Todellista hiustenleikkuuta

Parturin – tai mikä lienee hiusmuotoilija tai kampaustaiteilija nämä nimikkeeltään nykyään ovat – löytäminen on viheliäistä touhua. Minä en mene parturiin kertomaan, millaisen leikkauksen haluan, vaan saamaan hyvän leikkauksen. Pitkän tukan kanssa oli helppoa, sen kuin lompsi yliopiston parturiin katkaisemaan kuivat päältä kerran vuodessa. Nyt edellisestä käynnistä oli kulunut kuusi viikkoa ja pehko alkoi jo rehottamaan epäprofessionaalisti.

Olen löytänyt vain yhden hoviparturin jonka kanssa homma toimi kuin unelma. Minulla on kyllä kännykässäni Tamaran ja Propaganda-studion numero, mutta länsi-Vancouverin 4. kadulle matkustaminen tuntuu hieman epäkätevältä.

Teinigootin näköinen parturi ottaa minut vastaan leuat jauhaen purukumia rauhalliseen tahtiin. M’täs sulle? Minun tekisi mieleni pyytää parturia loihtimaan itsestäni hyvän näköinen, mutta pöydällä lojuu valmiiksi avattu miesten hiusmallikirja. Mallikirjasta minua katsoo hahmo, joka ei näytä aivan samalta kuin peilistä takaisin tuijottava kuvajainen. Selitän jotain epämääräistä halustani näyttää 90-luvulle jämähtäneeltä brittipopparilta. Tyttö katsoo minua ja suu jatkaa jauhamistaan. Mjooh.

Olen juossut koko päivän palaverista toiseen. Pääni hiustenpesuualtaassa minua alkaa nukuttamaan. Teinigootin sormet tuntuvat hyvältä hiuspohjassa. Sen hengityksessä tuoksuu tupakka. Mieleni tekee tupakkaa. Lähestulkoon nukahdan.

Hiuksista tulee peilistä katsoen yllättävän hyvät. Olen päässyt yli teinigootin narisevasta puheen nuotista. Saan kolme Champion Professional -ammattimestarituotetta kupongilla kaupan päälle.

Vasta kotona huomaan, että hiukset on leikattu lyhyemmäksi toiselta puolelta; oikea korvalehteni on 1/3 näkyvissä, vasemman puoleinen korvalehti on peitossa.