Ruhoranta
Yleensä Vancouverissa kirkas ja aurinkoinen sää tarkoittaa samalla suhteellisen kylmää säätä, mutta tänään koin ensimmäisen poikkeuksen kyseisestä säännöstä. Ulkona oli koko päivän ja illan täydellinen hellesää. Sään kunniaksi ilmoittauduin CSGSS:n softball-joukkueeseen kesäkauden yliopistosarjaa varten, vaikken edes tiennyt mitä softball tarkoittaa. Sisäpihalla suoritetun kokeilun perusteella niin pallo kuin räpyläkin ovat kokoluokkaa isompia kuin kotimaisessa pesäpallossa, mutta eiköhän tämä tästä.
Myöhäisillan aktiviteettina tusinan hengen kokoinen ryhmämme vääntäytyi parin sadan metrin päähän ja alas Wreck Beachille polttelemaan nuotiota ja nauttimaan liottimia. Aleksanterinkadulle täytyy lähettää sen verran terveisiä että kummasti muutaman viikon mittainen säiden lämpeneminen muuttaa asioita: paitsi että meri oli kirkas, lämmin ja tyyni, tällä kertaa myös rannalla riitti nuotioita pitäviä, sihauttavia ja Doorsia nuotin vierestä soittavia poppoita. Tämän takia tai tästä huolimatta kokemus oli aika ainutkertainen. Hieman kuin suomalainen rokkifestari, mutta lämpimämmällä ilmalla, huikeilla maisemilla ja vähemmällä öyhötyksellä varustettuna.
Ryhmään on näemmä liittynyt seuraava postdocci, joka saa jopa minut näyttämään vanhukselta. Kyseinen 19-vuotiaan oloinen punaposkinen Cambridgesta väitellyt poika sai minut ymmärtämään, millainen seksuaalinen vetovoima täydellistä hughgrant-brittienglantia vääntävällä ja suorastaan maneerisen viattomalla habituksella varustetulla postdocilla on. Niin Collegen virallinen nuoren naisen markkina-arvonsa ulosmittaava prinsessa että huomenna muonavahvuuden jättävä ruotsalaistutkija kiehnäsivät pojan ympärillä kuin kimalaiset; jälkimmäinen äärimmäisestä kuivakkuudestaan tunnettu tytär alkoi muutaman viinilasillisen jälkeen selostamaan intiimialueidensa vahaamiskäytäntöjä. En ole nähnyt moista sitten sen jälkeen kun edellinen alfauros Giovanni sai naispuoliset asukit punastelemaan ja sekoilemaan sanoissaan viime vuoden loppupuolella. Kuten tuollakin kerralla, ammattilaisen työskentelyä on aina miellyttävää seurata!
Myöhäisillan aktiviteettina tusinan hengen kokoinen ryhmämme vääntäytyi parin sadan metrin päähän ja alas Wreck Beachille polttelemaan nuotiota ja nauttimaan liottimia. Aleksanterinkadulle täytyy lähettää sen verran terveisiä että kummasti muutaman viikon mittainen säiden lämpeneminen muuttaa asioita: paitsi että meri oli kirkas, lämmin ja tyyni, tällä kertaa myös rannalla riitti nuotioita pitäviä, sihauttavia ja Doorsia nuotin vierestä soittavia poppoita. Tämän takia tai tästä huolimatta kokemus oli aika ainutkertainen. Hieman kuin suomalainen rokkifestari, mutta lämpimämmällä ilmalla, huikeilla maisemilla ja vähemmällä öyhötyksellä varustettuna.
Ryhmään on näemmä liittynyt seuraava postdocci, joka saa jopa minut näyttämään vanhukselta. Kyseinen 19-vuotiaan oloinen punaposkinen Cambridgesta väitellyt poika sai minut ymmärtämään, millainen seksuaalinen vetovoima täydellistä hughgrant-brittienglantia vääntävällä ja suorastaan maneerisen viattomalla habituksella varustetulla postdocilla on. Niin Collegen virallinen nuoren naisen markkina-arvonsa ulosmittaava prinsessa että huomenna muonavahvuuden jättävä ruotsalaistutkija kiehnäsivät pojan ympärillä kuin kimalaiset; jälkimmäinen äärimmäisestä kuivakkuudestaan tunnettu tytär alkoi muutaman viinilasillisen jälkeen selostamaan intiimialueidensa vahaamiskäytäntöjä. En ole nähnyt moista sitten sen jälkeen kun edellinen alfauros Giovanni sai naispuoliset asukit punastelemaan ja sekoilemaan sanoissaan viime vuoden loppupuolella. Kuten tuollakin kerralla, ammattilaisen työskentelyä on aina miellyttävää seurata!
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home