lauantaina, elokuuta 30, 2008

Kalliosta Chinatown

Aamulla Radio Peilissä helsinkiläinen käsitetaiteilija valittaa, että Helsingistä puuttuu jännittäviä etnisiä lähiöitä. Ratkaisuksi taiteilija ehdottaa, että Kalliosta tulisi "Itämeren valkoisen helmen" uusi Chinatonwn ja tämän symboliksi Karhupuistoon rakennettaisiin kiinalainen portti.

Portti olisi monikulttuurisuuden, suvaitsevaisuuden ja rauhan symboli, joka tekisi Karhupuistosta osallistuvan lähidemokratian keskuksen ja korostaisi vähemmistöjen oikeuksia omaan kulttuuriinsa.

Hankkeen takana on taiteilijoita, rauhanaktivisteja, toimittajia ja kaupunginosapersoonia. Koska uusi Chinatown vetäisi yritysten liikevaihdon huimaan nousuun, olisi selvää että rikas Helsinki tukisi hanketta avokätisesti ja valtiollakin olisi oma roolinsa.

Chinatownit tapaavat olla monikulttuurisuuden, suvaitsevaisuuden ja osallistuvan lähidemokratian keskuksia, heijastaen yleisemminkin kiinalaista taipumusta korostaa vähemmistöjen oikeuksia omaan kulttuuriinsa, toisin kuin täällä länsimaissa. Ironiamittaristani loppui juuri asteikko kesken.

perjantaina, elokuuta 29, 2008

Ota siitä vaan

Mies! Sataako ulkona? Eikö sinulla ole sateenpitäviä kenkiä? Ei hätää, ota siitä vaan! Ota ota!

Eilen illalla työläiskaupungissa vettä satoi kaatamalla. Pyöräillessäni takaisin kotiin miesjuoksupyöräilysukkahousuni imuroivat matkalta vettä useamman litran, mutta Partiokaupasta nappaamani kuoritakki piti sateen loitolla ylemmästä torsosta. Illastaessani kaimani ja tulevan tirehtööri-kolleegani kanssa farkkuni olivat likomärät polvista alaspäin ja varpaani litisivät goretex-kengissäni.

Tänä aamuna poljin töihin edelleen märissä klossikengissäni. Vaan työtossujani ei enää löytynytkään työmaan pukuhuoneesta. Siitä samasta paikasta, jonne ne aina töiden jälkeen jätän vaihtaessani päälleni miesjuoksu... no, ne kuitenkin. Työpäivä alkoi siis ilman kenkiä.

Lounaan jälkeen, kiikuttaessani pahantuulisena palauta kenkäni -ukaasia alakerran pukuhuoneen oveen kiinnitettäväksi tossut olivat palanneet. Samalle paikalle asetettuina, mutta tällä kertaa nauhat kiinni solmittuina. Ja likomärkinä.

Mulla olisi tuolla kaikenlaista muutakin lainattavaa. Nyt jouduin tekemään vielä toisenkin ukaasin. Se seisoo molemmissa ovissa. Sääli ettei sisäistä puhelinluetteloa ole varustettu hit counterilla, pistin vielä oman nimeni perään. Vituttaa kuin pientä oravaa.

tiistaina, elokuuta 12, 2008

Mokkamasterilla onnistut aina

Kun kahvi on kerran keitetty MoccaMasterilla, sen on vain oltava todella hyvää.

Kahvista ei voi siten tulla kuin jumalaista, vaikka se keitettäisiin pöydälle auki jätetystä Kulta-Katriina -pakkauksesta. Keitin kun on kuuluisa siitä, että sen lämpötila on aina oikea. Levyn voi siis huoletta asettaa asentoon supernova ja pannuun on aivan turha laittaa kantta. Kahvista tulee näin vain äijempää. Ja äijyys on tosi äijää, koska sekin pelkällä sukunimellä tunnettu Kotiteollisuuden laulaja on tosi äijä, koska tosi äijät tunnetaan vain sukunimellä, siis kahvin voi antaa huoletta haihtua ilmaan, vai oletsä joku ihme neiti?

Viereisellä aikavyöhykkeellä eli entisellä laitoksellani majailee ajasta ikuisuuteen kovaääninen herrasmies, joka on muodostanut yliopistolaitoksen hengelle sopivasti kyvyttömyydestään keittää kahvia oikein oman brändin. Todennäköisesti kyse on jostain 80-luvun loppupuolen hämärästä päälle jääneestä vitsistä joka nauratti silloista osastosihteeriä, ainakin kerran. Jos karma toimisi oikein, seurauksena pitkitetystä vitsistä olisi syntynyt tähän päivään mennessä vatsahaava.

Miehisyys on valjastettu synonyymiksi huonolle maulle. Koska olen rucolaperse, kotonani on oma pressopannu ja kahvinjauhatin. Lupasin juhlallisesti tuovani samanlaisen myös töihin. Typerä Bodum vain maksaa yli 40€ kun Ikeasta saisi kannun alle kympillä. Tänään aion käydä läpi Vapaa-Valinnasta lähtien kaupat ja löytää sen pirun pannun.

Medbörjarelle MoccaMaster kahville on vähän niin kuin Chivas Regal viskille, paitsi että MoccaMasterilla voi keittää hyvää kahvia, mutta Chivasista ei saa hyvää viskiä millään.

Olen varma, että kaksi yötä takaperin minulle näyssä annettu nimi, Jarmo Sammelvuo, viittaa henkilöön joka pitää äijästä kahvista ja Chivas Regalista. Voi olla, että Jarmo ottaa joskus oikein kahviplöröt, jossa on äijää kahvia ja Chivasta sekaisin. Ehkä tässä on joku juttu...

Tunnisteet: , ,

maanantaina, elokuuta 11, 2008

Tyhjän taulun ongelma

Aamulla sängyn alta löytyi paperi, johon olin kirjoittanut nimen "Jarmo Sammelvuo". Nimi annettiin minulle öisessä näyssä. Lapussa luki tämän lisäksi "otettuaan itävaltalaista katkeroa alkoi tehdä pillua taas mieli niin paljon, että oli parempi niellä kotiavain" ja vielä kehotus jättää pöydästä kaksi ensimmäistä kanavaa vapaiksi.

Erityistutkija, tässä blogissa yhä vähenevässä määrin seikkaileva alter egoni, aloitti tänään jälleen työt. Seitsemältä ylös (radio Peilin kera), halpaan 70 litran rinkkaan läppäri, pyyhe ja vaihtovaatteita, polkupyörällä etäkaupunginosaan sateessa, sitten 140 sähköpostin läpi käymistä myöhään iltapäivälle, vuoden 2009 suunnitelman kommentointia, polkupyörällä takaisin. Salille, kauppaan, kotiin, syömään. Kun istun ensimmäistä kertaa alas siten, että minulla on kovasti mainostettua Omaa Aikaa -- lasken ehkä hieman erheellisesti kuntoilun välttämättömäksi ylläpidoksi -- kello on puoli kymmenen. Tämän blogikirjoituksen kirjoittamiseen menee vähintään tunnin verran. Pyrin pääsemään nukkumaan viimeistään puoli kaksitoista koska olen raihnainen ja väsynyt. Niinpä tämän blogikirjoituksen tuottamiseen menee 50% kaikesta vapaa-ajastani.

Ja tässä tunnissa en edes ehdi tuottamaan itseäni viihdyttävää proosaa tahi suuria hengen tuotteita. En yhtään ihmettele miksi sekä Tiede || Mies että Vuh Vuh lopettivat yleisönsä viihdyttämisen. Minulla ei kuitenkaan vielä ole tarpeeksi vakaata tahtotilaa tämän tappamiseen. Maksutta Puistoon olisi tietenkin pitänyt jäädyttää heti Suomeen palaamisen jälkeen.

Sitä voisi perustaa kuvablogin. Sitä odotellessa.



Näkymä matkan varrelta Zürichistä Torinoon ja sieltä edelleen Genovaan. Kuvassa sveitsiläinen vuono ja italialainen matkaemäntäni.



Otin kuvia Bilbaossa Guggenheimin museon edessä, vain huomatakseni että ohimoni alkavat harmaantumaan hyvää vauhtia. Kirottua, nyt täytyy lisääntyä ja nopeasti.


Kävin Turussakin. Ei siitä sen enempää. Siinä vaiheessa hiukseni oli jo värjätty mustiksi.


Ja ylöjärveläisellä farmilla.


Ja kuuntelemassa Hanhiniemen privaattikeikkaa syntymäpäiväsankarin pihamaalla.

Nyt alan selvittämään mikä mies se Sammelvuoren Jarmo on.

Tunnisteet: