Ajatusten ruikang

Ei täältä ole mitään raportoitavaa.

Huomasimme, että ainakin UBC:n alueella koivut on maalattu valkoisiksi. Mielenterveyteni vuoksi oletan, että kyseessä on jokin tökötti jolla ne suojaavat puita joiden kaarna on syystä tai toisesta vahingoittunut. En vain saa pois mielestäni ajatusta kuinka Plant Operationsin inspektöörit kulkevat pitkin istutuksia referenssikirja kädessä, ja mikäli koivu ei näytä riittävästi koivulta, vetäistään pakasta vähän valkoista ja mustaa maalia ja parannellaan puu kuntoon. Vaan miksipä ei. Ruokamainosten valokuvatkin ovat pelkkää suurta huijausta. Muromainosten maito on puuliimaa, lasagne rakennettu pahvilevyjen avulla ja uunista tullut ruoka viimeistellään puhalluslampulla. Glyseriinitipat saavat ruuan näyttämään mehukkaalta ja moottoriöljy näyttää herkullisemmalta kuin siirappi. Koko komeus viimeistellään hiuslakalla ja voilá.

Huomasin, että Skypellä voi soittaa vuoden 2006 loppuun ilmaiseksi Pohjois-Amerikassa myös lankapuhelimiin ja kännyköihin. Pitkitin kanadalaiseen operaattoriin vaihtamista yhdeksän kuukautta ja nyt se vähäinenkin tarve poistui. Teleoperaattorit arkaaisine bisnesmalleineen vaviskoot.

UBC:n liikuntatoimiston lähitulevaisuuden kurssitarjontaa selaillessa on ilahduttavaa huomata, että nuorukaisille on tarjolla lukuisia hermostoa vahvistavia harrasteita. Näin kesän kynnyksellä rauhattomuus valtaa helposti vaikutuksille alttiin mielen, eikä kunhuttaminen tai halonhakkuu näin urbaanissa ympäristössä onnistu. Sitäpaitsi myös sauvakävelystä on tehty viileä urheilulaji.

Suurella ilahtuneisuudella olen myös huomannut, että polveni ovat selviytyneet kunnialla 13-viikkoisen "from zero to 10k"-juoksuohjelman kolmesta ensimmäisestä viikosta. Huomasin myös, että huolimatta kaiken maailman pensassirkuista, merinäköaloista ja taustalla siintävistä vuorista, juoksen mieluummin juoksumatolla digitaalinäyttöjen rauhoittavassa loisteessa. Sähkömoottorin ääni ja erinäiset numerot miellyttävät minua, kuten myös edessä juoksevat neidot: toisin kuin ulkona armottomassa maailmassa, matolla ne eivät juokse karkuun.

Perusluontoanihan Vancouver ei ole muuttanut mihinkään. Aivan kuten ammattimestari ei voi koskea edes ehtoollisviiniin tahi nauttia pilsnerilasillista oskarinleikkeensä kanssa löytämättä itseään kuukauden kuluttua väistämättä siltarummusta, myös omaa urheilullista elämääni varjostaa jatkuva persous keskioluen ja savukkeiden viekoittelevalle maulle. Olen kuitenkin, ensimmäistä kertaa elämässäni, saavuttanut tilan jossa se, että en pääse harrastamaan liikuntaa aiheuttaa kasvavaa ärtymistä. Mietin tavoitteitani... tai no, en tiedä mitä mietin mutta sitten löysin seuraavan vaivaiset 15 vuotta vanhan tarinan maratoonarista, joka huijasi Brysselin maratonilla juosten vain jälkimmäisen puoliskon matkasta, hänen valmentajansa hoitaessa varsinaisen lähdön suojattinsa puolesta. Mestareita ei voi ainakaan syyttää pelimannihengen puutteesta: valmentajalla oli nimittäin viikset eli pelkät, mutta juoksijalla ei:

In September 1991, spectators noticed that the winner of the Brussels marathon, Abbes Tehami, had somehow shaved his moustache off during the race. It turned out that Tehami had only finished the race. His coach had started it for him.

Mitä helvettiä?