Kel' lohikäärme on

Mainitsin Tofinosta kertovassa kirjoituksessani kahdesta kiinalaisesta matkatoveristani. Olen noin yleisemminkin ollut havaitsevinani, että moni tapaamani kiinalainen on omasta velton sosialidemokraattisesta katsantokannastani tarkisteltuna melkoisen lähellä amerikkalaisia neokonservatiiveja. Tämä koskee vähäisen kokemukseni mukaan enemmän Pekingistä ja Shanghaista kotoisin olevia, kun Hong Kongissa kasvaneet tuntuvat sattuneista syistä omaksuneen hieman eurooppalaisemman näkökannan mm. sosiaalisiin kysymyksiin. Tarkemmin ajatellen, en ole kohdannut yhtään kiinalaista joka ei olisi ollut kotoisin näistä kolmesta suurimmasta kaupungista. Kuuleman mukaan maan valtavasta koosta huolimatta suurin osa huippuyliopistoista löytyy juuri näistä kolmesta suurkaupungista, joten ne, joilla on riittävästi kykyä ja ennenkaikkea riittävän rikkaat vanhemmat, siirtyvät opiskelujensa alkaessa ensin akselille Peking - Shanghai - Hong Kong, ja ponnistavat sieltä ulkomaille.

Tapaamani kiinalaiset kiistävät maallaan olevan ongelmia ihmisoikeuskysymysten tai yleisemmin sosiaalisten ja yhteiskunnallisten asioiden kanssa, ja toisin väittäminen on länsimaalaisten sekaantumista Kiinan sisäisiin asioihin. Kansallinen itsetunto ja uho ovat näillä nuorilla huipussaan ja suurin osa heistä tuntuu olevan vilpittömästi sitä mieltä, että he ovat saavuttaneet asemansa puhtaasti henkilökohtaisten ominaisuuksiensa ansiosta. Lähes sosiaalidarwinistinen kilpailu paikasta auringossa on 1+ miljardin ihmisen maassa kovaa ja heikot sortuvat elon tiellä. Jos suomalaiseen kulttuuriin kuuluu onnen kätkeminen, kiinalaiseen kulttuuriin kuuluu rikkauksien esittely mahdollisimman suurelle yleisölle.

Tähän tekeekin mieli lainata tämän päivän The Globe and Mail:ista poimittua artikkelia otsikolla "Privilege is plentiful for wealthy Chinese":

Wang Quan, a 16-year-old in the Chinese city of Zhangzhou, has a huge advantage over his fellow students in their high-school exams. He's not smarter. He doesn't work any harder. But his father is chairman of a company with $47-million in annual sales. So, under an official government policy, he is entitled to bonus points on his test scores.

Under the new government rules, the bosses of any private enterprise that pays taxes of more than three million yuan (about $418,000) can apply for bonus points for their children on their school exams. This year, a total of 106 companies are eligible for the privilege.

Itseäni tämä lähinnä riemastutti, totta kai. Kontrasti on pohjoismaiseen menoon tottuneelle melkoinen. Vanhempien korkea tulo- ja koulutustaso ennustaa toki melkoisella todennäköisyydellä lasten tulevaa asemaa yhteiskunnassa, mutta vaikutusmekanismit ovat olleet perinteisesti hieman epäsuorempia. Toisaalta turhaan tässä jeesustelen: ovathan nuo eliittikoulut arkipäivää Euroopassakin ja vaikkapa Ranskan eliitti valmistuu valituista grand ecoleista -- vaikka luulisin että ne joutuvat edelleen ihan itse läpäisemään tentit. Ehkä tämä on jonkinlainen käänteinen kiinalainen muoto affirmative actionista.

Muistan kuinka kotomaassa tutkimusryhmäämme palkattiin kiinalainen tyttö. Valot paloivat tutkimuskammiossa aamut illat, kunnes palkkatoimistossa selvisi että tämä oli maassa puolisoviisumilla joka ei salli työntekoa. Ratkaisu? Hän sai jatkaa työntekoa palkatta, kunhan vain hiipi kammioon iltaisin eikä pitänyt muuten erityistä meteliä itsestään. Hän toki sai aikaiseksi tarvitsemansa julkaisut, palasi kotimaahansa viimeistelemään maisterintutkintonsa ja palasi takaisin, tällä kertaa jälleen oikeaksi ja palkatuksi tutkijaksi, joten aivan täydellisestä riistosta ei ollut kysymys. Paine ja halu sosiaaliseen nousuun on lohikäärmemaassa niin suuri, että pahoin pelkään niiden vielä tulevan, jyräävän meidät ja tervaavan laiskat länsimaiset perseemme. Siellä sitä ukkoa ja akkaa riittää.