Työmarkkina-arvo

Kuten olen jo julistanut, päätin koittaa työmarkkina-arvoani länsirannikolla. Kyse on niin tyypillisestä optioiden esiin kaivamisesta: tärkeää kun on se että on niitä vaihtoehtoja, vaikka niistä valitseminen onkin sitten yhtä maailmantuskaa. Erinäisistä erittelemättömistä mutta nyt reflektoinnin alla olevista syistä johtuen en ollut lainkaan aktiivinen tässä työpaikan metsästyksessä, vaan luistelin aina joulukuulle asti ilman että olisin lyönyt tikkua ristiin. Tein lopulta päätöksen siitä, että 1) haen ihan vain kokemuksen ja vaihtoehtojen vuoksi työtä, ja 2) haen työtä ainoastaan Vancouverista, jotta päätösten tekeminen muuttuisi helpommaksi. Suurin osa Vancouverin pienemmistä firmoista on start-upeja (tai pelifirmoja), ja omasta passiivisuudestani johtuen en pyörinyt paikallisissa IT-alan seurapiireissä verkostoitumassa. Olisi tietenkin pitänyt. Lopulta käytin hyväksi paria entistä paikallisen professorini PhD-opiskelijaa jotka molemmat työskentelevät kyseisessä firmassa. Klaarattuani viisi haastattelua sain lopullisen työtarjouksen tänään perjantaina.

Kyseinen paja tekee liiketoiminnan seuraamiseen ja kehittämiseen terkoitettuja BI-sovelluksia. Niillä on 5000 ukkoa kolmella mantereella kehittämässä softaa, firma on koostettu periaatteessa kahdeseta yhtä isosta palikasta, softankehitysprosessit, kulttuuri, työkalut ja koko hoito ovat aika monimuotoisia. Nyt Vancouverin ja Pariisin kesken jakautunut laatuosasto haluaa kunnianhimoisena tavoitteenaan kartoittaa ja yhdenmukaistaa softakehitystä, mitata ja kehittää prosesseja, parantaa tuotearkkitehtuureja, harmonisoida ja järkeistää tuotantoa ja niin edelleen.

Paikka jota hain osoittautui alunperin testauksen kanssa pelaamiseksi (tosin kuten ranskasta käsin pidetyssä haastattelussa todettiin, "I have no doubt I can teach you everything I know in three days or a week, but I'm just worried whether you'd be happy in this job"), mutta isommat kihot olivat yllättäen (tämä yllätti niin minut kuin kolleegani kuin mm. myös Gailin) kovasti kiinnostuneita tutkimuksestani, olivatpa jopa tulostaneet papereita ja kyselivät niistä. Näyttäisi siltä, että ne katsovat tulevaisuuteen ja haluaisivat minusta tällaisen "kehitysassetin". Ne ovat rakentaneet omia kilkkeitä Rationalin työkalujen päälle, niitä kiinnostaa arkkitehtuurien analysointi, Nokialle tehty tutkimukseni, ja ylipäätään tutkimusaspekti.

Työn kuva ei ole vielä täysin selvinnyt; näistä haastattelijoista Rouva Sadanpäänainen maalaili melkoisen grandiöösejä visioita laadun kehittämisestä ja prosesseista ja tutkimuksesta, hänen alaisensa näki nämä visiot future workina ja uskoi työn keskittyvän enemmän testausjärjestelmien kehittämiseen, ja hänen alaisensa puolestaan näkivät työn lähes yksinomaan testauspuolen laatuinsinöörin työnä. Sanomattakin on selvää, että edellinen on varsin kiinnostava haaste, jälkimmäinen tulkinta puolestaan ei minua oikeasti kiinnosta. Mistä sitä tietää. Vähän hölmöä että hankin tasan kaksi vaihtoehtoa jotka ovat lähes keskenään napavieraat, mutta tällaista se on.

Minulla on X hyvää syytä haistattaa huilut akateemiselle maailmalle ja palata jonnekin jossa on konkreettisia tavoitteita, jossa ihmisiä itse asiassa kiinnostaa mitä teet, jossa palaute on lähes välitöntä, jossa sinua ei lyödä koppiin sillä oletuksella että oma rajaton kiinnostus tutkimuskohteeseen (ja aspergerin syndrooma sekä lievä autismi) riittää tekemään päivittäisestä työstä motivoivaa ja hienoa, jossa ei pidetä seitsemää vuotta peräkkäin määräaikaisella työsopimuksella, ja jossa työn voi periaatteessa unohtaa kun lyö oven takanaan kiinni. Sitten mietin akateemista maailmaa ja sitä, että jos se opettaminen sittenkin olisi minun juttuni. Jos sen ja (toivottavasti) ohjattavien opiskelijoiden kautta sitä olisi työnteolla joku muukin merkitys kuin se että porvari saa osinkoja. Ja todellisuus on taas sitä, että vielä nelikymppisenäkin minulla ei ole edes pysyvää työsopimusta, palkkani on alle 2/3 kavereideni palkasta, ja tutkimuksen tuloksista ei oikeasti ole hyötyä kenellekään.

Sitten on vielä sellainen pieni lisä, että viimeiset vuodet eivät ole erityisesti nostaneet työmarkkina-arvoani. Ne ovat toki avanneet aika harvoille auki olevan oven akateemisiin positioihin, mutta perusteollisuus Suomessa ei muutamaa poikkeusta (Nokia Research Center etunenässä) lukuunottamatta paljoa akateemisista oppiarvoista perusta. Pitävät vain ylikoulutettuina, teoreettisina, kalliina ja epäilyttävinä. Mikä on ihan oikein. Jos minulla ei olisi työkokemusta oikeasta elämästä ja jos tutkimukseni ei olisi ollut niin soveltavaa ja riistäjälle tehtyä, minulla olisi mahdollisesti vielä vähemmän vaihtoehtoja. Nyt sentään on käynyt selväksi että liikkuminen on vielä mahdollista.