Kohtaamisia - Deadmonton

Ryystin aamukahveet montréalilaisen juristin kanssa. Nainen työskentelee Yhdysvalloissa geeniteknologian etiikkaan liittyvien säädösten kanssa ja tuli Edmontoniin tapaamaan kanadalaisia kolleegojaan. Hänen piirteensä ja maneerinsa olivat hämmästyttävästi lähes yksi yhteen Verón kanssa. Ehkä jälkimmäinen näyttää edelliseltä viidentoista ikävuoden jälkeen. Ei aivan huono tulevaisuudenkuva sekään.

Aamupäivän vietin yliopiston labrassa ja myöhemmin järjettömän kokoista dim sumia nauttien Zhenchanging ja Rimonin kanssa tutkimustiedemiehiä leikkien, sillä tiede ei lepää koskaan. Ilta meni rattoisasti kreikkalaisten isäntien Elenin ja Yanniksen kotonaan järjestämillä päivälliskutsuilla. Paikalle kutsutut neljä neli-viisikymppistä professoria soittivat valittuja paloja elektronisen musiikin kokoelmiltaan ja muistelivat 80-luvun alkupuolen analogista skeneä. Mainittuani Kraftwerkin kiertäneen Euroopassa alle pari vuotta sitten niiden silmät alkoivat loistaa. Sitten ne kiistelivät kauhuelokuvista ja analysoivat mestariteoksen Bride of Re-Animator, samalla kun paikalla oleva jälkikasvu ramppasi vähän väliä huutamaan jotain kreikaksi tai ranskaksi.

Istuessani autossa katselin etelä-Edmontonin, entisen Strathconan kaupungin pääkatua Whyteä. Vaikka tämä on melkoinen urban sprawl, muutaman korttelin teatterialueella näytti olevan pubeja ja klubeja -- ja runsaasti jonottavia ihmisiä. Ihmiset näyttivät jotenkin normaalimmilta (tai ei-vancouverimaisemmilta) kuin mitä olen tottunut. Ehkä se johtuu siitä että kaikki eivät pukeutuneet niihin joogapöksyihin ja/tai ulkoiluvaaatteisiin, ken tietää. Tunnen itseni liian väsyneeksi joten painun pehkuihin.

Itse asiassa Edmonton näyttää hämmästyttävän paljon suomalaiselta kaupungilta, vaikka onkin tällainen ruutukaavalle piirretty pohjoisamerikkalainen kötöstys.

Reissu on ollut joka tapauksessa erinomainen. Ehkä asiaan vaikuttaa se, että nämä tekevät täällä asioita jotka liittyvät tavalla tai toisella siihen mitä minä teen -- ja näinollen myös ymmärtävät mitä minä teen. Kotiprofessorini on piiskannut minua viimeiset kaksi vuotta kirjoittamaan paperia metamalleihin liittyvästä aiheesta X. Paikalliset kuuntelivat ideaa, syyttivät minua kovapäisyydestä kun en ole jo paperia rustannut ja ilmoittivat että mikäli en iske aikamerkkiä idealle seuraavan muutaman kuukauden kuluessa (lähettämällä sitä johonkin lähimpään konferenssiin), he ottavat ja julkaisevat idean minun puolestani koska he haluavat käyttää sitä. Taisi mukana olla kreikkalaista liioittelua, luulen. Tosin yksi kiinalainen ja yksi egyptiläinen lauloivat samaa.

Sitä se on. Sitä jaksaa esittää ideaansa, joka ei mene läpi, vain niin kauan kunnes menettää uskonsa. Sitten puolen vuosikymmenen kuluttua se idea yht'äkkiä onkin kiinnostava ja kurantti, ja joku saksalainen tahi portugalilainen toukohousu julkaisee sen henkseleitään paukutellen. Onneksi toukohousut eivät ole vieneet ideaa riittävän pitkälle. Joskus tämä vertaisarviointiin perustuva tykkäämisleikki hieman kaivelee. Taidan hakea öljykentille töihin.

Suurin hehkutus tapahtui jo toissapäivänä joten suurin riemu ja into on jo ehtinyt laantumaan.