan uhosin kotipuolessa, että suurin tavoitteeni postdoc-vuodeltani on opetella pelaamaan curlingia. Tässä vaiheessa korostetaan, että uhoaminen tapahtui jo ennen kuin curlingista tuli kuuminta hottia Vanhapietarpoukaman menestyksen myötä. Huomasin tilaisuuteni tulleen kun osallistuin taannoin Collegen hyväntekeväisyysillallisen yhteydessä järjestettyyn huutokauppaan ja huusin joukkueelleni venezuelalaisen kaunistuksen myymän curling-illan. Tänä iltana on luvassa paikallisen seuran järjestämä opetussessio ja peli-ilta Richmondissa. Sanasto on jo hallussa ja tiedän huutaa harjamiehille "hurry!" enkä "hard!". Olen myös tullut siihen tulokseen, että curlingista voi kertoa vain yhden vitsin, joka liittyy olennaisesti sukupuoliin ja harjaamiseen. Toivon etten kuule kyseistä huumorpläjäystä enää kertaakaan.

Ai niin, perikanadalaiseen tyyliin hyväntekeväisyyshuutokaupassa kerätyillä kahdellatuhannella dollarilla ostetaan afrikkalaisia kanoja lesotholaiselle naiskommuunille. Toivon totisesti, että ne naiset ovat edes oikeasti afrikkalaisia, eikä länsimaalaisia elämysmatkailijoita.