Panostus

Työnhaulla ja nettideittailulla on loppujen lopuksi hämmästyttävän paljon yhteisiä piirteitä. Pitää osata ilmaista itseään kirjallisesti ja kirjoittaa sellainen saatekirje että erottuisi edukseen valtavasta massasta. Pitää korostaa hyviä puolia, peitellä huonoja puolia ja venyttää totuutta, muttei sortua valehtelemaan. Pitää valita kehen panostaa ja kuinka paljon. Pitää riiata mutta ei liian raa'asti. Ja ennen kaikkea, pitää olla parempi kuin kaikki muut kilpakosijat.

Minulla on aika hyvä onnistumisprosentti niin työnhaussa kuin nettideittailussakin. Tarkemmin ajatellen, en ole hakenut yhteenkään työpaikkaani kirjallisesti, vaan olen vain kuullut työnpaikan olemassaolosta suusanallisesti ja tämän jälkeen käynyt puhumassa haastattelijat pyörryksiin. Potentiaalisen seurustelukumppanin löytäminen verkosta on paljon hankalampaa, koska (valheellisesti) tuntuu siltä että kriteerini kumppanille ovat kovemmat kuin kriteerini työpaikalle, ja koska symmetrisesti nämä kriteerit täyttävien kumppanikandidaattien puhuminen pyörryksiin on tyypillisesti paljon hankalampaa.

Viimeksi mietin osallistuvani nettideittimeemiin johon vahingossa törmäsin verkossa, mutta se jotenkin jäi. Sitten iltapäivälehtien sivuille ilmestyi tämä eräs säälittävä pariskunta jota seurasi koko joukko idioottien laatimia ohjeita onnistuneille verkkotreffeille. Niin omat epäsuorat kokemukseni kuin monen naispuolisen ystäväni kertomukset osoittavat nettideittailun hyväksi puoleksi työhakuun verrattuna sen, että vaikka kilpailu on määrällisesti yhtä kovaa, keskimäärin miehet eivät yksinkertaisesti osaa kirjoittaa. Kun katselee em. pariskunnan käyttämän suomenkielisen verkkopalvelun miespuolisia profiileita ja näiden jättämiä kommentteja, ei tarvitse kuin ristiä kädet niskan taakse, nojata tuoliinsa tyytyväisenä ja kiittää Flying Spaghetti Monsteria siitä että hänen nuudeliset ulokkeensa ovat siunanneet minut likipitäen siedettävällä kirjallisella ulosannilla. Mikä on hyvä, koska itsekuria tahi rauhallista luonnetta ne eivät sitten vaivautuneet enää lyömään päälle kaupantekijäisiksi.

Hämmästyttävintä tässä on se, että vaikka englannin kielen käyttö heikentää ilmaisuvoimaani, onnistumisprosenttini pysyi silti erinomaisena. Ystäväni naureskelivat ensin minulle kun kerroin jättäneeni profiilin Kanadan suurimmalle deittisivustolle. Käytyään lukemassa ilmoitukseni ja katsomassa millainen joukkio ko. profiiliin vastasi, naureskelu loppui kuin seinään.

Insentiiveistä kertoo paljon se, että käytin tämän iltapäivän erään työhakemuksen väsäämiseen, mutta edellistä deitti-ilmoitustani hioin viikon ennen kuin päästin sen vapaille markkinoille. Deitti-ilmoitus toimi loistavasti, työhakemuksista en tiedä. Edellisestä on pitänyt raportoida jo ajat sitten mutta ei ole vain löytynyt aikaa. Lupaan tehdä sen vielä, koska aihe on kovin kiinnostava.

Lisäys: tätä kirjoittaessani sain sähköpostin toiselta niistä kahdesta työnantajasta, joita olen lähestynyt avoimella kirjeellä. Kyseisen yrityksen tutkimusosaston johtaja ilmoitti haluavansa tavata minut henkilökohtaisesti joulun jälkeen. Työpaikkoja ei ole auki mutta poikkeusyksilöille (valitettavasti termi oli exceptional, ei special) kuulemma työpaikka voidaan aina tarvittaessa rakentaa lennosta. En vieläkään tiedä mitä haluaisin tehdä. Niitä ovia ja optioita availlaan kuin joulukalenterin luukkuja, mutta vastuuta tahi päätöksiä ei synny, ei sitten millään. Ja olen niin pirun huono valehtelemaan. Pitäisi näytellä innostunutta. Mielenkiinnon kohteet ovat kuin Nykäs-Matilla.