Eurooppalainen tutkimus

Otetaan puiteohjelma jonka mahtipontisena tavoitteena on lisätä eurooppalaisen informaatioteknologian (información tecnológica) kilpailukykyä nimeltämainitsematonta vihollista eli Yhdysvaltoja vastaan. Käynnistetään monikansallinen tutkimusprojekti jossa yhden maailmoja syleilevän otsikon alla joukko eri maiden yrityksiä ja tutkimusorganisaatioita tekevät sitä samaa mitä tekivät aina ennenkin, mutta nyt myös eurooppalaisten veronmaksajien rahoilla. Pidetään katselmuksia ja symposiumeja joissa yritetään valehdella juuri niin vähän, että tekniset arvioijat eivät ota luikuria henkilökohtaisena loukkauksena, mutta samalla juuri riittävän paljon että politrukit voivat nähdä innovaation harppovan tuolla joissain seitsemän peninkulman saappaat jalassaan.

Muutamalle epäonniselle lankeaa tehtäväkseen koordinoida tätä sirkusta: deliveraabeleita, raportteja ja workshoppeja. Toisissa maissa kulttuuri on niin kehittynyttä että tätä varten löytyy kokonaisia ryhmiä projektikoordinaattoreita, -päälliköitä ja -assistentteja. Toiset pirut joutuvat hommiin kylmiltään muiden töidensä ohella. Joskus vielä siten, että työt lankeavat projektin ollessa jo elinkaarensa päässä edellisen vastuuhenkilön livahtaessa vihreämmille laitumille.

Koordinaattorin -- tai minun tapauksessani workpackage leaderin -- homma muuttuu kurjaksi jos sen ottaa liian tosissaan. Nimittäin oletusarvoisesti projektin jäsenet ovat rationaalisia olentoja, jotka priorisoivat oikeat työnsä ja elämänsä korkeammalle kuin epämääräiset konsortioprojektin tehtävät. Koordinaattorin ainoa oikea organisatorinen valta on uhkailla projektirahoituksen lopettamisella, mikä on ensinnäkin niin äärimmäinen toimenpide ettei siihen arvaa tarttua, ja joka toimii vain jos projekti ei ole juuri loppumassa. Niinpä touhu perustuu epämääräiseen määrään pyytelyä, kiristämistä, uhkailua ja anomista. Kun puikkoihin hyppää vasta kolmen vuoden kohdalla, informaation saaminen projektissa muodostuneesta kulttuurista, käytännöistä ja oletuksista muuttuu myös kiinnostavaksi peliksi.

Informaation puute maksaa. Kun et tiedä uudessa kaupungissa mistä saisit kaljaa, maksat ylimääräisen euron minibaarin antimista. Kun et tiedä mistä saa ruokaa hyvällä hinta/laatu-suhteella, maksat joko ruuan hinnassa tai etsimiseen menevässä ajassa. Ja kun et tiedä kuka on oikeasti vastuussa asioista ja mitä on sovittu, joudut tekemään ylimääräistä työtä.

Tai voi olla ettet tee työtä lainkaan. Nimittäin tänään ja huomenna piti olla työpaketin viimeinen työpaja Bilbaossa josta sovittiin monta kuukautta sitten. Sitten erään suuren hollantilaisen yrityksen edustajat alkoivat perumaan tuloaan toinen toisensa jälkeen, lupaillen löytävänsä korvaavan edustajan -- kunnes lopettivat sähköpostiin vastaamisen. Toisen suuren belgialaisen yrityksen edustajat lopettivat vastaamisen jo ennen kieltäytymistään. Kun vielä kaksi partneria peruivat tulonsa viikkoa ennen workshoppia minun kärventäessäni nahkaani Santa Margheritassa, palaveri supistui kahden hengen aamupäiväiseen juttutuokioon jossa kävin epävirallisesti tarkastamassa paikallisen partnerin aikaansaannokset.

Aion kuitenkin nauttia projektin rahoilla baskilaisia tapaksia eli pintxoksia sekä kulauttaa viiniä. Itse asiassa reissun ammatillinen turhanpäiväisyys ei jaksa edes harmittaa, päin vastoin. Pelleilyähän tämä on, mutta istuessani bilbaolaisen kahvilan terassilla mieleeni palaa Claudion projektinvetämisen todellisesta luonteesta: how I stopped worrying and learned to love the travel.

Erinäistä todistusmateriaalia Italiasta luvassa kunhan käyn ensin testaamassa miltä Bilbao näyttää.

Ja loppuun pienenpieni disclaimer: onhan tämä tapa edesauttaa pienten tutkimusorganisaatioiden mahdollisuuksia arvioida kehittämiään työkaluja ja menetelmiä soveltamalla niitä oikeiden yritysten tuotekehitysprosesseihin sekä edesauttaa teknologiayritysten välistä tiedonvaihtoa. Etteivät vaan ne voita meitä.

Tiivistelmä

Sain aikaiseksi abstractin, siis tiivistelmän tutkimuspaperiin. LNCS-formaatissa se tarkoittaa 150-sanaista tiivistelmää, otsikkoa ja avainsanoja. Tiivistelmän kirjoittamiseen meni yksi työpäivä, tiivistelmän kirjoittamisen aloittamiseen koko sunnuntai sekä osa maanantaita. Tiivistelmästä tuli mielestäni aika hyvä. Taidan olla tänään tavallista huomattavasti armollisempi itseäni kohtaan, mikä voisi noin ylipäätään tehdä elämästä helpompaa, hauskempaa ja tuottoisampaa.

Vaikka tiivistelmä on eräänlainen roadmap, suunnitelma paperin sisällöstä ja rakenteesta ja siitä, mitä paperissa väitetään, yllättävän moni kirjoittaa tiivistelmän viimeisenä. Esimerkiksi tänä aamuna, juostuani töihin Vertaisvoimailijan kanssa, istuin pöydässä jossa lojuneessa paperin rungossa ei nähdäkseni ollut tiivistelmää vielä lainkaan.

Akateemisen perstuntumani perusteella uskon kirjoittaneeni sen itse asiassa keskimääräistä nopeammin ja paremmalla aika/laatu-suhteella, mutta en silti voi välttyä tunteelta että tässä hommassa hyväkin suoritus tuntuu jotenkin kiusallisen vaillinaiselta. Kuitenkin asian tiivistäminen 150 sanaan on vaikeaa ja vaatii suhteessa yllättävän paljon hiomista. Asia, joka konstailemattoman ja rehellistä työtä tekevän ammattimiehen voi olla vaikeaa käsittää. Tai kuten promootiojuhlan ja -illallisen välissä talon tarjoamaa krapulankarkoitus-IPAani nauttiessani eräs uskoakseni viiksekäs ammattimestari asian pistämättömästi muotoili: saatanan tohtorit, teidän tyhjäntoimittajien vuoksi liikenne katkaistiin, pitäisi pistää perse täyteen tinaa ja ampua kuuhun kaikki.

Eilisestä lähtien koululla on pyörinyt nuoren näköisiä miehiä ja naisia laskimet kädessä. Vertaisvoimailija selvitti omat pääsykokeensa ennen kuin merkittävä osa näistä olivat vielä edes syntyneet. Taidan yrittää karkoittaa ajatukset varhaissetäytymisestä mielestäni yrittämällä juosta myös takaisin kotiin. Nopean mittauksen mukaan matkaa Vuolteekadulta tänne syntyy ainoastaan noin kahdeksan kilometriä, joten tästä syntyy kumulatiivisesti sellainen 76% puolimaraton. Yrittäisin pitää sykkeen 140 tuntumassa, mutta jok'ikinen kerta Polarin F6 kädettää jossain vaiheessa ja alkaa ehdottamaan sykkeeksi 00, <100 tai >200 mikä pistää kismittämään. Tällä kertaa se hyytyi vielä ilkeämmin, hypähdellen 120 ja 160 väliä käymättä lähtöruudun kautta. Aikaa se sentään näyttää (kai) ihan oikein.

Toivottavasti jalat ja miesjuoksusukkahousut (ja ohikulkijat) kestävät.