Tanska ja sarjakuvat, osa II

Kerroin käyneeni keskusteluita Tanskan sarjakuvajupakasta useamman islaminuskoisen kolleegani kanssa. Kokoamani synteesi perustuu luonnollisesti yksittäisten ihmisten näkemyksiin, eivätkä nämä ihmiset (Kanadassa asuvat, yliopistolla opiskelevat tai työskentelevät alle 35-vuotiaat miehet) todennäköisesti edusta maansa demografista mediaania. Mielenkiintoisempaa onkin ollut kaivaa esille se, miten uskonto on muovannut heidän tapaansa hahmottaa tätä nimenomaista konfliktia. Käymäni keskustelut ovat olleet intensiivisiä mutta samalla kuitenkin aiheen arkaluontoisuudesta huolimatta rakentavia.

Islam ja kuvien merkitys

Ensimmäinen havaintoni on se, että profeetan kuvaaminen – ja erityisesti sarjakuvan keinoin – koetaan ihan oikeasti hämmästyttävän loukkaavana, siinä missä itse olisin ohittanut ko. sarjakuvat lähinnä olankohautuksella. Profeetan kuvaaminen näyttäisi olevan niin voimakas ja määrittävä tabu käytännön islamissa, että se tuntuisi vastaavan virtsaan upotettua krusifiksia katolisessa maassa. Islam on uskontona nuorempi kuin kristinusko ja islamilaisten maiden yhteiskunnallinen kehitys on länsimaisessa mittakaavassa myös selvästi jäljessä. Itseäni henkilökohtaisesti tuo palsamainen krusifiksi virtsassa – tai elefantinpaskalla töhritty Neitsyt Marian kuva – lähinnä miedosti huvittaa. Voin ymmärtää, että se loukkaa joitain ihmisiä.

[Saadakseni perspektiiviä asiaan otin nämä taideteokset puheeksi Italiasta ja El Salvadorista kotoisin olevien katolilaisten naisen kanssa. Kumpikaan ei alkanut öyhöttämään, mutta he olivat selvästi järkyttyneitä pelkästä ajatuksesta. Sen sijaan voidaan miettiä, millaisia reaktioita vastaavan kaltaiset kristinuskoon kohdistuneet "loukkaukset" olisivat aiheuttaneet muutama sukupolvi sitten, puhumattakaan muutamista sadoista vuosista. Agnostikkona minun pitäisi kai keksiä jotain joka olisi Suomessa nykypäivänä niin tabu ettei sitä saisi loukata, ja tämän jälkeen yrittää ymmärtää – jos ei hyväksyä – kuinka jokin asia voi olla näin loukkaava.

On vaikeaa erottaa mikä on Islamin osuus uskontona tähän kollektiiviseen loukkaantumiseen (jos jätetään roskaväen öyhötys pois laskuista) ja mikä puolestaan eräänlaisen (osin länsimaiden vastaisen) arabinationalismin osuus. Kollektiivinen nöyryytetyksi ja loukatuksi tulemisen tunne on varmasti hyvää polttoainetta maltillisemmallekin uskonnon harjoittajalle.]

Uskonnon erityisasema

Vaikka tiesin jo aiemmin, että Jeesus on islamilainen profeetta, en sen sijaan tiennyt että myös Jeesuksen kuvaaminen on Islamissa kielletty. Minua valaistiin, että muslimeita loukkaa myös Jeesuksen kuvien näkeminen kristittyjen kirkkojen ulkopuolella, mutta he ovat valmiit suvaitsemaan näitä kuvia. Ja tästä päästään seuraavaan aiheeseen.

Keskustellessani siitä, mitä on sananvapaus ja mitä tarkoitetaan ihmisryhmän loukkaamisella kävi ilmi sinänsä triviaalisti itsestäänselvä seikka, että uskonnolla on erityisasema myös suhteessa sananvapauden määritelmään. Koraani ilmeisestikin kieltää ihmisten loukkaamisen, mutta tässä nähdään sävyjä: siinä missä maltillinen muslimi näkee ihmisillä olevan oikeuden kritisoida esimerkiksi maallisia instituutioita tai valtaapitäviä tahoja, uskonto nähdään olevan tällaisen kriitikin yläpuolella ja ulottumattomissa. Toisin sanoen, julkaistut sarjakuvat nähtiin ensisijaisesti loukkauksena uskontoa kohtaan ja riippumatta siitä näkivätkö keskustelukumppanini länsimaisen sananvapauden hyvänä ja kannatettavana arvona, he eivät hyväksyneet uskonnollisen vakaumuksen loukkaamista.

Tämä asenne näkyi myös suhteessa profeetta Muhammedin kuvaamiseen. Aikani hiillostettuani näyttäisi konsensukseksi muodostuneen, että mikäli kristitty piirtää Jeesuksen kuvan, tämä on vain loukkaavaa mutta tätä tulee suvaita, koska Jeesuksen kuvaaminen on osa tämän kristityn uskonnollista vakaumusta. Jos ei-kristitty piirtää Jeesuksen kuvan, tämä nähtiin pahempana asiana jota ei tarvitse suvaita, ainakaan samassa määrin, koska tällöin kyse ei ole uskonnollisesta vakaumuksesta.

[Yritykseni kysellä omien oikeuksieni perään agnostikkona piirtää mitä tahansa ei saanut täysin ansaitsemaansa vastakaikua. Itse näen uskonnon yhtenä ideologiana muiden joukossa enkä missään vaiheessa olisi antamassa sille mitään erityissuojaa kritiikiltä tai arvostelulta, semminkin kun monissa islamilaisissa maissa vallitsee käytännössä teokraattinen valtiojärjestelmä.]

Sananvapaus vai tarkoituksellinen provokaatio?

Yksikään keskustelukumppanini ei kyennyt näkemään Jyllands-Postenin julkaisemia kuvia kokeena siitä, onko länsimaista sananvapautta rajoitettu. Sen sijaan he uskoivat kuvien julkaisun tarkoituksena olleen alunperinkin lähinnä provosoida ja loukata ihmisiä – ja saada aikaan nähdyn kaltainen reaktio. Mutta se, että eurooppalaiset lehdet aloittivat samojen sarjakuvien julkaisemisen, koettiin vielä huomattavasti pahempana ja ylimielisempänä: jos reaktio oli nähdyn kaltainen, miksi kaataa polttoainetta liekkeihin. Perustelu, jonka mukaan kampanjan tarkoituksena oli osoittaa että "länsimainen lehdistö" ei taivu uhkailun edessä, ei saanut vähäisintäkään vastakaikua.

On myös merkillepantavaa, että ne pohjoisamerikkalaiset – etenkin kanadalaiset – ja aasialaiset henkilöt joiden kanssa olen asiasta keskustelleet, ovat nähneet tilanteen ensisijaisesti tarkoituksellisena provokaationa. Jopa siinä määrin, etten osaa aina päättää tuomitsevatko he väkivaltaiset rähinät, ymmärtävätkö he niitä vai ovatko ne niin itsestäänselvästi tuomittavia asioita etteivät he koe tarpeelliseksi ottaa eksplisiittisesti asiaan kantaa.

Euroopan ulkopuolinen näkökulma on siinäkin mielessä kiinnostava, että myös niiden maiden edustajat jotka ovat tottuneet lehdistön vapauteen eivät näe Jyllands-Postenin toimintaa suotavana. Itse asiassa olen antanut itselleni kertoa, että myös Kanadassa uskonto olisi siinä mielessä erityisasemassa, että moisten kuvien julkaiseminen olisi johtanut syytteisiin. En tiedä onko näin, mutta Kokkarisen monikulttuuriteeseihin minulle todettiin, että eri vähemmistöjen on siedettävä toisiaan myös sen takia että rasisminvastaiset lait ja käytännöt ovat niin voimakkaita. Voisiko olla, että tukahduttavan poliittisen korrektiuden kääntöpuolena olisi jonkinlainen yhteiskuntarauhaa ylläpitävä vaikutus?

Media ja todellisuus

Media luo todellisuutta. Keskustelukumppanini kritisoivat länsimaisten tiedotusvälineiden keskittyvän kuvaamaan kerta toisensa jälkeen pientä joukkoa räyhääjiä sen sijaan että he yrittäisivät avata keskusteluyhteyttä tai rakentaa siltaa stereotypioiden ylitse. Työkaverini tuli juuri Kairosta ja Egyptissä sarjakuvajupakka oli kertoman mukaan vahvasti esillä mediassa ja ihmisten keskustelussa. Hänen mukaansa muutaman huligaanin riehumista lukuunottamatta yleisin reaktio oli se, etteivät ihmiset enää ostaneet tanskalaisia tuotteita.

Keskustelukumppaneideni keskuudessaan vallitsi yleisesti ja itsestäänselvästi käsitys, jonka mukaan räyhääjät ovat pieni ja marginaalinen joukko huonosti koulutettuja ja helposti manipuloivissa olevia kellokäyrän vasemman laidan ihmisiä, joita karismaattiset ja vallanhimoiset mullahit johtavat.

[Jyllands-Postenin anteeksipyynnöstä (haluaisin mieluummin käyttää termiä pahoittelu) voi olla montaa mieltä; parhaimmillaan sen voisi tulkita kypsäksi kädenojennukseksi maltillisille muslimeille, huonoimmillaan periksi antamiseksi kaltevalla pinnalla. Itse koen ongelmalliseksi se, etteivät minun tietääkseni islaminuskoiset maat eivätkä islamilaisten seurakuntien edustajat selvästi – tai tapauksesta riippuen ollenkaan – sanoutuneet irti väkivaltaisuuksista. Jos ne olisivat niin tehneet, pahoittelu tuntuisi paljon oikeutetummalta; nyt se näyttää valitettavan paljon siltä että länsimaat taipuivat mullahien roskajoukon riehunnan edessä. ]

Arvokonservatiivisuus

Yksi kiinnostava erityispiirre on se, että kaikki haastattelemani henkilöt olivat vahvasti konservatiivisia (sanoisinko suvaitsemattomia) siinä mielessä, miten se länsimaissa tulkittaisiin. Esimerkiksi turkkilainen toverini totesi, että kun Saksa otti maahan valtavan määrän turkkilaisia työntekijöitä 50- ja 60-luvuilla työvoimapulaa palkkaamaan, he päästivät tietoisesti maahan ainoastaan kouluttamattomat ihmiset tekemään työtä joka ei kelvannut saksalaisille. Sen sijaan koulutettua väkeä, lääkäreitä tai insinöörejä ei maahan kelpuutettu. Turkki kiitti kun pohjasakka valui Saksaan. Ja tämä oli turkkilaisen ihmisen näkemys asiasta. Yritin tiedustella saksalaisilta asukeilta asiaa ja heidän mielestään integrointi on pääosin onnistunut varsin hyvin. Selvää on se, että Suomessa samankaltaisen näkemyksen esittäminen ei olisi poliittisesti korrektia – ellei puhuta Ruotsiin muuttaneista finnjäveleistä jotka ryyppäsivät ja tappelivat Suomen maailmankartalle.

Ylipäätään jututtamani ihmiset eivät ymmärtäneet miksi eurooppalaiset maat – toisin kuin arabimaat tai Yhdysvallat – ottavat vastaan roskaväkeä, sietävät näiden riehumista ja vielä maksavat viulut päälle. Tuoreimman uutisen mukaanhan Tanskan integraatioministeri lopettaa yhteistyön tekemisen Kööpenhaminan mullahien kanssa maahanmuuttajia valittaessa. Haastattelemani ihmiset pitivät tällaista maahanmuuttopolitiikkaa lähinnä typeränä.

[En pidä yhtään sen enempää hyssyttelystä joka liittyy vaikkapa pohjoismaissa asuvien vähemmistöjen (yleensä nimenomaan islamilaisten) huomattavan paljon suurempaan määrään rikoksia; jos äärimmilleen vietynä vasemmistolainen ajattelutapa kaataa kaiken vastuun häiriökäyttäytymisestä yhteiskunnalle eikä näe yksilöllä olevan vastuuta, ja oikeistolainen taas näkee että kaikki on loppujen lopuksi yksilön omista valinnoista kiinni, totuus on Pohjoismaissa varmaan jossain keskustasta oikealla. Pitäisi olla sekä keppiä että porkkanaa. Joku viisaampi on asian varmasti muotoillut paremmin.

Kuten muuallakin on kritisoitu, ironista kyllä nimenomaan edistyksellisissä (siis suvaitsevaisissa) piireissä esiintyy epäsuoran rasistisia asenteita. Siinä missä länsimaisia reaktioita paheksutaan, ja kansalaisia vaaditaan paremmin ymmärtämään toiseutta ja jonkinlaista kollektiivista anteeksipyyntöä, samaan aikaan vastapuolen tekojen tuomitseminen tuntuu olevan nihkeää. Epäsuora viesti kuuluu olevan, että niiltä ei nyt voi vaatiakaan samanlaista moraalista koodia ja käyttäytymistä kuin meiltä. Tässä mielessä esitetty kritiikki siitä, että muslimin kuuluukin polttaa lippuja, ampua konetuliaseella kohti taivasta ja öyhöttää on varsin totta.]

Maassa maan tavalla?

On useita maita joissa on merkittävä muslimivähemmistö kuten Kanada, Yhdysvallat ja Intia, joissa protestointi ei kuitenkaan muuttunut mellakoinniksi tai häiriköinniksi. Reaktioiden rajuus ja niihin puuttuminen on suoraan verrannollinen maan kulttuuriin, kehitystasoon ja myös siihen, kuinka poliittisesti tarkoituksenmukaista öyhötyksen lietsominen on. Esimerkiksi Iranissa näyttäisi siltä, että hallitus oma-aloitteisesti provosoi ihmiset hyökkäämään Tanskan suurlähetystöä vastaan – joka on kansainvälisten lakien mukaan Tanskan maaperää ja jonka koskemattomuuden Iranin tulisi taata, mielenkiintoinen yksityiskohta ottaen huomioon että Tanska ottaa vastaan YK:n turvallisuusneuvoston puheenjohtajuuden kesäkuussa!

Haastattelemilleni ihmisille eurooppalaiset maat ovat kristittyjä maita joiden asukkaat ovat kristittyjä -- ja minä olin kristitty eurooppalainen, piste. He eivät erityisesti tunteneet tanskalaista kulttuuria eikä heistä osa ole edes nähnyt näitä piirroksia. Kun minä katson Halla-ahon skannaamaa kuvaa hesarista, minä näen hurmahenkisen fanaattisen rikollisen, joka on mies, arabi, islaminuskoinen ja sillä on parta ja hassu päähine. Niin näkee myös kolleegani, tosin hänen mielestään päähine ei todennäköisesti ole hassu. Toivon, että niin näkee myös suurin osa eurooppalaisista ja muslimeista. Joku näkee siinä "islamin todelliset kasvot". Muutama hurmahenkinen fanaattinen rikollinen, mies, amerikkalainen kristinuskoinen (en tiedä parrasta enkä päähineestä mutta veikkaan viiksiä ja lippalakkia) pieksivät 9/11:n jälkeisellä viikolla NY:issa turbaanipäisiä sikhejä kuoliaaksi. Jotkut näkevät siinä "amerikkalaisuuden todelliset kasvot". Harmaan sävyt tekevät kaikesta jotenkin niin ... harmaata.

Loppukaneetti

Kirjoitin arvojen suhteellisuudesta, minkä Markku osittain oikeutetusti tuomitsi itsestäänselvyydeksi. Tämä voi olla teoriassa itsestäänselvyys etenkin ns. erektuslaiselle katsantokannalle. Muistan Kokkarisen julistaneen jo kymmenen vuotta sitten legendaarisilla kotisivuillaan siitä, kuinka tämän seikan ymmärtäminen oli yksi hänen tärkeimpiä oivalluksiaan ("siitä se ajatus sitten lähti"). Kun luen ja kuuntelen aiheesta käytäviä keskusteluita, koen kuitenkin äärimmäisen tärkeäksi muistuttaa jatkuvasti itseäni ja oman kulttuuritaustani omaavia ihmisiä siitä, että myös heidän loukkaantumisensa johtuu heille perustavaa laatua olevien arvojen kyseenalaistamisesta. Subjektiivinen loukkaantumisen tunne on hyvin vahva; argumentti "nehän nyt ovat vain kuvia" eivät tunnu toimivan yhtään sen paremmin kuin se, että Tanskan lippu "on nyt pala kangasta jota ne lämpimikseen polttavat".

Mitä enemmän keskustelen, sitä enemmän vaikuttaa siltä että kohtaamieni maltillisten muslimien (tämän termin olemassaolo muuten kuvaa jotain joko Islaminuskosta tai sitten median luomasta todellisuudesta, jedem das seine), tässä on kysymys samoista arvoista ja vakaumuksista joita esim. Suomessa esiintyy enää harvalla pienellä joukolla syvästi uskovaisia ihmisiä. Nämä uskonnolliset piirteet eivät tule esiin arkipäivän käyttäytymisessä (kreationisti voi olla tekniikan tohtori), mutta ne ovat siellä. Itse uskon että "oikea Islam" on samanlainen käsite kuin "oikea Kristinusko". Edellinen on lienee sekä Jaakko Hämeen-Anttilan että Jussi Halla-ahon tahoillaan (eri tavoilla) romantisoimaa Islamia, mutta paljon enemmän maltillista uskonnollisuutta. Vaikka koen Islamin nykymuodossaan inherentisti väkivaltaisemmaksi uskonnoksi kuin nykymuotoisen Kristinuskon -- kuten myös haastattelemani iranilaiset ihmiset -- olen silti taipuvainen uskomaan Tiedemiehenkin esittämään näkemykseen Islamin sekularisoitumisesta tulevaisuudessa. Ainakin toivon olevani oikeassa.