Tekoihin (Kolmas Ansa)

Käyn torstai-aamulla tarkastamassa lakitietelijän voinnin. Käymme läpi samat rutiinit, hän esittelee minulle erilaisia espressolaatuja, tekee cappuccinon, kävelee hermostuneesti ympäriinsä, aloittaa askareita jotka jäävät kesken ja puhuu taukoamatta valla sisältöä. Kuuntelen, katselen ja ihmettelen tuota kainouden määrää muuten niin kovapintaisessa ja näkyvässä ihmisessä. Hänen katseensa kääntyy sivuun, ja silloin harvoin kun se kohtaa, hän näyttää kärsivältä.

Hän menee noutamaan vaatteita pyykkituvasta ja pyytää minua jäämään vartioimaan huonetta. Istun sohvalla, ja mietin torjutuksi tulemisen pelkoa: sitä mistä tuo pelko syntyy, miksi se on niin vahva ja kuinka se lamaannuttaa ja vie aloitekyvyn. Ja yht'äkkiä ymmärrän, tai ainakin uskon ymmärtäväni, ja kovin moni asia tuntuu selkeämmältä.

Ja paljon myöhemmin, kun hän on tullut pesutuvasta ja tullut, hän punastelee mutta katsoo silmiin eikä lakkaa hymyilemästä. Ja silti minusta tuntuu että olen menettänyt jotain.