Tuokiokuva
Aurinko paistaa korkealta toista viikkoa peräkkäin ja Vancouverin sateista ei ole näkynyt jälkeäkään. Koristekukat puskevat vartta Collegen kukkapenkeissä ja kampusalueella tuoksuu paska. Yritän työskennellä mutta laiskat maidonvalkeat pakarani prokrastinoivat.
Pari tuntia myöhemmin yritän vanhaa temppua, tapaa jolla kirjoitin väittäriäni koko edellisen -- ei helvetti, sitä edellisen -- kesän ja syksyn. En juomalla Laphroaigia vaan raahaamalla itseni ihmisten ilmoille. Niinpä istun Think!-kahvilassa 10. kadun ja Sasamatin tienoilla. Kahvilan valkoiset seinät ovat täynnä upotettuja hyllyjä kirjoille. Iso harmaa klinkkerilaattalattia on koristeltu betoniruiskulla. Akustinen maisema rakentuu taustahälystä, kahvijauhattimen äänestä, maidon vaahdottamisesta ja eklektisen musiikin luomasta äänimatosta. En osaa määritellä musiikin tyylisuuntaa, mutta samankaltaista elektronista musiikkia jota voisin kuunnella Jazzmusique-kanavalta; elektronista pääsääntöisesti instrumentaalimusiikkia, sämplejä, vaskisoittimia, skrätsejä, etnohtavia rumpuja, niiiausta latinomusiikin puolelle. Yritin etsiä kirjastoista tätä epämääräistä tyylisuuntaa edustavia soitinyhtyeitä, mutta turhaan: Urchin, Shampoo Idols, Wiseguys, Innerzone Orchestra, Peanut Butter Wolf, Pendulum. Ihmisten puheesta ei saa selvää.
Kuvittelen hetken että olen statistien ympäröimä ja ihmiset ympärilläni toistavat sanaparia "walla-walla" [1]. Se olisi pelottavaa. Mietin mikä olisi oikea suomennos sanalle pretentious, mutta tämä kahvila tulee lähelle.
Edessäni istuu kaksi kiinalaisen näköistä ihmistä, arviolta 27-vuotias mies ja iältään vaikeammin sijoitteva nainen. He keskustelevat jostain joka tuntuu liittyvän matematiikan opettamiseen. Luentoprujuja, luulisin. Molemmilla on vahva kanadalainen aksentti, ilmeisesti syntyperäisiä kansalaisia. Ihmettelen kuinka paljon nainen muistuttaa professoriani: samalaiset fraasit, eleet, ääntäminen, intonaatio. Samanlaisia sarkastisia -- ystävällisiä, mutta kriittisiä -- kommentteja satelee. Mies tuntuu eleistään päätellen horjahtelevan jossain epätoivon ja toiveikkuuden rajamaastossa. Arvaisin, että nainen on professori ja mies voisi olla väitöstyöntekijä. Tarkemmin kuunnellessani huomaan, että he keskustelevat opetuksesta ja välikokeista, ja ovat mitä ilmeisemmin molemmat assareita. Heillä on päällään substanssiosaajien univormu: vanhan koulukunnan mukaiset erittäin korkealle vedetyt perusväriset farmarihousut, joiden sisään on tungettu paita; lahkeista pikistävät tennissukat -- kanadalaisittain Roots-merkkiset -- ja valkoiset tenniskengät. En omaa sellaista tyylipoliisin herkkyyttä että osaisin täällä kiinnittää asiaan enempää huomiota.
Kontrastin vuoksi sisään valuu mies jolla on päällään eräs variaatio paikallisen vaihtoehtonuoren univormusta: Dr. Martens -maihinnousukengät, valmiiksi kulutettu musta prätkänahkatakki jonka hihan vetoketjuihin on kiinnitetty koko joukko hakaneuloja joita ei oikeasti tarvita, kulahtanut vuorellinen punamustalla ruutukuvioinnilla varustettu metsurinpaita ja sen alla musta t-paita tekstillä "Jesus is my girlfriend now". Kokopartayhdistelmä pulisongeilla, rastat, kangaslippalakki, the works. Naamalla yhdistelmä viileää whatever/eikiinnosta-ilmettä ja pientä tiedostavaa vihamielisyyttä. Kädessä political science -oppikirja. Hillityn tiedostavuuden ja rähjäisyyden illuusion rikkoo hänen ökykallis maitokahvinsa ja italialainen leipänsä.
Luulen, että joisin jälkimmäisen kanssa mieluummin kaljaa mutta tekisin edellisten kanssa mieluummin töitä.
Katseeni siirtyy nuoreen, luultavasti alle 25-vuotiaaseen naiseen, joka istuu selin minuun. Farkut ovat antaneet periksi ja siirtyneet niin alas että näen rekkamiehen hymyn joku tursuaa yli niittivyöllä kiristetyn lantion. Jalassa korkokengät, korot ovat ainakin kymmensenttiset. Huomaan miettiväni kuinka vanhenemisen myötä hän tulee vääjäämättä lihomaan. Lihavaa ihmistä kutsutaan unkariksi termillä duci-buci. Mietin miksi alhainen rasvaprosentti vetoaa minuun niin paljon. Tunnen itseni vanhaksi, mutta minua luullaan viisi vuotta nuoremmaksi. Pohjoisamerikkalaiset ihmiset näyttävät pohjoiseurooppalaisia ihmisiä vanhemmilta.
Yliopistolla vanhenet itse vuosi vuodelta kun taas opiskelijoiden keski-ikä säilyy samana. Ensin ne rasittavat, sitten huvittavat, sitten tuntuvat muuten vain kummallisilta; varmaan niitä hetken päästä oppii turkkalaisella häpeänsekaisella kiimalla vihaamaan ennen kuin antaa periksi, hyväksyy tosiasiat ja elää kuten vain hyvinvoivan keskiluokan jäsenen ja sosialidemokratian syöttilään kuuluu.
Amerikkalaissa elokuvissa vanhat (kirjallisuuden tai kielten [2]) miesprofessorit kriisiytyvät ja muhinoivat nuorten opiskelijoidensa kanssa; ranskalaisissa elokuvissa ne lisäksi jaarittelevat minuuttitolkulla feminismistä ja anaaliseksistä.
Akun varausvalo vilkkuu. Tietenkään en tuonut virtapiuhaa mukaani. Prokrastinaatioksi meni tämäkin istunto.
[1] Aamulla saamani tiedon mukaan yhdysvaltalaisissa televisiosarjoissa ravintola-asikkaita esittävät statistit toistavat sanaparia "walla-walla", nostaen ja laskien äänen tasoa ja korkeutta apulaisohjaajan merkeistä. Tämä kuulemma kuulostaa uskottavasti keskustelun aiheuttamalta taustahälyltä.
[2] Humanistiset tieteet eivät ole englannin kielessä tieteitä vaan taiteita: arts, not sciences.
Pari tuntia myöhemmin yritän vanhaa temppua, tapaa jolla kirjoitin väittäriäni koko edellisen -- ei helvetti, sitä edellisen -- kesän ja syksyn. En juomalla Laphroaigia vaan raahaamalla itseni ihmisten ilmoille. Niinpä istun Think!-kahvilassa 10. kadun ja Sasamatin tienoilla. Kahvilan valkoiset seinät ovat täynnä upotettuja hyllyjä kirjoille. Iso harmaa klinkkerilaattalattia on koristeltu betoniruiskulla. Akustinen maisema rakentuu taustahälystä, kahvijauhattimen äänestä, maidon vaahdottamisesta ja eklektisen musiikin luomasta äänimatosta. En osaa määritellä musiikin tyylisuuntaa, mutta samankaltaista elektronista musiikkia jota voisin kuunnella Jazzmusique-kanavalta; elektronista pääsääntöisesti instrumentaalimusiikkia, sämplejä, vaskisoittimia, skrätsejä, etnohtavia rumpuja, niiiausta latinomusiikin puolelle. Yritin etsiä kirjastoista tätä epämääräistä tyylisuuntaa edustavia soitinyhtyeitä, mutta turhaan: Urchin, Shampoo Idols, Wiseguys, Innerzone Orchestra, Peanut Butter Wolf, Pendulum. Ihmisten puheesta ei saa selvää.
Kuvittelen hetken että olen statistien ympäröimä ja ihmiset ympärilläni toistavat sanaparia "walla-walla" [1]. Se olisi pelottavaa. Mietin mikä olisi oikea suomennos sanalle pretentious, mutta tämä kahvila tulee lähelle.
Edessäni istuu kaksi kiinalaisen näköistä ihmistä, arviolta 27-vuotias mies ja iältään vaikeammin sijoitteva nainen. He keskustelevat jostain joka tuntuu liittyvän matematiikan opettamiseen. Luentoprujuja, luulisin. Molemmilla on vahva kanadalainen aksentti, ilmeisesti syntyperäisiä kansalaisia. Ihmettelen kuinka paljon nainen muistuttaa professoriani: samalaiset fraasit, eleet, ääntäminen, intonaatio. Samanlaisia sarkastisia -- ystävällisiä, mutta kriittisiä -- kommentteja satelee. Mies tuntuu eleistään päätellen horjahtelevan jossain epätoivon ja toiveikkuuden rajamaastossa. Arvaisin, että nainen on professori ja mies voisi olla väitöstyöntekijä. Tarkemmin kuunnellessani huomaan, että he keskustelevat opetuksesta ja välikokeista, ja ovat mitä ilmeisemmin molemmat assareita. Heillä on päällään substanssiosaajien univormu: vanhan koulukunnan mukaiset erittäin korkealle vedetyt perusväriset farmarihousut, joiden sisään on tungettu paita; lahkeista pikistävät tennissukat -- kanadalaisittain Roots-merkkiset -- ja valkoiset tenniskengät. En omaa sellaista tyylipoliisin herkkyyttä että osaisin täällä kiinnittää asiaan enempää huomiota.
Kontrastin vuoksi sisään valuu mies jolla on päällään eräs variaatio paikallisen vaihtoehtonuoren univormusta: Dr. Martens -maihinnousukengät, valmiiksi kulutettu musta prätkänahkatakki jonka hihan vetoketjuihin on kiinnitetty koko joukko hakaneuloja joita ei oikeasti tarvita, kulahtanut vuorellinen punamustalla ruutukuvioinnilla varustettu metsurinpaita ja sen alla musta t-paita tekstillä "Jesus is my girlfriend now". Kokopartayhdistelmä pulisongeilla, rastat, kangaslippalakki, the works. Naamalla yhdistelmä viileää whatever/eikiinnosta-ilmettä ja pientä tiedostavaa vihamielisyyttä. Kädessä political science -oppikirja. Hillityn tiedostavuuden ja rähjäisyyden illuusion rikkoo hänen ökykallis maitokahvinsa ja italialainen leipänsä.
Luulen, että joisin jälkimmäisen kanssa mieluummin kaljaa mutta tekisin edellisten kanssa mieluummin töitä.
Katseeni siirtyy nuoreen, luultavasti alle 25-vuotiaaseen naiseen, joka istuu selin minuun. Farkut ovat antaneet periksi ja siirtyneet niin alas että näen rekkamiehen hymyn joku tursuaa yli niittivyöllä kiristetyn lantion. Jalassa korkokengät, korot ovat ainakin kymmensenttiset. Huomaan miettiväni kuinka vanhenemisen myötä hän tulee vääjäämättä lihomaan. Lihavaa ihmistä kutsutaan unkariksi termillä duci-buci. Mietin miksi alhainen rasvaprosentti vetoaa minuun niin paljon. Tunnen itseni vanhaksi, mutta minua luullaan viisi vuotta nuoremmaksi. Pohjoisamerikkalaiset ihmiset näyttävät pohjoiseurooppalaisia ihmisiä vanhemmilta.
Yliopistolla vanhenet itse vuosi vuodelta kun taas opiskelijoiden keski-ikä säilyy samana. Ensin ne rasittavat, sitten huvittavat, sitten tuntuvat muuten vain kummallisilta; varmaan niitä hetken päästä oppii turkkalaisella häpeänsekaisella kiimalla vihaamaan ennen kuin antaa periksi, hyväksyy tosiasiat ja elää kuten vain hyvinvoivan keskiluokan jäsenen ja sosialidemokratian syöttilään kuuluu.
Amerikkalaissa elokuvissa vanhat (kirjallisuuden tai kielten [2]) miesprofessorit kriisiytyvät ja muhinoivat nuorten opiskelijoidensa kanssa; ranskalaisissa elokuvissa ne lisäksi jaarittelevat minuuttitolkulla feminismistä ja anaaliseksistä.
Akun varausvalo vilkkuu. Tietenkään en tuonut virtapiuhaa mukaani. Prokrastinaatioksi meni tämäkin istunto.
[1] Aamulla saamani tiedon mukaan yhdysvaltalaisissa televisiosarjoissa ravintola-asikkaita esittävät statistit toistavat sanaparia "walla-walla", nostaen ja laskien äänen tasoa ja korkeutta apulaisohjaajan merkeistä. Tämä kuulemma kuulostaa uskottavasti keskustelun aiheuttamalta taustahälyltä.
[2] Humanistiset tieteet eivät ole englannin kielessä tieteitä vaan taiteita: arts, not sciences.
posted by erityistutkija at 7:06 ip.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home