Nahkat tulloo

Kanadalainen pääsiäinen on ohitse ja valitettavasti en ole hullua hurskaampi siitä, miten tätä herramme ylösnousemuksen juhlaa täällä päin maailmaa vietetään. Väänsin töitä perjantaista sunnuntaihin, mutta ilmassa ei ollut etenemisen riemua vaan pelkkää mustaakin mustempaa turhautumista teknisten ongelmien kanssa ja pään hakkaamista päin betoniseinää. Jotain hyvääkin moisesta syntyy aikaiseksi, nimittäin se että kun joka päivä harmittaa joka tapauksessa niin perkeleesti, niin alituisen Bacchuksen palvomisen sijaan olen purkanut harmitusta salilla. En tiedä kumpi on parempi ratkaisu, myöntää raakalaismaiselle professorille ettei työkaluni rakentaminen edennyt käytännössä lainkaan kuluneen viikon aikana, vai valehdella että vietin virkistävän pääsiäisloman akkuja lataillessa. Jälkimmäinen selitys ei sekään erityisesti auta, koska kirjoitushetkellä kahta ruhoa siirretään New Yorkista kohti Vancouveria. Luvassa on runsaan viikon mittainen isännöintirupeama ja totta puhuen juuri nyt tuntuu siltä että voisin aivan hyvin heittäytyä matkaoppaaksi iljettävälle velipojalle ja kapteeni Haydaylle.

Sain lainattua Ottomaanilta vuodesohvan josta rakennan pariskunnalle rakkauden pesän. Kuulin ilmastotieteilijältä että Slovakiassa oli ennen wanhaan tapana juottaa pikkuvauvoille oopiumilla tms. humehilla terästettyä maitoa, jotta piltit pysyisivät laskemassa lampaksia ja talon väki ehti raatamaan pelloilla pidempään. Jos nämä piltit eivät pysy hiljaa, voin yrittää juottaa niille väkijuomia, mutta pelkään pahoin että ne viinaratit vain innostuvat moisesta ja naapurissa asuvat kiinalaiset tytöt tulevat taas hakkaamaan ovea ja implisiittisesti uhkailemaan erinäisilllä kung-fu-liikkeillä (kuten tiedämme, kaikki kiinalaiset osaavat kung-fua ja muuttuvat vanhemmiten filosofeiksi). Edellisen kerran hyökkäys tapahtui toissaviikonloppuna kun erehdyin keskustelemaan huoneessani kanadalaisesta työnhausta mahdollisesti liian suurella äänellä. Ovi oli toki kiinni mutta olihan kyseessä sentään lauantai-ilta ja kellokin kävi jo kohti puolta yötä.

Työnhausta puheenollen, eksoottinen Intian-setä paljasti Microsoftin tarjoaman peruspalkan suuruusluokan vastavalmistuneelle, ilman työkokemusta opiskelijarekrytoinnin kautta sisään otetulle maisterille.

Kävin katsomassa Googlen rekrytointivideota enkä ollut erityisen vakuuttunut. Oli niin energistä, ja nopearytmistä ja dynaamista ja mukavaa. Haastatteluvideosta päätellen Googlella on töissä ainoastaan nuoria naisia jotka harrastavat joogaa ja syövät luomuruokaa. On sievää ja kaunista ja päiväkotia ja kaikki istuvat jumppapallojen päällä. Oikein kaksitoista viikkoa saivat äitiyslomaa ja kukkia työnantajalta. Ne kersatkin leikkivät niillä jumppapalloilla. On tosi ihqua kun on tehnyt vuoden töitä Gmailin eteen ja sitten bileissä tapaa ihmisiä jotka kertovat käyttäneensä sitä sähköpostien kirjoittamiseen.

Tänään haistatin työnteolle ja väänsin itseni tämän kauden päättäjäisiin Cypress Mountainille. Kun tähän mennessä olen laskenut kerran intermediate-rinteen läpi, nyt auringon paistaessa laskin tuoreella lumella toistakymmentä sinistä rinnettä läpi ja pari mustaakin. Sitten petti selkä ja jalat viimeisellä runilla ja takaraivoa ja niskaa jomottaa vieläkin fantastiset voltit kantin haukatessa täydessä vauhdissa lunta ja lähettäen kelvottoman tielleen.