Yleisiä havaintoja

Belgialaiset pitävät kovasti keskioluen ja savukkeiden mausta. Lisäksi ne tykkäävät syödä simpukoita sekä ranskalaisia -- siis alunperin belgialaisia -- perunoita jotka on upotettu majoneesiin. Jos haluaa nauttia keskioluesta, sitä on tarjolla järkyttävän halpaan hintaan. Jos haluaa nauttia savukkeista, niitä saa automaateista -- jos omaa ns. turvakolikoita. Ennen kuin automaatti hyväksyy kolikoita, niihin täytyy tunkea turvakolikko jotta transaktio voidaan suorittaa. Muussa tapauksessa rahat valuvat läpi laitteesta. Tätä ei tietenkään kerrota erityisen selvästi missään. Samaiset laitteet eivät anna vaihtorahaa, joten jos sen ainokaisen turvakolikon jälkeen sattuu lataamaan liikaa rahaa pajatsoon, rahat tulevat alas ja jälleen tarvitaan uusi turvakolikko. Tätä ei nikotinisti kestä(isi).

Antwerpeniin saapuminen oli oma lukunsa. Istuin junassa lippu kourassa ja katselin videota, kun juna pysähtyi ennen aikojaan jonnekin joka osoittautui myöhemmin Bevereniksi. Kuulin kuulokkeiden läpi lähinnä sanat "autobus" ja "centraal". Ihmiset viimeistä myöten liukenivat junasta ja konduktööri varmisti asian sanomalla painokkaasti uudelleen "autobus". Autobusista suurin osa matkustajista poistui ensimmäisellä pysäkillä, mutta minä jatkoin urheasti loppuun asti. Loppu oli sitten toisella puolella Antwerpeniä, Antwerpen-Berchemin asemalla. Bussikuljettaja käski minun poistumaan autosta. Ei sanonut kuitenkaan "autobus". Ajoin siis junalla yhden aseman liian vähän ja bussilla yhden aseman liian paljon.

Antwerpen itsessään tuntuu likaisemmalta ja äänekkäämmältä kaupungilta kuin Leuven, Mechelen tai Gent, mitä todennäköisimmin siksi että se on sitä. Rautatieaseman lähistön turistialueella notkuu iltaisin pitkältä äänekkäitä tummaihoisia miesporukoita jotka saavat kalpeanaaman tuntemaan olonsa kiusalliseksi. Se johtunee vain kyvyttämyydestä kohdata toiseutta. Anoukin mukaan tämän on hänen lempikaupunkinsa Belgiassa koska täällä kuulemma tapahtuu enemmän ja voipi olla mitä haluaa. En tiedä tuosta mutta eilen päädyin opiskelija-alueelle ja meno oli ruoskaa.

Eureka

Viimeinen ilta Antwerpenissä, ITEA:n ja näinollen Eurekan täydellä tuella. Vielä pitää yksi illallinen nauttia eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyvyn ja tuottavuuden puolesta. Kaikki syvällisemmätitkemismerkinnät ovat edelleen kännykässä ja paperilla. Nyt on hetki aikaa ilmaisen internetin parissa Alcatel-Lucentin toimitiloissa ennen kuin matka jatkuu taas kohti ruppaista keskustahotellia.

Kun sain ensimmäistä kertaa langattoman netin toimimaan, en arvannut mitä siitäkin seuraa. Työskennellessäni keskellä yötä uskis hyppäsi chattaamaan joten linkitin kuvan erityistutkijasta Stella Artoisin panimon edustalla. Tämä otti kuvan ja laittoi sen kaiken sosiaalisen elämäni keskukseen, Facebookiin. Otsikolla "erityistutkija meni Belgiaan tapaamaan naista ja löysi Stellan". Tänä aamuna postilaatikossa oli karvaperseiseksi arvelemani kyproksenkreikkalaisen vihainen vittuilukirje ja lakitieteilijä oli blokannut minut pois... niin, sosiaalisen elämäni keskuksesta. No, sosiaalinen elämäni on tietoverkoissa.

 
 
 
 
Westmalle Dubbel, Lindemans Kriek ja tyypillinen kulho juustoja, salamia ja sinappia. Yliopiston kirjasto ja yliopiston opiskelija/virkanainen. Kuva Gentistä. Maailman suurin panimo ja erityistutkija.

 Vohveleita Café Leffen edustalla.

Het

Leuven, päivä numero kaksi. Ei kukko käskien laula, ei Ismo ilman rahaa, eikä erityistutkija ilman inspiraatiota. Ajattelin ensin kirjoittaa emännän koneella, mutta sitten tapahtui kulttuurien välinen törmäys: belgialaisten ja ranskalaisten käyttämä azerty-näppäimistö on melkoinen viritys.

Heräilen talon kattohuoneistosta. Viereisen, 1200-luvulta peräisin olevan kirkkon kellot soivat puolen tunnin välein. Seinältä minua tuijottaa takaisin samainen Chat Noire-juliste joka löytyi myös molempien asuinkumppanieni hallusta. Tämä juliste on vain järkyttävästi suurempi.

Näillä on kolme kerrosta ja kaksi kylpyhuonetta satoja vuosia vanhassa tiilitalossa, järjettömän kokoinen puutarha, korkea huonekorkeus, loistava sijainti ja €800:n vuokra. Muuten hinnat näyttävät samalta, mutta kaupassa sixpack Leffeä maksaa €4.90 ja eilisessä baarissa kaikki trappist-oluet maksoivat €2.50. Seurue kun tapasin vanhan työtoverinsa vuosien takaa ja luonnollisesti innostuksissaan puhui englantia vain satunnaisin väliajoin, mutta keksin uuden tavan viihdyttää itseäni. Annoin jokaiselle henkilölle roolin ja simultaanitulkkasin roolin mukaiset vuorosanat itselleni. Kypsänä yli kolmikymppisenä tohtorismiehenä vuorosanat liittyivät lähinnä brasilialaiseen vahaukseen ja pythoneihin. Naurunpurskaukseni otettiin kummeksuen vastaan.

Leuven on muuten erikoinen kaupunki. Kaupungissa on noin 90,000 asukasta (hmm, sehän olisi jo keskikokoinen kaupunki suomalaisessa mittakaavassa) joista arvioiden mukaan noin 50,000 on opiskelijoita. Tämä on ilmeisestikin Belgian aktiivisinta baarialuetta viikolla, kun taas viikonloppuisin opiskelijat rientävät kotiin äidin lihapatojen ääreen.

Nyt kirkon kellot soivat uudestaan. Tämän sisältötyhjän merkinnän kirjoittaminen rokotti puoli tuntia elämästäni. Kun alan laskemaan paljonko aikaa ne 400+ kirjoitusta Vancouverista söivät aikaa, tulen siihen tulokseen että Suomen kulttuurisäätiö tuki oikeaa miestä.

Leuven

Selvisin Leuveniin asti. Ensimmäistä kertaa tämän matkan aikana koin pakottavan tarpeen ottaa valokuvia, Anoukin ja hänen asuinkumppaniensa asunnosta. Tämä on nimittäin harvinaisen päheä kämppä. Vierailuni emännän mennessä suihkuun vilkaisin pöydällä lojuvaa passia ja huomasin että hän on vasta 25-vuotias. Tunnen itseni ruotoiseksi konkariksi.

Reissumuistiinpanoni ovat kännykässä ja lehtiössä, eikä tunnelmani tällä hetkellä tue niiden siirtämistä merkinnöiksi blogin sivuille. Ehkä myöhemmin.

Päivitys tieteen sisäoppilaitoksesta

Sadan hengen tietotekniikkakonferenssi, ei langatonta nettiä ja peräti oikein kaksi kolme nettikaapelia tarjolla. Hotelli on puolestaan rakennustyömaa jonka pääovi on vedetty vanereilla umpeen, jossa jaetaan respassa asukeille korvatulpat ja jossa ei niinikään ole verkkoyhteyttä.

Totta kai otin mukaan uuden tietokoneen jonka langaton yhteys ei toimi muutenkaan.

Jos takanani ei olisi hillitöntä jonoa yhteyttäni kyttääviä tieteentekijöitä, voisin kirjoittaa pidemmän kuvauksen siitä miltä tämä Koninklijke Nederlandse Akademie van Wetenschappen eli kaiketi Hollannin Kuninkaallisen Tiedeakatemia maistuu.

Esitelmä on pidetty. Tein sen neljän kaljan jälkeen, kolmessa tunnissa puoltayötä viistäen. Panos/tuottosuhde on taloudellinen.

Täällä on kevät pitkällä, kaupunki on yhtä hieno kuin edelliselläkin kerralla ja kaltaisellani rakkauden tohtorilla tekee vaikeaa keskittyä tieteeseen kun kaduilla viilettää toinen toistaan kiinnostavamman näköisiä neitejä polkupyörillään. Hoikkuus, hameet ja pitkät saappaat näyttävät olevan muotia. Täällä tosin sadan osallistujan joukossa on noin 98 miestä.

Nyt minut ajetaan ulos.

BeNe

Jos kohta rutisen töistä, on tässä toki puolensa. Kuten nämä riemukkaat tutkimusmatkat. Huomenna pikkujalka pilkahtaa Amsterdamiin konferenssiin, josta sen perjantaina siirtyy Anoukin hoiviin Leuveniin ja Ghentiin, ja maanantaina Antwerpeniin. Paluu olisi seuraavan viikon torstain vastaisena yönä.

Luvassa raporttia ja kuvamateriaalia. Tällä kertaa sienten ynnä muiden laillisten älyhuumekategorian tuotteiden napostelu voinee jäädä vähemmälle.

Kytkentävika

Aivoissa on kytkentävika.

On olemassa kaksi kynnystä, ärsyyntymiskynnys ja reagointikynnys. Määritellään jälkimmäinen kynnykseksi jonka saavuttamisen jälkeen ärsyttävälle asialle lopulta tekee jotain. Ei siis vain marise vaan yrittää poistaa marinan syyn. Käytännössä siis kärvistelen suurimman osan ajasta.

Joskus syytä ei kuitenkaan voi poistaa. Pieni pää ei kerta kaikkiaan kestä maiskutusta eikä ryystämistä. Ei omaa eikä muiden.

Kaikkein riipivintä on purukumin mäihellys, koska sillä ei ole edes syömisen veroista funktiota. Nämä penttimatikaiset ovat kuin dekadin verran diabolisempi versio palaverissa jatkuvasti pöytää sormillaan naputtelevista ja jalkaansa pakonomaisesti polkevista ihmisistä. Pää lyö tyhjää ja ajatustoiminta lamaantuu.

Vancouverissa myskiltä tuoksuva muslimi veti jättipussista Doritoksia kuin viimeistä päivää. Täällä työtoveri kaivaa jättipussistaan purukumeja liukuhihnalla. Jälkimmäinen sentään ei haise ihan yhtä riettaasti huoneessa. Silti, kun kuulen pussin rapinan, laitan kuulokkeet korviin ja soitan jotain musiikkia jossa ei ole taukoja. Sen verran suhteellisuudentajua on onneksi etten tuosta ala valittamaan.

En tiedä mistä moinen mielenvikaisuus kumpuaa, puhuttiin sitten siitä pakonomaisesta suu auki mäyheltämisestä tai siitä ärsyyntymisestä. Molemmat pitäisi viedä saunan taakse ja opettaa elämään ihmisiksi. Ei elämä voi olla näin vaikeaa.

Lannistumaton

Selkä on rikki ja pahemmaksi äityy, kävely muistuttaa Roope-setää ilman rahasäiliön kulta-aarteita. Juoksin vielä eilen, vaan tänään kuosi on ei vedä. Laitan repun tuolille josta se hitaasti mutta varmasti kaatuu ja tippuu lattialle, enkä vain ehdi pystäyttämään odottavaa katastrofia. Onneksi 250Gb:n kovalevyni oli pakattu repun sisälle niin, ettei se ja sen sisältämä materiaali levinnyt käsiin.

Housuni muistuttavat menneestä ja nykyisestä elämästä. Menneen elämän ja löydetyn juoksuharrastuksen jäljiltä reidet eivät mahdu kunnolla farkkuihin, uuden löysäilyn jäljiltä farkkujen ylin nappi menee enää vaivoin kiinni. Miten tuolla taka-Venäjällä oikein juoksee, kun teiltä keuhkoon pölyää enemmän hiukkasia kuin kartongista kessua, ja teiden ulkopuolella kaikki on mudan ja jään peitossa.

Päälläni olevassa paidassa sateenkaaren Ido-59:än oksentava klovni herättää liikaa huomiota. Yliopiston lakimies puhuu tutkimussopimuskäytännöistä ja EU:n 7. puiteohjelmasta. Vieressäni istuva iso tyttö vie niin paljon tilaa että joudun hivuttautumaan sivummalle, mutta hengityksen vinkuna seuraa silti. Ajattelen, että tuon kokoluokan ylläpitäminen tulee tuottamaan vähemmän verotuloja, mutta sen toimintakuntoisuuden ylläpitäminen tulee viemään enemmän resursseja kuin oma raskaasti verotettujen nautintoaineiden kyllästämä elämäntapani. Pikkusieluisena ihmisenä itseäni haittaa kuitenkin monin verroin enemmän epäesteettisyys. Iso tyttö kaivaa mielenosoituksellisesti nenäänsä ja sijoittaa löydökset viereiseen kahvikuppiin.

Naisen kengät muistuttavat hieman Verón kenkiä. Mietin miksen koskaan voi rakastua ihmiseen jonka kanssa tuntisin oloni turvalliseksi. Minulla on vuosien kokemus arkipäiväisestä ja turvallisesta suhteesta. Ehkä kaipaan vain enemmän ikävää. Ja Verón varpaita.

---

Tämä pätkä ei tuntunut millään lailla hauskalta, ei ennen kuin tänään tajusin sen kertovan elävästi miltä tuntuu virittää toisten tekemiä ja mystisesti hajonneita välimallin demokilkkeitä läppäriin ja sitten tulkita joukosta post-it lappuja mitä helvettiä sitä pitikään demota. Taidan lähteä pelaamaan tuppea mm. Jalkasen ja Habsburgerin Piirin kanssa. Toivottavasti myös Tiedemies saapuu tarkkailemaan ja analysoimaan. Tosin keskiolueen yritän olla koskematta, ainakaan sopimattoman paljon.

Menetelmämies

Teknisen innovaation ja suunnittelututkimuksen (ts. konstruktiivisen tutkimuksen) ero on siinä, että suunnittelututkimuksessa teknistä innovaatiota myös pyritään arvioimaan (teknillis)tieteellisiä kriteerejä noudattaen.

Kuvittelin pitkään, että tapaustutkimus olisi yksi tutkimusparadigma jolla suunnittelututkimuksen tuloksia voisi arvoida. Nyt minulle kovasti väitettiin, ettei asia olekaan näin. Että Yinin klassikkomääritelmän mukaisesti tapaustutkimus tutkii jotain ilmiötä holistisesti sen luonnollisessa ympäristössä, ja jos vien teknisen innovaation tähän ympäristöön käytettäväksi, tämä ei enää täytäkään tapaustutkimuksen kriteereitä. Mitä ikinä ne ovatkaan. Paitsi että toimintatutkimuksessa tutkija saa vaikuttaa toimintaan, mutta ilmeisesti sekään ei sallinut arvon menetelmäprofessorin mielestä teknisen innovaation tuomista tutkimustapahtumaan mukaan.

Synteesinä siis: jos tutkimuskysymys on "tekeekö keskiolut ihmisen leppoisaksi", tapaustutkimuksessa seuraan Hervantakeskuksen spugeja niiden luonnollisessa (ja varsin holistisessa) ympäristössä, konstruktiivisessa tutkimuksessa keitän itse olutta ja vien sitä spugejen nautittavaksi, ja toimintatutkimuksessa menen itse vetämään keppanaa spugejen kanssa.

Tosi rakkaus odottaa...

...eli täsmäiskujen antiteeseja linkkien hautausmaalta, tason pudotessa entisestään kuin proverbiaalisen lehmän häntä. Tämän arvoltaan kyseenalaisen tutkimustuloksen mukaan tosi rakkaus odottaa, mutta osaa samalla hoitaa odotusajan tuskaa: tarkemmin ottaen, verratuista neitsyistä eksplisiittisen neitsyyslupauksen tehneet olivat 6.5 kertaa suuremmalla todennäköisyydellä sodomiitteja ja tämän lisäksi lopullisesti sortuessaan (noin 18 kk myöhemmin) käyttivät pienemmällä todennäköisyydellä ehkäisyä. Kaiken kaksinaismoralisoinnin jälkeen konkreettinen seuraus on se, että siveyslupauksen tehneillä oli yhtä paljon sukupuolitauteja kuin siveettömillä kanssasiskoillaan ja -veljillään. Tai kuten pikkulinnut ovat visertäneet, näistä saattaa kouliintua paljon monipuolisempia koijareita.

Jättäen parhaiden tieteellisten traditioiden mukaisesti lähteet antamatta, näyttäisi että samainen ilmiö näkyy myös muiden uskontokuntien edustajien keskuudessa. Veró komppasi tätä todeten, että esim. UConcordiassa etenkin Lähi-Idästä kotoisin olevien opiskelijoiden keskuudessa ehti syntymään pienimuotoinen STD-epidemia (ja myö; vaikka tytöt säästivät itseään avioon asti, ns. pragmaattinen tulkinta salli käytännön sodomian harjoittamisen. Ja koska valistus keskittyy julistamaan esiaviollisen vaginaalisen seksin olevan cauheus ja witzaus, ehkäisyvälineiden käyttöä ei vaivauduta mainostamaan ja niin niitä ei myöskään ymmärretä käyttää.

Sitten asian voi tietenkin hoitaa myös tällä tavalla. Pohjois-Amerikassa immenkalvon rakentaminen on alati kasvava kirurgian ala.

Ensiksikin tuntuu siltä, että olen jo kirjoittanut tästä kun ensimmäisen kerran törmäsi kyseiseen päiväkirurgian erikoiseen muotoon. Toiseksikin tuntuu siltä, ettei minulla ole aavistustakaan miten tämä liittyy mihinkään. Paitsi tietenkin siihen, että ko. ilmiö on erityisen vahva Pohjois-Amerikassa, ja siihen, että olen sodomian innokas puolestapuhuja. Tätä ei tosin ole vielä erityisemmin näkynyt puolueiden vaaliteemoissa.

Tuolla tosi rakkaus odottaa -uutisella piti tietenkin alunperin kiusata Uskista, kuinkas muuten.

Elämäntapaliitto tiedottaa

En aikoinaan vain pystynyt ymmärtämään minkä takia ihmiset nauttisivat vaikka crackin kaltaista huumetta joka pelkästään turruttaa, mutta nyt uskon ymmärtäväni senkin tarpeen hieman paremmin. Useamman päivän alkoholipohjainen marinointi lopulta passivoi, veltostuttaa ja tekee ihmisen apaattiseksi (ja miehen naismaiseksi).

Veró oli kokeillut tuotakin humehetta aikoinaan eikä pahemmin suositellut. Nyt hänen asuntonsa alakerrasta on muodostunut puolinainen crack-luola jonka ovi on kengitty sisälle ja heidän takapihansa nurkkaan on linnoittautunut koditon mies. Crackheadit kääntävät toistuvasti lämmityksen pois päältä kun käyttö nostaa ruumiinlämpöä (tai sen tunnetta) ja nyt, saatuaan häädön, uhkailevat muita talon asukkaita.

Sietämättömät nousukkaat

Toimintaa eteläisessä naapurimaassa voisi kuvailla termillä "rapea".

Ulkoisesti konstailu oli melkoista. Tallinnan edelleen suhteellisen edullinen hintataso ulosmitattiin kolkyt-ja-risat -kategorian edustajille eli nuorille ammattilaisille sopivasti ulosmittaamalla nouseva laatutaso hinnansäästön sijaan. Savoy Boutique Hotel oli ihan kelvollinen majapaikka, Stenhusin Menu Degustation puolestaan odotuksiin nähden varsinainen pettymys, mutta onneksi paikallisten sikariklubien Cohiba Siglo II -pötköt pönkittivät nousukkaiden itsetuntoa ja ilakointia. Estotonta porvarointia heikentää tosin ikävästi se tosiasia, että matkakumppanin palkka on 2½-kertainen omaani nähden.

Armottoman ulkoisen konstailun sijaan kulttuurimatkailun todellista olemusta alleviivaa se, että minibaari juotiin tyhjäksi ja sen jälkeen painittiin.

Rehellisen kotiin palaamisen sijaan Tsadissa piti nauttia Ritva-tädin seurasta ja siinä sivussa kaiketi neljä vai peräti viisi kolpakollista urheilujuomaa. Sekin oli ihan huippua, mutta kuningasidea käydä hakemassa kanta-asiakaskorttinsa Huoneelta ei sitten enää ollut.

Tänään ulosmitattiin alhaista palkkaa tekemällä ns. etätöitä. Silmät muljahtelevat kummallisella tavalla ja ruumiista kiertää epämääräinen lamaannuttava kenttä joka hankaloittaa milloin minkäkin jäsenen toimintaa. Kävelin automarkettiin ja ostin Fenix-hyvinvointijuomaa koska rakastan itseäni. Kassalla kolme keskittymishäiriöisen oloista pikkupoikaa pyöri ympärilläni ja kutsuivat minua isäksi. Lapset isommissa ryhmissä ovat pelottavia. Päätin tukea saliharjoittelua ostamalla luontaistuotekaupasta kreatiinia ja proteiinia. Takkini lemusi iljettävästi tupakansavulta ja hikikarpalot valuivat otsalta samalla kun nuori naismyyjä luennoi minulle eripituisista proteiiniketjuista ja sekoitteiden mauista.

Metan päälle metaa

Erityistutkija siirtää ruhonsa perjantaiksi työmatkalle Tsadiin ja sieltä huviretkelle Tallinnaan. Täysin tavoistamme poiketen tällä kertaa majoitus ei ole halvimmassa yhden tähden Hotel Turistissa vaan Savoyssa ja illallispöytä on varattu maan kalleimpaan ravintolaan. Palkkaa ei toki ole vielkään tilille asti eksynyt.

Tsadissa suoritetaan muuten kallonmittaus jotta saadaan hoidettua aivan riettaan kallis hattu jota ei saa protokollan mukaan käyttää missään. Kai sitä sinne promootioon sitten tulee lähdettyä. Kavaljeeriakaan ei ole, mikä on tietenkin säälittävää. Jos ei flaksi käy, ainoa toivoni on että espanjankirsti ei löydä itselleen kuumaa manoloa tai gonzalesia tuliaisiksi ja sitten voimme olla kaksi aikamiespoikatyttötohtoria. Pitäisi lakata haluamasta ja omistaa ruho tieteelle.

Kyllä sitä tänne olisi kaikenlaista mainitsemisen arvoista kirjoitettavaa, mutta kaukaa oli helpompi kirjoittaa ja uhota. Näin läheltä se ei onnistu aivan samaan malliin.

Jalkapäivä

Valkku sanoi että kyykky parantaa kaikki vaivat. Paskat. Kyykky paljastaa kaikki vähemmälle käytölle jääneet kohdat alasiimoissa. Keskinkertaisesta venyttelystä huolimatta kävelytapani ei juuri tällä hetkellä viestitä uskottavasti, ettei minulla olisi aikaa rupatteluun.

Opetusnäyte meni joka tapauksessa läpi. Tiesin kyllä että esitystä valmisteltaessa on otettava huomioon kaksi asiaa, kohdeyleisö ja sanoma, mutta unohdin että perusopetuksessa tulisi keskittyä siihen mikä on olennaista, ei siihen mikä on kiinnostavaa. Tämä lähestymistapa kun ei päde kovin hyvin tutkimusesitelmiin, joita olen pääsääntöisesti tutkijanurani aikana pitänyt.

Sitten olisi vielä sellainen juttu että Polarin sykemittarissani on purchase-tapahtumasta lähtien noin vuoden ajan seissyt omituinen tribaalitatuointia muistuttanut kuvio. Kello roikkui vyölenkissä opetusnäytteen ajan ja tarkistaessani aikaa näytteen jälkeen se oli yht'äkkiä korvautunut etunimelläni. Minulla ei ole vähäisintäkään ideaa miten helvetissä se tapahtui. En edes tiennyt että se voi tapahtua.

Häväistys

Miksi, oi miksi. Kun wanhat kädet valitsevat opetusnäytteensä aiheeksi jotain niin konkreettisen selvää ja järjellistä kuin vaikkapa lyhimmän polun haku graafista, minä puhun mallipohjaisesta ohjelmistokehityksestä. Etenkin kun koko MDD on tulkinnasta riippuen enemmän tai vähemmän tutkimuspöydällä lojuva konsepti tai pahimmillaan varsinaista advocacy-teknologiaa. Kohdeyleisönä piti olla 1. ja 2. vuoden opiskelijat. Ahdistaa. Ottaen huomioon että vuoden ensimmäistä palkkaa ei ole vieläkään tilillä näkynyt, esitelmällä tulee silti olemaan hyvä hinta-laatusuhde.

Vuokrasin itselleni sentään asunnon. Asunto on hieno ja hyvällä sijainnilla, mutta mikä tärkeintä, se on kallis ja siinä on sänkyä varten rakennettu erillinen koroke, jonka erottaa muusta tilasta pari pylvästä ja niiden väliin rakennetut kattokaaret. Tietenkin pylväät on vuorattu peileillä ja tilassa on kolme himmennettävää spottivaloa. Aion sijoittaa sinne divaanin jonka päällä makaan alastomana seppele päässäni ja syön rypäleitä.

Yhteiskuntapaska

Työt haittaavat harrastuksia. Nyt ymmärrän paremmin mistä ne 400+ merkintää tulivat. Tai siis, mistä aika niiden matkaansaattamiseen tuli. Ajattelin osallistua tohtoripromootioon mutta hattu maksaa järjettömästi yli 500 euroa ja kavaljeeriakaan ei ole.

Viereisessä pöydässä pönäkän näköinen, teekkariksi paljastuva lyhyenläntä mieshenkilö juttelee hiukset kirkuvan punaiseksi värjänneen lukiotyötön kanssa. Puhuvat musiikista, poika julistaa ensin Pink Floydin autuutta.

- Apulanta on siis varmaan maailman paras bändi mun mielestä! lukiotyttö sanoo.

Yritän olla kuuntelematta mutta en jaksa kaivaa kuulokkeita päähän. Ovat nettideiteillä, tai niin luulen. Vaihtavat paljon kysymyksiä.

Mies yrittää jatkaa musiikilla:

- Oletko sä kuullut Papa Roachia?
- Jaa en.... siis eiks se oo Madonna niinku se papa don't preach? Siis jotain tosi vanhaa? tyttö vastaa ja alkaa puhumaan Uniklubista, laskujeni mukaan kolmannen kerran.

Puheenaiheet siirtyvät lonkeron juonnista kautta rantain koskettamaan tytön edellisiä oppitunteja:

- Jotain paskaa...yhteis..yhteiskunta... siis jotain yhteiskuntapaskaa. Jotain tosi tyhmiä kysymyksiä niinku...niinku montako jotain niitä kansanedustajia on tai jotain ja me kirjoitettiin siihen kirjaan, siis tajuuksä?

Mies näyttää hieman epätoivoiselta mutta silmissään on edelleen juonittelevan pehmeä katse. Nopeasti arvioituna markkina-arvojen dispariteetti on sitä luokkaa, että vastaan tuleminen kannattaa. Mies myötäilee ja ihmettelee itsekin moisen yhteiskuntapaskan opettamista. Minua naurattaa.

Näin muuten tämä asunnoton elämä tulee kalliiksi. Aamuisin 5€ linja-autosta, iltapäivisin 2€ linja-autosta ja illalla 2.5€ junasta -- ja välissä 20€ kaljaan. Sitten ostin 300 eurolla kattiloita ja veitsiä, koditon yliassistentti. Jos olisin aito tiedemies, ajaisin perheautolla IdeaParkiin ostamaan halvempaa terästä.