torstaina, maaliskuuta 15, 2007

Menetelmämies

Teknisen innovaation ja suunnittelututkimuksen (ts. konstruktiivisen tutkimuksen) ero on siinä, että suunnittelututkimuksessa teknistä innovaatiota myös pyritään arvioimaan (teknillis)tieteellisiä kriteerejä noudattaen.

Kuvittelin pitkään, että tapaustutkimus olisi yksi tutkimusparadigma jolla suunnittelututkimuksen tuloksia voisi arvoida. Nyt minulle kovasti väitettiin, ettei asia olekaan näin. Että Yinin klassikkomääritelmän mukaisesti tapaustutkimus tutkii jotain ilmiötä holistisesti sen luonnollisessa ympäristössä, ja jos vien teknisen innovaation tähän ympäristöön käytettäväksi, tämä ei enää täytäkään tapaustutkimuksen kriteereitä. Mitä ikinä ne ovatkaan. Paitsi että toimintatutkimuksessa tutkija saa vaikuttaa toimintaan, mutta ilmeisesti sekään ei sallinut arvon menetelmäprofessorin mielestä teknisen innovaation tuomista tutkimustapahtumaan mukaan.

Synteesinä siis: jos tutkimuskysymys on "tekeekö keskiolut ihmisen leppoisaksi", tapaustutkimuksessa seuraan Hervantakeskuksen spugeja niiden luonnollisessa (ja varsin holistisessa) ympäristössä, konstruktiivisessa tutkimuksessa keitän itse olutta ja vien sitä spugejen nautittavaksi, ja toimintatutkimuksessa menen itse vetämään keppanaa spugejen kanssa.

2 Comments:

Blogger Outi-Maaria Palo-oja said...

Hmm. Mielenkiintoinen määritelmä. Teen itse toimintatutkimusta - juon siis olutta - mutta myös tapaustutkimusta - Hervantakeskuksessa yhdessä alanmiesten kanssa - enkä ole törmännyt tällaiseen vastakkainasetteluun.

Olen valmistelemassa luentoja, joten ajatukset ovat nyt muualla, mutta vilkaisepa artikkeli Blichfeldt & Andersen 2006. Research Design: Creating a Wider Audience for Action Research: Learning from Case-Study Research. Journal of Research Practice Volume 2, Issue 1.

Ei se nyt niin kamalan korkeatasoinen ole, mutta ehkä saat siitä varmuutta uhmata "arvon menetelmäprofessoriasi". Kuulostaa kovin tutulta tapaukselta tämä menetelmäprofessori. Meiltä Itä-Suomesta löytyy ainakin yksi vastaava tapaus.

3:04 ap.  
Blogger erityistutkija said...

Kiitos viitteestä! Itse asiassa astuttuani tutkimusmenetelmien miinaan luulin jo pötkineeni korkeajännitysmäisesti pakoon saatuani oman menetelmäseminaarini vedettyä ja siirryttyäni riistäjän leipiin, mutta aihepiiri tuntuu nousevat edelleen sitkeästi esiin -- onneksi tosin ennemminkin tieteenfilosofisella tasolla kuin varsinaisen leipätyön puolesta.

Menetelmäprofessori on tosin suomalaisessa yliopistomaailmassa melkoinen household name.

12:32 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home