Yliassistentin myöhempiä hetkiä

Erityistutkija hilpaisee ruotsalaiseen tuppukylään nimeltään Ronneby yliassistenttina, prameammin ass-professor, ja palaa takaisin ylikansallisen telekommunikaatioyrityksen tutkimuskeskuksen tutkimusnuijana. Siis teollisuushuorana. Jos kohta yliopistourankin aikana kannatti jättää toimenkuva kertomatta ns. kansan syville riveille -- terveisiä sille yhdelle kirvesmiehelle joka vähän paremmassa Seppälän pyhäpuvussaan halpa sikari suussaan kävi kraiveliin kiinni -- tätä tulevaa työnantajaa ei huhujen mukaan kannata mainostaa senkään vertaa toukohousuille. Itse asiassa yliopistouran eräitä (sinänsä hyödyttömiä) lisäetuja oli jonkinlainen mahdollisuus esittää toimivansa rahvaanomaisen maallisen hyvän sijaan korkeampien päämäärien kuten tieteen ja koulutuksen hyväksi.

Paskat. Huoraamisesta saa enemmän fyrkkaa, päheämmät edut ja stydimmän ceeveen. Ikävä kyllä ensimmäinen perjantaisen sisäänajopalaverin havainnoista oli se, että vaikken ymmärtänyt puoliakaan taululle rustatuista teknologioista, ne odottavat minun abstraktionpyörittelyn sijaan pätevän välittömästi kaikenlaisissa oikeaa osaamista vaativissa asioissa.

Se toinen havainto on se, että kaikki on todella salaista eli tärkeää. Vartija sanoi avainta ja avainjojoa luovuttaessaan, että näitä saa sitten hakea lisää, kuulemma niitä menee "yllättävän paljon". Jojon varsinainen käyttötarkoitus on ilmeisesti päättää päiviltä kaikki ne, jotka tietävät liikaa. Salaisuuksia.

Aihioiden loota sen kuin kasvaa mutta merkintöjä ei synny. Täytynee mennä saunaan hävettämään, sillä minun pitäisi pitää yksi esitys, avata yksi special session ja osallistua yhteen asiantuntijapaneliin, mutta kaikki on vielä suurenmoisesti vaiheessa.

Sähköpostiosoite on muuten huomisesta lähtien muotoa etunimi.sukunimi[at]iki.fi

Mela

Kaikki aiheet joista kirjoittaa liittyvät läskittämisen valmisteluun, läskittämiseen ja läskittämisestä toipumiseen. Luojan kiitos työt alkavat ensi maanantaina. Tai oikeastaan jo tänään, kun sitä tekemistä olisi vielä laitoksellakin jäljellä.

Kolmen jäsenyysvuoden jälkeen uskaltauduin ensimmäistä kertaa Vihurin keskiviikkomelontoihin. Valitsin kahdesta ryhmästä sen urheilullisemman ja kuusikko kiersi Pallosaaren. Mukavaa seuraa ja reipastahtista melontaa. Mittariin kertyi 21 kilometriä. Nyt mietin Siilinkarin majakan valojen mysteeriä.

Maanantai katkaisee viikon niin sopivasti

Keiton ottaminen
on pakko lopettaa;
porttilat kuin tao-taolla.
Vaikka vedin koko illan Karhua
ei minusta silti aamulla
tullut pientä pandakarhua.

Sen sijaan asuntoni jokaiselta säilytyspinnalta löytyi avattu vissypullo. Missähän helvetissä mun polkupyöräni on?

Sinisen kunnian metsästäjä

Asunnossa ei ole vieläkään verhoja, sisällä on kuuma kuin pätsissä ja auringon radan madaltuessa tuo kirottu taivaankappale kurkistelee sisään ikkunannurkasta ja nauraa mulle päin naamaa. Koskaan ei ole asianomaisella ollut yhtä pitkää ja vaurasta kesälomaa, mutta silti tästä tuli ensimmäinen kesä jolloin en käynyt yhtään missään maan rajojen ulkopuolella. Ilman Vertaisvoimailijan järjestämiä vesileikkejä en olisi päässyt edes Tampereelta ulos. Soitin sentään eilen Ruotsiin ja varasin itselleni hotellin. Ronnebystä. Työmatkaa varten.

Kostoksi aion tänään suorittaa elämäni kovimman gloryhunttauksen ja valua naapuriin Ratinan stadionille, vieläpä tärkeiden ihmisten aitioon metsästämään kunniaa Tyttären pistouvaamilla lipuilla. Hieman tietenkin hävettää yht'äkkiä kuulua siihen myös musiikkitapahtumista tuttuun (ei Sini-)kaartiin, joka ei ole vetoakaan nähnyt, mutta joka silti vääntäytyy aitioon vetämään ilmaista brenkkua ja näyttäytymään. Toisaalta, näiden lippujen eteen on raadettu lukuisia tunteja hartiavoimin töitä, joten hiki otsalla ne on ansaittu. Raskas, kovin raskas, on taas työläisen osa tässä maailmassa.

Sen ainoan kerran kun olen nähnyt jalkapallo-ottelun paikan päällä, Tampereen Ilves varmisti itselleen Suomen mestaruuden, ja itse asiassa samaisella stadionilla. Olisikohan ollut vuonna 1983? Tuolloin Suomen ensimmäinen McDonald's lupasi tarjota ilmaisen Coca-Colan kaikille jotka sanoisivat tiskillä "Hyvä Ilves!". En tuohon maailmanaikaan juonut hiilihappoisia juomia tai käynyt Mäkisen lihasämpyläbaarissa, joten tilaisuus jäi käyttämättä.

Kulttuurien kohtaaminen

Herätessäni aamulla käyttämäni makuupussi osoittautui luonnollisesti naapurini pussiksi, jonka olin pimeässä avannut ja levittänyt alleni erhettäni huomaamatta. Huhut käsittämättömällä tavalla itseään teloneesta kaljaviisaan lomittajasta olivat kiirineet puhelimitse muun retikunnan tietouteen jo edellisiltana. Minulle ehdotettiin Ørnin jäsenyyden anomista, jotta voisin mahdollisesti saada Kustaa III:n katossa roikkuvaan puiseen telemark-sukseen nimelläni ”typerimmällä tavalla itsensä vahingoittaneen” kunnialaatan.

Itse melontamatka Norrskata - Mikkelinsaari? Saaristo oli ihan kohtuullisen hieno, mutta sen hienous ei tullut aivan odotetulla tavalla esiin väylää seuratessa. Sää oli kova jatkuvan vastatuulen, vastaisen virtauksen ja välillä yli kajakin keulan lyövien aaltojen myötä. Ensimmäisen muutaman legin ajan olin kärjessä, sitten hiljaa hiipuen lopulta lauman viimeiseksi. Tajusin vasta seuraavana päivänä tekniikkavirheeni, jonka vuoksi ensimmäisten 15 kilometriä jälkeen voimat ehtyivät.

Voisin kirjoittaa jotain Mikkelinsaaresta, mutta en muista sen ruotsinkielistä nimeä enkä jaksa googlettaa. Minä kun en lukenut karttaa vaan livuin tyytyväisenä niiden runsaan tusinan kajakin ja 16 osallistujan laumassa minne suunnistajilta kuului käsky. Saarella oli joka tapauksessa jonkinlainen tutkimusasema, asemalta vuokrattavia huoneita ja piippua poltteleva eläkeläinen joka hoiteli asemaa kesällä.

Matkan suurin hienous koettiin aidon kulttuurikohtaamisen muodossa. Seurueen saunottua – johon minä en tietenkään haavanhoito-ohjeita pedantisti noudattaen osallistunut – siirryimme paistamaan iltakyrsää ja virittelemään lauluja. Samaan aikaan saunaan siirtyi seuraava seurue, moottoriveneellä paikalle tullut rantaruotsalainen isän, äidin ja kahden lapsen perhekunta. Saunottuaan perhe sijoitti kertakäyttögrillinsä saunan taakse, kuivaan ruohikkoon, ja jättivät sen sinne palamaan.

Seurueestamme useampi aktiivipartiolainen bongasi ruohikossa valvomattomana lyöneet kolmatta metriä korkeat lieskat. Kun ns. matkanjohtaja yritti tuloksettomasti kommunikoida asiasta perheen äidin ja lasten kanssa, hän turvautui jälkiviisaasti ajatellen hieman brutaaliin ratkaisuun ja pelasti saaren orastavalta ruohikkopalolta sammuttaen grillin ja sen ympäristön vedellä.

Pian tämän jälkeen selvisi, että kielimuuri ei ollutkaan aivan yhtä ehdoton kuin mitä alun perin luulimme. Vaikuttavalla pytyllä varustettu veneen kapteeni marssi paikalle tiedustellen syyllistä grillin sammumiseen. Käytettyä aksenttia, aggressiivisuutta ja ilmaisua on likipitäen mahdotonta toistaa kirjallisessa muodossa. Ainakin seuraavat tosiasiat kävivät joka tapauksessa selväksi:

1. Noin tusinan miehen kokoisen seurueemme jäsenet ovat idiuutteja.
2. Veneen omistaja ja hänen venekuntansa eivät ole idiuutteja.
3. Jos yksikin seurueen jäsenistä hymyilee, niin sitten lähtee.
4. Veneen omistaja olisi vastaavassa tilanteessa mennyt telttaansa hävettämään.
5. Meidän olisi todellakin syytä mennä kummun taakse männikköön telttoihimme hävettämään.
6. Kaltaistemme turha tulla Tampereelta asti Merenkurkun saaristoon pätemään.
7. Venekunta on tullut viidentoista merimailin päästä ja käynyt paikalla ainakin kymmenen kertaa, joten tuli ei voi tarttua ruohikkoon.
8. Kertauksen vuoksi: seurueemme jäsenet ovat idiuutteja.

Synteesinä voisin esittää seurueemme jäsenten olevan tampereelta pätemään tulleita idiuutteja joiden olisi syytä mennä telttoihinsa hävettämään.

Viidentoista merimailin takaisten matkustajien kertakäyttögrilli kuivattiin omassa grillissämme käyttökuntoiseksi. Kuivausprosessia jaksottivat rantaruotsalaisisännän säännölliset vierailut, joiden puitteissa hän vahvisti edellä listattuja kahdeksaa kohtaa. Seurueen jäsenet osoittivat kaltaiseni nössön mielestä yllättävän hienoa itsehillintää, vaikkakin episodi kieltämättä latisti tunnelmaa (muutamaa jäsentä tosin toppuuteltiin hienovaraisesti Vertaisvoimailijan taholta; esimerkiksi toisella kotimaisella suoritettu kommunikaatio luovi hyvin hienoa kohteliaisuuden ja suoranaisen vittuilun välistä rajaviivaa). Asiaa ei helpottanut se, että lauloimme iloisesti juuri ennen kultuurikohtaamisen eskaloitumista seuraavaa värssyä:

Yogi has a Swedish friend, Puppe, Puppe.
Yogi has a Swedish friend, Puppe Kuckelström.
Puppe Kuckelström, Puppe Kuckelström.
Yogi has a Swedish friend, Puppe Kuckelström.

Seuraavan aamun valjetessa päiväksi sen sijaan sanavarasto näkemyksestä riippuen joko rikastui tai supistui ja kattaa nyt kaksi oivallista uutta ilmaisua joilla päteä: idiuutti sekä mennä hävettämään.

Huomioiden, että Vertaisvoimailijan mukaan ottama partiolaisten teltta suoraan 80-luvun alusta hajosi telttakaarensa osalta korjauskelvottomaksi ja yövyin vieraassa teltassa, sekä sen että joimme kaiken keskioluemme lisäksi pari pulloa viiniä nokkaa kohden, ja että nukuimme kuusi tuntia, paluumatka sujui käsittämättömän reippaasti. Sää oli vähemmän kova, sain melontatekniikkani korjattua ja aurinkokin pilkahti silloin tällöin.

Crocks-kopiot sekä muutaman euron istuinalusta (kajakin jalkopäähän asennettuna) osoittautuivat hintansa arvoisiksi investoinneiksi. Tekniikan korjaamisesta johtuen sain pitkästä aikaa jalkani kipeäksi melomisesta. Hiuksia ei saa pestä vielä muutamaan päivään. Pää muhii vastaostetun lippalakin alla mureaksi.

Nyt pitäisi vältellä keskioluen raikasta makua edes hetken. Vaikka tissuttelu on tauonnut jo parin päivän ajaksi, kädet tärisevät niin että piilolinssien survominen silmiin on vaikeaa.

Valmistava näytös

Erityistutkija, tumpeloustieteiden tohtorismies, vietti viikonloppunsa YK:n maailmanperintökohdetta ihmettelemässä, telemarkseura Ørnin järjestämällä Merenkurkun melontakinkereillä. Kunnian osallistua retkelle soi kollegiaalinen nimimerkki Vertaisvoimailija, jonka vihittyä rouvaa – kaljaviisaaksikin nimettyä – lomitin perjantaista sunnuntaihin.

Matkan valmistava näytös vaasalaisessa perheystävällisessä ruokaravintolassa kuuluu itselleni turhankin tutuksi tulleeseen kategoriaan "ei tällaista voi oikeasti tapahtua kenellekään". Aprikoidessamme Vaasan väkilukua päätin kurottaa viereiseen pylväsnaulakkoon ripustetusta laukustani kommukkaa vain kaataakseni pylvään suoraan kohti pöytää. Onneksi vaimensin pylvään kulkua otsallani. Päästä valuu yllättävän paljon verta, sellaisesta parisenttisestäkin haavasta. Verenvuodon pikku hiljaa tyrehtyessä ja fantasia-pitsan saapuessa pöytään seurueen nauttimat raikkaat keskioluet alkoivat pikku hiljaa kirvoittaa erinäisiä esittäjiensä mielestä toinen toistaan riemukkaampia kaskuja.

Kykyäni kritisoida välillä hysteriaan vivahtavia koomisia lastuja vaimensi huomattavasti se, että Raippaluodolta varatun saunan sijaan ryhmäni löysi itsensä viettämästä iltaa Vaasan ensiapuasemalla yhdentoista aikaan perjantai-iltana. Paikalla hengaili ruotsia puhuvia teinejä sekä tiukkailmeinen vartija jonka tehtävänkuva koostui oven avaamisesta summeria soittaville asiakkaille sekä asiakkaiden vahtaamisesta. Pedantti nuorukainen puuttui niin matkapuhelimella soittamiseen kuin omasta retkipullosta veden nauttimiseen (”Mitä joit? Mitä sinä joit?”).

Jos minulla ei olisi ollut epämääräisiä kokemuksia mitättömästä haavasta syntyneestä verenmyrkytyksestä mustuneine suonineen, olisin edelleen noudattanut lääkäriin ei mennä - periaatetta. Vastaanottoa hoitanut hoitaja arvioi haavan tarvitsevan tikkejä, kuten myös tunnin odottelun jälkeen tunarin toimenpidehuoneeseen kutsunut mieshoitaja. Kolmen vartin lisäodottelun jälkeen hereillä pysyminen hiljaisessa huoneessa alkoi olla likimain mahdoton tehtävä, eikä messuamiseni kumulatiivisen ajan käsitteestä (kumulatiivinen aika = kulunut aika x osallistujien määrä) auttanut asiaa. Hyllyjen ruotsinkieliset tarratekstit ja Kalle Ankatkin oli pääsääntöisesti luettu. Oikeasti apua tarvitsevat vanhukset vaikeroivat ajoittain verhojen takana.

Viikonlopun päivystävä terveyskeskuslääkäri, nuori nainen, tuli lopulta väsyneenä paikalle, vilkaisi haavaa ja totesi haavaliiman riittävän. Piilolinssit porsaanpunaisiin silmiin kuivuneena vakuutin, että naarmu oli tullut aggressiivisen vaasalaisen naulakon yllätyshyökkäyksen tuloksena. Lääkäri tuijotti minua pari sekuntia arvostelevan näköisenä, mutta tyytyi tämän jälkeen lakonisesti toteamaan ”No, et sinä tunnu olevan varsinaisesti humalassakaan.” En kai, kun viimeisen raikkaan keskioluen viekoittelevasta puraisusta oli kulunut kaksi tuntia omaa vuoroani odotellessa. Minut toivotettiin ulos ja perääni huikattiin Lycka till.

Pääsimme majoituspaikalle kahden maissa yöllä. Sain ansioni mukaan ainoan lattiapaikan. Hikosin kuin sika lattiaa pehmentäneeseen makuupussiini.

Vaasan asukasluku? Noin 57000. Ruotsinkielisiä väestöstä 25%.

Valkoinen kohina

On niin kuuma että sormenpäistä valuva hiki hikoilee. Kaikenlaista sitä piti ilmoille saattaa kirjallisessa muodossa, mutta ehkä sitten kotvan verran myöhemmin. Nyt suunta on kohti Vaasaa ja viikonlopun mittaista merimelontaa vara-kaljaviisaana.

Kapu, jonka vaimoa tuuraan, kutsui miehistöään kansipojiksi. Nimike vaihtui huolestuttavasti muotoon kuoripoika pian sen jälkeen, kun kapu ensimmäisen kerran hoilotti ilmoilleen halunsa tuntea (mitä ilmeisimmin vihityn rouvansa) raamatullisessa mielessä. Rouva oli poissa, kuoripojat eivät.

Puin kevlar-vahvisteiset alushousut jalkaani.

Viikon mietelause

Stockmannin vihannesosastolla, jäävuorisalaatin muovien kyljestä bongattua: Lassen luomussa maistuu menneisyys.

Vancouver a no go-go

Vancouverin lento lähti sunnuntaina mutta erityistutkija jättäytyi odotetusti lennolta pois. Alun perin viikon mittaiseksi tarkoitetun road tripin aie typistyi muutaman päivän mittaiseksi torsoksi sillä matkaa isännöivällä Tibillä on thesis proposal defense elokuun lopulla. Anglot kun ovat käytännössä jakaneet väitöstilaisuuden kahteen osaan: lopullisen väitöstyön lisäksi myös väitösaihetta tulee puolustaa. Ehkä tästä johtuen varsinainen väitöstilaisuus on suomalaiseen versioonsa nähden varsin epämuodollinen ja virkamiesmainen. Tibi lupasi minulle asuntonsa -- joka osoittautui Collegen perhehuoneeksi, vaimonsa arkkitehtuurin lopputyö UWaterloossa kun ei ole vieläkään valmis -- ja autonsa kyllä lainaan (lisäkaneetilla "since you were last here, Bossy [auto] has developed some new and exciting sounds") mutta mestari on itse SIGGRAPH-konferenssissa aina torstaihin saakka. Collegessa olisi ollut toki vastaanottajia tusinoittain, mutta ajatus tutkijaopiskelija-asuntolaan palaamisesta vasta neljän kuukauden takaisen poispotkimisjuhlan jälkeen tuntui kiusalliselta. Ja se, että Collegen naispuoliseksi sieluksi on päätynyt lakitieteilijä, joka oli valmis kahden viikon häsäämisen jälkeen aloittamaan etäsuhteen ei välttämättä ole innostunut näkemään minua.

Ilmastotieteilijä on muuttanut yhteen helikopteripilotti-poikaystävänsä kanssa ja lupasi minulle niin ikään majoitusta, mutta nnnen kuhilaiden muutto tapahtui vasta elokuun alussa joten en viitsinyt häiritä tuoreen avoparin uutta onnea. Hippityttö Elise lupasi asuntonsa minulle lainaan, vaan tieto tästä tuli liian myöhään käytettäväksi. Nämä ovat kaikki töissä. Eksoottinen Intian-setä Navjot puolestaan anoi Yhdysvaltojen kansallisuutta ja ei näin pääse poistumaan maasta ennen päätöksen julkistamista. Loppujen lopuksi olisin siis päätynyt rapakon taakse viettämään pari viikkoa Vancouverissa enkä British Columbian provinssissa. Jäihin minulta toki muutamakin kohde Vanissa näkemättä puolentoista vuoden aikana, mutta silti.

Elise, jonka paria promokuvaa lainasin tuonne ylös, lupasi lähteä kanssani neljän päivän road tripille mutta vasta elokuun loppupuolella. Vaikeaa, vaikeaa.

Ehkä näin on parempi. Nyt voin erään missisaugalaisen uuskanadalaisen tavoin uskotella itselleni, että tietyt Kanadan osat vain ovat objektiivisesti parempia paikkoja asua kuin vaikkapa tämä Pohjoismaiden suurin sisämaakaupunki. En rehellisesti ottaen tiedä, onko näin.

Soittimessa: Nirvana -- Negative Creep
Lautasella: Uusia perunoita ja kanttarellimuhennosta
Promilleja: Sopivasti

Länsilinja II

Taas se poistuis. Kapu ja jalopeura odottavat. Edellinen taltutetaan 23-vuotiaalla Ronilla, jälkimmäistä varten pitäisi jostain hankkia palli ja ruoska. Takaisin pe.