Islamin kahdet kasvot

Edellinen synteesini oli tarpeettoman pitkä, mutta lyhyeksi jääneen ja Collegen palohälyttimen pärinään päättyneen yön jälkeen, ja luettuani Markun kommentin, koen tarpeelliseksi vielä tarkentaa itseäni. Otin kirjoitukseeni mukaan konservatiivisimmat näkemykset jotka olivat käsiteltävän asian kannalta (sen ymmärtämisen, ei hyväksymisen) relevantteja. On huomionarvoista, että näitä näkemyksiä edustavat otoksessani palestiinalaiset ja egyptiläiset ihmiset. Sen sijaan tapaamani iranilaiset ja turkkilaiset ihmiset ovat huomattavan sekulaareja näkemyksiltään eikä uskonnolla tunnu olevan heidän maailmankuvalleen sen suurempaa merkitystä kuin mitä se heijastuu tiettyihin traditioihin. Havaintoni mukaan iranilaiset ihmiset poikkeuksetta kutsuvat itseään persialaisiksi, korostaen tällä maansa historiaa ennen ennen Islamilaista Vallankumousta 1979. Erään vähemmän virallisen lähteen mukaan Vancouverissa asuisi noin 30.000 persialaisen ihmisen vähemmistö.

Persialainen kulttuuri näkyy Vancouverissa lähinnä erilaisina juhlapäivinä ja traditioina joilla ei näyttäisi olevan sen suurempaa ideologista sisältöä kuin suomalaisella vapulla tai kiinalaisella uudella vuodella. Nämä tapa-islamistit -- osa heistä on itse asiassa ateisteja -- eivät tunnu erityisesti poikkeavan ajatusmaailmaltaan tai elämäntavoiltaan tapakristityistä. Heidän kanssaan käymäni keskustelut valottivat sitä, kuinka ylipäätään on mahdollista loukkaantua näistä kuvista, jotka ovat länsimaisista lähtökodista katsoen varsin kesyjä. Toisin kuin mainitut egyptiläiset ja palestiinalaiset, he eivät olleet henkilökohtaisesti loukkaantuneita julkaistuista kuvista per se. Uskonnon sijaan he kokivat asiaan liityvän tiedonvälityksen olevan tarkoitushakuista ja yksipuolista, ja kuvien julkaisu nähtiin poliittisena projektina. Persialaisille Iranissa riehuvat öyhöttäjät ovat marginaalinen ja poliittisten päämäärien vuoksi ohjailtava, yleensä maaseudulta revitty roskajoukko. Tämän lisäksi he eivät tunne erityistä sympatiaa muissa maissa tapahtuvaa riehuntaa kohtaan. Heidän näkemyksensä mukaan Islam on vain yksi, joskin tärkeä persialaisen kulttuurin raaka-aine, johon sekoittuu esimerkiksi suufilaisesta mystisismistä haettuja vaikutteita joihin militantin Islamin kaltainen miekkakäännytys ei kuulu.

Kohtaamani persialaiset tuntuvat olevan kriittisiä maansa teokraattista järjestelmää kohtaan, mutta he suhtautuvat siihen hieman samoin kuin tuntemani italialaiset omaan erikoiseen järjestelmäänsä (sekoitukseen korruptiota, rikollisuutta ja demokratiaa): kohauttavat olkapäitään ja toteavat, että Iran on kummallinen maa. Toisin kuin italialaiset, persialaisilla ei tunnu olevan erityistä kiirettä palata kotimaahansa. He tuntevat ylpeyttä traditioitaan kohtaan ja näkevät että nykyisen kaltainen Iran ei edusta persialaista kulttuuria vaan on diktatorisen hallituksen ja valtaa pitävän klikin luomus. Ja kuten voidaan havaita, sekä Iranin että Turkin syntyvyys on hämmästyttävän pieni: 1.7%. Turkki on puolestaan valmiiksi valtiomuodoltaan sekulaarinen demokratia, ja vaikka maassa mm. armeijalla on tavanomaista enemmän valtaa (valtiomuodon takaajana), se on silti kansanvaltaisempi maa kuin vaikkapa Kreikka muutama vuosikymmen sitten. Molempien maiden edustajat näkevät, että sekularisoituminen on jo hyvin vallitseva käytäntö suurissa kaupungeissa, ja mitä nopeammin yhteiskunta kaupungistuu, sitä nopeammin tämä prosessi etenee. Uskoisin yleisemminkin olevan niin, että mitä kehittyneemmässä yhteiskunnassa ihmiset asuvat, sitä pienemmäksi käy ääriainesten ja fanaattisten uskovaisten osuus.

Tapaamani ihmiset eivät tietenkään edusta tuhoisaa uhkaa länsimaiden pyhinä pitämille arvoille. Ennemminkin he edustavat sitä voimaa jonka soisi vahvistuvan myös heidän omissa maissaan. He tuntuvat olevan liberaalimpia ja edustavan eurooppalaisempia arvoja kuin esimerkiksi Collegessa asuvat, Yhdysvaltain raamattualuielta kotoisin olevat kirkossa ramppaavat asukkaat. Heillä on yhtä paljon yhteistä Lontoossa uudella eurooppalaisella holokaustilla uhkailevien apinoiden kanssa kun minulla Tony Halmetta äänestäneiden huolestuneiden kansalaisten.

Lisäys: Kuten jo aiemmin mainitsin, tässä kuvatut henkilöt eivät todennäköisesti edusta maidensa mediaanikansalaista; kun puhun "iranilaisista", puhun siis kokemuksistani noin kymmenen henkilön otoksen kanssa. Yritän heidän kanssaan keskustelemalla saada kuvaa siitä, mitä tämä mediaanikansalainen voisi mahdollisesti ajatella. Näen tämän metodin tarjoavan kiinnostavan vaihtoehdon sille kuvalle, jonka lukemani verkkojulkaisut tilanteessa luovat. Lisäksi rinnastan virheellisesti Turkin ja Iranin.

Edit: Muotoseikkoja korjattu.