Kahvila

En ymmärrä miksi niin harvasta osaa kahviloita saa suunmukaista kahvia. Ei se ole suuren maailman konsti: kädetönkin oppii sivutoimiseksi baristaksi, kun riittävän kauan harjoittelee. Minäkin, aikani omaava, ICICS:in täysmanuaalisella koneella konstailtuani.

Vaan ovat asiat silti täällä Pirkanmaalla aika hyvin. Elämän Eväsreppu –liikkeen ylipapitar mainosti taannoin Helsingissä kaipaavansa opiskelukaupungistaan kahviloita ja yleisiä saunoja, ja on lienee aivan oikeassa näitä kaivatessaan. Pitäisi tehdä joskus reportaasi kaikista eri vaihtoehdoista, mutta kulkijaa ilahduttaa niin Vohvelikahvila, ehtoopuolen miehimyksille varattu Wanha Wanilja, Vatruska, Amurin museokahvila, Pyynikin näkötornin kahvila, Aleksis Kiven kadun La Familia ja Palanderin talon Wayne’s (vaikka onkin ketjukahvila). Hymyilevä Saturnus on vielä tarkastamatta, mutta nimi viittaa tummaan samettiin ja elosteluun. Sitten on vielä perinteiset Siilinkarit ja Linkosuot, sekä huomattavan lukuisat pienet kahvilat, joita kaupungista tarkemmin ajatellen on ja paljon. Näissä viimeksimainituissa kerrotaan saavan vielä ns. oikeaa kahvia. Oikeaa tietenkin sen maailman kontekstissa jossa myös Viistokatu on palautettava, keskustan liikeiden näivettyminen estettävä ja kaikenlainen skeittaus ja muu terrorismi kiellettävä. Mutta parempi tietenkin hyvin tehty perinteinen suomalainen kahvi kuin ns. kurtusta vedetty tusinaespresso.

Merkintää inspiroi se, että löysin Kahvila Runon. Pidin kahvilaa aiemmin jotenkin liian... tiedostavana, mutta nyt olen tullut siihen tulokseen että tämä on aivan mainio olohuone. Täällä espresso tehdään oikeasti manuaalikäyttöisellä koneella ja pavut jauhetaan asiakkaan silmien alla, eikä millään Illyn helvetinkoneella. Sekään ei haittaa, että valtaosa paikan nuorista tarjoilijaneidoista ovat todella pop. Ne ovat liian iloisen näköisiä opiskellakseen vielä yliopistossa ja tiedostaakseen elävänsä maailmassa jossa jokainen mies on raiskaaja ja raakalaismainen patriarkaatti väsymättömästi sortaa toiseutta. Kenties ne ovat Seepaut paratkoon lukiosta?

Vaikkapa tämä yksi. Ei se sanonut muuta kuin tervehti, otti tilauksen vastaan ja toi kahvin pöytään. Silti, jollain vähäeleisellä tavalla kaikki sanottiin jotenkin yllättävällä tavalla. Suomen kieli oli yksi syy tulla takaisin Suomeen. Minulle tuli hetkeksi tunne, että tätähän tässä haettiin. Vain muutamaa yllättävää lausetta.

Hätistelen pois innokkaita banaanikärpäsiä ja luen Saima Harmajan runoja. Luoja sentään mitä synkeyttä. Olen vielä autuaan tietämätön, että sunnuntaina minulla tulee olemaan aivan sietämätön krapula, mutta "Publish Post"-nappulaa painaessani tiedän kyllä. Siksi: anakronismi.