tiistaina, syyskuuta 05, 2006

Postilokero 347

Piti kirjoittaa edelliseen merkintään jotain siitä, monikohan tätä lukeva arvaa konferenssien määräajat ilmoitettavan Samoan ajassa. Hämmästyttävää, mutta Sitemeterin mukaan näitä raapustuksia luetaan. Koska olen käyttänyt enemmän aikaa (siis veronmaksajien rahoja) blogin kuin tutkimuspaperien kirjoittamiseen, onkin asianmukaista kysyä Sinulta, kyllä, juuri Sinulta: mistä tahtoisit mun kirjoittavan?

Näiden yli 300 kirjoituksen massa on alkanut vetämään erinäisiä Google-osumia myös vaatimattomaan blogiini: esimerkiksi viimeisten tuntien aikana tänne on tultu blogin aihepiiriä läheisesti sivuavilla hakusanoilla kuten Microsoftin työhaastattelu, post doc tohtori, mies+sukkahousut, eskimojen kieli, tupakoin, romanialainen arkkitehtuuri, alkoholiluvan hinta ja energiaterapia. Suosikkini on tietenkin ei timo.

Alkuperäinen tarkoitushan oli, kuten ekspatriaateilla yleensä, vastata kysymykseen "miten menee". Sitten ajattelin vastata kysymykseen "millaista on asua Vancouverissa", "millaista on olla postdocina Pohjois-Amerikassa", "miltä ohjelmistotuotannon tutkimus näyttää pohjoisamerikkalaisessa yliopistossa" ja lopulta "miten tiede etenee". Tuntuu siltä, että olen vastannut lähinnä ensimmäiseen kysymykseen ja sen variaatioihin samalla kun olen kehittänyt (epäonnistuneesti) tätä seikkailija-sankarin virtuaalihahmoani.

Tämä merkintä olisi tietenkin pitänyt julkaista vasta kuuden päivän kuluttua, 9/11, kun tasan vuosi akateemista raahustamista tulee täyteen.

obVapausvastuulauseke: tällainen kerjääminen on tietenkin rumaa ja niinpä paisuneelle ruumiilleni on ihan oikein kun kirjoitan ainoat kommentit tekaistuilla nimimerkeillä itse, siis itse itseäni haastatellen parhaan urheiluzuurnalismin hengessä.

18 Comments:

Blogger Tiedemies said...

Kirjoita lisää juttuja siitä, miten kohellatte jossain telttaretkellä tai miten ajelet bensarosvolla urheiluautolla.

Tahdon lukea dekadenssista ja myötä elää, oma elämäni kun on niin tylsää.

10:30 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Niin ja mitä kävikään sille lääkisopiskelijalle, johon yritit tutustua ennen seksiä? ;)

-J-

7:14 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Jos raapustuksia kerran luetaan, niin olet tehnyt ilmeisesti edes jotain oikein. Jatka siis samaa rataa. Kansa haluaa händä seikkailija-sankari virtuaalihahmon tarinan - ja koko tarinan loppuun saakka, mitään kaunistelematta ja lukijoita säälimättä. Tai no...

9:07 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

händä ... että mua ottaa päähän tämä myöhäisiän lukihäriö ... nähdä - sen piti olla nähdä!

9:10 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Joo, jatka samoilla ylväillä linjoilla: runsaasti viekastelevan Wertherin kärsimyksiä, niukasti ohjelmistosurinaa.

-S-

9:24 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Mulle kelpaa kaikki: kirjoita mitä vaan.

VV

ps. Munkin suosikkini on "ei timo".

1:24 ip.  
Blogger erityistutkija said...

No voi perkele. Tajuuttex te hei kuinka paljon wiecastelu ja wehceily syö resursseja? Alan pian kiusallani kirjoittamaan ohjelmistotuotannosta.

11:19 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Ei se mitään, kunhan kirjoitat siitä wiekastelun ja wehkeilyn näkökulmasta.

3:38 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Kaikenlainen oheistoiminta kiinnostaa enemmän kuin ohjelmistolätinä tahi konferenssien sisältö. Lisää tarinoita oluen mausta, ihmissuhdevyön seikkailuista ja niistä pienistä kulttuurien välisistä eroista.

11:00 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Hei, mua kiinnostaa ohjelmistotuotanto! Älkää nyt jarruttako!

11:25 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Jos kirjoitat ohjelmistotuotannosta, niin automaattinen koodin generointi olisi kova sana.

VV

2:20 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Nyt tuota ars.. ursa major Haikala käteen, siinä sitä on ohjelmistotuotantoa sinulle.

11:23 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Tai mitäpä jos perustat toisen blogin nille kehittyneille mielille, joita ohjelmistotuotanto kiehtoo kuin kelmeä mato pikkupoikaa, ja jatkat meidän infantiilimpien sieluparkojen viihdyttämistä tällä areenalla.

-S-

1:39 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Nasse-setä, Haikala kuuluu perustutkinto-opintojen alkeiskursseille. Kai sinäkin nyt tohtori olet, niinkuin me muut lukijat pääsääntöisesti?

Mutta siitäkin huolimatta minuakin kiinnostaa kyllä enemmän sosiaaliporno. Antaa tulla vaan.

4:05 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Ai sori, en taida kuulua tänne älymystön joukkoon kun kerran oikein _tohtoreita_ olette. Täytyy häpeillen pyytää anteeksi, että julkeasti uskalsin Haikalaa ehdottaa luettavaksi ja koittaa vastedes muistaa oma asemani tällä blogilla.

11:02 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Tohtorijutun oli kyllä tarkoitus olla (huono) vitsi, minkä piti viimeistään sosiaalipornoklausuulin myötä käydä kutakuinkin selväksi, mutta ilmeisesti vitsin ymmärtäminen sitten vaatii sen tohtorintutkinnon (huomaa, että tässä on toinen huono vitsi). Hyvää jatkoa Nasse-sedällekin vaan, ja todettakoon vielä lepyttelyksi, että diplomi-insinöörit tienaavat keskimäärin enemmän kuin tekniikan tohtorit.

11:58 ap.  
Blogger erityistutkija said...

Härreguud. Tuo wehceily ja wiecastelu on saanut tasapäisen haastajan Model Driven Architecturesta. Tulevan UAlbertan vierailun yhteydessä kun näemmä joutuukin sen tavallisen tutkimusjorinan lisäksi luennointihommiin. Ei täällä ohjelmistotuotannosta ole paljoakaan kirjoiteltu, joten tuosta voisi saada off-topiccia aikaiseksi.

Tohtorit ottakoot pähkinöitä. Itse puristan suuhuni kaksin käsin Kallen Mätitahnaa, jota satuin ostamaan IKEAsta.

Ja vielä lopuksi: kiitoksia kommenteista! Täytyy yrittää kaivaa jostain lisää sosiaalipornoa, eritteitä ja vimmaa. Joku sellainen nyrkkeilymatsi jossa Karpo hakkaa Jouko Turkkaa poronpaistilla ja häpeää samalla kun nälkäiset lapset itkevät taustalla.

12:19 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Höpön löpon. Nasse-Setä on nyt hyvin hyvin vihainen.

3:45 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home