Toiseus ensix
En ole näemmä hetkeen varsinaisesti kuvannut sitä, miten elämä Kanadassa noin yleisesti sujuu. Vielä vähemmän olen kirjoittanut siitä, miltä tutkimus ja tiedemaailma suomalaisen ohjelmistotekniikan postdocin silmin Kanadassa näyttää. Edellistä rajoittaa se, että tämä blogi on pysynyt selvästi vähemmän anonyyminä kuin alunperin oli tarkoitus. Niinpä olen pyrkinyt välttämään ainakin eksplisiittistä ruikutusta sellaisista asioista, jotka eivät varsinaisesti liity Vancouveriin, Kanadaan tai ohjelmistotekniikkaan, mitä nyt rivien välistä on välillä valunut muutamia puolikatkeria kommentteja. Niin surullista kuin se itseni kannalta onkin, osittain aiheettomassa itsesäälissä ja patetiassa piehtaroiminen näyttää ruudulla jotenkin niin kovin... no, itsesäälin sekaiselta patetialta. Eihän tuo havainto nyt hirveästi kevätmasennuksen kourissa piehtarointia helpota, mutta kenenkään empatia ei kestä paria riviä enempää ipitystä. Avasin ensimmäistä kertaa tänä vuonna jo yksityisen päiväkirjan tätä synkempää vuodatusta varten. Iloinen Iloinen Iloinen Iloinen!
Mitä tulee siis edelliseen, yritän kirjoittaa siitä lähitulevaisuudessa enemmän. Mitä tulee jälkimmäiseen, siitä aion myös kirjoittaa tulevaisuudessa enemmän. Jos minuun tuhlatuilla rahoilla ei muuta saada aikaiseksi, niin ainakin haluan koota joukon vihjeitä ja ajatuksia ulkomailla väitöstyön jälkeisen tutkimuksen tekemistä harkitseville kohtalotovereille.
Alkuperäisenä tarkoituksenani oli tietenkin vastata kysymykseen "miten menee" tai "mitä kuuluu". Turusta päin kyseltiin, vapauttaako blogin pitäminen kokonaan velvollisuudesta vastata tähän kysymykseen henkilökohtaisesti. Osin kyllä. Ajatus siitä, että kirjoittaisin näitä samoja asioita sähköpostin muodossa -- etenkään kun en tiedä tunnenko valtaosaa tätä blogia lukevista ihmisistä. Heipä hei, lapset, nyt sammuu valot!
Leikataan vielä vähän hiuksia. Viime viikon perjantaina Collegen persialaiset mestarit järjestivät Nowruz-bileet (huomatkaa muuten kuinka sama termi on kirjoitettu täysin epäsystemaattisesti miten sattuu Wikipediassa!) eli iranilaiset uuden vuoden juhlat. Luulin ennen tuloani Vancouveriin että kehittäisin täällä ns. maun aasialaisiin kauniimman sukupuolen edustajiin, onhan kaupungin asukkaista lähes 40% Kiinasta (pitäisi kai sanoa Hong Kongista, Pekingistä tai Shanghaista), Japanista tai Etelä-Koreasta. Näen toki heitä päivästä toiseen ja tänäkin aamuna aamiaisella ihmettelin, kuinka erilaiselta lensu kuulostaa japanilaisen tytön yskiessä. Toinen luonnollinen kohde olisi ollut jonkinlainen kanadalainen naismalli, josta olen maan valtavasta etnisyydestä huolimatta löytänyt muutamia arkkityyppejä (tämä perustuu täysin olettamukseen siitä, että esim. intialaisilta näyttävät ihmiset ovat Intiasta). Yksi arkkityyppi on erittäin runsaskeuhkoinen blondi; toinen arkkityyppi on sopusuhtainen mutta erittäin pitkä urheilijatyttö; kolmas arkkityyppi on tumma ranskalaistyyppinen nainen, joka on samalla ehdoton suosikkityyppini näistä kolmesta täysin hatusta vedetystä arkkityypistä.
Mitä piti sanomani on se, että Nowruz -- ja ehkä myös tämäniltaiset turkkilaisen ystäväni syntymäpäiväbileet -- vahvistivat ja toivat tietoisuuteeni sen, että huomasin Lähi-Idästä kotoisin olevien tyttärien kiihdyttävän hermostoani ja aikaansaavan tanssitautia. Varmastikin olen nähnyt hieman vääristyneen otoksen etenkin iranilaisista ja turkkilaisista neideistä, mutta UBC:lle asti päätyneet persialaiset neidit ovat paitsi erittäin älykkäitä ja voimakastahtoisia, myös yksinkertaisesti erittäin vaikuttavia ilmestyksiä. En edes yritä väittää etteikö tässä pelattaisi erilaisuus-kiinnostaa-kortilla, mutta pohjoismaisesta näkökulmasta katsottuna... en esimerkiksi tiennyt, että karvainen selkä voi näyttää hyvältä (tai siis naisella, yleensä selän karvoitus näyttää aina hyvältä). Aina oppii uutta.
No, siellä missä minä vietän aikaani on vain 20-30 -vuotiaita maisterin tutkintoa tai väitöskirjaa tekeviä pääsääntöisesti älykkäitä ihmisiä. Joista suurin osa ei harrasta juopottelua, röökaamista tahi siweetöntä elämää. Kyllä, jopa vancouverilaisten persialaistyttärien sekulaarinen islam on eksoottisena kiehtovaa.
Niin, ne uuden vuoden juhlat. Olo oli kuin Kööpenhaminan lentokentällä: kaikki kauniit vastakkaisen sukupuolen edustajat ovat siunaantuneet tänne. Tosin Kööpenhaminassa ne vetivät Tuborgia ja Princeä, täällä ne puolestaan silmäilivät puolikainosti ja raahasivat sen jälkeen tanssilattialle. Eikä se tämänpäiväiväisissä bileissä tapaamani turkkilainen Tampereellakin kuukauden viettänyt lääketieteen kandikaan lisännyt erityisesti muukalaiskammoani. Pitääkin kysyä O.lta kyseisen neiti-ihmisen siviilisäätyä.
Jos haikailen pakomatkani jatkuvan (akateemisissa merkeissä), niin tulosta pitäisi olla tarjolla ensi maanantaina. Päätin juoda kaljaa sen kunniaksi.
Mitä tulee siis edelliseen, yritän kirjoittaa siitä lähitulevaisuudessa enemmän. Mitä tulee jälkimmäiseen, siitä aion myös kirjoittaa tulevaisuudessa enemmän. Jos minuun tuhlatuilla rahoilla ei muuta saada aikaiseksi, niin ainakin haluan koota joukon vihjeitä ja ajatuksia ulkomailla väitöstyön jälkeisen tutkimuksen tekemistä harkitseville kohtalotovereille.
Alkuperäisenä tarkoituksenani oli tietenkin vastata kysymykseen "miten menee" tai "mitä kuuluu". Turusta päin kyseltiin, vapauttaako blogin pitäminen kokonaan velvollisuudesta vastata tähän kysymykseen henkilökohtaisesti. Osin kyllä. Ajatus siitä, että kirjoittaisin näitä samoja asioita sähköpostin muodossa -- etenkään kun en tiedä tunnenko valtaosaa tätä blogia lukevista ihmisistä. Heipä hei, lapset, nyt sammuu valot!
Leikataan vielä vähän hiuksia. Viime viikon perjantaina Collegen persialaiset mestarit järjestivät Nowruz-bileet (huomatkaa muuten kuinka sama termi on kirjoitettu täysin epäsystemaattisesti miten sattuu Wikipediassa!) eli iranilaiset uuden vuoden juhlat. Luulin ennen tuloani Vancouveriin että kehittäisin täällä ns. maun aasialaisiin kauniimman sukupuolen edustajiin, onhan kaupungin asukkaista lähes 40% Kiinasta (pitäisi kai sanoa Hong Kongista, Pekingistä tai Shanghaista), Japanista tai Etelä-Koreasta. Näen toki heitä päivästä toiseen ja tänäkin aamuna aamiaisella ihmettelin, kuinka erilaiselta lensu kuulostaa japanilaisen tytön yskiessä. Toinen luonnollinen kohde olisi ollut jonkinlainen kanadalainen naismalli, josta olen maan valtavasta etnisyydestä huolimatta löytänyt muutamia arkkityyppejä (tämä perustuu täysin olettamukseen siitä, että esim. intialaisilta näyttävät ihmiset ovat Intiasta). Yksi arkkityyppi on erittäin runsaskeuhkoinen blondi; toinen arkkityyppi on sopusuhtainen mutta erittäin pitkä urheilijatyttö; kolmas arkkityyppi on tumma ranskalaistyyppinen nainen, joka on samalla ehdoton suosikkityyppini näistä kolmesta täysin hatusta vedetystä arkkityypistä.
Mitä piti sanomani on se, että Nowruz -- ja ehkä myös tämäniltaiset turkkilaisen ystäväni syntymäpäiväbileet -- vahvistivat ja toivat tietoisuuteeni sen, että huomasin Lähi-Idästä kotoisin olevien tyttärien kiihdyttävän hermostoani ja aikaansaavan tanssitautia. Varmastikin olen nähnyt hieman vääristyneen otoksen etenkin iranilaisista ja turkkilaisista neideistä, mutta UBC:lle asti päätyneet persialaiset neidit ovat paitsi erittäin älykkäitä ja voimakastahtoisia, myös yksinkertaisesti erittäin vaikuttavia ilmestyksiä. En edes yritä väittää etteikö tässä pelattaisi erilaisuus-kiinnostaa-kortilla, mutta pohjoismaisesta näkökulmasta katsottuna... en esimerkiksi tiennyt, että karvainen selkä voi näyttää hyvältä (tai siis naisella, yleensä selän karvoitus näyttää aina hyvältä). Aina oppii uutta.
No, siellä missä minä vietän aikaani on vain 20-30 -vuotiaita maisterin tutkintoa tai väitöskirjaa tekeviä pääsääntöisesti älykkäitä ihmisiä. Joista suurin osa ei harrasta juopottelua, röökaamista tahi siweetöntä elämää. Kyllä, jopa vancouverilaisten persialaistyttärien sekulaarinen islam on eksoottisena kiehtovaa.
Niin, ne uuden vuoden juhlat. Olo oli kuin Kööpenhaminan lentokentällä: kaikki kauniit vastakkaisen sukupuolen edustajat ovat siunaantuneet tänne. Tosin Kööpenhaminassa ne vetivät Tuborgia ja Princeä, täällä ne puolestaan silmäilivät puolikainosti ja raahasivat sen jälkeen tanssilattialle. Eikä se tämänpäiväiväisissä bileissä tapaamani turkkilainen Tampereellakin kuukauden viettänyt lääketieteen kandikaan lisännyt erityisesti muukalaiskammoani. Pitääkin kysyä O.lta kyseisen neiti-ihmisen siviilisäätyä.
Jos haikailen pakomatkani jatkuvan (akateemisissa merkeissä), niin tulosta pitäisi olla tarjolla ensi maanantaina. Päätin juoda kaljaa sen kunniaksi.
posted by erityistutkija at 11:51 ip.
3 Comments:
Došlo Axe.
VV
Jaa mitä? Karvainen selkä lisää verenkiertoa? No - kukin tyylillään...
Onko muuten mitään erityistä paikkaa, minne pitäisi tuottaa paperia, että pääsisi samaan paikkaan rypömään?
Riippuu vähän, minkälainen karvainen selkä. Silmäni ovat avautuneet huomaamaan että persialais-turkkilaiset tyttäret ovat teh hawtness!!1!eleventy!
Seuraava Vancouverissa järjestettävä ohjelmistopuolen konferenssi taitaa olla joku viheliäinen AOSD 2007 tai jotain. Jolloin en ole enää täällä. Ainakaan yliopistolla.
Lähetä kommentti
<< Home