Venkoo

Minusta on tullut pomon pikku apulainen eli ns. nuori ja dynaaminen kundi joka raahataan kiihtyvässä määrin erinäisiin ulkoisiin palavereihin. Mitä enemmän haiskahtaa strategialta, sen parempi.

Naapurihuoneessa röhnöttää tuhansien eriskummallisten musiikkilevyjen varasto ja kahvihuoneessa on säännöllinen tuppirinki lounaan jälkeen. Aikovat mennä huomenna heti aamusta juopottelemaan ja valmistautumaan kesäjuhliin. Pyysivät toki mukaan, mutta pitäisi tehdä lauantai ja sunnuntai töitä.

Sitten olisi näitä oikeasti tärkeitä siviiliasioita jotka hautaantuvat kaiken muun alle. Että vuoden verran sitä seurustelee eikä suostu sitä edes kutsumaan seurusteluksi, kunnes tarjolla ollut Oikea Suhde se on viittä vaille ohi.

Parturi sentään kutsui charmikkaaksi. Tietenkin vasta sen jälkeen, kun oli ensin spontaanisti ääneen hämmästellyt pidempien hiuksien alta paljastunutta harmaiden hiusten paljoutta. Hienoa.

Jakamaton hyödyke

Vanhoina hyvinä aikoina asiat olivat asioita.

Valituissa Paloissa mainostettiin Boston-voimasavukkeita. Mainoskuvassa tirolilaishattuun jostain käsittämättömästä mutta inherentisti hienosta syystä sonnustautunut herrasmies koulutti scheferiä, lausuen pistämättömästi tottele! Mainoksen alalaidassa luki "Ja päälle Boston". Lääkärit polttivat vastaanotolla. Miehet kirjoittivat shekkejä ja ajoivat Triumpheilla kestopäällysteisillä teillä, joita oli koko maassa noin 200 kilometrin verrran.

Tietosanakirjojen sijaan oli yksi Tietojen kirja, jossa käsiteltiin mm. ranskan kielioppia, atomitekniikkaa, eugeniikkaa ja talousoppia.

Talousopin puolelta on piirtynyt mieleeni myös jakamattoman hyödykkeen käsite: Aika on jakamaton hyödyke. Jos esimerkkihenkilömme käyttää kolme tuntia leivän leipomiseen, ei hän voi käyttää tätä kolmea tuntia oluen panemiseen, ja toisaalta, jos käyttää hän tämän kolme tuntia oluen panemiseen, ei voi hän käyttää tätä kolmea tuntia leivän leipomiseen. Jos käyttää aikansa blogin kirjoittamiseen, ei voi käyttää tätä aikaa panemiseen. Miettikää sitä.

Itselleni on alkanut vasta nyt Riistäjän leipiin siirryttyäni selviämään, että aika todellakin on jakamaton hyödyke. Noin vuosi sitten olin luovuttanut töiden kanssa ja käytin kaiken aikani pääsääntöisesti miettimiseen. Samoihin aikoihin tieni Veróniquen kanssa erosivat ja aloin miettimään hakeako töitä Kanadasta vai palatako Suomeen. Tämän vuoden tammikuussa käytin enemmän aikaa ajattelemiseen ja itsereflektointiin kuin koskaan aiemmin. Tänä kesänä aikaa oli edelleen lähes pari kuukautta miettiä ja pohtia, mutta siihen miettimiseen ja pohtimiseen alkoi pikku hiljaa kyllästymään.

Nyt käytän aikani töiden tekemiseen, ja töiden jälkeen olen niin väsynyt ettei kirjoittamisesta tai ylipäätään ajattelusta tule yhtään mitään. Viikonloput on yhtä lailla myyty. Jotta ajatuksia syntyisi, aikaa pitää olla riittävästi. Ennen tutkimuspaperin kirjoittamista saatoin tarvita neljä, jopa kahdeksan tuntia näennäisen hyödytöntä aikaa ennen kuin saavutin oikean mielentilan aloittaakseni varsinaisen kirjoitustyön. Nyt tuollaista aikamäärää ei yksinkertaisesti ole käytössä.

Ja kun mieleen tulee väistämättömästi kysymyksiä elämästä ja sen tarkoituksesta niinä muutamana vapaana tuntina, nuo ajatukset mieluummin tappaa passivoimalla itsensä ja ulkoistamalla ajatustoimintansa videoita tuijottamalla, nukkumalla, liikkumalla, tai sitten yksinkertaisesti sammuttamalla ajatustoiminnan kemiallisesti. Takaraivoon jää kiusallinen tunne siitä, että on siirtynyt omassa elämässään ratin takaa takapenkille ja joku toinen lukee karttaa.

Tätä tässä kai haettiinkin.