Poliittinen korrektius ja loukkaantuminen
Esitän oletuksen, hypoteesin omaisen mielipiteen. Loukkaantuminen johtuu siitä, että loukkaantunut on, tai ainakin kokee olevansa, heikommassa asemassa loukkaajaan nähden. Riippuen tämän aiemmista kokemuksista ja siten muodostuneesta keinovalikoimasta, reagointitavaksi voi muodostua kiukuttelu eli tunnekiristäminen, väkivallalla eli ruumiin rikkomisella uhkailu, tai kaikkein heikoimmassa tapauksessa luovuttanut apatia. Mikäli loukattu ei koe asemaansa selvästi heikommaksi, hän voi yrittää loukata takaisin esimerkiksi variaatiolla amerikkalaisen kulttuurin tutuksi tuomasta "sinun äitisi on niin lihava, että..."-fraasista.
Loukkaantuneen asema riippuu tietenkin kontekstista ja muuttuu ajan myötä, kuten myös loukkauksen todellisuuspohja. Esimerkki: kaunista ihmistä ei loukkaa se, jos häntä kutsutaan rumaksi, mutta ulkonäöstään epävarman ihmisen kutsuminen rumaksi on loukkaavaa, koska samalla kutsuja määrittelee implisiittisesti osittaisjärjestyksiä ja hierarkioita. Määritelmä on kuitenkin yhteydestään riippuvainen. Lasten tapauksessa se on laajemmassa yhteydessään väärä tai sillä on puutteellinen ennustusvoima: rumaksi moitittu 13-vuotias osoittautuu usein kauniiksi myöhemmässä vaiheessa ikävaiheessa. Aikuinen voi puolestaan pyrkiä aktiivisesti vaikuttamaan vertailuryhmäänsä. Ruman ihmisen kutsuminen rumaksi on tietenkin epähienoa ja loukkaavaa hieman samalla tavalla kuin taskuliinan käyttäminen kunniamerkkien kanssa.
Ihmisaivot ovat kuitenkin ikävän adaptiivinen kapistus, varsinkin lapsuuden aikana. Niinpä jos oikein huonosti käy, loukattu taho kokee asemansa uhatuksi ja heikoksi vielä silloinkin kun tähän ei edes hänen omasta mielestään olisi arkitasolla syytä. Tätä kaiketi kutsutaan huonoksi itsetunnoksi tai vääristyneeksi minäkuvaksi. Kiusatuista tulee usein luonnevikaisia narsisteja siksi, että he ovat niin herkkiä itseensä kohdistuvalle arvostelulle, ja tämä on nähdäkseni suurin kiusaajien toteuttama yksittäinen rikos. Tietenkin joskus omakuva on vääristynyt yltiöpositiiviseen suuntaan; ehkä tämän takia erilaiset televisiossa esitettävät tahattomat itsensähäpäisyohjelmat aiheuttavat ilahtumista ja tanssitautia.
Laajennan. Tarkoitukseni oli miettiä selitystä sille, miksi eräät kansallisuuteen liittyvät stereotypiat ovat enemmän sallittuja ja vähemmän loukkaaviksi koettuja kuin toiset. Amerikanirlantilaiset saavat olla rauhassa juoppoja ja kantavat tätä leimaa otsassaan lähes ylpeydellä, kun taas irlantilaiset eivät ole tästä leimasta yhtä ilahtuneita. Loukattu ortodoksijuutalainen harmistuu, etelä-amerikkalainen katolilainen kimpaantuu, mutta Lähi-Idän muslimi öyhöttää ja polttaa. Suomalaiset kestävät pilkkaa paljon ruotsalaisia heikommin. Politiikkoja saa haukkua laiskoiksi ja tyhmiksi, mutta sairaanhoitajia ei. Collegen asukas linkitti sähköpostilistalle sivustolle, joka keräsi Kiinassa löydettyjä englanninkielisiä käännösvirheitä, ja tämä loukkasi kiinalaisia; vastaava japanilaisia käännösvirheitä kerännyt sivusto ei aiheuttanut suurempia tunteenpurkauksia.
Heikommassa asemassa olevilla voi olla syytä pelätä stereotypioita. Timothy McVeigh räjäyttää 200 ihmistä kappaleiksi, mutta amerikanirlantilaisten katolilaisten ei tarvitse peitellä taustaansa tämän takia. Kieltä ja huumoria voidaan käyttää -- ja käytetään -- negatiivisten stereotypioiden vahvistamiseen silloin, kun siitä on hyötyä. Tällöin näiden kohteeksi joutuvilla ihmisryhmillä on syytä pelätä, ja siten myös syytä loukkaantua.
Poliittinen korrektius on oikeassa muodossaan kohteliaisuutta, siis kiltteyttä: sitä, että vahvemmassa asemassa oleva taho pidättäytyy kiusaamasta. Valitettavan usein poliittisen korrektiuden vaalijoille--myötäloukkaantuneille--loukatulla kohteella on vain utiliteettiarvo; tärkeämpää on päästä osoittamaan, että kohde on voinut loukkaantua, ja näin päästä kiusaamaan itselle epämieluisaa kohdetta. Kiinalaisista käännösvirheistä loukkaantuivat kanadalaiset opiskelijat; yleisesti ottaen tuntuisi siltä, että herkimmin myötäloukkaantuvat ovat melko homogeeninen ryhmä ihmisiä ja joille on helppo määritellä joukko oletusarvoisia ominaisuuksia.
Tätä ajatusketjua voi jatkaa ja miettiä, milloin erinäisten tahojen kannattaa manipuloida potentiaalisesti loukkaantuvien ihmisten tai ihmisryhmien todellisuuskuvaa, ja mitä hyötyä tästä on.
Voin olla toki väärässä ja minua saa kiusata sen takia. Jotkut ovat vain psykopaatteja, siis tuhmia.
Loukkaantuneen asema riippuu tietenkin kontekstista ja muuttuu ajan myötä, kuten myös loukkauksen todellisuuspohja. Esimerkki: kaunista ihmistä ei loukkaa se, jos häntä kutsutaan rumaksi, mutta ulkonäöstään epävarman ihmisen kutsuminen rumaksi on loukkaavaa, koska samalla kutsuja määrittelee implisiittisesti osittaisjärjestyksiä ja hierarkioita. Määritelmä on kuitenkin yhteydestään riippuvainen. Lasten tapauksessa se on laajemmassa yhteydessään väärä tai sillä on puutteellinen ennustusvoima: rumaksi moitittu 13-vuotias osoittautuu usein kauniiksi myöhemmässä vaiheessa ikävaiheessa. Aikuinen voi puolestaan pyrkiä aktiivisesti vaikuttamaan vertailuryhmäänsä. Ruman ihmisen kutsuminen rumaksi on tietenkin epähienoa ja loukkaavaa hieman samalla tavalla kuin taskuliinan käyttäminen kunniamerkkien kanssa.
Ihmisaivot ovat kuitenkin ikävän adaptiivinen kapistus, varsinkin lapsuuden aikana. Niinpä jos oikein huonosti käy, loukattu taho kokee asemansa uhatuksi ja heikoksi vielä silloinkin kun tähän ei edes hänen omasta mielestään olisi arkitasolla syytä. Tätä kaiketi kutsutaan huonoksi itsetunnoksi tai vääristyneeksi minäkuvaksi. Kiusatuista tulee usein luonnevikaisia narsisteja siksi, että he ovat niin herkkiä itseensä kohdistuvalle arvostelulle, ja tämä on nähdäkseni suurin kiusaajien toteuttama yksittäinen rikos. Tietenkin joskus omakuva on vääristynyt yltiöpositiiviseen suuntaan; ehkä tämän takia erilaiset televisiossa esitettävät tahattomat itsensähäpäisyohjelmat aiheuttavat ilahtumista ja tanssitautia.
Laajennan. Tarkoitukseni oli miettiä selitystä sille, miksi eräät kansallisuuteen liittyvät stereotypiat ovat enemmän sallittuja ja vähemmän loukkaaviksi koettuja kuin toiset. Amerikanirlantilaiset saavat olla rauhassa juoppoja ja kantavat tätä leimaa otsassaan lähes ylpeydellä, kun taas irlantilaiset eivät ole tästä leimasta yhtä ilahtuneita. Loukattu ortodoksijuutalainen harmistuu, etelä-amerikkalainen katolilainen kimpaantuu, mutta Lähi-Idän muslimi öyhöttää ja polttaa. Suomalaiset kestävät pilkkaa paljon ruotsalaisia heikommin. Politiikkoja saa haukkua laiskoiksi ja tyhmiksi, mutta sairaanhoitajia ei. Collegen asukas linkitti sähköpostilistalle sivustolle, joka keräsi Kiinassa löydettyjä englanninkielisiä käännösvirheitä, ja tämä loukkasi kiinalaisia; vastaava japanilaisia käännösvirheitä kerännyt sivusto ei aiheuttanut suurempia tunteenpurkauksia.
Heikommassa asemassa olevilla voi olla syytä pelätä stereotypioita. Timothy McVeigh räjäyttää 200 ihmistä kappaleiksi, mutta amerikanirlantilaisten katolilaisten ei tarvitse peitellä taustaansa tämän takia. Kieltä ja huumoria voidaan käyttää -- ja käytetään -- negatiivisten stereotypioiden vahvistamiseen silloin, kun siitä on hyötyä. Tällöin näiden kohteeksi joutuvilla ihmisryhmillä on syytä pelätä, ja siten myös syytä loukkaantua.
Poliittinen korrektius on oikeassa muodossaan kohteliaisuutta, siis kiltteyttä: sitä, että vahvemmassa asemassa oleva taho pidättäytyy kiusaamasta. Valitettavan usein poliittisen korrektiuden vaalijoille--myötäloukkaantuneille--loukatulla kohteella on vain utiliteettiarvo; tärkeämpää on päästä osoittamaan, että kohde on voinut loukkaantua, ja näin päästä kiusaamaan itselle epämieluisaa kohdetta. Kiinalaisista käännösvirheistä loukkaantuivat kanadalaiset opiskelijat; yleisesti ottaen tuntuisi siltä, että herkimmin myötäloukkaantuvat ovat melko homogeeninen ryhmä ihmisiä ja joille on helppo määritellä joukko oletusarvoisia ominaisuuksia.
Tätä ajatusketjua voi jatkaa ja miettiä, milloin erinäisten tahojen kannattaa manipuloida potentiaalisesti loukkaantuvien ihmisten tai ihmisryhmien todellisuuskuvaa, ja mitä hyötyä tästä on.
Voin olla toki väärässä ja minua saa kiusata sen takia. Jotkut ovat vain psykopaatteja, siis tuhmia.
posted by erityistutkija at 9:25 ip.
2 Comments:
Mielenkiintoista...
Konttorirottana(!) sain jokin vuosi sitten kuultavakseni kommentteja tyyliin: "kävisit sinäkin joskus kentällä, niin näkisit kuinka ne asiat käytännössä toimivat."
Kuunteltuani aikani heidän päänaukomistaan aloin viljellä kommentteja tyyliin: "kävisitte tekin joskus konttorilla niin näkisitte kuinka ne asiat paperilla toimivat.".
Vaikutus oli dramaattinen - ei ole tarvinnut kuunnella mussuttamista enää nykyisin, myös tietty jännite "kentän" ja "konttorin" välillä tuntuu vähentyneen.
Organisaatiossa alempana toimiva henkilö katsoo, että hänellä on subjektiivinen päänaukomisoikeus ylöspäin. Riippuu sitten täysin henkilöistä, tapahtuuko aukominen edessä- vai takanapäin. Aukominen ei useinkaan ole tarkoitettu suoranaiseksi loukkaukseksi, vaan keinoksi purkaa omaa ahdistusta.
(Itse syyllistyn samaan ylempieni suhteen, mutta en uskalla laukoa edessäpäin ;-)
Jonkinverran vielä jatkaisin tuota vuodatustani.
Organisaatiossa henkilöllä on sekä muodollinen, että todellinen asema.
Steady-state olosuhteissa henkilön todellinen asema on jonkin verran hänen muodollista asemaansa korkeampi, jolloin hän omaa riittävät vaikutusmahdollisuudet ympäristöönsä ja on oloonsa tyytyväinen.
Ongelmia alkaa esiintyä, jos poikkeama kasvaa liikaa suuntaan tai toiseen. Skaalan toisessa päässä hän on se insinööri jolle auotaan päin naamaa, ja toisessa vaikkapa Paavo Väyrynen pohjantähtiopistoaikoinaan.
Lähetä kommentti
<< Home