Viisnelonen

Kävelen kuin rommitynnyriin kompastunut merimies: puujalalla klonkaten mutta onnellisena. Osoittautui, että määrittelemistäni kolmesta juoksutavoitteesta toinen, suorituksesta nauttiminen, ja kolmas, tunnin ajan alittaminen, ovat suorituksen aikana ristiriidassa keskenään. Onneksi lopussa rekonsiliaatio seisoo.

Kellon soidessa kuudelta aamulla en ollut erityisen vakuuttunut uudesta uljaasta tavastani viettää hyvää aikaa, eikä tunne erityisesti parantunut virittäessäni varustearsenaalia päälleni; tätä ruhoa kun pitää teipata vähän sieltä sun täältä että siitä saa vielä maileja irti. Uhoa ei edelleen irronnut kahdeksan aikaan aamulla, sähköinen ajanottonilkake jalassa ja pumpun lyödessä kävellessäkin yli keskimääräisen harjoittelusykkeen.

Kisaan osallistui ennakkotietojen mukaan vain noin 200-300 juoksijaa, ja näistä yli puolet lyhyemmälle 5K:n matkalle. Huomasin omalla pienellä tavallani, että näinkin pienimuotoinen kilpailu poikkeaa henkisesti kummasti tavanomaisesta harjoituslenkistä.

Lupasin itselleni juosta 6min/1km tahtia, mutta kun väkeä rynni ohi niin oikealta kuin vasemmalta ja myös Veró pinkoi edeltäni karkuun, en yksinkertaisesti osannut bubimaisesti "juosta omaa juoksuani". Saavuttaessani ensimmäisen kilometrin tarkistuspisteen ajassa 4:30 tajusin vetäväni täysin yli rajojeni ja yritin hidastaa kulkua, mutta pää ei yksinkertaisesti kestänyt kilpailijoiden hengittäessä niskaan ja radan varrelle kerääntyneen yleisön möyhkätessä. Olin luvannut itselleni juosta mukavalla 155 keskisykkeellä ja pitää hauskaa, mutta niin vain pumppu jämähti välittömästi yli 175 eikä suostunut tulemaan alas sitten millään. Sekä aikainen ajankohta että reitin mäkisyys eivät helpottaneet asiaa. Niinpä keskityin vain juoksemaan, vailla sykkeen vahtaamista, ja pelkäsin samalla vimmatusti että noutaja tulee ja nöyryyttää.

Uusien tarkistuspisteiden tullessa vastaan aikani pysyi hidastuneesta vauhdista huolimatta reilusti tavoiteaikani alapuolella ja suoritustaso alkoi vakiintumaan. Huomasin että sain ihmisiä kiinni ylämäessä, mutta ne pinkoivat taas pakoon alamäessä joissa itse koitin epätoivoisesti levätä. Kävi mielessäni että muutamat tekniikkaharjoitukset eivät olisi pahitteeksi. Huomasin vielä, että toisen juoksijan peesaaminen tuntuu niinikään tekevän suorituksesta helpompaa.

Kärsivällisyys osoittautui hyveeksi, mutta pirun hankalaksi käytännössä. Jo alussa, kun matkaa oli taitettu vain muutamia kilometrejä, tiesin että moni aloittaa liian kovaa ja että saan heidät kiinni kunhan vain teen omaa tasaista suoritustani. Mutta sykkeen vetäessä yli 190 on perhanan vaikeaa olla kärsivällinen ja harkitseva: siinä missä harjoitusjuoksujen aikana ajatus saattoi tunnin kohdalla harhailla ties missä kaljatuopin, kessun tahi ruumiin ilojen parissa, nyt mieli oli lähes täysin tyhjä, mitä nyt jonkinlainen ei jaksa ei jaksa -kauhu ja suoranainen pelko ruumin pettämisestä iski aika ajoin päälle. Yleisö oli pohjoisamerikkalaiseen tapaan kovasti innostunutta ja täytyy myöntää, että näiden kannustuksesta oli aivan selkeästi hyötyä juoksun heikoimpina hetkinä.

Lopulta, nähdessäni kahden viimeisen kilometrin merkkipaalun, minusta alkoi tuntumaan siltä etten katkea vaan pääsen reitin suosiolla loppuun. Tässä vaiheessa aloin rullaamaan seuraavalla vaihteella ja ensimmäistä kertaa muutamia tuntemattomia selkiä alkoi tulemaan vastaan, hiljaa mutta varmasti. Kun viimeinen kilometri juostiin jo tutuksi käyneellä reitillä, usko löytyi ja sain tikattua maaliin.

Epävirallinen aika: 54:28.

Kotona opetettiin vertaamaan itseään aina parempiinsa, ei koskaan heikompiinsa. Tällä elämänfilosofialla ei ole koskaan tyytyväinen vaan alituisen alemmuuskompleksin vallassa. Tällä kertaa jätän kuitenkin piehtaroinnin väliin: vaikka kyseessä oli paikallisen Perähikiän kyläjuoksut jossa puolet osallistujista tikkasi matkan minua nopeammin, totean olevani ihan vitun ylpeä itsestäni.

Ylpeä olen myös kirittäjästäni: muutaman viikon harjoitellut Veró tuli maaliin neljäkymmentä sekuntia minun perässäni joten voitin siis noin sekunnin jokaista tekemääni harjoitusjuoksua kohden. Hän pokkasi palkinnon, mutta toisaalta, minä pokkasinkin palkitun naisjuoksijan ja se on hyvä se.

Tää on ihan hienoa hommaa!