Tackar och pockar

Kuten yleensä, eihän tämä hotellissa asuminen ole mitenkään kummoista. On Sheraton ja pokkuroivat lakeijat pingviiniasusteissa, mutta jotenkin pokkurointi on liian vähäistä tai sitten vain näytän siltä ettei minulta kuitenkaan mitään heru. Mikä oikein onkin.

Lentokoneessa jouduin kiinalaisten ympäröimäksi joka tarkoitti muun muassa sitä, että kaksin puolin itseäni istuva pariskunta kommunikoi kaiken aikaa ohitseni, varmaankin niillä oli jotain pirun tärkeää asiaa. Puolen välin jälkeen ne lopettivat puhumisen ja sen sijaan aika ajoin sirkuttivat tai muuten vain ääntelivät kummallisella tavalla, silloin kun eivät kuorsanneet tai maiskuttaneet ruokaansa. Ihmeneloset oli huono leffa, mitä nyt näin edessä istuneen jättiläiskokoisen mansikan takaa. Näin sentään jotain koska tuoli oli kallistettu suoraan haaroväliini. Jostain syystä mieleeni nousi kuva erään veljessarjan nuorimmasta pitkätukasta toteamassa matalalla äänellä: "vituttaa".

Luonnollisesti ajoin valtion täydellä tuella vehkeeltä haisseella limusiinilla hotelliin ja annoin dollarin tipin, joka tuntui kismittävän väkevästi myskiltä tuoksahtanutta kuljettajaa. Sekin oli oikein, koska yritin antaa joviaalille tanskalaissuharille tippiä Vancouverin puolella, mutta menin tyhmänä kirjoittamaan blankoon lappuun erikseen matkan hinnan ja rahamiehen juomarahan, joka tämän takia siirtyikin maksettavaksi omasta pussistani. Tämä ei sentään ollut yhtä paha virhe kuin aiemmin mainitussa ravintolassa pankkikortin lukijan kanssa, jossa näpyttelin tipiksi varsinaisen laskun ja tarkoitetun tipin yhteissumman. Se olisi ollut jo oikeasti suolainen palveluraha se, mutta tarjoilijat sattuivat olemaan sekä valppaita että rehellisiä tällä kertaa.

No onpa nyt muka elämä tympeää. Taidan ajaa partani ja mennä alakertaan odottamaan jotain Igor-nimistä tutkijaa.

Edit: Minun piti mennä ajamaan partani, mutta kylpyhuone oli höyryn peitossa suihkun jäljiltä. Näen seinässä ajastimella varustetun vivun ja ajattelen, että ehkä nämä ovat sen verran ekohenkisiä että tuuletus toimii ajastimen kanssa. Suuri olikin yllätys kun katossa syttyi palamaan hervottoman kokoinen infrapunalamppu. Sellainen jolla todelliset mestarit hankkivat punoitusta (siis rusketusta) ruhoonsa joskus 60- ja 70-luvun vaihteessa. Säteily on sen verran tuimaa että olkapäitä polttaa. Ja sitten se Igor soittaa ja vastaan puhelimeen naama partavaahdossa.