Sinne missä kipu on

Olen näemmä saanut aikaiseksi lähes 150 blogimerkintää. Jos tiede etenisi samaa tahtia kuin tämän rainan kirjoittaminen, minulla olisi tukku hylättyjä papereita.

Sain itseni ensimmäistä kertaa arkiviikolla vuorille laskettelemaan. Virallinen motivaatio tuli siitä, etten ole käyttänyt jokatorstaista weekniter-korttiani vielä kertaakaan sen ostamisen jälkeen. Oikea syy on tietenkin se, että ostin itselleni 4. kadun liikkeistä kypärän, lasit ja uudet hanskat kadonneiden tilalle. Vaikea sanoa olivatko ostokset hintansa arvoisia huolimatta alennusmyynneistä ja siitä, että sain aikani tingittyäni vielä siedettävät lisäalennukset rojuista. Tämä laskettelukausi taitaa olla ohi koska liikkeissä oltiin pikku hiljaa siirtymässä myymään seuraavan kauden varusteita.

Kypärän pitäminen Vancouverissa ei vaadi ihan samanlaista sosialidemokraattista vakaumusta kuin Suomessa koska arviolta joka kolmas vastaantulija on jo varustautunut potalla. Pään suojaamisen sijaan olisin tosin tarvinnut polvisuojia ja housujen alle puettavia impaktiliivejä ahteria suojaamaan. Lasit olivat kaiketi ihan hyvät mutta silmälasit niiden sisällä huurtuivat pahemman kerran. Hanskat olivat anuksesta, kuten arvata saattaakin sijoittaessani järkivarusteiden sijaan halvimpiin brändituotteisiin. Jo lastenrinteessäkin tuuli piiskasi rakeita päin naamaa sellaisella intensiteetillä että pärstään sattui. Kipu tekee nöyräksi. Entistä raskaammaksi käyneen joogaamisen jälkeen kintut eivät olleet muutenkaan herkimmillään. Riemua kerrakseen. Lisäksi kuski rikkoi omat lasinsa joten minut äänestettiin parin Bailey's-kaakaon jälkeen kuskiksi. Tuntemattomalla autolla jäisellä vuoristotiellä arpominen sileillä kesärenkailla täydessä hernerokkasumussa kruunasivat kokemuksen.

Perjantaina pääsin havaitsemaan, että osaston postdoceista vain eurooppalaiset (sekä yksi Montrealista kotoisin oleva paikallinen) katsoivat saksalaisen primus motorin järjestämän kaljoittelusession osallistumisen arvoiseksi. Matkustaessani kotiin pitkän illan jälkeen -- siis siinä yhdentoista tienoilla -- paikalliset supermarketit ovat vielä auki ja ohittamani uimahalli on täynnä illallistaan sulattelevia ilta-uimareita. Terveet elämäntavat ovat todellakin penetroituneet tähän kaupunkiin. Vastaantulevista ihmisistä hämmästyttävän moni käyttää juostessaan shortseja ja T-paitaa vaikka jatkuva pieni sade tihuttaa taivaalta ja lämpötila tippuu sinne kuuden asteen tienoille. Ehkä ne ovat muuttaneet tänne muualta Kanadasta josta vielä löytyy ihan oikea talvisää.

Mainituissa supermarketeissa osataan myös myydä perhekokoja. Kuuden wc-paperirullan pakkaus päivittyy muutamalla dollarilla 12, 16 ja lopulta 25 rullan pakkaukseen. Sama logiikka pätee lähes tuotteeseen kuin tuotteeseen. Miksi ostaa yhden litran Tropicanaa lähes Suomen hinnoilla, kun 2.6 litran muovipönikkä lähtee paljon kuluttajaystävällisempään hintaan. Tarvitsi sitä sitten moisia perhekokoja tai ei.

Sitä edellämainittua sadettakin on tarjolla ihan kotitarpeiksi asti. Kuten muualla jo todettiinkin, Vancouver oli lähellä kaikkien aikojen ennätystä peräkkäisten sateisten päivien määrässä, mutta valitettavasti 27. peräkkäisen sadepäivän jälkeen väliin sattui yksi aurinkoinen päivä. Tällä hetkellä tuntuisi siltä, että keskimääräiseen viikkoon mahtuu keskimäärin yksi kuiva päivä. Sateenvarjoa en silti ole avannut neljään kuukauteen. Käytettynä ostettu tosi vaihtoehtoinen saksalainen armeijatakkini on riittänyt sateen ulkona pitämiseen.

Nyt pitäisi kirjoittaa raporttia. Luin joululahjakirjani selityksiä Fermin paradoksille ja nukahdin. Yritetään uudestaan. Pöydälläni koreilee elämäni ensimmäinen rintanappi.