Kummitus- ja kauhujuttu

Swiss Toni valistaa meitä:

Putting up a tent is very much like making love to a beautiful woman. You rent her, unzip the door, put up your pole and slip in to the old bag.

Viikonloppuisesta lasten mehuhetkestä ei ole hirveästi aiemmin linkittämääni Danan tarinaa enempää kerrottavaa. Kuten kuvista näkyy, luonto ja maisemat ovat edelleen upeat.

Kuten aina ennenkin, käytin järjettömästi aikaa yrittäessäni löytää optimaalista tapaa pakata tavarani rinkkaan. Ja kuten aina ennenkin, suoritukseni epäonnistui. Kävin ennen retkeä ihmettelemässä Mountain Co-Opin, jo aiemmin mainostamani korttelin levyisen retkeilykaupan varusteita mutta loppujen lopuksi ostin ainoastaan lusikka-haarukka -yhdistelmän. Haaveilen vieläkin siitä, että minulla olisi täydellinen varustesarja jonka avulla tulisin toimeen aina ja kaikkialla. Mikä olisi tietenkin vähintäänkin tarpeellista, olenhan käynyt ainakin kerran vuodessa päivävaelluksella ja viettänyt kaksi yötä oikein teltassakin. Sitten siinä missä tyttäret avasivat aitoon ruotostelutyyliin raikkaat keskioluttölkkinsä ensimmäisen joenmutkan jälkeen, minä etsin hienointa sveitsiläistä suklaatiani ja itkin kuin lapsi kun suklaatia ei löytynytkään optimaalisesti pakatun rinkan sivutaskusta.

Koska alue oli entinen reservaatti, jokea ympäröi aito ja koskematon metsä johon ei metsurin saha ollut koskenut. Leiriytymispaikaksi löysimme mukavan oloisen, joskin matalahkon joen poukaman. Meitä informoitiin nousuveden olleen korkeimmillaan viideltä iltapäivällä joten pistimme leirin pystyyn, teimme ruokaa (todelliset telttailijat elävät tofulla), paistoimme vaahtokarkkeja (tämän täytyy olla myös ns. opittu mieltymys), nautimme raikasta keskiolutta, kuuntelimme norjalaista elektropoppia ja tyttäret käyttivät mukaan tuomiaan pyyhkeitä.

Kesken viileilyn minusta alkoi kiusallisesti tuntua siltä, että veden pinta lähestyi leiriämme. Löimme merkit vesirajalle ja kuten pian huomasimme että vesi todellakin nousi ja vieläpä todella nopeasti. Arvoimme hetken aikaa joen penkalle kiipeämisen ja uuden leiripaikan etsimisen välillä. Penkalla olisi ollut juuri ja juuri tilaa neljälle makuupussille jos paikalta löytynyt eläimen luuranko olisi viskattu pois häiritsemästä. Tässä vaiheessa tajusin, että syntymäpäiväsankari ei ollut koskaan aiemmin viettänyt yötä metsässä edes teltassa eikä hän oikein onnistunut havaitsemaan tilanteen koomisuutta. Toimintaa pilkkopimeässä yössä helpotti se, että kolmesta taskulampustamme yksi hajosi ja toisesta loppui patterit -- ja varapatterit olivat luonnollisesti kuluneet loppuun norjalaisen elektropopin tahdissa.

Itse asiassa olosuhteet olivat mitä hienoimmat: nousuveden täyttämä peilityyni joenuoma, kirkkaalta taivaalta loistava täysikuu ja vallitseva hiljaisuus jonka rikkoi ainoastaan melan ääni sekä naapurikanootista kuulunut ajoittainen kiroilu heidän ajaessaan toistuvasti pitkin penkkoja ja sukeltaen puskiin. Ensin Dana ei nähnyt mitään otsalamppunsa kanssa ja ohjasi kanootin ensimmäiseen puskaan. Tämän jälkeen hän käänsi lampun osoittamaan taaksepäin, jolloin valosta sokaistunut Tim ohjasi kanootin seuraavaan puskaan. Tuota sadattelua jatkui ja jatkui. Towelien sanoin: "Oh man, I'm so high right now, I have no idea what is going on".

Suureksi onneksemme löysimme puolivahingossa täydellisen leiriytymispaikan, korkean hiekkadyynin rannalla josta oli täydelliset näkymät lähes täyden kuun valaisemalle joelle ja vuorille. Läheisistä puskista kuulunut eläinten rapina ei tosin ilahduttanut kaikkia matkakumppaneitani. Vaikken usko että meidän majapaikkamme ympäristössä olisi varsinaisesti susia, karhuja tai muita suurempia mörköjä, avonaisessa tuulensuojassa (miksi sitä ikinä kutsutaankaan) yöpynyt Tim ei myöskään ilahtunut löytäessään aamulla minun jälkeeni jättämät ruuantähteet kahden metrin päästä makuupussistaan. Selvisi että leiriydyimme yksityismaille, mutta hätä ei lue lakia.

Haluan vielä todeta, että kuvassa näkynyt oluttölkkipatentti ilahdutti minua kosolti. Kun kanootista löytyi yksi ylimääräinen olut, Veró riensi laittamaan sen muovipussiin ja sitomaan pussin narulla kiinni ettei se karkaisi. Tämä on tietenkin peruskauraa, mutta narun sitominen läheiseen ruohotuppoon osoittaa jo jonkinasteista taisteluhenkeä.