Kahdeksan treffin sääntö

Matkustaessani taannoin Montréaliin majoituksen tarjosi kansainvälisen matkaemäntäni (po. international escort and travel companion) entinen poikaystävä Dave ja tämän nykyinen tyttöystävä Andrea. Molemmat työskentelivät peliteollisuuden palveluksessa. Kuluneen viikonlopun aikana autoin kansainvälistä matkaemäntääni hakemaan tavaransa takaisin viimeisimmän poikaystävänsä Pierre-Paulin asunnolta, jossa ne ilmeisen riitaisan eron jälkeen olivat maanneet viimeisen vuoden ajan. Kuten osasin jo odottaa, P-P työskentelee peliteollisuuden palveluksessa (hänen mukaansa NHL 2007 on "kovaa tavaraa") mutta siirtyi nyt EA:n Kalifornian toimipisteeseen töihin. Veró järjesti muuttotavaroiden kuljetuksen puoli-ilmaiseksi työnantajansa kautta ja vastalahjaksi sai paitsi omat tavaransa, myös koko joukon P-P:n tavaroita. Paketista vetäisty espressokone ja 28" televisio eivät ole hullumpi korko vuoden kalustelainalle.

Minun on ilmeisesti osin kiittäminen P-P:n syvää harrastuneisuutta nykyisistä edistyneistä kyydeistäni. Kuultuani vihjauksia herrasmiehen erinäisistä pidemmälle viemistä mieltymyksistä myöhempien tuttaviensa kanssa odotin jotain hieman erikoisempaa. Ehkä peliohjelmistoteollisuudessa ylitöiden painaminen ja internetissä roikkuminen vain tekee ihmisestä vähän sellaisia tuhmia. Puheeksi tuli P-P:n ja tämän (luonnollisesti kanadanranskalaisen, kuinkas muuten) seurapiirin kanssa Vancouver ja Vancouverin deittailukulttuuri. Perinteinen "perseet, kanit ja aamuinen tilannearviointi (ts. katso mitä tuli löydettyä ja jos olet mies, yritä silti vielä kerran)"-lähestymistapa ei kuuleman mukaan toimi kainojen (tai korkeamoraalisten, miten vaan) BC:n neitojen kanssa. Sex? No thanks, we're British.

Sen sijaan, näin minua valistettiin, täällä vallitsee jotain jota he kutsuivat kahdeksan treffin säännöksi.

1. Koska Starbuck's, tuo kahvin mahtiketju jonka logo on kahville mitä kultaiset kaaret pikaruualle mutta korkeammalla laadulla, on penetroinut koko kaupungin, on vain luonnollista että ensimmäsillä treffeillä mennään kahville ja lopuksi annetaan yhden käden poskea hipaiseva halaus.
2. Toisilla treffeillä mennään oluelle ja pidetään lopuksi välillä kädestä kiinni.
3. Kolmansilla treffeillä mennään syömään ravintolaan, pidetään kädestä hieman enemmän kiinni ja mahdollisesti annetaan suudelma huulille.
4. Neljänsillä treffeillä mennään elokuviin ja pyritään koskettamaan neidon polvea, pidetään kädestä kiinni ja annetaan lopuksi suudelma huulille.
5. Viidensillä treffeillä harrastetaan korkeakulttuuria teatterin tai konsertin muodossa (ja pelimies yrittää päästä hipaisemaan neidon reisien sisäpintaa), pidetään kiinni... no niin.
6. Kuudensilla treffeillä voidaan kaiketi yhdistää jotain edellisistä ja pyrkiä saatille tämän kotiin keskustelemaan ja ehkä juomaan viiniä (ja pelimies yrittää päästä antamaan neidolle jalkahieronnan).
7. Kts. edellinen kohta.
8. Kahdeksansilla treffeillä rahaa on palanut keskimäärin $300 dollaria (CAD) ja jumalien lahja erotiikalle makaa kuin proverbiaalinen kampela ajatellen vaahteralippua ja Kanadaa.

Tämä on oikeasti ensimmäinen kerta, kun törmään edes toisen käden tietona tähän sosiobiologian opuksista tuttuun mantraan "uroksen tulee käyttää riittävästi resursseja osoittaakseen arvonsa ja aikeidensa vilpittömyys (sic!)".
Sosialidemokraattisen valtiofeminismin alaisessa koululaitoksessa kasvanut nuori mies tai nainen ei kaiketi odota tai välttämättä edes halua tämänkaltaista menua (pikemminkin hämmentyy, sano), mutta jotenkin tuntuu siltä että edellisen kaltaista ohjenuoraa seuraamalla näistä tuskin tulee makuuhuoneen casanovia tahi mata hareja. Ja ennen kuin joku toteaa jotain, yhtä lailla naiseläjät ovat valitelleet paikallisten poikien odotukset alittavaa suoritustasoa (tosin juuri eilen kuulin ensimmäisen raportin ns. kehityskelpoisesta kokemuksesta, jään mielenkiinnolla odottamaan).

Datapisteiden puuttuessa totean että näin sen on nyt vain oltava, koska minä sanon niin.