Bobin toimistossa

Tasan vuosi sitten Pohjois-Vancouverissa satoi niin paljon lunta, että suuren kansainvälisen liiketoimintatiedon hallintaan keskittyneen yrityksen tutkimusosaston johtaja perui tapaamisen kanssani ja itse menin Cypress Mountainille lautailemaan. Vettä satoi ja sekä Adidaksen Superstarit että Sievin SA-kengät murtuivat pohjasta, efektiivisesti saartaen minut Collegeen vangiksi. Kuukautta aiemmin olin haistanut kahvin (grande americano) ja herännyt huomaamaan että sopimukseni UBC:n kanssa oli tulossa päätökseensä, oleskelulupani oli päättymässä ja edessä odotti paluu Vancouverista postikorttikauniiseen Hervantaan sekä akateemiseen pätkätyöläisyyteen. Aloin viimeisillä hetkillä mittaamaan markkina-arvoani ja varmistamaan, että käsissäni olisi jokin muukin vaihtoehto.

Siirtomarkkinoilla velloneiden huhujen johdosta myös suuresta kansainvälisestä tele^H^H^H^H internet-yrityksestä otettiin yhteyttä ja kehoitettiin väitelleenä ihmisenä miettimään toisenkin kerran, kannattaako kahdeksan yliopistolla vietetyn työvuoden jälkeen ryhtyä laatuinsinööriksi vain ettei tarvitsisi palata takaisin Suomeen. Vuosi myöhemmin käyn töissä Hervannassa ja vietän vuoden 2008 suunnittelupalaveria Espoon Korpilammella. Ulkona sataa ja lunta näkyy ainoastaan Serenan vieressä olevan todella viheläisen näköisen laskettelukumpareen päällä. Ymmärrän nyt miksi eräs ulkomaan elävä kuvaili suomalaisia laskettelukeskuksia lumella päällystetyiksi kiitoradoiksi joiden toista reunaa on nostettu aavistuksen verran ylöspäin.

Neljän kuukauden töissäolon jälkeen koko Nokia Research Center on muuttunut markkinointitermiksi ja entinen laboratorioni lopetettu. NRC:n sadanpäämiehestä Bobista tuli Nokian teknologiapäällikkö, jonka työsuhde-etuihin kuului olemassa olevien alamaisten säilyttäminen. Ratkaisuna ongelmaan Bobin uuteen toimistoon siirrettiin kahdeksan sataa tutkijaa toimistotyöntekijöiksi. Minulle tarjottiin työtä nimikkeellä Senior Research Scientist @ Nokia Research Center. Nyt olen lyhyesti ja ytimekkäästi Member of Research Staff @ Nokia Office of the Chief Technology Officer. Lyhyesti ja ytimekkäästi siksi, että virallisessa nimessä olisi yhdeksän sanaa lisää.

Lukiossa englannin kielen tunneilla esimerkkihenkilöiden nimi tuntui aina olevan Mary ja Bob. Nyt esimiesketjuni huipulta todellakin löytyvät amerikkalaiset Mary ja Bob. HR-päällikkömme nimi on Billie Hartless.

Hevon kuusi

Maximum Attack

Tämä blogi ei tunnu päivittyvän itsestään. Koska vietän elämäni ensimmäistä täyspäihteetöntä tammikuuta, aikani menee töiden ja talviunien ohella lähinnä alkoholittoman oluen särpimiseen sekä paikallisessa hyvinvointikeskuksessa rampatessa. Silloin kun en shoppaile itseäni onnelliseksi kahvijauhattimilla ja iPodeilla.

Yhdeksän päivän kokemuksella tuntuu huolestuttavasti siltä, että läskittäminen ja ruotostelu onkin oireiden itselääkintää eikä suinkaan korvennuksen ja katalan olon lähde. Tuossa sitä olisi humidorissa Cohiboja, täysi rasia Sweet Killarneytä ja Egyptistä käteen osunutta hienoimpia Karelia-savukkeita á 0.35 euroa askilta. Kaapin päällä huhuilee kokoelma erilaisia parempia viinaksia. Silti vain ja ainoastaan keskioluen raikas maku viekoittelee, mutta tähän mielitekoon tepsii Warsteinerin 0.0% pullolager tai Nikolain tumma.

Uuden vuoden aattonakaan ei tapahtunut mitään viiteentoista dynamiittipötköön ja tuliaseisiin vivahtavaa hienoutta, eikä kukaan edes liukastunut palava räjähde kädessään. Ainoaksi vähäiseksi yritykseksi oikeaan suuntaan jäi yksi ahterista laukaistu raketti ja senkin laukaisualusta vuorasi itsensä foliolla ensin suojatakseen ihoaan (tai kenties kypsentääkseen itseään, kuten myöhemmin aprikoitiin). Alkuvuoden sisustuslehtien sivuille päätyvä majapaikka pani tietenkin miettimään oman vuokranmaksun järkevyyttä, vaikka ambivalentti mieli halajaa joka toinen päivä jonnekin pois Tampereelta.

Koska ennen kaikkea joudun viettämään aivan liian paljon aikaa itseni seurassa, olen ajautunut ketkuttamaan turvonnutta persettäni GoGolla. Katselen Veróniquen itsestäni ottamaa kuvaa elokuulta 2006 ja huomaan, että hyvä tavoite olisi näyttää edes samalta kuin tuolloin. Hienoa alkaa omaksi idolikseni. Koska olen kuitenkin muuttunut iljettäväksi ja turvonneeksi mätisäkiksi, korvaan tilanteen Rolf Nordströmin opein. Muistin Nordströmin opettaneen, että talvella miehen kuuluu pukeutua polvipituisiin silkkisukkiin, joiden päälle vedetään polvipituiset villasukat. Ratkaisu tuntuu hyvältä monella tässä erittelettömällä tavalla, etenkin Citymarketista alennuksella ostettujen goretex-kenkien kanssa. Lainataan lisää viisaasta miestä:

”Me ollaan saatu tämä keho, tämä kanootti, joka kestää paremmin ja näyttää paremmalta kun sitä huoltaa. Ihminen voi valita puleeraako mersua vai hoitaako kanoottia." [City-lehti]

Kanootti?!

City-lehti, kuten muutkin parikymppisten 2. vuoden journalistiopiskelijoiden elämänviisaudella puljatut harrastelehdet a’la Nyt-liite, ovat aika vaivaannuttavaa luettavaa, mutta en silti muistanut että Jaana Rinteen vuonna 2000 julkaistun "haastattelun" tyyli näyttäisi vuonna 2008 noin tunkkaisen maneeriselta. Voi voi.

Minun piti kirjoittaa jotain työstäni. Teen sen ensi kerralla, sitten kun keksin minkä vuoksi lähes vuoden Vancouverista palaamisen jälkeen minun pitäisi edelleen haircutata. Etenkin kun kaikki oikeasti mielenkiintoiset asiat osuvat liian läheltä ihmisiä jotka saattaisivat niistä lukea. Niinpä tyydynkin tässä vaiheessa toteamaan:

anuksen vaalennus on vain yksi lukuisista uusista ei-invasiivisista menetelmistä joilla voidaan saavuttaa Täydellinen Kolorektaalinen KauneusÄH

h{#`%${%&`+'${`%&NO CARRIER