Tanska ja sarjakuvat, osa I

Uutiset Tanskan sarjakuvajupakasta saavuttivat vihdoin Pohjois-Amerikan muutaman päivän viipeellä siitä, kun tilanne eskaloitui uudelleen. Siitä myöhemmin lisää, joskaan yksikään lupaukseni kirjoittaa jostain myöhemmin ei ole toistaiseksi realisoitunut. Tämä tapaus saattaa tehdä poikkeuksen. Kuitenkin kaksi huomiota:

Ensinnäkin, on asioita jotka otan jo nyt, vajaan viiden UBC:lla viettämäni kuukauden jälkeen täysin itsestäänselvyyksinä, mutta jotka eivät sitä lainkaan olleet ennen tänne muuttoani. Yksi niistä on se, että kaveripiiriini kuuluu useita islaminuskoisia ihmisiä. Suurin osa on toki maallistuneita, mutta yhtä kaikki, he edustavat ja kantavat mukanaan kulttuuria jonka piirteitä islaminusko on muokannut. Olen siis tyytyväinen, että voin keskustella näistä asioista vaikkapa turkkilaisten ja iranilaisten tovereideni kanssa, joiden mielipiteet edustavat maltillisuudestaan huolimatta jotain aivan muuta kuin mitä länsimaisten kanssa-asujieni mielipiteet (lukuunottamatta väärälla tavalla "edistyksellisiä" piirejä). Huomaan myös joutuvani noudattamaan tietynasteista kulttuurisensitiivisyyttä: jaan mm. työhuoneeni muslimin kanssa.

Toiseksi, huomasin itsekin suhtautuvani tähän konfliktiin huomattavasti tunneperäisemmin kuin olisin uskonut. Tämä johtuu toisaalta siitä, että luen aivan liikaa ns. alarmistiblogeja, mutta toisaalta myös siitä, että kaikenlainen roskaväen öyhötys pommiuhkauksineen, lähetystöjen polttamisineen ja sodanjulistuksineen koskettaa tällä kertaa epäsuorasti itseänikin. Paikallisista ihmisistä huomaan, että kaksi tuntemaani ruotsalaista reagoivat tilanteen todella, todella tunneperäisesti. Media luo mielikuvan jossa vastakkain ovat kaksi asiaa: toisaalla "ääri-islamistit" jotka huutavat kuolemaa profeetan herjaajille ja toisaalla taas "huolestuneet piirit" jotka varmasti aivan yhtä aidosti huolestuneina povaavat nykymuotoisen Euroopan tuhoa islamisoitumisen tieltä. Samalla näyttää siltä, että jokaisen on tuplawee-mäisesti valittava puolensa. Oikeasti näiden kahden joukon välissä on suuri, suuri määrä aivan normaaleja ja täysjärkisiä ihmisiä.

Sananvapaus on eri asia kuin vastuu siitä, kuinka tätä sananvapauttaan käyttää. Jyllands-Posten provosoi tietoisesti ja sillä oli siihen täysi oikeus; aikaansaadut reaktiot tuntuvat hyödyttävän sekä vallanhimoisia mullaheja jotka pääseät nostamaan profiiliaan kouluttamattomien ja katkeroituneiden öyhöttäjien keskuudessa, että suvaitsevaisuus-uskovaisia jotka pääsevät osoittamaan omaa suvaitsevaisuuttaan ja julistamaan länsimaisen yhteiskunnan eriarvoisuutta ja tiesmitä, ja lisäksi tulevaa kulttuurien välistä taistelua julistavia alarmisteja. Kaikki pääsevät identifioitumaan omaan viiteryhmäänsä ja muodostamaan meidän rintaman niitä vastaan.

Lopuksi terve muistutus siitä, että kaikki oikeudet ovat puhtaasti suhteellisia. Minun oikeuteni valita uskontoni (tai olla valitsematta sitä), naisten oikeus äänestää, miesten oikeus olla osallistumatta kuninkaan valloitusretkille ja homoseksuaalien oikeus homostella ovat kaikki tähän aikaan ja kulttuuriin sidonnaisia sopimuksia. Ei tarvitse mennä montaa vuosisataa taaksepäin, ei välttämättä sitä yhtäkään, kun näitä oikeuksia ei vielä ollut. Se, että minä olen sitä mieltä että minulla on oikeus johonkin on täysin yhdentekevää. Sen sijaan se, että riittävän moni tässä kulttuurissa jakaa riittävässä määrin nämä samat arvot ja se, että lait ja sosiaaliset käytännöt tarjoavat nämä oikeudet tekevät niistä tärkeitä. Se kuuluisa "objektiivinen todellisuus", jos sellainen olisi olemassa, perustuu käytännössä arvovalinnoille.

En ole kulttuurirelativisti, joten minä näen oikeuteni arvostella ideologioita tärkeämpänä kuin jonkun toisen oikeuden kieltää minua näin tekemästä. Se, että minun mielestäni sekulaarinen demokratia on parempi kuin teokratia ei tee tästä näkemyksestä yhtään sen enemmän tai vähemmän oikeaa. Ainoa mittari joka tukee tätä näkemystä on se, mitä ihmiset keskimäärin haluavat: länsimaisen tieteen, teknologian ja elintason kehitys on tehnyt mahdolliseksi monet niistä oikeuksista joita viisikymmentä vuotta sitten suurin osa ihmisistä ei olisi voinut kuvitellakaan. Vaikka maallistuminen ei kaikille tarjoakaan tarpeellisia uskonnollisia kokemuksia ja tämän kautta elämän tarkoitusta, suurimmalle osalle ihmisistä se näin tekee.

Joku irvileuka ehdotti aikoinaan, että Yhdysvaltojen pitäisi tiputtaa pommien sijaan kulutuselektroniikkaa, pikaruokaa ja pornoa. Se tulisi sitäpaitsi halvemmaksikin