Iso luku

Luin piruuttani paperin Page at al (1998). Stanfordin laitossarjassa vuonna 1998 julkaistu paperi kuvaa kahden opiskelijan kehittämän PageRank-lähestymistavan www-sivujen automaattiseen järjestämiseen asiasanojen perusteella. Lähestymistavan todentamiseksi opiskelijat kehittivät kaksi esimerkkityökalua, joista toinen, "googleksi" nimetty työkalu hyödyntää lähestymistapaa verkkosivujen tekstiperustaisessa haussa. Paperi on ihan mukavasti kirjoitettu ja itse asiassa kelvollinen ja kiinnostava esimerkki ohjelmistotekniikan alan tutkimuspaperista niille, jotka eivät ole tällaisia papereita lukeneet. Laitosraportinomaisuus näkyy siinä, että esitys ei ole erityisen tiivis ja siksi suhteellisen helposti omaksuttavissa.

Vaikka kyseessä olikin ainoastaan akateeminen työkalu, pojat kuitenkin kiinnittivät jonkinlaista huomiota suorituskykyyn. Tuonaikainen internetin 75 miljoonan URLin kokoinen sivuavaruus indeksoitui viidessä tunnissa. Tätä heittoa on tullut käytettyä muutaman kerran eräänkin tutkimusalustan päälle rakennettujen eräidenkin työkalujen suorituskykyä arvioitaessa.

Pojat päättivät kehittää työkalua hieman pidemmälle ja nyt niillä on taakisti massii. Ja suurin osa ihmisistä googlettaa niin perkeleesti päivittäin. Firman motto on "älä ole tuhma" (don't be evil), ja vaikka olenkin kyyninen ja synkkä, heille olen valmis nostamaan hattua. Harvassa ovat nimittäin firmat joiden työkalut ovat lähes järjestäen erittäin nopeita, toimivia ja yksinkertaisia -- ja ilmaisia. Bisnesmallissa rahat pumpataan mainostajilta.

Poikien 8000 työntekijän laumasta puolen tusinaa valittua kävi pitämässä esitelmän ja rekrytilaisuuden yliopistolla. Kävin kuuntelemassa. Vaikutelma toi erinäisiä tekniikan alan massaluentomuistoja mieleen. Lähes yhtä nörtin oloista laumaa, lähes yhtä vähän naisia. Kiinalaisia oli noin 3/5 koko suuresta salillisesta. Google jakoi ilmaista pizzaa ja kolaa, ja ryysis oli kuin rock-konsertissa: yritin mennä jonoon mutta perusopiskelijoita ryntäsi kyynärpäät korkealla oikealta ja vasemmalta ohi hamstraamaan 3-4 viipaletta mieheen, ja suorastaan tappelivat siitä kuka saa eniten ilmaista apetta mukaansa. Kaiken mitä tiesin pohjoisamerikkalaisesta opiskelukulttuurista opin PhD-comicsista ja ilmainen ruoka taitaa olla yksi tärkeimpiä moottoreita.

Tajusin esityksen aikana, että indeksoitujen verkkosivujen valtaisan määrän lisäksi Googlella on käytettävissään toinen, lähes yhtä merkittävä tietovarasto: tieto tehdyistä hauista. Kun tätä tietomassaa on aivan käsittämätön määrä, voidaan unohtaa upeiden ja vahvojen yksilöpyksilöiden henkilökohtaiset preferenssit ja sen sijaan johtaa ilmaiseksi mielenkiintoisia suhteita massojen käyttäytymisen perusteella.

TTY:n opintorekisteristä saa nykyään kätevästi listan kurssisuorituksista sähköpostina. Jos siis sattuisi olemaan tarvetta.

L. Page, S. Brin, R. Motwani and T. Winograd: "The PageRank Citation Ranking: Bringing Order to the Web", Stanford Digital Library Technologies Project, 1998. On-line at http://dbpubs.stanford.edu:8090/pub/1999-66

Lähimmäiset

Kohtaamani siivoojat (tai floor care technicians, kuten ammattinimike kuuluu) ovat vähintään keski-ikäisiä ja puhuvat englantia vahvasti murtaen. Toisin kuin Suomessa, puolet heistä näyttäisi olevan miehiä. Nämä tuntuvat tekevän töitä iltamyöhään tai yöllä. Tunnistavat minut pärstäkertoimen perusteella ja ovat kohteliaita.

Kohtaamani Starbucksin myyjät (baristas) ovat nuoria. Nämä tuntuvat tekevän töitä niin aamuvarhaisella kuin yömyöhällä. Tunnistavat minut pärstäkertoimen perusteella ja ovat kohteliaita. Läheisen Starbucksin tummasilmäinen tytär on joskus niinkin kohtelias, että kahvileivät vain sattuvat hajoamaan hänen käsiinsä ja hän on pakotettu antamaan ne minulle näytteiksi.

Kohtaamani viinakaupan myyjät (Alcohol technicians? Booze-baristas? Näyttäisi olevan tylsästi store clerk) ovat satunnaisesti kohteliaita. Läheisen viinakaupan matroona tunnistaa minut pärstäkertoimen perusteella mutta häneltä ei ole luvassa näytteitä. Viinaksia se kyllä tuputtaa niin että altis mieli sortuu ja ostaa.

Henkilöt joihin olen luonut suhteita tutkijakoulun opiskelijoiden ja kolleegojeni lisäksi ovat siis siivoojat, kahvilan myyjät ja viinakaupan täti.

Metaa

Iltapäivälehti katsoi asianmukaiseksi raportoida, että ensimmäisen naispuolisen avaruusturistin Anousheh Ansarin mukaan hiusten peseminen ja hampaiden harjaaminen vaativat painottomassa tilassa kekseliäisyyttä ja improvisointia:

- Rakennan pään päälle valtavan vesikuplan ja käytän hienovaraisesti kuivasampoota. Kupla pirstoutuu helposti pieniksi pisaroiksi, jotka sinkoutuvat joka puolelle, Ansari kuvailee.

Hampaidenpesun jälkeen suun sisältö pitää normaalin sylkemisen sijaan niellä.

Eivät sentään maininneet mitään kynsien lakkaamisesta. Ihmettelin, miksi nimi tuntui niin tutulta. Mikäs sen $10.000.000 arvoisen palkinnon nimi taas olikaan, siis sen joka annettiin ensimmäiselle kaksi peräkkäistä avaruuslentoa kahden viikon sisällä suorittavalle yksityiselle taholle. Aivan: Ansari X-Prize.

Ansari näyttää huomattavan paljon eräältä persialaiselta hammaslääkäriltä jonka kanssa kävin useampaankin otteeseen laskettelemassa. Ansarin lisäksi X-palkinnon voittaneen SpaceShipOnen keksijä Burt Rutan on mielenkiintoisen oloinen hahmo.

---

Ja sitten metamaailmaan. Kun en saanut eilen yöllä unta, katselin itärannikon aamu-uutisia. Haastattelivat "sarjayrittäjä" Rocky Mirzan maanantaina avaamaa Weblo-sivustoa. Sivustoa, jonka ideana on virtualisoida ympäröivän maailman käsitteet ja pistää ne uudelleen myyntiin virtuaalisessa Weblo-maailmassa. Aivan. Haluatko omistaa Kalifornian osavaltion? Helppoa, hinta $50.000(USD). Mirza kertoo:

The concept is very simple. We are recreating this world on the Internet. Weblo is a virtual world that gives people a second chance on something they missed before. It is social networking with commerce.

Myynnissä ovat niin materia kuin henkilötkin(!) ja kaiken kukkuraksi, kyllä, internet-domainit. Maksu tapahtuu sitten ihan tämän meitä ympäröivän maailman rahassa.

Nerokasta. Mitä tulee bisneksen tekoon, en vain osaa. Paljonkohan Matti Nykänen maksaisi?

Syöttiläs II

Taannoisen kyselyn perusteella Erityistutkijan elämään piti kuulua dekandenssia: viiniä, porttoja ja porsastelua, jättiläismäisen ekologisen jalanjäljen tamppaamista ja veronmaksajien rahoilla suoritettua irstailua. Sen sijaan olen kohtuukäyttänyt juomia ja unohtanut kessuttaa, ja puolen tunnin bussimatkojen sijaan olen pyöräillyt UBC:lta Commercial Dr:lle ja takaisin. Sitten vielä juoksin epävirallisen 5K:n lenkin alle 24 minuuttiin. Ainoastaan haureutta on tullut harjoitettua kulttuurien välisen sillanrakentamisen hengessä ja tämänkin ilmoitan seurakunnan edessä vain koska se, mitä pari keskenään tekee seksuaali- ja avioelämän alueella, tulee olla julkista ja kaikkien tiedossa.

Porsastelua on vaimentanut ennenkaikkea lensu ja kiihtynyt työn tahti. Jälkimmäistä puoltaa kiusallinen tietoisuus siitä, etten voi ikuisesti jatkaa vaellustani taivaallisen mannan sataessa päälleni. Raakalaismaiset professorit kääntävät hanat kiinni vuoden lopussa ja sen jälkeen saattaa asuntovelallisen wiecasteluun iskeytyä hetkellinen epäjatkuvuuskohta. Pitäisi siis päättää, miksi, missä ja mitä alkaa isona.

Ihmettelin pitkään kaiken maailman puolivillaisia akateemisia positioita ja ihmisiä, jotka ajautuvat tällaisiin positioihin. Nyt ymmärrän ensimmäistä kertaa, mistä moisissa positioissa on kysymys. Miksi kilpailla kaiken maailman Stanfordin ja Berkleyn nuorien sokerikukkojen kanssa siitä, kuka istuu konttorilla pisimpään, kun yhtä hyvin voisi ottaa tässä valmiissa maailmassa sen tonnin-puolitoista vähemmän palkkaa ja kehittää itseään silleen ihmisenä. Turvallisuudenhakuinen laiskuus ohjaavana prinsiippinä vetoaa sisäiseen sosialidemokraattiini.

Piti vielä lähettää terveisiä kotiin: ette sitten perkele hae sitä suojatyöpaikkaa, se on mun!

Helmiäiskoru kaulaan

Aion mennä kesteille tyhjentämään nyyttini.

Miehittäjien käyttämä termi potluck tarkoittaa perinteisiä nyyttikestejä, siis yhteistä ateriaa johon kaikki osallistujat tuovat ruokaa jaettavaksi. Kestien emäntä halusi kuitenkin konstailla ja käytti alkuperäisasukkaiden termiä potlatch, josta potluck on mitä ilmeisemmin johdettu.

Tyhmänä ulkomaalaisena jouduin turvautumaan sanakirjaan. Hmm. Potlatch tarkoittaa juhla-ateriaa, jossa isäntä tai emäntä jakaa ylellisiä lahjoja ja jossa osoitetaan vaurautta omaisuutta tuhoamalla.

Tohtori K. ja objektiivisen todellisuuden kosto

Kai minunkin pitäisi sitten kirjoittaa jotain siitä, mitä Ilkalle, nyttemmin kanadalaistuneelle entiselle opettajalle ja kolleegalleni tapahtui.

Vaikka vertaus ontuu pahasti, sixteenvolts:in alasajaminen aiheuttaa samanlaisen tunteen kuin taannoisen Tanskan sarjakuvakohun seuraaminen: vaikkei asia itseäni henkilökohtaisesti koskekaan -- paitsi tietenkin Ilkan päivittäisenä lukijana -- silti ahdistaa epämääräisellä ja hieman uhkaavalla tavalla. Huolimatta siitä, kuinka paljon välillä -- rehellisesti ottaen, lähestulkoon aina -- olisi tehnyt mieli mennä näyttämään moralisoivalle virtuaalikokkariselle rasvattua nahkahanskaa ja kehottaa häntä hankkimaan ns. elämä, jään kaipaamaan noita kirjoituksia.

Tohtori K. on onnistunut 90-luvun sfnet-päivistä aina tähän päivään saakka ärsyttämään ihmisiä siten, että nämä ovat paljastaneet todellisen karvansa. Nopealla selaamisella voidaan havaita, että kovin harvassa ovat vastapoolin ne jäsenet, joiden argumentaatio ei olisi vajonnut suu vaahdossa raivoamisen asteelle. Viime vuosikymmenen loppupuolella laitoksen kahvitauolla jaksettiin aina mainostaa jos uutta tohtoria sattui olemaan tarjolla sfnetin keskustelupalstoilla. Nämä kaksintaistelut (tai kalojen tynnyriinampumiset) olivat poikkeuksetta hykerryttävää lukemistoa ja etenkin sfnet.keskustelu.ihmissuhteet-palsta myyttisine panuhöglundeineen ja lumiadeloineen tarjosi huippuluokan komiikkaa. Kun vastapoolilta meni lopullisesti herne niin syvälle nenään ettei sitä enää saa ulos, saatoin kuvitella Tohtori K:n myhäilevän ja hihittelevän itsekseen päätteensä ääressä (tai viskilasillisen kanssa, vaikka Tohtori K:n maku ei erityisen hyvä jalojuomien suhteen ollutkaan).

Suomenkielisissä blogeissaan Tohtori K. taisteli itse määrittelemiään "humanisteja" vastaan, ja englanninkielisissä blogeissaan tulilinjalle joutuivat puolestaan feministit ja "vasemmistolaiset" (leftists) ts. jonkinlaisen myyttisen vasemmiston edustajat. Molempien kohderyhmien voidaan pääsääntöisesti määritellä koostuvan "ihmisistä, joista Ilkka ei tykkää". Itse asiassa, tietäen jotain Tohtori K.:n taustasta, omat intensiiviset kokemukseni punavihreiden aktivistien maailmasta kyllä resonoivat varsin hyvin hänen välittämien kokemusten kanssa. Välillä tosin kävi niin, että samalla kun "humanistit", feministit ja "vasemmistolaiset" kuvittelivat yksittäistapausten kumoavan tilastolliset tosiasiat, analogisesti Tohtori K. johti patologimmista yksittäistapauksista tilastollisia tosiasioita. Tai näin ainakin toivon, mutta kuin varmemmaksi vakuudeksi Tohtori houkutteli estraadille alati uusia tahoja joita "ei voi parodioida koska he tekevät sen itse". Vaikka sieluni huutaakin "öyh möyh!", tiesin kyllä kenen joukoissa seison jos todella pitäisi valita. Onneksi ei täydy, tai ainakin niin luulin.

Ehkä tämä kaikki on vain showta ja luvassa on pikainen comeback, uusi levy ja kiertue. Kuulenko myhäilyä ja hihittelyä jostain?

---

Lisäys: Totean vielä, että toisin kuin jotkut ovat kiirehtineet epäilemään, Tohtori K. oli erinomainen opettaja enkä epäile hetkeäkään etteikö hän olisi kohdellut opiskelijoita reilusti riippumatta heidän sukupuolestaan tai (täällä Kanadassa) etnisestä taustastaan -- ja tästä löytyi varsin hyvin esimerkkejä hänen blogeistaan. Itse asiassa Tohtori K. on itsejulistautunut kognitiivisen yläluokan muodostaan meritokratian apostoli. Pitäisin Tohtori K.:n viimeistä kirjoitusta muuten tavallistakin sarkastisempana, mutta luulen että opettaminen vie Tohtori K.:n arvoasteikossa voiton virtuaalikokkaroinnista milloin tahansa.

Täkyjä vetämään [patalaput 1]

Aiempi patalappumääritelmä meni näin: "Sitä ei vaan opi. Ei usko vaikka olisi tosiasioiden pohjalta järkeillyt. Ei vaikka kuinka johtaisi aiemmista kokemuksista." Ensimmäinen käytännön esimerkki tästä olkoot tutkimuspaperit.

Kun lukee riittävän paljon tutkimuspapereita, etenkin jos toimii erinäisissä ohjelmatoimikunnissa kuten hyweellisen acateemisen iskurityöläisen pro bono -mielessä kuuluukin toimia, sitä kehittää kohtuullisen hyvän intuition sille millaista settiä on luvassa. Nimittäin en muista koskaan lukeneeni paperia joka olisi esitysmuotonsa (kieli, ulkoasu, johdonmukaisuus, viittauskäytännöt, jne.) puolesta silkkoa mutta sisältönsä (tutkimusongelma, metodi, evaluaatio, jne.) puolesta priimaa. Se nyt vain on niin että ne jotka viitsivät nähdä tarpeeksi vaivaa kunnollisen tutkimuksen tekemiseen osaavat myös paketoida sen tutkimuksen oikein eivätkä heitä hommaa läskiksi. Tämä ei tietenkään toimi toiseen suuntaan: hyvästä ulkoasusta ei seuraa välttämättä sitä, että paperi olisi kelvollinen, mutta ainakaan sitä ei vituta lukea.

Olen ollut pois ohjelmatoimikunnista viimeiset pari vuotta, mutta aina silloin tällöin eteen lyödään paperi arvioitavaksi. Tällä kertaa UAlbertan professori kiitteli käynnistä, voivotteli kun ei poika ymmärtänyt raahata ahteriaan alunperinkin Edmontoniin vuosi sitten kun kerran pyydettiin ja luvattiin maksaa viulut -- ja sitten pyysi arvostelemaan yhden lehteen tarkoitetun paperin.

Kyllä taas oli sellaista tuubaa että lauloin itsekseni "Miksi aina minä?". Niitä paria tuntia jonka aikana kirjoitin 1700 sanan tyrmäävän arvostelun verran kommentteja en saa koskaan takaisin. Niin tekisi mieli ottaa pari otetta siitä, miltä se pahimmillaan näyttää. Itse asiassa se ei mahdollisesti edes rikkoisi arviointiprosessin luottamuksellisuutta, koska jossain ihmeellisessä mielenhäiriössä googletin rainan kirjoittaneita herrasmiehiä vasta arvostelun jälkeen -- havaitakseni, että samainen paperi on jo julkaistu tänä vuonna lyhytpaperina, vieläpä Springerin LNCS-sarjassa. Miten helvetissä tämäkin on mahdollista? Helposti. Ensinnäkin paperi vaikutti niin huonolta ettei minulla käynyt mielessänikään että se olisi itse asiassa julkaistu jossain. Toiseksi, paperi edustaa periaatteessa poikkitieteellistä tutkimusta, joten on todennäköistä että alkuperäisen julkaisufoorumin arvioitsijat eivät ymmärtäneet mitä olivat arvioimassa. Tosin ylempänä mainitun paperin muodon ja sisällön välisen surkeuden välisen erittäin vahvan positiivisen korrelaation perusteella en voi muuta kuin taas ihmetellä niin kauhiast'.

Yhden pölkkypäisen liitteen lisäksi olivat tehneet sentään yhden muutoksen paperin otsikkoon: "...Object Oriented Design Models..." oli muutettu kirjaimellisesti muotoon "...Object Oriented Design Models [UML Diagrams]...".

Aina kannattaa heittää täkyjä veteen. Tuosta tulee mieleen eräs viime vuosikymmenellä Tampereen kunnallisvaaleissa Kokoomuksen listoilla vaikuttanut ehdokas, jonka vaalimainoksen velipoikani onnistui saamaan kommuuniinsa (köyhiin hervantalaisiin näitä lappuja ei sitten tuhlattukaan). Golf-asussa poseeraten kyseinen herrasmies julisti toimivansa "yksityisautoilun ja golfin puolesta". Paperin alalaidassa kohderyhmää vielä laajennettiin virkkeellä "PS. Eläkeläiset ja opiskelijat, ajan myös teidän asiaanne."

Tuo lappu olisi pitänyt säästää.

Elämä noin yleensä

Sitä ei vaan opi. Ei usko vaikka olisi tosiasioiden pohjalta järkeillyt. Ei vaikka kuinka johtaisi aiemmista kokemuksista. Elämä on sitä kun ottaa maksalaatikon uunista paljain käsin ja sitten ihmettelee miksi helvetissä kädet paloi, kun ei ne vaan tuhanella aiemmalla kerralla patalappuja käyttäessään palaneet. Tai kun ajaa auton pesulinjalle ja antenni katkeaa, kun ei se vaan sadalla aiemmalla kerralla antennin ollessa irrotettuna katkennut. Saatana.

Hoki

Kävin vaihteeksi einehtimässä Nat's New York Pizzeria:ssa, jota on mainostettu Kanadan parhaaksi lajissaan. Ehdin livahtamaan sisälle juuri ennen kuin veljekset Franco ja Nat ehtivät laittaa lipun luukulle. Lyödessään tilaustani sisälle veljessarjan jälkimmäinen alkoi aprikoimaan aksenttiani ja kyselemään, olisinko mahdollisesti kotoisin Suomesta. Ensimmäistä kertaa kuluneen runsaan vuoden aikana joku osui oikeaan.

Veljekset alkoivat muistelemaan vanhoja hyviä aikoja ja vakioasiakkaitaan Petri Skrikoa ja myöhemmin Jyrki Lummetta. Vaikken hokia erityisesti harrastakaan, tiesin sentään jälkimmäisen herran pelanneen aikoinaan Canucksien riveissä. Wikipedia tiesi kertoa Skrikon olleen "one of the greatest and most popular Vancouver Canucks of all-time" ja Lumpeen "the best kept secret outside of British Columbia". Tiedä häntä kuinka objektiivista tuo hehkutus taas onkaan. Pizzerian seinällä roikkui joka tapauksessa nimikirjoituksilla varustetut kuvat molemmista herroista veljesten kanssa kaulailemassa. Muistelivat myös Jarkko Ruutua ja toivoivat Pittsburgin pääsevän pelaamaan tulevalla kaudella Vancouveriin: jokaäidin toivevävy oli luvannut tulla vierailemaan jos aikataulu vain antaisi myöten. Tykkäsivät kuulemma kovasti ruuasta, kaikki mainitut herrat.

Jääkiekkoilun lisäksi veljeksillä riitti jakaa näkemyksiä asiasta kuin asiasta. Huikeaa vetää illallista napaan kun amerikanitalialaiset nojailevat tiskiin valkoinen liina hartioilla, kädet huitovat kuin turkkilaisella lihansuolaajalla ja suu käy kun maailman asiat laitetaan kohdalleen. Ja joka väliin "I'm just a simple pizza guy making pizza, what can I do?"

Valituskuoro

Eräs aiemmin mainittu professori oli nimittäin saanut jostain käsiinsä linkin Helsingin valituskuoroon. Ehkä tälle on jo naurettu kymppiuutisten loppukevennyksessä tahi jotain, mutta minusta ajatus oli hauska: kerätään kaupunkilaisten suurimpia valituksen aiheita ja tehdään niistä kuorolaulu: http://www.youtube.com/watch?v=ATXV3DzKv68

Kohtaamisia - Deadmonton

Ryystin aamukahveet montréalilaisen juristin kanssa. Nainen työskentelee Yhdysvalloissa geeniteknologian etiikkaan liittyvien säädösten kanssa ja tuli Edmontoniin tapaamaan kanadalaisia kolleegojaan. Hänen piirteensä ja maneerinsa olivat hämmästyttävästi lähes yksi yhteen Verón kanssa. Ehkä jälkimmäinen näyttää edelliseltä viidentoista ikävuoden jälkeen. Ei aivan huono tulevaisuudenkuva sekään.

Aamupäivän vietin yliopiston labrassa ja myöhemmin järjettömän kokoista dim sumia nauttien Zhenchanging ja Rimonin kanssa tutkimustiedemiehiä leikkien, sillä tiede ei lepää koskaan. Ilta meni rattoisasti kreikkalaisten isäntien Elenin ja Yanniksen kotonaan järjestämillä päivälliskutsuilla. Paikalle kutsutut neljä neli-viisikymppistä professoria soittivat valittuja paloja elektronisen musiikin kokoelmiltaan ja muistelivat 80-luvun alkupuolen analogista skeneä. Mainittuani Kraftwerkin kiertäneen Euroopassa alle pari vuotta sitten niiden silmät alkoivat loistaa. Sitten ne kiistelivät kauhuelokuvista ja analysoivat mestariteoksen Bride of Re-Animator, samalla kun paikalla oleva jälkikasvu ramppasi vähän väliä huutamaan jotain kreikaksi tai ranskaksi.

Istuessani autossa katselin etelä-Edmontonin, entisen Strathconan kaupungin pääkatua Whyteä. Vaikka tämä on melkoinen urban sprawl, muutaman korttelin teatterialueella näytti olevan pubeja ja klubeja -- ja runsaasti jonottavia ihmisiä. Ihmiset näyttivät jotenkin normaalimmilta (tai ei-vancouverimaisemmilta) kuin mitä olen tottunut. Ehkä se johtuu siitä että kaikki eivät pukeutuneet niihin joogapöksyihin ja/tai ulkoiluvaaatteisiin, ken tietää. Tunnen itseni liian väsyneeksi joten painun pehkuihin.

Itse asiassa Edmonton näyttää hämmästyttävän paljon suomalaiselta kaupungilta, vaikka onkin tällainen ruutukaavalle piirretty pohjoisamerikkalainen kötöstys.

Reissu on ollut joka tapauksessa erinomainen. Ehkä asiaan vaikuttaa se, että nämä tekevät täällä asioita jotka liittyvät tavalla tai toisella siihen mitä minä teen -- ja näinollen myös ymmärtävät mitä minä teen. Kotiprofessorini on piiskannut minua viimeiset kaksi vuotta kirjoittamaan paperia metamalleihin liittyvästä aiheesta X. Paikalliset kuuntelivat ideaa, syyttivät minua kovapäisyydestä kun en ole jo paperia rustannut ja ilmoittivat että mikäli en iske aikamerkkiä idealle seuraavan muutaman kuukauden kuluessa (lähettämällä sitä johonkin lähimpään konferenssiin), he ottavat ja julkaisevat idean minun puolestani koska he haluavat käyttää sitä. Taisi mukana olla kreikkalaista liioittelua, luulen. Tosin yksi kiinalainen ja yksi egyptiläinen lauloivat samaa.

Sitä se on. Sitä jaksaa esittää ideaansa, joka ei mene läpi, vain niin kauan kunnes menettää uskonsa. Sitten puolen vuosikymmenen kuluttua se idea yht'äkkiä onkin kiinnostava ja kurantti, ja joku saksalainen tahi portugalilainen toukohousu julkaisee sen henkseleitään paukutellen. Onneksi toukohousut eivät ole vieneet ideaa riittävän pitkälle. Joskus tämä vertaisarviointiin perustuva tykkäämisleikki hieman kaivelee. Taidan hakea öljykentille töihin.

Suurin hehkutus tapahtui jo toissapäivänä joten suurin riemu ja into on jo ehtinyt laantumaan.

Iltaisin

Illalla seurustelin kolmen professorin ja Kanadan ex-kenraalikuvernöörin tyttären kanssa kunniakseni järjestetyllä, Kanadan Insinööri- ja Luonnontieteiden Tutkimuslautakunnan kustantamalla illallisella. Fasaanipaisti oli varsin mureaa enkä menisi moittimaan nauttimaani omenastruudeliakaan.

Aamuisin

Ehdin ajaa parransängen ainoastaan toiselta puolelta kasvojani kunnes partakoneestani loppui akku. Unohdin virtapiuhan adapterin Vancouveriin. Aiemmin mainitut ruusun terälehdet, joiden kanssa päätin hassuttelumielessä kylpeä, olikin tarkoitettu yleiseksi koristeeksi.

Kiinalainen tutkija jonka on tarkoitus viedä minut lauantai-aamulla brunssille kysyi ohjaajaltaan, vierailuni emännältä, maksaako yliopisto ruuan lisäksi myös mahdolliset alkoholijuomat. Ohjaajan annettua alustavasti kieltävän vastauksen tutkija oli jatkanut: "Mutta, kun hän niin tykkää oluesta!" Lupa heltisi.

Redmonton

Terveisiä Edmontonista, Albertan provinssin pääkaupungista. Meterologi Pasasen sanoin täällä vallitsee koko kevään syyssää: vettä sataa kuin Esterin perseestä ja kaikkia vituttaa. Ostin lentoasemalla elämäänsä kyllästyneeltä liikaa tupakoivalta naiselta pullollisen vettä parin dollarin hinnalla, ja heti rahan annettuani tämä ruuvaa pullon auki ja kaataa nesteen muovikippoon. Kas kun nesteiden vieminen lentokoneeseen on tätänykyä kiellettyä. Katselin lentokoneen ikkunasta kuinka punaisilla "Fragile"-tarroilla varustetut laukut tiputeltiin liukuhihnan ohitse koneen ruumasta asfalttiin. En muista kirjoitinko siitä kuinka ne tuhosivat kuljettamani kitaran Toronton lentokentällä, mutta jos en, niin kirjoitan myöhemmin.

Tapasin tutkimusryhmän jäseniä ja oloni oli vartin jälkeen kotoisampi kuin vuoden nykyisessä tutkimuslabrassani nysväämisen jälkeen. Mielenkiintoisia tutkimusaiheita, sano. Kirjoitan lisää kun ehdin. Nyt pitäisi mennä kestittäväksi kaupungille hassunnimisen professorin kanssa.

Hotellin sijaan minut lyötiin lähellä UAlbertaa sijaitsevaan B&B-majoitukseen. Siinä missä taannoinen Waterloon hotelli ylitti kaikki odotukset, tämä on aika... no, erityinen paikka. Kitschiä piisaa enemmän kuin entisen asuntoni alakahvilassa Wanhassa Waniljassa -- en muuten koskaan tullut ajatelleeksi kuinka härskiltä tuo nimi kuulostaa. Täällä on sänky tulvillaan joitain saatanan teddykarhuja ja kultaisilla tassuilla varustetun kylpyammeen vieressä on joku pirun pinata-hevonen ja kaiken kukkuraksi lasinen joutsen-astia jossa on ruusun terälehtiä tulevaa kylpyäni varten. Semmoista.

Nyt ei enää neuvotella

Kyllä Kanadassakin osataan: tuoreen uutisen mukaan kolme aseistautunutta miestä käveli Dawson Collegeen Montréalissa haavoittaen ainakin 20 ihmistä, kahdeksan ollessa kriittisessä tilassa. Kävin katsastamassa samaista opistoa taannoisella Montréalin reissullani, pääasiassa koska Veró sattui aikoinaan opiskelemaan siellä.

CBC:n uutisessa viitattiin myös Marc Lépineen josta kuulin ollessani peruskoulussa, mutta jonka ehdin jo autuaasti unohtamaan. Lainaus Wikipediasta kertoo seuraavaa:

As a teenager, Lépine had difficulty establishing and maintaining relationships with females and over time began to blame feminism for his problems to the point that he developed a pathological hatred of women. Lépine came to believe that it was women who had robbed him of his "rightful place" in the education system, and in the world.

On valitettavaa että Internetistä tuli koko kansan viidettä vasta 90-luvun jälkipuoliskolla. Ehkä Marc olisi tyytynyt purkamaan vihaansa uutisryhmissä ja kirjoittamalla omaa blogia, sen sijaan että olisi tappanut 13 ja haavoittanut 8 naisopiskelijaa huutaen "I hate feminists". Kaiken lisäksi kaikki hänen uhrinsa olivat kaikista mahdollisista vaihtoehdoista naispuolisia insinööriopiskelijoita: heitä jotka eräänkin Vihreän Liiton nuorisopolitiikon Telakan terassilla antaman lausunnon mukaan ovat naisia "vain ruumiiltaan" (samainen aktivisti toki piti sukupuolta ainoastaan sosiaalisena konstruktiona).

Mieleeni tuli Tyly puhe. Päätin juuri, että kun YUP:n levyni lojuvat koti-Suomessa, aion tylysti imuttaa muutaman levyllisen Martikaisen lyriikkaa.

Nazeja kiihoittava tidbitinä mainittakoot, että Marcin isä oli algerialainen muslimi.

Liiton miehet, osa II

Koska myös UBC:n ohjelmistopuolella riittää edelleen rahaa (eli projekteja), tutkimuslaboratorioni sai määrärahaa labran avokonttorin sisustuksen uusimiseen. Rahalla ostettiin mm. uusi kokolattiamatto ja lisää kalusteita. Remonttia ennen oli kovasti puhetta siitä, kuinka ahtaaksi käyneen labran työpisteiden sijoittelua voitaisiin järkeistää.

Remontin loputtua tutkijan tiedusteluun siitä, milloin uudelleenjärjestely voidaan viedä loppuun, tuli tyly vastaus: yliopiston laitosmiesten (UBC Plant Operations) yliopiston kanssa solmima työehtosopimus eksplisiittisesti kieltää yliopiston työntekijöitä siirtämästä huonekaluja itse. Kaikki järjestelyt tulee suorittaa laitosmiehiä käyttäen ja laitosmiehet laskuttavat jokaisesta työtunnistaan erikseen. Labra ei voi maksaa työtä itse vaan sen on anottava rahat pöytien siirtämiseen osastolta, ja koska se jo sai rahat mattojen uusimiseen, se ei poliittisista syistä voi enää anoa lisärahaa huonekalujen uudelleen järjestämiseen. Pitäisi olla tyytyväinen; muut laboratoriot ovat kuulemma kovin kateellisia meille uusista matoista. Ei pidä vaatia kuuta taivaalta.

Nurisin tästä aiemminkin kun minulle selvisi että asunnossani lauenneen automaattisulakkeen painaminen ja vessan loisteputken vaihtaminen vaativat laitosmiesten paikalle kutsumisen. Nyt sain kuulla venyttäneeni systeemiä äärirajoilleen myös töissä, kun siirsin pöytääni puoli metria saadakseni sähköjohdot paikoilleen. On se hyvä että pidetään huoli ettei lahtarit hypi naamalle. Sillä kuten tiedämme, niillä on patukka-armeija valmiina ja ne eivät epäröi lyödä eivätkä tappaa.

Välillä, itse asiassa varsin usein tuntuu siltä, että kaikesta sosialidemokraattisuudestaan ja pykäliin tukeutumisesta huolimatta Suomessa löytyy talonpoikaisjärkeä(*) ja joustavuutta keskimäärin enemmän kuin Kanadassa. Täällä nimittäin säännöistä ei poiketa, ei sitten millään.

(*) Esitän pahoitteluni kaikille urbaaneille feministeille ja erityisesti Vihreiden Nuorten ja Opiskelijoiden Liiton jäsenille tästä ilmaisusta joka implisiittisesti esittää naiseuden rationaalisuuden vastakohtana.

Punikkila

Takana on vuosi ja yksi päivä Kanadan ihmemaata. Paljon on vettä virrannut False Creekissa ja tähän blogiin tultu hakusanoilla helikopteri penis ja viikset pelkät kalapuikot miettiessäni, millaisen synteesin kirjoittaisin siitä mitä olen vuoden aikana oppinut. Vierailukutsu UAlbertaan valitsettavasti ajaa prioriteeteissa ohitse. Model Driven Architecture -luentomateriaalin työstämiseen on mennyt tuhottomasti aikaa. Kun materiaalia on, työstän sen tänne myös, ihan kiusallani. Katsotaan kuinka MDA-mato houkuttelee kelmeitä tutkijoita kuin pikkupoika kreikkalaisia filosofeja.

UAlbertaa pidetään lähteistä riippuen Kanadan viiden parhaan yliopiston joukossa. Albertan provinssi on Kanadan Teksas. Yliopisto ei sijaitse Calgaryssa vaan Edmontonissa, joka on provinssin pääkaupunki. Alberta on öljyntuottaja ja on niin rikas että provinssi jakoi viime vuonna asukkailleen puhdasta rahaa budjettinsa ylijäämästä. Ilkeät kielet väittävät että tämä ja paikallinen kova palkkataso johtuisi siitä, ettei kukaan halua muuttaa Albertaan asumaan. Alberta on myös ilmeisen konservatiivinen provinssi jossa kahden suuremman kaupungin ulkopuolella aikaa vietetään haulikolla räiskien ja Fordin F-x50 pickupeilla ajellen. Tästä johtuen ne kutsuvat Edmontonia Redmontoniksi, sellaisia punikkeja kun nuo opiskelijat tuntuvat olevan.

Jatkuvatoiminen

Joskus terveen itsesuojeluvaiston puute yhdistyy sporadisen monomaanisiin taipumuksiin, eräänlaiseen teknomaniaan, pohjattomaan uteliaisuuteen epäterveellisiä tahi muuten vain vaarallisia asioita kohtaan, ja lopulta tekniseen osaamiseen jonka avulla tyydyttää tätä uteliaisuutta. Seurauksena voi olla kotitekoiset tuliaseet, räjähteet, tesla-muuntajat tahi moottorisahasta ja jälkikasvun potkulaudasta viritetty tuomiopäivän kulkupeli, jota sitten esitellään autiolla parkkipaikalla ikään kuin häpeillen kun vaimo on konferenssimatkalla ulkomailla.

Usein on yllä kuvatun Tampereen yliopiston kasvitieteen dosentin kanssa haaveiltu jatkuvatoimisesta, kuution muotoisesta, harjatusta teräksestä tehdystä pontikkapannusta, joka naamioidaan vaimolta väittäen sitä design-kukkapöydäksi. Kun painaa oikeasta kohdasta, kelkka liukuu esiin ja kuuluu huokaisunomainen ääni: hhhhhhoooooooh.

Haluan siis mitä nöyrimmin kiinnittää huomionne seuraavaan, edellämainitun dosentin aloittamaan projektiin: Tikankeittäjät, ja samalla toivon, että nimimerkki Kyynel motivoituu jatkamaan kirjallista tuotantoaan. Tällä kertaa ei harrasteta tietotekniikkaa eikä virkkaamista vaan Tärkeitä Asioita.

Kanadismeja, eh?

Kanadassa puhuttava englannin kieli on erikoinen sekoitus amerikan englantia ja brittienglantia. Siinä missä etelänaapurissa autonrenkaita myyvää keskusta voidaan kutsua termillä "Tire Center" (~550 google-osumaa) ja Lontoon kielellä "Tyre Centre" (~6 osumaa), Kanadassa tämä kirjoitetaan tyypillisesti muotoon "Tire Centre" (~1220 osumaa). Kanadalaisessa kielen versiossa valitaan sanoja välillä sieltä, välillä tuolta: cheque (ei check), colour (ei color), tap (ei faucet), porridge (no, tästä käytetään kyllä muotoa oatmeal yleisesti), jam (ei jelly), gas (ei petrol), trucks (ei lorry). Ja sitten on joukko kanadanranskalaisilta lainattuja sanoja, kuten mielestäni tärkein puhtaasti kanadalainen sana: pipa, kanadaksi toque. Lisää aiheesta löytyy esimerkiksi täältä.

Yksittäisiä sanoja paljon suurempi kanadalainen erikoisuus on kuitenkin "eh?". Minulta kesti koko lailla kauan huomata, kuinka peruskanadalaiset lopettavat toteavat lauseensa (tai pikemminkin ehdottavat lauseensa) muotoon "eh?". Toisaalla todetaan “Eh?"-äänteen olevan niin yksinomaisesti kanadalainen piirre, että Kanadan maahanmuuttoviranomaiset voivat käyttää sitä apuvälineenä tunnistaessaan syntyperäisiä kanadalaisia. Kanadalaiseen tapaan "eh"-äännettä seuraa aina kysymysmerkki. Eh? on tapa kommunikoida Kanadan kaltaisessa maassa: lause kuin lause on kuin hyväntahtoinen mutta hieman epävarma ehdotus joka välttää konflikteja. Nice weather, eh?

Tuntuisi siltä, että mitä kanadalaisempi ja mitä pienemmältä paikkakunnalta kotoisin, sitä voimallisemmin eh? tunkeutuu päättämään lauseen kuin lauseen.

Kävin IKEAssa syömässä ruotsalaisia lihapullia.

Re: tiukat speedot

Vietin islantilaisen kaverini läksiäisiä. Kekri hoideltiin vanhalla tutulla nudistihippirannalla Wreck Beachilla auringon laskeuduttua ja siweellistä elämää valvovien nazikyttien lähdettyä pois. Lähes täysi kuu, tähdet taivaalla, rantaan lyövät aallot, yksittäiset nuotiot ja rumpujen äänet ylistävät keskioluen verrattoman raikasta makua. Minua houkutellaan uimaan, mutta olen jättänyt omat tiukat speedoni (jotka ovat myös merkiltään Speedo, toim.huom.) suosiolla kotiin.

Asian on nimittäin niin, että erityistutkija on oppinut karvaamman kautta tuntemaan millainen voima sosiaalisella paineella ja paheksunnalla voi olla. Tiukat speedot ovat hyvin korkealla sijalla Paheksuttavien Asioiden Listalla. Tietoverkossa kiertävän ohjeistuksen mukaan "ystävä ei anna toisen käyttää tiukkoja speedoja". Katie totesi perjantaina juostessamme että pitkät hiukset, tiukat speedot ja yleinen fabiomaisuus ovat hänen mielestään eurooppalaisia ominaisuuksia. Yhdysvaltain presidentti toteaa lehdistön haastattelussa, ettei häntä tulla näkemään lomalla kireissä Speedoissa. Tai kuten Urbandictionary.com asian toteaa (speedo, esimerkkilause):

"I wanted to wear my speedo while in Texas, but I was afraid of being laughed at, beaten up and ostracized by the culturally bereft locals."

Kireiden uimahousujen sijaan sijoitan lingamin lisävarusteineen klassillisilla menetelmillä urheilusukkaan ja poseeraan. Jostain syystä tuo ikivanha ja väsynyt tempaus -- joka tässä tapauksessa oli aivan oikeasti tarkoitettu sukupuolisiveellisyyttä turvaamaan, olkoonkin että olimme teknisesti nudistirannalla -- on aina kauhean hassua. Sana levisi tästäkin performanssista kulovalkean tavoin siten, että olen päiväkaupalla kuullut vihjailua sukasta ja Pieni Merenneito -performanssistani. Tämän ne kertoivat minusta myös Collegen uusille asukeille kun satuin myöhästymään esittelytilaisuudesta. Kiitos.

Päästessäni kotiin nautin vielä kiulullisen terassikeittoa ennen kuin painin alasti Nukkumatin kanssa. Aamulla on aivan normipäivä lueskellessani sähköpostejani. Kunnes huomaan, että niissä vastataan minun lähettämiini sähköpostiviesteihin. Sellaisiin, joita en lainkaan muista lähettäneeni.

Ymmärrys valuu tajuntaan kuin voitot porvarin taskuun: olen tapahtumahorisontin tuolla puolen paiskinut ahkerasti ylimääräisen tunnin verran töitä, ilmeisesti kunnes Nukkumatti sai ruhoni lopulta tiukkaan siltaan. Sitä on näemmä lähetelty sähköposteja professoreille juovuksissa. Uskallan tarkistaa lähettämäni viestit iltapäivällä, sormien välistä lukien, hieman samaan tapaan kuin katselin kahdeksanvuotiaana Indiana Jonesia elokuvissa (tai Ringiä, ollessani aivan järkyttävässä krapulassa).

Tulos? Ei typon typoa, ei kielioppivirheitä, ja sisällöltään postit olivat täyttä asiaa. En vain muista kirjoittaneeni niitä. Havainnollistava nelikenttä:

	TYHMÄ	VIKSU
PANDA
AHKERA	tossa

Merkillinen ilta -- tällaisen pitäisi kai hieman vituttaa.

Postilokero 347

Piti kirjoittaa edelliseen merkintään jotain siitä, monikohan tätä lukeva arvaa konferenssien määräajat ilmoitettavan Samoan ajassa. Hämmästyttävää, mutta Sitemeterin mukaan näitä raapustuksia luetaan. Koska olen käyttänyt enemmän aikaa (siis veronmaksajien rahoja) blogin kuin tutkimuspaperien kirjoittamiseen, onkin asianmukaista kysyä Sinulta, kyllä, juuri Sinulta: mistä sä tahtoisit mun kirjoittavan?

Näiden yli 300 kirjoituksen massa on alkanut vetämään erinäisiä Google-osumia myös vaatimattomaan blogiini: esimerkiksi viimeisten tuntien aikana tänne on tultu blogin aihepiiriä läheisesti sivuavilla hakusanoilla kuten Microsoftin työhaastattelu, post doc tohtori, mies+sukkahousut, eskimojen kieli, tupakoin, romanialainen arkkitehtuuri, alkoholiluvan hinta ja energiaterapia. Suosikkini on tietenkin ei timo.

Alkuperäinen tarkoitushan oli, kuten ekspatriaateilla yleensä, vastata kysymykseen "miten menee". Sitten ajattelin vastata kysymykseen "millaista on asua Vancouverissa", "millaista on olla postdocina Pohjois-Amerikassa", "miltä ohjelmistotuotannon tutkimus näyttää pohjoisamerikkalaisessa yliopistossa" ja lopulta "miten tiede etenee". Tuntuu siltä, että olen vastannut lähinnä ensimmäiseen kysymykseen ja sen variaatioihin samalla kun olen kehittänyt (epäonnistuneesti) tätä seikkailija-sankarin virtuaalihahmoani.

Tämä merkintä olisi tietenkin pitänyt julkaista vasta kuuden päivän kuluttua, 9/11, kun tasan vuosi akateemista raahustamista tulee täyteen.

obVapausvastuulauseke: tällainen kerjääminen on tietenkin rumaa ja niinpä paisuneelle ruumiilleni on ihan oikein kun kirjoitan ainoat kommentit tekaistuilla nimimerkeillä itse, siis itse itseäni haastatellen parhaan urheiluzuurnalismin hengessä.

Ei otsikkoa

Ahdistaa. Joka paikka on täynnä kartta kädessä pitkin kampusta suunnistavia uusia opiskelijoita. Ruppaisimmakin kebab-kioskin eteen muodostuu jonoja ja yliopiston kirjakaupan edessä -- kirjakauppa vastaa kooltaan muutamaa tampereen Akateemista -- jaetaan vuoroja sisään pyrkiville asiakkaille. Kello on puoli kymmenen illalla ja ulkona soi Kanadan lahja maailmalle, Bryan Adams.

Pitäisi kirjoittaa muutama konferenssipaperi jotta voisi sanoa saaneensa jotain aikaiseksi. Ryhmäni professoreilla on kelpo periaate, jonka mukaan ensimmäinen lähetettäväksi kelpaava luonnos tulee olla valmis kahdeksan viikkoa ennen konferenssin määräpäivää. Taidan yrittää pukata paperia yksittäisen tutkijan työmoraaliin enemmän luottavien kotskaportaalin professoreiden kanssa. Ensimmäinen lähetettäväksi kelpaava luonnos tulee tällöin olemaan valmis hyvissä ajoin, tuntia ennen viimeisen määräajan umpeutumista. Monikohan arvaa, että tutkijoiden laiskan evaluaatioperiaatteen seurauksena konferenssien määräajat ilmoitetaan nykyään Samoan ajassa (APIA time), joka on siis planeetan vihoviimeisin aikavyöke.

Samainen läpyskä, josta bongasin 10K-juoksuohjelmani, tarjosi ajan parantamiseen tähtäävän kahdeksanviikkoisen harjoitusohjelman. Tajusin junnatessani samaa mäkeä puolen tunnin ajan ylös ja alas, etten ole lainkaan varma haluavani viettää vapaa-aikaani tällä tavoin. Ajattelin juosta kahden ensimmäisen viikon harjoitukset (mäkiharjoitteita, intervalleja, nopeita juoksuja, pitkiä ja hitaita juoksuja, mäkireittejä) läpi ja miettiä asiaa uudelleen. Mieluummin menisin juoksemaan polkuja (ts. traileja) kuin nytkytän jotain asfalttinyppylää edes takaisin hieltä haisevien hippien valuessa nudistirannalta ohitseni. Se, että palauttelin itseäni huippu-urheiljamaisesti rätyillen eli juomalla kaljaa ja polttamalla kessua koko edellisen viikon, ei tehnyt harjoittelusta helpompaa.

Vappuansa

Kanadassa pitkiä viikonloppuja löytyy joka kuukaudelle erikseen. Tänään vietämme paikallista työväen juhlaa, eli Työväen Päivää kuten paikalliset asian konstaillen ilmaisisivat. Tarkemmin ajatellen on harmillista että suomalainen vappu on Vapun päivänä, koska kanadalainen vappu ei olisi vappu vaan ansa. Jos olisin kotona, vetäisin tämän havainnon kunniaksi läskit eli maanantai-ansat joka katkaisisi mukavasti raskaan viikon.

Ajattelin työn ohella juhlistaa työn päivää kokeilemalla purjelautailua Jericho Beachilla, tällainen nuori hurjapää, orastavasta keskivartalolihavuudesta kärsivä uimakandidaatti ja entinen teknologian ylioppilas kun olen. Ulkona ei kylläkään edes tuule, vaikuttaakohan se jotenkin asiaan?

Chinpokomon

Tibin palatessa taannoin parin viikon Japanin-matkaltaan hän toi lahjaksi japanilaisia preservatiiveja. Paketti oli itsessään hieno, sanoisinko pari astetta näyttävämpi kuin ne pakolliset "viskillä maustetut" skotlantilaiset versionsa joita saa joka toisen ravitsemusliikkeen puuterointitiloista punnalla tai parilla.

Eräänä ehtoona sitten pääsi käymään niin, että sain kutsun lukea luonnon suurta kirjaa. Tulin siihen tulokseen, että joko jälleen eräs stereotypia osoittautui vankasti todellisuuspohjaiseksi, tai sitten kyseessä on Japanin valtion kampanja masentuneen ja itsemurhaherkän kansan mielialan kohottamiseksi.

Näitä pitäisi saada myös Suomeen: riemu omasta yllättävästä mieheydestä innostaa väsyneemmänkin IT-puurtajan kohentuneisiin suorituksiin ja bonuksena ehkäisyn epäonnistuminen voisi kohentaa kansakunnan heikentyvää huoltosuhdetta. Ainoa havaitsevani haittavaikutus on kohtuuttomaksi kasvava kiinnostus aasialaisia nuoria naisia kohtaan, mutta tämä kiinnostus vähenee ajan myötä (tosin ei välttämättä silti palaa takaisin entiselle tasolleen).

Aion säästää kaksi jäljelle jäänyttä artikkelia siihen asti kunnes tarvitsen seuraavan kerran määrämittaista mielialan kohennusta.

Tibin kuvilla kyllästetty matkaraportti löytyy originellisti nimetystä blogista Life in General.