Kurpitsajuhlan jälkeen

Sattuneista ansoitussyistä erityistutkijalle ei jäänyt aikaa raportoida viikonlopun riennoistaan, mutta kuten tiedämme, kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Collegen perjantainen Halloween-sessio oli pienimuotoinen pettymys kaiken etukäteishypetyksen jälkeen. Itse asiassa virallinen Halloween on tänään, lokakuun viimeisenä päivänä, jolloin lapsukaiset kiertävät ovelta ovelle kerjäämässä karkkia tai kepposta. Tuo jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu jotenkin kovin väärältä, mutta ehkä se viittaa karkitta jäämisen seuraamuksiin. Tekniikka on siis analoginen suomalaisten virpojien kanssa, paitsi että pirun virpojat vääntäytyvät häiritsemään töissäkäyviä ihmisiä aamuvarhain kun taas jekkuilijat käyskentelevät iltasaikaan. Muistan itsekin avanneeni erään opiskelijaluukun oven virpojille jotka aloittavat heleällä lapsen äänellä litanniansa ja ehtivät sanoa "Virvon varvon" kunnes nähdessään minut keskeyttävät operaation. Ilmeisesti heidät valtasi epäusko että minusta olisi saanut tuoretta tahi tervettä. Muistan vieläkin sen naurunräkätyksen joka käytävästä kaikui suljettuani oven. Grr.

Takaisin Halloweeniin. Kuvittelin että taotao-asuni olisi mennyt sieltä missä aita on matalin, mutta päin vastoin: asuni taisi olla kaikkein kalmaisin koko joukosta. Juhlien järjestäjät olivat hypettäneet tilaisuutta jo pari viikkoa julisteilla, sähköpostilla ja jopa jakamalla kutsuja postilaatikoihin. Lopputulos: eurooppalaiset osallistujat sentään panostivat pukeutumiseen, kun taas paikalliset kävelivät peruukki kädessä kaljatiskille. Joukossa oli sitä paitsi ihan onnistuneita suorituksia. Oma suosikkini oli kuvassanikin lihakirvestä pitävä italialainen (os. kreikkalainen) lihakauppias. Malli: Georgios. Kuva: Kai Kenkel. Kulmakarvat: ihan kotikulmilta.

Surullista kyllä, suurin viihdenumero oli läskeissä improvisoitu ruokasalin pöydillä käyty ultimaten ja kurpitsarugbyn sekoitus. Vahinkoa ei öyhöttämisen seurauksena onneksi syntynyt yhtä alas tullutta lamppua lukuunottamatta.

Lisää raportteja kunhan ns. kiireet vähenevät. Huomenna olisi sukelluksen loppukokeet. Vaikka ne menisivät taatusti läpi keltä tahansa täyspäiseltä ilman pänttäämistä, ja mahdollisesti jopa agraarihenkilöjärjellä ilman minkäänlaisia esitietoja, jotenkin tällä kertaa haluaisin oikeastikin hallita opuksen sisällön edes siedettävällä tasolla.

Ansa laukeaa

Anna-Liisa Mattila: Piparikirja. Atena Kustannus, 2001:

Entinen kotitalousopettaja Mattila innostui piparkakuista, kun hän alkoi eläkkeellä opiskella hungarologiaa. Mattilalla on yksi selitys suosiolle: "Pipari on ihana asia. Nytkin maailmalla tapahtuu kaikenlaista ikävää, mutta pipari on pieni, iloinen asia."

[Lähde: Ylioppilaslehti 18/2001]

More Halloween, II

More of Happy Halloween

Happy Halloween

Lystiä pitää pitää

Sukelluskurssin neljäs jakso on ohitse ja korviin sattuu vielä tuntienkin päästä. En olisi uskonut kuinka paljon jokainen lisämetri vettä vaikuttaa ympäröivään paineeseen. Tai siis, kymmenen metriä = yksi ilmakehä lisää. Annoin jo kotipuolessa kertoa itselleni kuinka muutamakin metrin nousu hengitystä pidätellen laitesukelluksessa voi aiheuttaa keuhkovaurioita. Mutta se, että kolmen ja puolen metrin altaan pohjaan sukellettaessa koen paineentasausongelmia korvieni kanssa on melkoinen yllätys. Olen tosin alkavassa lensussa mikä voi vaikuttaa käytäviä supistavasti.

Tällä kertaa olin myös riittävän fiksu ja maksoin kiltisti $5 vuokran märkäpuvusta. Vaikka BCD:ni (Boyancy Control Device, mitähän se olisi suomeksi? Wikipedian mukaan tasapainotusliivit, mikä on kyllä aivan kauhea suomennos. Ottaen huomioon että Wikipediassa ko. termi on englanniksikin väärin, en erityisesti usko ko. merkinnän laatuun.) olikin muutamaa kertaluokkaa liian iso ja painovyöni puolestaan tarkoitettu kääpiöille, varusteet toimivat nyt hyvin. Regulaattorikin toimi paremmin kuin aiemmin ja piilolinssit helpottivat Hello Kitty -bikineihin varustautuneiden japanilaista tyttöjen valvontaa. Kuivaharjoitus koski sukelluskortin käyttöä, allasharjoitteet sisälsivät puolestaan BCD:n ja painovyön riisumisen ja pukemisen pinnalla sekä pinnan alla, yhtäjaksoisen sukelluksen ilman maskia (sekä maskin pukemisen ja tyhjentämisen), kaverin sekondaarisen secondary stagen kautta suoritettavan ilmanjako/sukellusharjoituksen ja jotain muuta pienimuotoista sälää. Selvästi mieleenpainuvin harjoite oli kuitenkin vapaan ilmanvirran kanssa hengittäminen altaa pohjassa. Tai siis, painamalla primaarisen second stagen purge-näppäintä (mulla on kolkyt donaa taskussa ja auto venaamassa) luodaan ilmavuotoa simuloiva ilmavirta, josta pyritään hengittämään. Kyllä sekin onnistui yrityksen, vedennielemisen ja tukehtumisen kautta. Ainakaan en joutunut talutetuksi ulos altaasta itkien kuten muutama harjoituskumppani.

Kaverijärjestelmän (diving buddy system) uskottavuutta tosin nakertaa terveen järjen lisäksi se, että istuessani odottamaan luennon alkamista luen elämäni ensimmäistä kertaa sukelluslehteä, ja ensimmäinen avaamani satunnainen aukeama kertoo kuinka kaverihengitykseen turvautuneista sukeltajista 50% menehtyy meren pohjaan. Describe the benefits of the buddy system: practicality, safety and fun.

Vesi on viheliäistä, sano. Ehkä täältä päästään vielä joku päivä ihan mereen asti nysväämään.

Taas sama rokkitukka

Tämä aktiivinen elämäntapa tekee turhanpäiväisten merkintöjen raapustamisen hankalaksi, puhumattakaan säälittävistä yrityksistä kirjoittaa jotain joka ei olisi turhanpäiväistä. Lupaan jatkaa päivittelyäni paikallisten kummallisista tavoista myöhemmin.

Kävin keskiviikko-iltana ensimmäistä kertaa oikeassa rokkiräkälässä joka sijaitsi missäs muuallakaan kuin siellä pahamaineisella itäisellä Hastingsilla. Brickyard oli huomattavan karu rapistuneeseen teollisuushalliin rakennettu baari, jossa vihdoin näkyi hieman tutumman oloista sukankuluttajaa. Ilmeisesti kaikki herrashenkilöt jotka harrastavat mustia vaatteita, lompakkoketjuja, pulisonkeja ja Yo-talolaseja kokoontuvat näissä paikoissa.

Kolmesta esiintyjästä ensimmäinen oli todella kummallinen bassolla, syntikkaräkillä ja läppärillä varustettu vanha tatuoitu raato, joka taiteili varsin erikoista kokeellista äänimaisemaa. Toisena esiintyjänä oli Boris, erittäin kummallinen japanilainen poppoo:

Originally from Japan, BORIS have been voted one of the 12 greatest bands in the world. BORIS is heavy, scientific and very loud group who employ the principles of astrophysics to generate a supernova of sound. An ultra-rare chance to experience BORIS right here in Vancouver!

Kyseinen bändi muistutti kovasti Klubilla kesällä veivannutta Acid Mother Templeä. Naiskitaristi, laulava rumpali ja basisti hoitivat settinsä uskottavan viileästi, joskin niin pirun äänekkäästi että käytin ensimmäistä kertaa koskaan sisäkeikalla korvatulppia.

Kolmas esiintyjä, Sono, on näin jälkikäteen ajateltuna omalla tavallaan hauska tapaus, mutta paikan päällä kuolettavan tylsä. Äijät vääntävät lavalle munkinkaavuissaan ja aloittavat soitannon, jonka ensimmäiset 30 minuuttia eivät sisällä yhtään riffiä, rytmiä tahi tunnistettavaa elementtiä. Soitto kuulosti ennemminkin kahden kitaran soundcheckiltä. Se oli kuulemma taiteellista, kokeilevaa ja avantgardea. Itse vietin tuon ajan tupakkahuoneessa savukkeita pummien, koska vähänikotiininen kauteni ei salli enää omiin tupakointituotteisiin sijoittamista. Se olikin suurin kummastus ko. baarissa. Baari ei ruoskuudessaan häviä oikeastaan yhdellekään näkemälleni soittojuottolalle, oikeastaan päin vastoin: Hastingsin lähikorttelit toivat mieleen miedosti Kallion, kun vastaan pyöri humalaisia spurguja, rahanpummaajia ja teinejä, ja näin ensimmäisen aidon katulaatoituksenkin. Mutta se mikä teki todella ruoskasta baarista kummallisen oli se, ettei siellä ollut tupakansavua lainkaan. Tupakointiakvaariossa sitten muistin, miltä se Oluthuoneella istuminen tuntuikaan. Ihan oikeasti, tämä setti toimii ja toimisi varmaan Suomessakin. Ne saisivat kyllä minun puolestani tuottaa saman määrän näkyvää savua jollain muulla konstilla, koska savuttomana baari näytti liikaa ns. elokuvabaarilta.

Keikka oli kokonaisuudessaan hyvä ja muistutti minua Stephenin loihi lausumista suuren viisauden sanoista: There's always music and alcohol! Kaiken steriiliyden ja raittiin ulkoilman jälkeen tämä tuli todella tarpeeseen.

Iloinen pandakarhu

Ohjaava professorini esitti myös aiempaa vähemmän hienovaraisesti, että minun pitäisi itse asiassa alkaa tekemään jotain kun olen täällä jo viisi viikkoa nysvännyt. Kuin tilauksesta, sain eilen tiedon jonka mukaan kesäkuussa tekemäni übergeneerinen tutkimussuunnitelmani Nokian Vancouverin yksikölle meni läpi. Kuinka kätevää.

Käyttäydyin kuten miespuolisen kaverin kuuluukin ja kävin Halloween-ostoksilla Party Bazaarissa läntisellä 2. kadulla. En ole eläissäni nähnyt tuon kokoista roinamyymälää. Täällä päin näyttäisi olevan tapana ettei tulevaa pelotteluasua paljasteta etukäteen, mutta kun kyse on minusta, tuskin kukaan odottaa että panostaisin pätkääkään. Ostin kuitenkin valkoista ja mustaa naamamaalia sekä mustan silinterihatun. Yritän norjalaisen kirkonpolttomusiikin hengessä riipiä itselleni pingviininaamion ja yhdistää sen Gestapo-takkiini ja nahkahanskoihini. Enää puuttuu vakuuttava nimi. Muistelen kuinka velipojan kanssa ilahtuneesti selailimme soitin- ja tanssiyhtye Dark Funeralin levyn sisäkannesta vastuullisia pelimanneja: Lord A h r i m a n, T h e m g o r o t h, D r a u g e n ja B l a c k m o o n. Kansitaiteesta taisi olla vastuussa Nekrolord Uumajasta. Todennäköisesti lopputulos muistuttaa joka tapauksessa lähinnä pahoinvoivaa nahkafetissin omaavaa keski-ikäistyvää Tao-Taoa.

Positiivisemmalla puolella varmistin ilmoittautumiseni kymmenen tunnin mittaiselle lumilauta/telemark-kurssille ja samalla kauden 2005-2006 iltalippuni. Huomasin että aiemmin mainitsemaan 230€:n hintaan sisältyy myös rajoittamaton välineiden vuokraus koko kauden ajan, mikä on mielestäni edelleen ihan hyvä diili. NHL-pelit taitavat tosin jäädä näkemättä, koska edes yksittäisiä alle $100 hintaisia lippuja ei tälle kaudelle enää ole tarjolla. Korvaukseksi menen todennäköisesti katsomaan UBC Thunderbirdsien ja Edmontonin yliopistojoukkueen välistä peliä johon liput maksavat $2 kappaleelta. Saksalainen organisaattori katsoi asianmukaiseksi informoida minua, että ottelua voi seurata myös oluen kera ylälehtereillä sijaitsevasta baarista.

Oluesta puheen ollen, Taka-Lauttalan kalju Taikuri tarjosi oivallisen olutlinkin. Taiteilijar Toi Sennhauser tarjoilee Oktoberfestin kunniaksi itse panemaansa OPB-oluttaan. Prost!

Pikku Hinaaja

Huvipuistoista puhuen, omistan oheisen kuvan Tom Mixille, tuolle Tammelan cowboylle. Terveisiä.

Hyla III: Metkulan paluu

Järjestyksessä toinen SJC:n kana-ateria ja toinen kylpyhuoneessa vietetty ilon ja riemun yö. Siirryin juuri pysyvästi vegetaristiksi SJC:n ruokailuohjelmassa. Lisäksi päätin vältellä puolen litran kahvituoppeja ja tiputtaa tilapäisesti nikotiinin sisäänottoni nollaan. Addiktina tosin tiedän näiden toimenpiteiden laskevan elämänlaatuani ainakin tilapäisesti yhtä paljon kuin viikottaiset Hyla-sessiot. En tiedä onko se mahdollista, mutta jo nyt silmieni eteen vääntäytyy tympeä kalvo ja muutenkin moskiiton keskittymiskyvyllä varustettuna ajatukseni poukkoilevat minne sattuu. Olin jo kaksi kertaa menossa automaattiohjauksella kohti läheistä Starbuck'sia kunnes muistin vakaan päätökseni.

Vaikka minulle aikoinaan höpistiinkin jotain ympäripyöreää eläinrasvoista ja lipideistä, luulen että armoton pytyn raiskaamiseni on se mikä loppupeleissä kuunarini altistaa moisille kohtauksille. Edellisen kerran tällaista metkulaa ja vekkulaa oli tarjolla kun viimeksi kaikki meni päin persettä samalla tavalla monta vuotta sitten. Olin jo lähettää myyttiselle Markkaselle työterveyskirjeen, mutta sitten löysin onneksi ihmisläheisemmän vaihtoehdon (ei koneita), Mansikkamajan. Suomeen pääseminen hoitoja varten on vähän hankalaa, mutta ei hätää:

Valotuuli - Energialähetykset

Energialähetykset ovat kuin "enkelin kosketus" ja tavallaan ihan samaa hoitomuotoa kuin energiaterapia (värähtelyhomeopatia), mutta silloin et saa aineita muussa kuin lähetetyssä muodossa. Hoito voidaan tehdä vastaanotolla joka on ihanteellinen tilanne tuntemuksiesi läpi käymiseen. Etähoitona varmin tapa vastaanottaa hoito on lähettää hiusnäyte (molemmin puolin päätä pari hiusta), ja kirjoittaa lyhyt selostus mihin hoitoa tarvitsee. Energialähetyspyynnön voit lähettää myös sähköpostitse nimettömänä (ilmainen). Sinulle kerrotaan lähetysaika etukäteen jotta voit rentoutua ottamaan tarvitsemasi energian vastaan.

Hmm. Osoittaisiko se tätä paljon puhuttua lateraalista ajattelua, jos Milli toimittaisi aineita "lähetetyssä muodossa" tilaustyönä vaikkapa kolumbialaisten piikkiin?

Tykkäämättömyysmerkintä sunnuntaille

Otin kuvan oheisesta ulkoistetusta blogimerkinnästä Nokian sahalla kesällä 2004. Taiteilija on päättänyt tuoda yksityisen julkiseksi valjastamalla urbaanin maiseman yhteisöllisen dialogin välineeksi. Alunperin postasin tuon kuvan alemmaksi vuosipäivä-merkinnän yhteyteen, josta raukkamaisesti poistin sen ensimmäisen kommentin luettuani (siitä nimimerkistä en kylläkään saanut mitään selvää).

Avasin lauantaini kiinalaisella brunssilla, dim sumilla. Ravintolassa lounasti varmasti yli sata henkeä, joista suurin osa tuntui olevan autenttisia kiinalaisia. Tarjoilijoita pysähtyi vähän väliä pöytäämme esittelemään vaunuissaan olevia ruokalajeja, joista valitsimme sopivan tilaisuuden tullen lisää annoksia pöytäämme. Ruoka oli hyvää, joskin aika rasvaista, ja niiden kylkipalojen syöminen puikoilla osoittautui tarpeettoman hankalaksi.

Sosiaalipornon hengessä minut kuljettiin autolla Hastingsin pahimpien huumekortteleiden läpi. Auton ikkunasta katseltuna tämä rappioromanttinen alue näyttäytyi hieman saman kaltaisena kuin mitä olen nähnyt New Yorkin viheliäisimpien aluiden olevan, joskin en nähnyt varsinaisesti autonraatoja tai palavia roskatynnyreitä missään. Ilmeisesti piikittäjätkin suorittavat toimenpiteensä sivukujilla piilossa katsojilta. Poliisiautoja päivysti korttelin nurkilla joten kyseessä on lienee Hervannan edesmenneen pub 341(menikö se oikein?) -henkinen operaatio jossa nistit kerätään yhteen paikkaan piikittämään pois häiritsemästä hyvinvoivan keskiluokan vaalimaa idylliä. Totta puhuen odotin kyllä jotain pahempaa. Annoin kertoa itselleni että ko. alueella voi suhteellisen rauhassa kävellä päivisin kunhan ei jää pällistelemään hannukarpomaisesti katujen asukkeja.

Ironista kyllä, luin artikkelin jonka mukaan Vancouverissa aloitettiin vuosi sitten projekti puhtaan heroiinin ja neulojen välittämiseksi narkomaaneille virallisissa pisteissä, mutta projekti jätti suurimman osan rahoituksestaan käyttämättä asiakkaiden vähäisen määrän takia.

Lisää kanadalaista turismia tarjosi vierailu emäntäni sukulaisnaisen luokse. Istuin puoli tuntia pöydässä kuuntelemassa tarinaa ko. sukuun kuuluvasta 19-vuotiaasta pojasta ja hänen opintomenestyksensä romahtamisesta erehdyttyään raamatullisiin akteihin 17-vuotiaan lukiotytön kanssa, joka ilmoitti syövänsä pillereitä mutta ei syönytkään, ja joka omalla päätöksellään aikoo myös pitää lapsen. Ja kaikenlaista muuta intiimiä tauhkaa. Tuorein anekdootti paikallisesta kannabiskulttuurista tuli myös kuultua, kun harmaahapsinen täti kertoi käyvänsä partneriltaan (tämä on kaiketi kanadalainen poliittisesti korrekti termi viitata saman sukupuolen välisten rekisteröimättömien suhteiden osapuoliin) salassa nauttimassa tötsyjä serkkumiehensä kanssa, ja kuinka edellisellä kerralla he vääntäytyivät seven-eleveniin ostamaan kymmenellä dollarilla suklaata pajautuksen päätteeksi. Kanadassa tuolla rahalla saa paljon suklaata.

Lupasin olla laskematta verkkoja vesille, mutta olin liian väsynyt lähtemään lauantaikinkeröimään kaupungille. Ajatus kolmen vartin bussimatkasta suuntaansa, jonottamisesta klubille ja $15 sisäänpääsymaksuista ei varsinaisesti houkutellut. Niinpä ostin muutaman pullon viiniä ja ajattelin viekastella. Viekastelu luonnollisesti epäonnistui ja surkeasti, josta kimpaantuneena heitin hiivat huiviin kuin kunnon hindu ikään. Ensimmäistä kertaa molemmat päät alkoivat haljeta täällä Saharassa kituuttaessa. Lähestynyt sunnuntainen vuosipäivä ja yhtä lailla lähestyvä vanheneminen hirtti aivot kiinni. Tamperelaista huumoriohjelmaa lainatakseni:

"Mun elämäni oli pelkkää alamäkeä siihen asti, kunnes Virpi jätti mut. Siitä alkoi varsinainen syöksykierre."

Nussin alkoholilla aivokemiani kunnolla sekaisin aamun melankoliasessioita varten. Sanomattakin selvää että "Igor tykkäsi pissaleikeistä"-Mannonenkova istui täällä heti aamutuimaan innuendoilemassa.

Koska olen itseni pahin vihollinen, valitsin toipumissession tapahtumapaikaksi Metrotownin Metropolis-kauppakeskuksen, koska minä teen aina oikeita ratkaisuja. Niinpä tutustuin Mannonenkovan kanssa 450 puodin ostoskeskuksen tarjontaan. Ostin lompakon ja uudet farkut. Paikallisissa liikkeissä sovituskopissa asioiminen on sinänsä kiinnostavaa, koska myyjät ohjaavat asiakkaat koppeihin ja käyvät vähän väliä kolkuttelemassa oville ja kyselemässä kuulumisia. Toivat kuitenkin kokoja ja malleja pyydettäessä kuin liukuhihnalta, mikä on mukavaa.

Kulunut vuosi on ollut pirun opettavainen, ja aivan viime metreille saatiin vielä plakkariin ensimmäinen ilmiselvä kaveruussuhde joka perustuu vastikkeettomaan resurssien pumppaamiseen sukupuolta hyväksikäyttäen. Minä kun luulin olevani henkilöhistoriallani immuuni moiselle ja kuuluvani vähintäänkin ylempään KTM-ryhmään (Keski-Tasoiset Miehet), mutta valitettavasti allekirjoittaneen henkilökohtainen business case täällä Kanadan maalla on hieman erilainen kuin kotimaassa ja ns. ruuneperiläinen ydinosaamiseni ei tällä kolmannella kotimaisella kielellä oikein tehoa komeakeuhkoisiin tyttäriin. Brändin rakentaminen on vaikeaa, perkele.

Vuosipäivä

Aivan valtavan upea päivä.

Ulkoskandinaaviset kinkerit

Illalla, kun ulkoskandinaavi kirveen saa,
hän johdattaa minut aitan taa,
paikkaan, jossa aivokoppa aukaistaan
ja verikin on punaista.

Kuola suussa ruotsalainen tyttö tirskahtaa:
”Iske vielä parit paukut,
aukaisen mä vatsalaukut.”
Suolenpalat ulos kiemurtaa."

Tänään ostin ns. sisustuselementtejä ja hukkasin rahaa oikean maailman hiustenleikkuuseen. Jälkimmäisen tuloksia en parhaallakaan tahdolla kykene näkemään, mutta koska Paola äkkäsi ne välittömästi, lohduttaudun ja totean olevani vain sokea. Kuulemma Pohjois-Amerikassa ei ole tapana kuivata tai viimeistellä hiuksia leikkauksen jälkeen, näin totesi minulle parturi. Ehkä jotain tekemistä asian kanssa on silläkin tosiasialla, että minut buukattiin kesken edellisen asiakkaan leikkaussessiota ja kesken omaa leikkuutani paikalle tuli jo seuraava ärtynyt asiakas vaatimaan vuoroaan.

Opin enemmän asuintovereideni seksielämästä kuin olisin varsinaisesti välittänyt ja tulin samalla siihen tulokseen, että nostan verkot toistaiseksi vedestä kuivumaan ja odottamaan parempia apajia.
Edit: otin pois kuvan koska en kyseinen kuva ei varsinaisesti kuulu ns. oikeuksieni piiriin. Samalla osoitin ylivertaisia html-kykyjäni yliviivaamalla ko. merkinnän, koska siinä ei taaskaan ollut mitään asiaa. Kuten ei tässäkään.

Kehdonryöstäjä

Istuessani Toronton lentokentällä ja odotellessani puolitoista tuntia myöhässä olevaa lentoani kirjoitin omahyväisesti narisevan listan siitä kuinka taas niin kovasti kiukuttivat monet asiat. Huomasin olevani liian epäsympaattinen ihminen jopa omaan makuuni ja tuhosin listan. Totean siis lentäneeni takaisin Vancouveriin, sekä tehneeni kaksi kirjallista koetta ja kaksi allasharjoitetta sukelluskurssilla. Japanilaiset kurssilaiset siirrettiin kommunikaatiovaikeuksien vuoksi omaan ryhmäänsä joten minun ryhmääni jäivät vain korealaiset ja taiwanilaiset opiskelijat, kaikki parikymppisiä ja käytökseltään kuusitoistavuotiaita. Ryhmämme opettaja oli japanilainen tyttö. Voi pojat kun tietäisitte.

Saatoin herrasmiehenä safewalk-henkisesti yhden kurssilla olleen korealaisen tytön kotiinsa. Linja-auton ainoa matkustaja meidän lisäksemme oli keski-ikäinen mies joka aina väillä mölysi suureen ääneen itsekseen jotain käsittämätöntä, kunnes pakotti kätensä suunsa eteen ja kääntyi tuijottamaan meitä. Välillä mies sai hysteerisiä hihityskohtauksia. Linja-auton tullessa risteykseen mies alkoi suurieleisesti vaatimaan linja-autoa pysähtymään keskelle risteystä ja rynkytti ovia, kunnes lopulta juoksi ulos autosta. Hän kuitenkin ilmestyi jostain takaisin ja liimautui kantaamme seuraten meitä kiusallisen lähellä pitkin University Bulevardia. Yht'äkkiä mies ulvahti kuin ihmissusi ja juoksi parikymmentä metriä toiseen suuntaan - kunnes taas liimautui jostain kantaamme. Tätä toistui kolmisen kertaa mikä itse asiassa oli kohtuullisen häiritsevää. Ehkä Ontariossa käyntini tartutti minuun hieman Ilkalta tuttua öyhömagnetismia? Olin varmaankin vakuuttava turvakävelyttäjä koska minua kävelytyksen päätteeksi pyydettiin viikonlopuksi ulos. Hyvä. Upeaa. Hienoa. Nyt vetovoimastani todistavat keski-ikäinen miespuolinen skitsofreenikko ja parikymppinen korealainen opiskelijatyttö.

Säälipesäpallo

Istun workshopissa ja mietin lähinnä ihmiselämän yksinäistä kurjuutta, sitä kuinka työ on vastenmielinen sisältö elämälle ja kuinka säälittäväksi cornflakesien ja Homo-milkin kuihduttama poikames rapakon takana riutuu. Siinä missä hyvinvoivan keskiluokan jäsenet harrastavat keskiluokkaisia puhteitaan eivätkä he metsästä huippukokemuksia, itse mietin seksiä lihallisia akteja niin monta kertaa että minulta meni täysin ohitse mistä jälkeeni puhunut esiintyjä höpötti. Pakenen tauolle ja ryystän kofeiinia tärisevin käsin. Minut Torontoon kutsunut täysprofessori tulee, kehuu kuinka tutkimukseni on "perustavanlaatuista" tällä alalla ja kertoo "todella ihailevansa" työtäni. Vai niin, minulla on näemmä todella hyviä puolestapuhujia Suomessa. Mietin seksiä lingamin liikkeitä yonissa ja katson ohi lipuvaa saksalaista tummaa tutkijanaista joka hakiessani aamiaista kertoi minulle vitsejä teepussien hamstraamisesta ja nuudelikeitosta ja kyseli nimestäni ja minusta vaikka olin aamuäreä ja kiukutti. Se varmastikin himoitsee minua. Mutta vaikka se tulikin sisälle vasta minun esitykseni alkaessa se ei taputtanut vaan näpytteli trendiläppäriään. Proffa jatkaa kehumista ja käskee minun hakea professuuria UWaterloosta. Änkytän jotain omiani ja painun ulos raiskaamaan keuhkojani. Ulkona tuulee ja tihuttaa, limusiinikuskit naureskelevat keskenään miesten jutuille. Mitä minä jollain epätäydellä professuurilla teen kun en pysty keskittymään mihinkään muuhun kuin vanhenemiseen, alkavaan silmäluomieni roikkumiseen ja yksinäisyyteen. Ihmiset tulevat kättelemään ja kehumaan työtäni ja minä kirjoitan säälipisteitä kerjääviä tykkäämisblogimerkintöjä itselleni. Jos tämä ei ole hauskaa niin mikä on. Niinpä.

Voi helvetti, nyt se Igor jonka kanssa minun piti tehdä yhteistyötä piti esitelmänsä ja minä kirjoitin tätä blogia ja ajattelin raamatullisia akteja tuon vieressä istuvan kiinalaisen naisen kanssa enkä huomannut seurata mitä se höpötti.

Muistan että professori, jolla on koalan kuva ovessaan, luonnehti minua Collegea varten kirjoittamassaan suosituskirjeessä seuraavalla, melko freudilaisella tavalla: "He is quite ambigious concerning his research and work". Tarkemmin ajateltuna tuo kursivoitu uuslaatusana kuvaa minua nerokkaalla tarkkuudella.

Tackar och pockar

Kuten yleensä, eihän tämä hotellissa asuminen ole mitenkään kummoista. On Sheraton ja pokkuroivat lakeijat pingviiniasusteissa, mutta jotenkin pokkurointi on liian vähäistä tai sitten vain näytän siltä ettei minulta kuitenkaan mitään heru. Mikä oikein onkin.

Lentokoneessa jouduin kiinalaisten ympäröimäksi joka tarkoitti muun muassa sitä, että kaksin puolin itseäni istuva pariskunta kommunikoi kaiken aikaa ohitseni, varmaankin niillä oli jotain pirun tärkeää asiaa. Puolen välin jälkeen ne lopettivat puhumisen ja sen sijaan aika ajoin sirkuttivat tai muuten vain ääntelivät kummallisella tavalla, silloin kun eivät kuorsanneet tai maiskuttaneet ruokaansa. Ihmeneloset oli huono leffa, mitä nyt näin edessä istuneen jättiläiskokoisen mansikan takaa. Näin sentään jotain koska tuoli oli kallistettu suoraan haaroväliini. Jostain syystä mieleeni nousi kuva erään veljessarjan nuorimmasta pitkätukasta toteamassa matalalla äänellä: "vituttaa".

Luonnollisesti ajoin valtion täydellä tuella vehkeeltä haisseella limusiinilla hotelliin ja annoin dollarin tipin, joka tuntui kismittävän väkevästi myskiltä tuoksahtanutta kuljettajaa. Sekin oli oikein, koska yritin antaa joviaalille tanskalaissuharille tippiä Vancouverin puolella, mutta menin tyhmänä kirjoittamaan blankoon lappuun erikseen matkan hinnan ja rahamiehen juomarahan, joka tämän takia siirtyikin maksettavaksi omasta pussistani. Tämä ei sentään ollut yhtä paha virhe kuin aiemmin mainitussa ravintolassa pankkikortin lukijan kanssa, jossa näpyttelin tipiksi varsinaisen laskun ja tarkoitetun tipin yhteissumman. Se olisi ollut jo oikeasti suolainen palveluraha se, mutta tarjoilijat sattuivat olemaan sekä valppaita että rehellisiä tällä kertaa.

No onpa nyt muka elämä tympeää. Taidan ajaa partani ja mennä alakertaan odottamaan jotain Igor-nimistä tutkijaa.

Edit: Minun piti mennä ajamaan partani, mutta kylpyhuone oli höyryn peitossa suihkun jäljiltä. Näen seinässä ajastimella varustetun vivun ja ajattelen, että ehkä nämä ovat sen verran ekohenkisiä että tuuletus toimii ajastimen kanssa. Suuri olikin yllätys kun katossa syttyi palamaan hervottoman kokoinen infrapunalamppu. Sellainen jolla todelliset mestarit hankkivat punoitusta (siis rusketusta) ruhoonsa joskus 60- ja 70-luvun vaihteessa. Säteily on sen verran tuimaa että olkapäitä polttaa. Ja sitten se Igor soittaa ja vastaan puhelimeen naama partavaahdossa.

Bovis-yksiköt nousuun

Koska eilisiltainen paha olo oli todella paha, täytynee tulevaisuutta varten varautua hieman paremmin. Siispä lainaan suosikki-diplomi-insinöörini Peter Grossin kehittämien tachyonisoitujen lasilinssien käyttäjien kokemuksia (korostukset minun):

"Nämä pienet siniset "kapineet" ovat todella paukkuja. Ne säteilevät energiaa, jonka vahvuus on yli 50.000 Bovis-yksikköä. Näkemykseni mukaan se on mahtava saavutus. Vaimoni vetää puoleensa itikoita ja muita pistelijöitä, ikäänkuin hän huutaisi niille: "hei, olen täällä!". Eikä siitä ole aina hyvä seurannut. Mutta siitä saakka kun hän on kiinnittänyt laastarilla sinisen linssin pistoskohdalle, pistosjälki on ollut poissa seuraava päivän, vaikka ennen siihen kului kahdeksan päivää. Linsseistä on muodostunut meille uskollisia matkaseuralaisisa, joiden avulla energisoimme juomavetemme."

"Käytämme näitä lasilinssejä veden energisoimiseen silloin kun olemme matkoilla. Olemme myös liimanneet lasilinssin kännyköidemme selkäpuolelle, koska ne pystyvät mielestämme poistamaan kännykän vahingollisen säteilyn."

"Ensiksi kokeilin juomiani. Mehut maistuvat lempeämmiltä ja hedelmäisemmiltä. Mineraalivesistä hävisi hiilihappo, mikä miellytti minua suuresti."

Tiedän, onhan tästä jo nautittu aiemminkin.

Lökäpöksy seikkailee ja sankaroi

Olo on kutakuinkin normalisoitunut, mutta eipä sitten tämäkään työviikko alkanut mitenkään erityisen tuottoisasti tai uljaasti. Huomenaamulla erityistutkijan pitäisi suorittaa siirtymätaival Vancouverista Torontoon patsastelemaan tieteen airueena. Harmillisesti esitelmän tekeminen on jäänyt puolitiehen ja sitäpaitsi en ymmärrä mitä minä juuri tässä kyseisessä sessiossa edes teen. Model-Driven Development and Evolution of Business Applications?

Viikonlopun muu raportointi voidaan suorittaa lyhyesti. Lauantai oli aurinkoinen ja menin tekemään tiedettä Stanley Parkiin ilmastotieteilijän kanssa, mikä oli mukavaa. Auringon alkaessa löysimme puolivahingossa erittäin mukavan italialaisen ravitsemusliikkeen Davielta. Haettaessa ravintolan nimeä saa hauskan kuvan siitä, kuinka Downtown on suosittu myös sateenkaarikansan keskuudessa. Kävelimme kohtuullisen vaikuttavan siirtymätaipaleen läntiselle Broadwaylle ja siellä lähes MacDonaldille asti. Tämä Stanley Parkista lähtenyt noin 50 korttelin ja muutaman tunnin kävelymatka annettakoot hauskana kontrastina vaikkapa sille, kuinka huoneryöminnän eineksiä ostaessani ja lähimmän alkoholimyymälän sijaintia tiedustellessani myyjä säälivään sävyyn valitteli, että sinne on peräti viiden korttelin pituinen matka. Sorsien syöttäminen jäi väliin ja piknik-eväät einehdimme pitkän ja leppoisan sunnutai-aamun aikana. Onhan tämä platonista vaihtelua löysällä katajamännällä kirnuamiseen verrattuna.

Hyla II

Tällä kertaa ruuassa ei taatusti ollut kalaa, mutta silti leksa olisi lentänyt jos olisi vain päässyt kiemurtelemaan ulos fundoplikoidusta ruokatorvesta. Seuraa kuvaus josta amerikanpoika käyttäisi termiä graafinen. Tämä on parasta hiustenleikkuuta ikinä!

Ensimmäiset neljä tuntia menivät ihan vain vessassa istuessa, leksan sijasta kuolan valuessa hallitsemattomasti ympäriinsä. Ruho yltyi noin kymmenen minuutin välein puskemaan vatsan sisältöä ulos, joka ilmeni minuutin mittaisena kouristelukohtauksena. Väittävät astangajoogassa ujjayi-hengityksen ja bandhojen ns. lämmittävän kehoa ja toden totta, vaikka mulapuoli olikin kaikkea muuta kuin lukossa, soijaa pukkasi ihohuokosista siten, että lattia kastui hiestä. Dehydraation ja väsymyksen ansiosta vietin kouristusten väliset ajat nukkuen pää polvia vasten pyyhkeen toimiessa tyynynä. Jaa ei muka onnistu? Ja helposti. Kuumeiset näyt muistuttivat hieman jekkusienten aiheuttamia aivovälähdyksiä Amsterdamin ihmekaupungissa. Lopulta pääsin sänkyyn mutta vielä viiden aikaan aamulla heräsin säännöllisesti ruumiin jekkuiluun. Ainoa positiivinen puoli tässä onnettomuudessa oli se, että pallean alla sidokset kestivät paineen. Saadessani tietää tästä pikku laattauskyvyn vievästä nyanssista, lääkäri totesi lakonisesti: "kyllä se tiensä jostain ulos hakee". Oikeassahan hän oli.

Tämä meni mahdollisesti jo "viheliäisimmät tavat viettää yönsä"-listalla sijalle kolme, ja minut tuntien se on silloin ihan oikeasti viheliäistä. Tai no, sanotaan nyt vaikka sijalle viisi. Koska kyseessä oli kuitenkin vanhan toistoa, enkä kokenut vielä tarvetta kääntyä ns. korkeampien tahojen puoleen, toisin kuin joskus aiemmin.

Nyt olen töissä ja se kanan toinen puolisko odottaa jääkaapissa. Pelkkä ajatus syömisestä kuvottaa. Ahdistaa. Martin lupasi ystävällisesti hakea juotavaa Villagesta ja Paola kaivaa pyttylääkkeitä. Kummallekaan ei ole enää tarvetta. Livia käski lopettamaan tupakanpolton ja viinanjuonnin. Sille voisi olla tarvetta.

Hyla

Kirjoittaisin jotain lauantaista ja sunnuntaista, mutta näyttäisi siltä että lievähkö ruokamyrkytys luimuilee nurkan takana. Oksentamiskyvyttömälle erityistutkijalle on luvassa todennäköisesti unohtumaton iltapuhde. Ensimmäiset krampit ovat jo tulossa.

Morning glory

Huoneryömintä oli nimensä veroinen tapahtuma. Odotan innolla että joku saa koottua yhteen kaikki tapahtumasta otetut valokuvat. Yksi vahvistus makaa huoneessaan vierellään ämpärillinen pitkää sylkeä, toinen nainen etsii epätoivoisesti huoneensa avaimia ja kameraansa, löydettyään sentään puolet vaatteistaan Collegen käytäviltä. Viereinen palokäytävä tuoksuu vähintäänkin eksoottiselta.

Ohjelma alkoi aidolla japanilaisella uhkapeliluolalla nopanheittoineen. Miehet olivat maalanneet itselleen komeat yakuza-tatuoinnit ja naiset pukeutuneet kimonoihin, ja kukaan ei vaivautunut puhumaan englantia joten show oli varsin autenttisen oloinen. Yksi huone oli disko, toisessa salissa järjestettiin line dancing -opetusta, kolmannessa merirosvot tarjoilivat rommia tynnyristä. Teemoja riitti, mutta etenkin juotavaa joka oli pääsääntöisesti erittäin jäykkää ja sitä myös tyrkytettiin kosolti anteliaasti. Vedin itseni hirveisiin läskeihin, jonka jälkeen piti vielä mennä baariin.

Merkintä jää tähän, koska Bonnista palannut ilmastotieteilijä pyysi minua lähtemään kaupungille. Miksi hän koki tarpeelliseksi kertoa konferenssibylsimisistä jäi epäselväksi. Sehän on yhtä merkittävä saavutus nuorelta naiselta kuin kolmas sija koulun hiihtokisoissa. Taidan olla liian kovakalloinen kun en ymmärrä oliko kyse vihjeestä ja jos oli, mitä se tarkoittaa. Minä pysyn lujana enkä antaudu raamatullisiin akteihin.

Edit: en minä hiihtokisoissa kyllä koskaan kolmanneksi olisi tullut vaikka olisin yrittänytkin.

Professor, what's another name for pirate treasure?

Ohjaava professorini ei ollut varsinaisesti vaikuttunut esittämästäni tutkimusongelmasta, mikä ei sinänsä ole ihme koska olen kuvannut ko. ongelman jo aiemmin, ehdottanut siihen ratkaisua ja minulla on kotimortti vääntämässä toteutusta tälle ratkaisulleni tätä kirjoittaessani. Itse asiassa on mielenkiintoista toimia ympäristössä, jossa jo hankituilla kannuksilla ei ole mitään merkitystä. Parhaimmassa tapauksessa se toimii hyvin motivoivalla tavalla, mutta samalla ahdistaa kun taas pitää perustella oman olemassaoloni oikeutus uudelleen.

Huolimatta ryhmänsä edustamasta ja tietyissä piireissä halveksutusta aspektisuuntautuneesta tutkimussuunnasta, Professori M. on huomattavan älykäs ja demonisen nopea poimimaan olennaiset asiat esityksestä kuin esityksestä. Samalla kun änkytin hänelle tutkimussuunnitelmani paria kolmea pääkohtaa, hän ehti lukemaan koko nelisivuisen suunnitelman läpi. Esimerkin vuoksi, erään TTY:n professorin väitösmonografin hän luki läpi, korjasi ja kommentoi yhdessä vuorokaudessa, ja tämä kertoo lukijasta paljon enemmän kuin siitä monografista. Eikä hän kyllä säästele näemmä omaa alaansakaan, koska kotipuolessa Bestikseltä lainaamastani "aspektiraamatusta" hän totesi lyhyesti: ajanhukkaa.

Saksalainen jatko-opiskelija muotoili asian vielä paremmin. Professori M. ei varsinaisesti pyydä, vaadi tai odota että tekisit jotain, mutta ystävällisen ulkokuoren alta voi aistia erittäin heikon kyvyn sietää tyhmyyttä. Niinpä oman itsensä ja minäkuvansa vuoksi kannattaa pyrkiä esittämään jotain oikeasti merkittävää tai olla menemättä koko tapaamiseen.

Täytyypi einehtiä ja valmistautua illan toiseen koitokseen. Käytävillä voi aistia kuinka 56+ Collegelaista valmistautuu tarpeettoman intensiiviseen viinanlitkimiseen. Toivottavasti pohjoismainen teemamme potkii ihmisiä perseelle, siitäkin huolimatta että ne turkinpippurit eivät saapuneet paikalle ajoissa. Toisaalta, tuossa eräs kaveri kertoi juuri kuinka postipaketti Chicagosta viipyi matkallaan vaivaiset neljä viikkoa, joten kuinka yksi kirjekuori Suomesta olisikaan voinut ehtiä perille parissa viikossa.

(Vastaus otsikossa esitettyyn kysymykseen: Booty, that's what it is! [Beastie Boys: Professor Booty])

Unohdin mainita, miksi sukeltaminen on niin hienoa. Ei, ketä nyt mitkään koralliriutat tai mulkosilmäiset kalat kiinnostaisivat. Se on hienoa tietenkin sen takia, että yleisin veden alla käytettävä merkki on tietenkin "fine ok". Terveisiä miesmallille, mun photoshoppaustaitoni ovat tunnetusti puhtaat ja aatteelliset. Ja miksi kirjoitan tämän merkinnän juuri nyt? No tietenkin sen takia, että en ole vieläkään muotoillut tutkimusaihettani ja esittelytilaisuus on kolmen ja puolen tunnin kuluttua.

Turvallisuustekniikka

Yksi mielenkiintoinen yksityiskohta UBC:n kampusalueella on yliopiston julistuksellinen suhtautuminen henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Kampusalueella käytännössä jokaisen korttelin kulmassa seisoo parimetrinen teräspömpeli, jossa olevaa nappia painamalla pömpelin päässä oleva sininen hälytysvalo alkaa palamaan, turvamiehet hälytetään automaattisesti paikalle ja tolppaan avautuu suora puhelinyhteys päivystäjälle. Ylioppilastalossa (SUB) päivystää 24 tuntia vuorokaudessa Safewalk josta olonsa turvattomaksi tunteva opiskelija(tyttö) voi tilata pari heijastinliiveillä ja pilleillä varustautunutta opiskelija(tyttöä) saattamaan itsensä kotiin kampusalueella. Collegen ilmotustauluillakin näkyy UBC Securityn ilmoituksia, joissa kerrotaan kuinka joku opiskelija oli juuri muutama viikko sitten törmännyt vaihtoehtoisen elämäntavan harrastajaan joka oli saanut opiskelijan tuntemaan olonsa uhatuksi. Ilmoituksessa kehoitetaan ottamaan yhteyttä turvamiehiin, mikäli havaitsee henkilön jonka läsnäolo tuntuu epämiellyttävältä.

Sama ilmiö toistuu laajemmalti myös muualla kaupungissa. Esimerkiksi SkyTrain-junissa on joka vaunussa paitsi perinteinen hälytyspuhelin, myös ikkunat on varustettu keltaisilla nauhoilla joihin koskemalla saa aikaiseksi hiljaisen hälytyksen. Ja sama kehoitus toistuu plakaateissa: if somebody makes you feel uncomfortable.

Suomalaisesta näkökulmasta tämä tuntuu hätävarjelun liioittelulta, koska käsittääkseni UBC:n kampusalue on hyvin rauhallinen eikä ehkä itäistä Hastingsia ja joitain Gastownin osia lukuunottamatta itse Vancouverkaan keskimäärin ole kovin turvaton. En tiedä, ehkäiseekö tämä yhteiskunnan näkyvästi korostama herkkyys yksilön fyysisen koskemattomuuden suhteen rikoksia. Vaikka yllä mainittu übersubjektiivinen "tuntuu epämiellyttävältä"-kriteeri onkin periaatteessa parodia-ainesta, se tuntuu itse asiassa yllättävän mukavalta. No, kyllähän tätä periaatetta sovelletaan Suomessakin. Kun taksijonossa joku pitkätukka saa Tonyn tuntemaan olonsa epämiellyttäväksi, tätä voi ihan hyvin hieman ojentaa nenän murtavalla isällisellä korvapuustilla.

Liha tottelee kuria

Ei saa olla suruinen vaan iloinen olla pittää. Niinpä käytin tänään neljä tuntia PADI Open Water sukelluskurssilla. Olen antanut kertoa itselleni että Vancouver ja sen lähialueet olisivat yksi tämän pallon parhaita kylmän veden sukelluskohteita. Varsinaisiin merisukelluksiin on vielä kolme viikkoa aikaa ja vesi kylmenee kaiken aikaa, mutta toisaalta tiedämme hyvin, että kylmä karaisee ja ehkäisee tanssitaudille altistavilta hermostollisilta sairauksilta. Sitäpaitsi moniko teistä on päässyt patsastelemaan häkellyttävän piukoissa Speedo-uimahousuissaan vieressä harjoitelleille Hello Kitty -bikineihin pukeutuneille japanilaisille opiskelijatytöille? Unohdin viheiliäisesti piilolinssini kampukselle joten oikeasti tutisin altaan laidalla yrittäen tihrustaa ja kaikuluodata ohjaajia, huonolla menestyksellä. Onneksi nämä asiat tuli jo koitettua taannoin Phuketissa. Note to self: välttääksesi kiusallisia hiljaisia hetkiä, vältä vastaisuudessa pseudovitsikkäitä sanaleikkejä tyyliin "I dived in Phuket before it got phuket? Phuket? Got it?".

Ilmoittauduin myös alustavasti Cypress Mountainin hiihtokeskuksen lumilautailukurssille. Samaan hintaan lähtee myös oneniter-passi jolla pääsee laskemaan koko talvikauden valitun viikonpäivän iltana. Hiihtopassille, varusteille ja viisipäiväiselle kurssille tulee hintaa 230€ mikä on mielestäni vielä kohtuullisen edukasta. Yksi Himos-reissu keventää kukkaroa kolmasosan tuosta hinnasta. Täytyyhän sitä olla vastapainoa nollatutkimuksen välttelemiselle.

Toistaiseksi intensiivisimmän joogatunnin ja sukelluskurssin välissä ehdin sentään käymään työmaalla, ensimmäistä kertaa tällä viikolla. Join kahvia ja räpsäisin oheisen kuvan viereisen ikkunan näkymistä. Niin että turha tulla mulle sanomaan ettenkö muka paiskisi töitä Starbucks-lounaani eteen.



Mietin, mistä johtuu että olen toistanut samaa valkun improvisoimaan harjoitteluohjelmaa pian yhdeksän kuukautta, ja silti samat liikkeet saavat oletetut lihakseni edelleen kipeiksi. Silloin edellisen kerran kun lukioikäisenä väänsin paljon intensiivisemmällä ohjelmalla, ainoa keino saada lisätuntumaa lihoihin oli tuoda jatkuvasti uusia liikkeitä mukaan. Olenko oikeasti muka liian vanha, harjoittelenko liian vähän vai mikä mättää? Vai onko kyse mentaalipuolesta, kun se joogakin alkaa menemään jo rajoilla.

Poikien välisestä ystävyydestä

Kun kuulemma tämä pl0kkaus on liian ulkokohtaista, niin tehdään sitten säännön vahvistava poikkeus. Samalla kun itse lomailen täällä viktoriaanisessa provinssissa, hiihtopummin piparinmetsästyskausi on jatkunut perinteitä kunnioittaen Tampereella. Ihmisansa viritti kanteleestaan valituslauluja menon kuivuudesta, mutta heti kun oli makea myrkky valutettu korviin ja haaste töräytetty metsästystorveen, muuttui aavikko maidon ja hunajan maaksi, ja umpihankihiihtäjä ilmoitti ryöstökalastaneensa raamatullisessa mielessä tuntemattoman turskan.

Saatana, tätäkö se sitten on se miesten välinen lojaalisuus? Ansoittaminen viktoriaanisessa provinssissa ei ole helppoa, sano, eikä paikallinen jalokala ui verkkoon yhtä hanakasti kuin suomalainen salakka. Annan pöyhistelyn valua kuin vesi hanhen selästä. Ei ole brändin rakentaminen ja alituinen viekastelu mitenkään ilmaista. Toiveikkaasti kolminkertaistan cornflakes ja Homo Milk -annokseni, ja omistan vetreän varteni korkeampia päämääriä varten. Vellokaa te vain lihan himoissanne, te huorintekijät, minä säästän itseäni jotta saan olla Kristuksen morsian.

Ensirakastaja kuittaa ja siirtyy takaisin mallifragmenttien välisten implisiittisten suhteiden kiehtovaan maailmaan. Pitäkää tunkkinne.

Käsiteajurilla Plutoon painellaan

Todellakin, kun istuu koko päivän kirjastossa lukemassa tutkimuspapereita, harvoin tapahtuu mitään merkitsemisen arvoista. Pääsin sentään torrent-neistyydestäni imuttamalla keskustelua herättäneen Star Wreckin. Ei kai sitä enää tarvitse toistaa: elokuva oli parempi kuin olisin kuvitellut. Näyttelijätyön amatöörimäisyys ei ollutkaan odotetun vaivaannuttavaa ja alkukankeuden jälkeen tamperelaiset maneerit jaksoivat jopa hieman huvittaa, mukana oli muutama ihan oikeasti hauska oivallus ja sitäpaitsi se, että raina oli kuvattu osittain TTY:n Festiassa antoi hauskan lisämausteen elokuvaan. Ja sitten se CGI-puoli. Ne efektit pärjäävät minun kirjoissani mille tahansa television avaruussarjalle. Sitäpaitsi kontrasti eeppisten avaruustaistelukohtauksien ja musiikin, ja P-liiton tunariupseerien välillä oli hykerryttävä. Ja se Haydayta näytellyt nainen teki todella väkevän roolisuorituksen.

Tulevan perjantaisen Room Crawlin hengessä latasin myös Mieskuoro Huutajien musiikkia verkosta kaikelle kansalle esitettäväksi. Nelihenkinen taistelujoukkomme erityistutkija, Martin, Johan ja Alison valmistautuu huolella viihdyttämään 50+ huoneryömintään osallistujaa. Sunnitelmissa on tarjota akvaviitti- ja salmarisnapseja, ruisleipää ja silliä, Huutajia, kuvaesityksiä eri maista, sekä pakottaa vieraat laulamaan ruotsinkielisiä juomalauluja. Riettaampia ehdotuksia otetaan vastaan konttorin puolella.

Päivän pakollisen sivistysannoksen tarjosi puolestaan luento kanadalaisen nykyarkkitehtuurin tilasta. Ensin valitettiin kovasti kuinka arkkitehtejä koulutetaan liian vähän, arvostetaan liian vähän ja kuinka niille maksetaan aivan liian vähän. Nopean päässälaskun tuloksena tosin enemmän kuin Suomessa. Sitten kerrottiin kaikenlaista viisasta luonto/kulttuuri-dikotomioista, epäformaaleista runojen kieleen perustuvista analogisista suunnitteluperiaatteista, postmodermismista ja Marxin Heikosta Ideasta [1], ja käsiteajureista. Esimerkkirakennuksena toimi Perimeter Institute for Theoretical Physics. Yksityiseltä puoleltaan lammen takaa rakennus näyttää kansalaisille vain modernilta rakennukselta aivan kuten materiakin näyttää kansalaisille vain materialta. Mutta rakennusten varsinaiset käyttäjät, fyysikot, näkevät lähempää tarkastellessaan lukuisan joukon epäsäännöllisiä yksityiskohtia, aivan kuten he näkevät myös aineen todellisen epäsäännönmukaisen olemuksen säieteorian valossa.

[1] Ainoa tätä sivuava määritelmä jonka löysin meni kutakuinkin näin: "The final task in each discipline is to define and purify its Notion, bringing it down to single digits so to speak, thus clarifying its nature, purpose and place in the whole. And beyond this we still retain notion in its ordinary sense as a weak idea."

Kansalaiset

Kekkonenkin piti päiväkirjaa, mutta hän kirjoitti valtiomiesmäisen lyhyesti ja ytimekkäästi, eikä tuhlannut ylimääräisiä sivuja hiustenleikkuustaan kertovaan proosaan.

Kiitospäivän päivällinen

Elämäni ensimmäinen Kiitospäivän päivällinen Annin ja Jessican luona New Westminsterissä osoittautui oivalliseksi, mistä emännille kuuluu suuri kiitos. Pöydästä löytyivät lähes kaikki televisiosta tutut appeet, kuten täytetty kalkkuna ja "pumpking crack pie". No, tuo jälkimmäinen viittasi lähinnä piirakassa olleeseen halkeamaan eikä sen sisältöön. Jessy teki cocktaileja, Ann ruokaa ja minä tyydyin syömään, avaamaan riesling-pullon ja leikkimään kissan kanssa. Hyvä työnjako, minun mielestäni. Sain myös kutsuttua itseni Chinatowniin ilalliselle myöhemmin viikolla, mikä on mukavaa sekin. Nyt jääkaapissani on kaksinkertainen määrä muovikippoja ja ruokaa. Täytyyhän poloisesta opiskelijapojasta nyt huoli pitää ettei se aivan näänny ja nälkiinny. Pelailimme korttipelejä (ei kuitenkaan herttamisääriä) ja päivän päätteeksi uskollinen ja kostea katseeni osti minulle autokyydin takaisin kampukselle, mitä arvostin myös kosolti. Pidän SkyTrainilla kulkemisesta erittäin paljon, mutta puolentoista tunnin kotimatka ei olisikaan ollut erityisen houkutteleva. Tarjous jäädä yökylään oli kyllä myös kaikin puolin houkutteleva, koska kontrasti asuntola-asumisen ja oikean asumisen välillä on kuitenkin kohtuullisen suuri.

Jos tämä ei ole mukavaa, niin mikä sitten on?

Ikävän kaipuu

Ihmisaivot ovat siitä metka kapistus, että ne kuluttavat kohtuuttoman määrän ajatuskapasiteetistaan erilaisten menetettyjen asioiden märehtimiseen, sen sijaan että keskittyisivät nauttimaan nykyhetkestä tahi punomaan juonia tulevaisuuden varalle. Mistä muusta ne tuhannet murheelliset laulut ammennettaisiin paitsi nostalgiasta.

Itselleni nostalgia on kaipuuta jonka kohdetta ei paradoksaalisesti ole sellaisessa muodossa olemassa ennen menetyksen tapahtumista. Olennaista on menetys ja idealisoitu kuva siitä mitä on menetetty (vrt. menetetty lapsuus, menetetty Karjala, menetetty rakkaus). Niinpä nostalgia katsoo aina menneisyyteen eikä koskaan tulevaisuuteen. Se on polttoainetta lukemattom(a|i)lle joukolle itsesäälisiä ja itsekeskeisiä taidepläjäyksiä ja verkkopäiväkirjojen merkintöjä. Nostalgian avulla ei rakenneta mitään uutta. Rationaalinen menettelytapa liiallisten nostalgiatrippien vaivaamalle mielelle olisi analysoida mitä ja miksi asioita tapahtuu, ja ehkä löytää systemaattisia ja toistuvia malleja omasta käyttäytymisestään, joita muuttaa tai korjata tulevaisuutta silmälläpitäen.

Valitettavasti nostalgian paras kaveri tuntuu olevan katkeruus. Pelkkä nostalgia voisi olla kaihoa, mutta yleensä mieli löytää kernaasti myös syyllisen, konkreettisen ulkoisen tahon jonka syytä kaikki loppujen lopuksi on. Näinhän tämä toimii. Ihmissuhdeasioissa usein ristiriitaisesti sekä nostalgian kohde – tai pikemminkin sen välttämätön edellytys – ja ulkoistettu syyllinen ovat yksi ja sama henkilö, mikä aiheuttaa jonkinasteista kognitiivista dissonanssia.

Taidan lähteä viettämään Kiitospäivää ja miettimään mistä kaikesta sitä taas pitäisikään olla kiitollinen.

And I urge you to please notice when you are happy, and exclaim or murmur or think at some point, "If this isn't nice, I don't know what is." - Kurt Vonnegut

Jos osaisin, kirjoittaisin tähän jonkun geneerisen disclaimerin, joka tekisi tekstinpätkästä sarkasmille ja ironialle vastustuskykyisen.

Tinanappi

Näkymä nykyisen asunnon ikkunasta viehättävälle SJC:n läntiselle parkkipaikalle ja lounaiselle Marine Drivelle, jonka takana maa laskeutuu jyrkästi meren rantaan ja Wreck Beachille. Syksy etenee vääjäämättömästi. Kestat elikäs sinivuokot kyttäävät vakiopaikallaan kuvan oikeassa reunassa läheistä stop-merkkiä ja käyvät vähän väliä pillit vinkuen pysäyttämässä autoja. Se on semmoinen erityistutkijan sunnuntai.

Lojaalisuus maan perii

Päivän poliittinen päänpuisteluannos löytyy seuraavan linkin takaa: Welcome to Hackocracy. Sivut pääsee lukemaan ja rekisteröinnin välttämään esim. bugmenot:in avulla (ok, beenbugged/republic). Artikkeli listaa viisitoista epäpätevintä GWB:n korkeaan virkaan nostamaa veijaria. Listaa lukiessa olo vaihtelee epäuskon ja huvittuneisuuden välillä. Todellakin, sokea lojaalisuus on suurempi meriitti kuin pätevyys, eikä tätä hallintoa voi ainakaan syyttää meritokratioiden tukemisesta. Tosin, onhan koti-Suomenkin hallituksissa nähty aika kattava läpileikkaus kansan syvistä riveistä.

Via Metafilter.

Pohjoistuuli on aina kylmä

Minun piti mennä provinssin suurimpaan ostoskeskuskeskittymään Metrotowniin tänään, mutta toimin yksinkertaisesti liian vähäisellä hapella eilisiltaisten rasitusten jälkeen. Olen todellakin jo liian vanha, kuten minua on erinäisiltä tahoilta jaksettu muistuttaa. Täydelliseltä turhuudelta ja melankoliaan vaipumiselta pelasti iranilaisen playan järjestämä iltaretki Pohjois-Vancouverin puolelle persialaiseen ravintolaan einehtimään. Matkaseurue koostui teemaan sopivasti pääsääntöisesti lähi-idän asukeista. Lähes tunnin mittainen linja-automatka suuntaansa tuntuu jo arkirutiinilta. Ruoka ei ollut erityisen hyvää, mutta maksoi salaatteineen ja jälkiruokineen vähemmän kuin läheisestä 7-Elevenistä ostettu savukerasia. Oli erinomaisen mielenkiintoista kuunnella iranilaisen, libanonilaisen ja israelilaisen matkakumppanin kuvauksia lähi-idän politiikasta ja arkielämästä. Ryhmä oli kyllä melkoisen maallistunut koska toisin kuin eräät muut muslimit, mukana olleet eivät edes paastonneet Ramadanin velvoittamana. Eniten nautin meksikolaisen Senior Orgasmon kiusaamisesta. Leppoisa Senior kimpaantuu kerta toisensa jälkeen kuullessaan millaisia stereotypioita me tallaajat kotimaastaan toisinnamme. Mutta silti, eihän Meksikossa ole kuin aavikkoa ja kaktuksia, ja kaikilla meksikolaisilla on aina pelkät (viikset).

Minun pitäisi oikeasti yrittää opetella edes hieman uusia kieliä täällä ollessani. Sen sijaan istuin televisiohuoneessa tapittamassa Suzukan GP-kilpailua, juomassa keskiolutta ja nauttimassa elämän pienistä mukavuuksista, kuten mahdollisuudesta katsella urheilutapahtumaa ilman mtv3:n vähämielisiä selostajia. RAmen.

Tuhatvuotinen kivun/kuoleman tekniikka

Pitkän kiitospäivän viikonlopun lähestyessä sekä College että kampusalue hiljentyvät huolestuttavasti. Yritän keksiä tutkimusaihioita seuraavaa seurantapalaveria varten. Päivän kestäneen epämääräisen mietintäsession jälkeen muistan että hakemani tutkimusongelma on jo muotoiltu aiemmin eräässä välimallin väittärissä. Nimittäin omassani. Pyörän keksiminen maistuu aina.

Etsin tyhjältä tuntuvasta Collegesta päivällisseuraa asukaslista kädessäni ja päädyin italialaisen hammaslääketieteilijän huoneeseen. Masennuin nähtyäni miltä postdoc-huone oikeasti näyttää: erillinen keittiö, tuplakokoinen sänky ja puolitoistakertainen ikkunapinta-ala verrattuna omaan vääryydellä saamaani gradstudent-asuntooni. Hmph.

Illanviettopaikan virkaa toimitti jo turhan tutuksi tullut Koerner's. Englantilainen musiikkitieteilijä ja vodkaentusiasti vietti paikalla syntymäpäiviään ja esitteli minut uudelle SJC-asukille. Mies-sitominen kaljun goatee-partaisen aboriginaalin kanssa oli selvästikin tähdissä kirjoitettu koska ensimmäinen keskustelunaiheemme sivusi onanian syntejä ja itsesaastutuksen vaaroja(self-pollution). Löimme toverillisesti tuoppeja yhteen ja ärjähtelimme piraattimaisesti "Harrrr!" Lentävää Spaghettihirviötä miellyttääksemme, kun keskustelukumppanini mainitsi sanan kancho. "Tarkoititko tuhatvuotista kivun/kuoleman tekniikkaa?" kysyin tietäväisellä äänellä, ristin käteni yhteen ja osoitin häntä etusormillani. Minut kutsuttiin baseball-harjoituksiin maanantaina.

Seuraava aamu olisi sujunut paremmin jos en olisi illan päätteeksi löytänyt Collegen patiolta romanialaista mestaria, kreikkalaista gigoloa ja pullollista Finlandia-vodkaa. Viimeinen voitelu osoittautui turhankin tehokkaaksi.

Poistukaa hallista

Miksei kukaan kertonut että Radio Helsinkiä voi kuunnella myös nettifeedinä, häh? Heti ensipuraisuna tarjolla oli Lasse Kurjen isännöimä "Heviurpot"-ohjelma jossa mm. lausuttiin ääneen legendaarisen Acceptin klassillisia rocklyriikoita. Oikeasti, Udo Dirkschneider!

Tai sitten Great KAT ja vaikkapa kappaleet "Metal Messiah" tai "Satan Goes to Church"(!):

Satan hears his name
Walks right into the church
Scratches his name on the wall
In BLOOD!

S-A-T-A-N

Hevi on paskimmillaankin parasta.

Heviurpojen laskeva rajahyöty

Neljän viikon Vancouver-veteraanina mukautumiseni pohjoisamerikkalaiseen elämäänmenoon on edelleen tietyiltä osin alkutekijöissään. Suhtautumiseni erilaisiin pieniin sosiaalisiin konventioihin nimittäin riippuu hyvin vahvasti vuorokauden ajasta. Aamuisin vireystila ja mieliala eivät oikein ole happy happy joy joy, vaikka illalla toiminkin mielestäni jo varsin mallikelpoisesti. Ongelmakohtia tuottava mm. seuraavat tilanteet:

Paikallinen tervehtiminen. Tervehtiminen tapahtuu vetämällä suupielet korviin kuin kuuluisalla Hangon keksillä ja kiekaisemalla falsetissa Good morning (etunimi)! How are you today! Koska nimimuistini perustuu lähinnä hyvin pitkiin assosiaatioketjuihin ja Camelin raiskaamat keuhkoni eivät saa aikaiseksi riittävän korkeaa äänialaa, tyydyn yleensä nyökkäämään ohikulkijalle ja ehkä mutisemaan tervehdykseksi sanan "Hai" (!="Hi"). Olen miettinyt hankkivani ns. aamukalsarit joilla kiristäisin Kügelini Gibbin veljesten tyyliin siten, että ääni lähtisi tarvittavan kimeänä riippumatta äänen käheydestä. Toinen vaihtoehto voisi olla pakollinen äänenavaus vaikka kukkopillin tahdissa ennen asunnosta poistumista.

Edellisen lisälehti: voinnin kysely. Osaan jo ohittaa jatkuvan vointini kyselyn enkä edes yritä alkaa tarinoimaan päivän tuntemuksistani puolitutuille ihmisille käytävillä. Tämä on siinä mielessä helppoa, että edellisen kohdan latenssiajan ansiosta voinnin kyselijä on yleensä jo ehtinyt ohittamaan minut ennen kuin ehdin sanomaan mitään, enkä enää avaudu huonosti menneestä päivästä kuin eurooppalaisille kolleegoilleni. Miksi minun vointini ketään kiinnostaisi?

Small talk. Kyllä minulta tekstiä lähtee, mutta ei aamuisin. Ja kun puheenaiheet aamulla revitään paikallislehdistä, ei minulla ole asiaan oikein mitään sanottavaa. Vai että on Albertan provinssin ylijäämä niin iso, että kuvernööri harkitsee sen jakamista kaikilla Albertan asukkaille? Sehän tekee $400 dollaria asukasta kohden! Antaisivat sen edes köyhille eikä kaiken maailman SUV-kuskeille. Kyllä Alberta vaan on Kanadan Teksas.

Ruokaillessa on myös mielenkiintoista seurata kuinka ihmisten sosiaaliset piirit alkavat muotoutumaan. Sosiaalisten kontaktien hankkimisen rajahyöty tuntuu olevan kovasti laskeva, koska kolmannen viikon jälkeen ihmiset hakeutuvat paljon helpommin pöytiin jossa heillä on jo tuttuja kasvoja. Luulen että joudun pakottamaan itseni näkemään sen vaivan, että tunkeudun jo muodostettujen piirien ulkoreunalle yrittäen tuoda itseäni tyrkylle. Ajan kuluessa piirien kehittämät sisäiset käyttäytymiskoodit ja konventiot tosin voimistuvat siten, että tällaiset pyrkimykset vaativat kerta kerralta enemmän resursseja. Onneksi olen muodostanut niitä omia piirejänikin joihin voi vetäytyä kun lisäkustannukset tuntuvat odotettavissa olevaa hyötyä suuremmilta. Alustavien piirien muodostuminen tällaisessa yhteisössä taitaa perustua enemmänkin sattumaan kuin joihinkin erityisiin ominaisuuksiin, ehkä äidinkieltä lukuunottamatta. Oma sosiaalinen piirini on turhankin naisvoittoinen.

Homogeenisuudesta puheen ollen, tämä yhteisö koostuu hyvin kirjavasta joukosta ihmisiä niin kauan kuin puhutaan kansallisuuksista, etnisistä taustoista, harjoitettavista uskonnoista tai ammatillisesta suuntautumisesta. Silti sekalainen joukko tuntuu monessa mielessä kovin homogeeniselta. En oikein osaa täsmentää miksi, mutta uskoisin sen pitkälti johtuvan tieteellisestä maailmankuvasta. Tämä heijastuu tietynlaisena asiakeskeisenä suhtautumisena eriäviin näkemyksiin, arvoihin ja maailmankatsomuksiin.

Joku muu on esittänyt taustalla olevat asiat varmasti analyyttisemmin ja hienommin kuin minä tässä. Minusta tuntuu siltä, että ne jotka ilmoittavat topakasti olevansa "analyyttisia", "pohdiskelevansa asioita" ja "pitävänsä pitkistä ja syvällisistä keskusteluista viinilasin ääressä" eivät oikeasti edes ymmärrä mitä analyyttisyydellä tarkoitetaan, vaan nimenomaan vain "pohdiskelevat asioita" ryystäen samalla halpaa punkkua ja harrastaen sosiaalista selänrapsuttelua. Itse tiedän kuuluvani suurimman osan ajasta tähän ryhmään joka tapauksessa, kuten nytkin tätä kirjoittaessani. En usko alkoholin erityisesti parantavan kognitiivisia kykyjäni vaikka kirjoitinkin molemmat akateemiset lopputyöni alkoholin vaikutuksen alaisena. Tosin jälkimmäisen työn aikana käytettyjen juomien laatu oli huomattavasti korkeampi. Kai se on sitä edistystä, sano.

Sosiaalisesta selänrapsuttelusta jatkaen, erityistutkija kutsuttiin elämänsä ensimmäiselle kiitospäivän aterialle sunnuntaiksi, joten edellämainittua viiniäkin löytyy hyllystä. Opin vasta eilen että British Columbiassa tuotetaan satoja viinejä ja täältä löytyy peräti 97 viinitilaakin vuoden 2005 tilastojen perusteella. Saapas nähdä kuinka paikallinen Riesling sopii kalkkunan kera nautittavaksi. Halpaa se nimittäin ei missään nimessä ollut.

Märijärvi

Isäni kertoi ystävällisesti lähettäneensä turkinpippureita postipaketillisen tänne, joten mikäli ne ehtivät perille ennen ensi viikon perjantaita, Suomi-teema on valmis. Tai toivottavasti Pohjoismaat-teema, koska mikäli midterm-tentit eivät pääse sotkemaan suunnitelmia, sain yhytettyä islantilaisen mestarin rikoskumppanikseni. Mestari oli edellisissä juhlallisuuksissa lähestynyt hieman peräänkuuluttamaani hapansilakkateemaa, mutta vienyt sen vielä askeleen pidemmälle tarjoamalla hapatettua haita. Alun perin tarkoitus oli laittaa pakkaus esille vain rekvisiitaksi, mutta liian innokas naispuolinen avustaja ehti avata sen ennen aikojaan ja ilmeisesti korkeahkon äänimerkin kiekaistuaan poistunut huoneeesta. Haju viipyili käytävällä huhujen mukaan viikon ajan ja heikkovatsaisimmat kuulemma oksentelivat.

Ainoa joka oli mestarin lisäksi syönyt herkullista haita oli legendaarinen Mika joka on jäänyt kokeneempien asukkaiden mieleen kovasti viinaan menevänä suomalaisena herrasmiehenä. Mikan kerrottiin olleen perso Finlandia-vodkalle. Vodka teki hänestä tunteellisen ja sai hänet usein soittamaan Finlandia-hymniä. Sitten paikalle ilmestyivät vaimo ja lapset ja Mikasta ei enää sen koommin kuultu.

Hainruhosta ja leksasta tuli mieleeni että näin kuinka kaksi haalareistaan päätellen ns. kunnan miestä yrittivät raahata jo hieman käynyttä hylkeenruhoa ylös ja pois kuljetettavaksi. Ruho ei oikein pysynyt yhtenä kappaleena ja toinen herroista ulosantoi ns. pitkän syljen hieman kuin hiivaa haitariin heittänyt hindu. Ymmärrän nyt paremmin mistä legendaarinen räjähtävä valas -linkki sai alkunsa.

Synti lähtee kirkossa

Epäkristillisen kotikasvatuksen saaneeksi pakanaksi tiedostan turhankin voimakkaasti luterilaisen työmoraalin ihanteet. Mutta vain teoriassa. Tiedän että pitäisi olla nöyrä, hiljainen, siweä, ahkera ja säästäwäinen, mutta ainakin tuntuu siltä että paluu akateemiseen maailmaan on kerta kerralta murentanut hienot ihanteeni. Tämän esille tuominen on tosin vähän kuin Vapaudu vankilasta -korttin käyttäminen: kuin kirjoittaisi blogiinsa mielipiteidensä olevan tyhmiä ja rumia, ja sitten kuitenkin kiiruhtaisi tuomaan ne esille heti seuraavassa mahdollisessa asiayhteydessä. Katolilaisena voisi olla helpompaa: minkä aamulla taakseen jättää sen illalla kuoripoikiin menevälle isälle ripittää.

Pyydän siis anteeksi etten ole nöyrä, siiwo ja ahkera kaikissa toimissani. Poden suhteettoman kovia omatunnontuskia siitä, etten tunnu saavan aikaiseksi juuri mitään. Siis töissä. Tuntuu siltä, että kaikki muut kanssa-asukit ravaavat luennolta toiselle ja lukevat päivät ja yöt tutkimuspapereitaan ja tenttikirjojaan. Yritän herätä aikaisin aamulla että ehtisin käyttämään EarlyBird-harjoitteluvuorolleni ennen yhdeksää aamulla. Mutta päivisin en jaksa mennä luennoille enkä edes laitokselle, iltapäivisin vain nukuttaa ja sitten onkin päivällisen aika. Kaikki illat ovat taas Collegen puolesta täynnä ohjelmaa ja yksin nysväämisen jälkeen pitäisi yrittää olla sosiaalinen. Ja ainoa aika jolloin itselläni tunnetusti ajatustoiminta alkaa sujumaan, ellen käydä doping-aineena skotlantilaista Isle-alueen single malt -viskiä. Mutta että ehtisi olemaan sosiaalinen ja urheilullinen, täytyy jostain tinkiä. Siis työnteosta.

Piti siis tänäänkin tehdä töitä, mutta iltapäiväuneni venähtivät kolmetuntisiksi. Sitten yritin mennä bussilla lähimpään Safeway-ruokakauppaan, mutta en tajunnut jäädä oikealla pysäkillä pois ja käyttämäni bussilinja hiihtää sellaiset kuusi korttelia kerrallaan eteenpäin. Trolley-bussi sen sijaan körötteli niin hitaasti ja rauhallisesti, että toisessa suunnassa missasin oikean pysäkin vain yhden korttelin verran. Matkalippua en vieläkään osaa syöttää oikein päin, mutta sen sijaan tajuan jo että ovet eivät aukea automaattisesti vaan bussista riippuen matkustajan täytyy joko työntää kahvoja tai astua oikealle kohdalle rappusia että automagiikka aktivoituu. Säätämisen jälkeen missasin Mendelssohnin ja ehdin kuuntelemaan ainoastaan Listzin kaksi piano...kappaletta? Kovasti se frakkipukuinen kaveri pimputti mutta en minä siitäkään mitään ymmärtänyt. Näytti samanlaiselta konstailulta minun silmiini kuin ylipitkät sankarikitarasoolot. Josta tulikin mieleeni, että tässä kuussa on Meshuggahin keikka Kroatian Kulttuurikeskusessa. WTF?

Öljy iskee tuulettimeen

Eräät muut blogit linkittävät kiinnostaviin artikkeleihin joten minäkin halusin koittaa. Aloitetaan siteeraamalla New York TimesiaWeekly World Newsiä:

Shockingly, many top-tier cover girls have signed a pact with the Devil, a leading expert in the occult asserts. But beauty -- and the glamorous lifestyle, fame and fortune enjoyed by supermodels -- comes at a terrible price.

"In return, the models must engage in unspeakable orgiastic rituals involving human sacrifice plus date really unattractive older Satanist priests," the researcher contends.

"If your husband comes out of the bathroom red-faced and clutching the swimsuit issue of Sports Illustrated, you can be sure one of Satan's minions is having an effect on him," Iggleton points out.

´
Ja sen sijaan että lukisin Knuthia, luen keskusteluketjua jossa selvitetään mitä tapahtuisi jos ihminen joisi myrkkysumakin lehdistä uutettua teetä:

He's likely to have trouble, however, when the oil hits his anus.

Via Fark. Kun tänään liityin Air Canadan Frequent Flyer -ohjelmaan, merkitsin tittelikseni "Dr." kuten oikein onkin.

Opi kaikki aakkoset

Yksi Collegen asukkailleen asettamista velvollisuuksista on pitää esitys omasta tutkimusalueestaan muille asukkaille St. John's Junior Fellow Speaker -luentosarjassa. Tämäniltainen esitys käsitteli kasvihuonekaasuja ja ilmastonmuutosta. Ajatus hiilidioksidia sitovan biomassan määrän lisäämisestä meressä raudan avulla oli uusi ainakin minulle. Ilmeisesti maapallolla on laajoja merialueita joiden tarjoamat olosuhteet saadaan otollisiksi plantonille lisäämällä mereen pieniä määriä sopivaa metallia. Toivorikas ajatus olisi kaiketi levittää sopiville koealueille rautaa, kiihdyttää näin hiilidioksidia sitovan biomassan tuotantoa ja toivoa, että kuollut biomassa vajoaa pohjasedimenttiin ja myös jää sinne. Kuuleman mukaan ainakin yksi raudanlevityskoe on suoritettu ja yhteyttävän biomassan määrä kasvoi niin dramaattisesti että NASAn satelliitit pystyivät jäljittämään koealuksen reitin. Minulle jäi vähän epäselväksi kuinka metallin lisääminen mereen vaikuttaisi esimerkiksi meriveden pH-arvoon tai niiden eliötasapainoon. Mutta en toisaalta ymmärrä oikeista tieteistä muutenkaan mitään ja olen sitäpaitsi laiska ja tyhmä. Brechtin Oppimisen Ylistystä mukailevan laulun sanoin:

Opi perusasiat! Opi kaikki aakkoset, se ei riitä, mutta opi ne! Älä anna sen harmittaa, vaan ala jo! Sinun täytyy tietää kaikki, sinun täytyy astua johtoon!

Aakkosten oppimisen jälkeen päätä kiristää, se yksi otsan levyinen kulmakarva on sen verran rytyssä ja harmittaa sen verran paljon, että on syytä pyyhkiä kuolaa ja sinappia suupielestä pelipaitaan ja vähän möyhöttää. Kiekkokausi alkoi näemmä täälläkin ja televisiohuoneissa näkyy olevan ihmisiä tapittamassa Canucksien ja Coyotesien peliä. Jääkiekko tuntuu olevan aborginaaleille tärkeä asia, toisin kuin kotimaiselle viiteryhmälleni jolle kiekko on pelkkä leikin asia. Ja ei, vastakkaisista huhuista huolimatta en ole edelleenkään liittynyt paikalliseen höntsyjoukkueeseen. Oma kiekonpeluun välttelyni ei kuitenkaan perustu siihen, että olisin yksinkertaisesti niin nopea luistelija että se olisi vaaraksi minulle ja muille. Muistaakseni osasin sirklata ainoastaan kuljettaessa eteenpäin ja vastapäivään. Tämä oli silloin kun viimeksi vedin luistimet jalkaan vuonna 1989.

Tilastollisesti merkityksettömän otokseni perusteella tuntuisi siltä, että siinä missä Suomessa suhtautuminen kumikappaleen perässä ryntäilyyn jakaisi mielipiteet jyrkästi kahtia, täällä akselin myös toiseen ääripäähän kuuluvat paikalliset suhtautuisivat kyseiseen kansallispeliinsä silti vähintäänkin hyväntahtoisen väliinpitämättömästi.

Hiustenleikkuupuolella ei ole taaskaan tapahtunut yhtään mitään. Paitsi että kaipaisin oikeasti hiusten leikkuuta. Varasin lennot ja hotellin Torontoon, opettelin tekemään kahvia laitoksen espressokeittimellä tulkittuani 12-kohtaisen toimintaohjeen hieroglyfejä riittävän kauan ("Step 0: Get a PhD"). Ilmastotieteilijä tuli kahville ja ajattelin tekemisen puutteessa esitellä kuvia. Ensimmäinen kuvasarja oli erään läksiäissaunan loppuvaiheilta joten yritin paniikinomaisesti vierittää kuvat viekoittelevan punoittavista pakaroista pois ruudulta, vain tehdäkseni tilaa kuvalle alastomasta David Hasselhoffista. Ilmeisestikin Ritari Ässä ja Baywatch eivät olleet yhtä suosittuja Unkarissa: "Miksi sinulla on kuva tuonnäköisestä miehestä valokuva-albumissasi? Hänhän on ruma ja hänellä on naismaiset reidet!".

Älä sitten puhu

Ajauduin aikoinani krapulassa päiväkävelylle Tampereella kun taivaalta alkoi sataa vettä. Koska teen krapulassa ainoastaan oikeita valintoja, päätin ostaa itselleni lippalakin. Stockmannilta. Hulluilta Päiviltä. Kaljaasini kuntoa paremmin kuvannut Peak Performance -lippalakki oli niin kallis, että vaihdoin sen tiskillä aitoon Ipa-lippalakkiin. Katsokaas kun minulla oli pienenä Ipa-pipo ja Ipa-takki. En tämän jälkeen kertaakaan käyttänyt kyseistä lippalakkia kotimaassa, mutta täällä sen sijaan se kuuluu vakiovarustukseeni ja kannan sitä poseeraajan ylpeydellä luoviessani harrastamaan lihani piinaamista.

Tämä tarpeeton tiedonpalanen tuli mieleeni tänä aamuna Collegen aamupalalla. Aamupalalla paikallisen lehden NHL-liitettä lukee mielenkiinnolla israelilainen mies kipa päässään. Viereen istahtavat iranilainen ja turkkilainen mies, ja pian troikka aloittaa intensiivisen keskustelun alkavasta jääkiekkokaudesta. Mukaan liittyvät pikapuoliin vahvistukset Yhdysvalloista ja Japanista. Viimeisin tuntui olevan kovin pettynyt kuullessaan että minä en kansallisuudestani huolimatta ollutkaan valmis liittymään hänen höntsyporukkaansa. Herra Suzuki kertoi innokkaasti kuinka oli ollut paikan päällä Luganon talviolympialaisissa kannustamassa Arajuurta ja Suomea nykyistä asuinmaatani vastaan. Rakkautta, rauhaa ja pelkkää päivänpaistetta.

Vancouver Canucksin kaikki tämän kauden liput myytiin loppuun kolmessa tunnissa.

---

Tätä yhteisöä silmälläpitäen päätin suostua yhdeksi isännäksi viikon päästä järjestettävää SJC Room Crawlia varten. Tapahtumassa läskiset College-sepot ja -sepottaret siis siirtyvät huoneesta toiseen ja jokaisessa huoneessa on ns. teema. Keksin todella omintakeisen Suomi-teeman johon riittänee se, että tarjoan salmiakkikoskenkorvaa Suomi-paita päälläni enkä puhu mitään. Suunnitelmaa haittaa hieman se, että Blogistanista saamani tiedon mukaan turkinpippureita ei ole tarjolla paikallisissa liikkeissä. Toivottavasti Erminea lähettää tykötarpeet ennen kuin on liian myöhäistä. Puukot ja puntarit täytyy hankkia ns. paikallisesta. Jos olisin ruotsalainen, tarjoaisin hapansilakkaa.

Tanssiva karhu

Sarjassani paikallisia nyansseja seuraavaksi: nimikirjainfilia. Collegen toimistosta otettiin yhteyttä ja ilmoitettiin ettei vuokrasopimukseni ole validi. En ymmärtänyt kuitata jokaista sopimuksessa ollutta kappaletta erikseen ymmärretyksi ja hyväksytyksi, joten matelin toimistoon ja aloin rustaamaan nimikirjaimiani. Terästäydyin välittömästi nuoren naissihteerin kysyessä ohimennen:

- "Would you like to come back in a few hours to have some sex?".

Uskoakseni silmissäni siinsi juonitteleva pehmeä katse. Ehkä myös livoin huuliani ahnaasti, ainakin toivon tehneeni niin koska se olisi iljettävää. Kunpa minulla olisi viikset, aidot Errol Flynnit, joita lipoa, sellaiset kuin SJC:n meksikolaisella vahvistuksella Alfredolla tai Suomen Vuokranantajat Ry:n varapuheenjohtajalla Pertti Varakkaalla, valtavat taivaasta laskeutuvat kalapuikot joiden...

-"I said, would you like to come back in a few hours to have some food?"
-"Eh?"
-"I did say snacks but saw your confusion."

Mitä minä todella halusin sanoa on: Oi ihana elämä!

Ja sitten sellainen pysähtymistesteri olis kanssa kiva

Teräsjumalaprojektien, apurahahakemusten, tutkimuspalaverien, sosiaalisten velvoitteiden ja Islanti-aiheisen seminaarin täyttämä päivä ei erityisesti tue tämänkaltaisia fiktiivisiä kaunokirjallisia projekteja. Tyydyn siis kahteen huomioon.

Ensimmäinen huomio. Antaumuksellisesta akateemisesta prokrastinaatiosta huolimatta erityistutkija kutsuttiin vierailevaksi esiintyjäksi Torontoon, CASCON 2005-workshoppiin, tarkoituksenaan jakaa syvällistä viisautta kuulijoille muiden esiintyjien, kuten herra Czarneckin kanssa. No, ei itkeä saa eikä meluta saa, kun kerran lennot ja majoitus maksetaan järjestävän konttorin puolesta.

Ja kun kerran lähdettiin näille linjoille, voisiko joku viisaampi valistaa minua miksi seuraava luentoaihio tuntuu jotenkin epäilyttävältä:

Speaker: Dr. Byron Cook, Microsoft Research
TITLE: Automatically Proving the Termination of C Programs

In this talk I will discuss Terminator, the first known automatic program termination prover to support large programs with arbitrarily nested loops or recursive functions, and imperative features such as references, functions with side-effects, and function pointers.

Terminator is based on a newly discovered method of counterexample-guided abstraction refinement for program termination proofs. Additionally, to increase the proof power, Terminator computes inductive invariants of the program when checking the lemmas that imply termination. The talk will close with results from recent experiments with Terminator on dispatch routines from Windows device drivers.

Kiitoksia. Keskiolut loppuu, siirryn seuraamaan henkilökohtaisen kinon tämänöistä tarjontaa.

Rappiojazz

Eilinen ilta huipentui jazzkellariin. Ehdin jo kirjoittamaan paikallisesta ravintolakulttuurista tarpeeksi, mutta ipitetään vähän lisää. Tämä voi olla vain oma mielipiteeni, mutta minun mielestäni jazz-musiikissa pitäisi olla jonkinlaista särmää, alkukantaisuutta, syntisyyttä. Kuten illan isäntä Kai totesi: "tämä on Kanada, kaikesta on hiottu särmät pois." Muistelen "Neuvostoliitto - vastauksia suomalaisten kysymyksiin" -kirjaa joka kertoi kuinka Neuvostoliitossakin harrastetaan jazz-musiikkia, mutta ei suinkaan sellaista rappiojazzia kuten Yhdysvalloissa.

Lisäipitystä siitä, että ruokapöydässä ei ole leipää eikä edes vettä, ja sitä jälkimmäistä piti pyytää kolme kertaa ennen kuin 1.5 dl:n annos aitoa kanadalaista kraanavettä saapui pöytään. Tilaamani aperitiivi ilmestyi pöytään ruuan jälkeen, kuten myös italialaisen kolleegani tilaamat leivät. 15% gratuity lisättiin laskuun automaattisesti. Yleisössä istuneet harmaahapset taputtivat kuin hurmiossa jokaisen välimallin rumpusoolon jälkeen. Ehkä olen vain ymmärtämätön lapsi tai sivistymätön ja raakalaismainen sisä-Afrikan neekeri. Oh well.

Katsoessani ympärilleni oli suorastaan pelottavaa, kuinka paljon jokainen pöytäseurueeni jäsen näytti juuri oman maansa edustajalta.

Tänään sataa ja on synkkää, joten ulkoilun siirtäminen eiliseen osoittautui erinomaiseksi ideaksi. Pitäisi palata tieteentekoon. Ensimmäistä kertaa Collegessa oloni aikana en laittanut herätystä soimaan, joten heräsin ilmastotieteilijän koputtaessa oveeni. Onnistuin tekemään ja tarjoilemaan ei-pahaa kahvia.

Jahtitorvi törähtää

Säätiedotuksiin luottaen puhalsin jahtitorveeni jo lauantaina. Retki ilmastotieteilijän kanssa kulki pitkin False Creekin "viehättäviä ranta-alueita" jotka osoittautuivat käytännössä pääsääntöisesti rakennustyömaiksi. Huomasin lahjoittaneeni kaikki kahta dollaria pienemmät kolikkoni satunnaiseen hyväntekeväisyyteen, sillä genuiininnahkainen lompakkoni oli hajonnut myös kolikkopuolelta. Aitoa suomalaista käsityötä jo vuodesta 1891. Commercial Drivella katsoin tarpeelliseksi nauttia lounaaksi Caesar-salaattia, joka sittemmin osoittautui koostuvan neljästä salaatinlehdestä ja neljästä kuutiosenttimetrin kokoisesta leivänpalasta. Yritin antaa herrasmiehenä tulta tieteilijälle hienolla Suomi-Finland -sytyttimelläni joka lipsahti kädestäni ja lensi hänen tuoppiinsa.

Hyvin kotoisan kuuloisesti ilmastotieteilijä ilmoitti kyllästyneensä pseudotieteellisiin ja selitysvoimaltaan avuttomiin ilmastonmuutosmalleihin, ja leikkitieteen tekemiseen. Ja mihin hän on siirtänyt fokuksensa? Minun tapauksessani ei ole edes yllättävää vaan ainoastaan selvää ja järjellistä, että aktiivisena naisasianaisena hän lähtee vetämään ensi viikolla workshoppia aiheenaan "ilmastonmuutoksen sukupuolikysymykset". Ja kyllä. Kun selvisi että hän on jättänyt sukunimestään pois slaavilaisen alisteisen -kova -lopputunnusteen, jälkikäteen suoritetun googletuksen perusteella joka toinen osuma sisältää sanan "gender".

Tiedän, olen julistanut olevani täällä varsinainen ensirakastaja ja unohtaa päihteisiin ja kemiaan perustuvat suhteet. Mutta kuitenkin, mulle tulee sellanen 'bon voyage' -tunne, siis että mä oon kokenu tän joskus aikasemminkin.

Taidan jatkaa passissa istumista. No, ainakin sen lempibändi on Pearl Jam.

---

Jälkihuomautus: tiedän kyllä, että yksi ensisijaisista keinoista ei-toivotun ilmastomuutoksen torjunnassa on vaikuttaa poliittisiin päätöksiin ja niiden kautta syntyviin säännöksiin ja käytäntöihin, ja kuten vaikka Suomessa 90-luvulla harjoitetusta politiikasta voidaan havaita, ne päätökset saattavat oikeasti olla sukupuolittuneita. Juu, ja vaihtoehdottomuuspolitiikan nimissä asioita priorisoitiin ja kaikki keskustelu priorisointiperusteista vaiennettiin toistamalla virallisia mantroja ad nauseum. Joten tungen ennakkoluuloni sinne minne hallin hammas ei yllä.

Mutta silti:

Kailo, Kaarina: Karhu, naiset ja suomalainen luontosuhde kestävän kehityksen pohjana. - Kaltio, 2000, nro 2, s. 51-56.

Kailo, Kaarina: Resurrecting the she-bear. Circumpolar mother of spiritual feminism. - Canadian woman studies. An introductory reader. Eds. N. Amin et al. Toronto, Inanna publications and education 1999. s. 465-470.

Aikuisten oikeesti.