Ekspatriaatin kolme vaihetta

Muistan lukeneeni jostain, että ulkomaankomennukselle lähtevät ekspatriaatit käyvät tyypillisesti läpi kolme vaihetta sopeutuessaan uuteen ympäristöönsä. Ensimmäisessä vaiheessa, päästessään eroon kotimaan rutiineista, uusi elinympäristö näyttäytyy kategorisen positiivisesti: (melkein) mikä tahansa ero kotimaan ja uuden elinympäristön välillä kääntyy jälkimmäisen voitoksi. Paikalliset pienet erot ja tavat ovat vaan niin ihquja ja kotimaahan jääneet siis five minutes ago ja muutenkin tosi juntteja. Ehkä tuo kuvauksen tyylilaji edustaa ennemminkin sitä mitä kolmikymppinen akateeminen siirtotyöläinen kuvittelisi teini-ikäisen au pairin kirjoittavan meseen tai MySpaceen tai mihin habbohotelliin ikinä, mutta ei se kolmikymppisen akateemisen siirtotyöläisenkään tuntemuksista niin ratkaisevasti poikkea. Siis täällä on tosi paljon hienommat maisemat, kalliimmat autot, enemmän rahaa, ystävällisemmät ihmiset ja aivan järkyttävän paljon kansainvälisempi ilmapiiri. Sitäpaitsi kuka jaksaa vetää jotain ruisleipää, siis haloo?

Toisessa vaiheessa, uutuudenviehätyksen laannuttua, paikalliset tavat ja rutiinit alkavat enenevässä määrin rasittamaan. Maisemiin turtuu, pienikokoiset kiinalaisnaiset kalliissa katumaastureissaan viis veisaavat jalankulkijoista, ja kaikki asiakaspalvelijat ovat perkeleen ystävällisiä mutta eivät aio tehdä asioiden eteen mitään, eivätkä edes puhu englantia. Sitäpaitsi kun saisi edes yhden pakkauksen Vaasan ruisleipää ja jotain muuta aivanmitätahansa juustoa kuin tuota helvetin cheddaria.

Kolmannessa vaiheessa ekspatriaatti alkaa sopeutumaan ja hyväksymään tosiasiat: näkemään vanhan kotimaan ja uuden asuinpaikan piirteet neutraalimmin niin hyvine kuin huonoinekin puolineen.

Pohjoismainen nimeltämainitsematon parinsadan tuhannen asukkaan Sisämaakaupunki on kokoonsa nähden paljon enemmän oikea kaupunki kuin kanadalainen puolen miljoonan ihmisen kaupunki. Tämä tosin johtunee siitä, että ne puolen miljoonan asukkaan kaupungit täällä ovat yleensä viisi-kuusi kertaa suurempien kaupunkien välittömässä läheisyydessä. Kulttuuritarjonnaltaan Sisämaakaupunki kamppailee voitokkaasti kanadalaisen yli parin miljoonan asukkaan Aasian Portin kanssa. Vaikka jälkimmäinen onkin selvästi kansainvälisempi, edellisestä voi myös rakentaa yhteyksiä ja yhteistyötä, jos kohta ei aivan yhtä kätevästi. Ja vaikka tämä yliopisto onkin nimekkäämpi ja täällä pönöttäminen suurempi meriitti, en näkisi että UBC ainakaan oman tutkimusalueeni sisällä on mitenkään oletusarvoisesti laadukkaampi opinahjo. Tiettyjä asioita täällä tehdään toki selvästi paremmin, mutta monessa suhteessa Sisämaakaupungin resurssit ovat erittäin vertailukelpoiset.

Toisaalta on hyvin mahdollista, että olen ehtinyt tottumaan erinäisiin Aasian Portin asioihin siten, etten edes ymmärrä niiden merkitystä itselleni. Luulisin että suurin tekijä on ympäröivä luonto ja valtaisat harrastusmahdollisuudet. En pysty nopeasti keksimään yhtään vapaa-ajan ulkoilma-aktiviteettia jota a) täällä ei pystyisi harrastamaan, sanotaanko pahimmassa tapauksessa tunnin-kahden ajomatkan päässä, ja b) vieläpä maailmanluokan olosuhteissa. Minua evästettiin aikoinaan ettei ihmisen perusluonto muutu mihinkään. Luulen pahoin, että Sisämaakaupungissa joisin päivästä toiseen kaljaa ja polttaisin kessua, koska en yksinkertaisesti keksisi mitään parempaa tekemistä. Tai ehkä kyse on vain siitä, että liha on heikko ja henki altis. Sitten voisin vielä mainita jotain pariutumismarkkinoista ja niiden eroista tarjonnan laajuuden ja laatuisuuden suhteen, mutta jätän sen toiseen kertaan.

Olen tainnut siirtyä kolmanteen vaiheeseen.