Joulupuu on rakennettu

Elämäni huvittavin lentoluokan päivitys koettiin Kööpenhamina - Tampere -reitillä, jossa minut ylennettiin pisnesluokkaan. Pähkinäpussin sijaan nautin 25 neliösentin kokoisen paneeratun seiviipaleen punaviinin kera. Vastaaottokomitea tosin käsitti tiedonantoni hieman väärin ja niinpä nautin ylimääräisen puolituntisen Pirkkalan uudistetussa matkustajaterminaalissa. Se ainoa näkemäni työntekijä joka lentomme otti vastaan häipyi vartin ennen minua. Tätä se on tämä Schengen-sopimusmaasta lentäminen pieneen pohjoiseen maahan: verrattuna Kanadan ja Yhdysvaltojen välisen rajan skitsofreeniseen tarkistusrulijanssiin, täällä päin ketään ei kiinnostanut tarkistaa millaisia laittomia työpaikanhakijoita tänne Köpiksestä ilmaantui. Tietoverkko tekee maailmasta pienen paikan, koska kotskaportaaliin saavuttuani viestimeni paukkui sekä rapakon takaa että myös vanhalta mantereelta.

Kuvassa semikuuluisa nokialainen joulupyörä ja lisäkemänty, jonka alla lahjat olisivat olleet jos olisin ollut täällä aaton aikoihin tahi edes saanut lahjoja. Saita ja itara isi ajaa pyörän talveksi säilöön. Olohuoneeseen.

Köpiksen lautalla...

...eivät tällä kertaa laskeneet oktaavit hanurista kuten edesmenneessä huumorijulkaisu Pahkasiassa aikoinaan kuvailtiin. Sen sijaan Seattlen kone lähti myöhässä huonojen sääolosuhteiden vuoksi ja niinpä Helsingin portti vedettiin kiinni nenäni edessä. Kaikesta huolimatta SAS kunnostautui sekä ensimmäisen lennon että sitä seuranneen selvittelyn aikana paljon paremmin kuin muistan ko. yhtiön aiemmin suoriutuneen. Tarjoilu pelasi jopa äärimmäisessä sikaosastossa hämmentävän tehokkaasti ja ystävällisesti, sain siirrettyä lentoni pääkaupunkiseudun sijaan suoraan Tampereelle ja minua palvellut Helle Berry antoi hymyn kera vielä 100 DKK:n lohdutussetelin joka riitti juuri ja juuri päivälliseen keskiolen kera.

Kessuttaahan täällä sai näemmä kaikkialla ja tuntuu tuo keskimääräinen nuoriso olevan silmälle ystävällisemmästä muotista kuin mitä nykyisessä kotikaupungissani. Tämä on varmastikin vain illuusio.

Matka Seattleen muistutti siitä, kuinka tämä vajaan neljän kuukauden oleskelu uudella mantereella on jo tehnyt minut immuuniksi niille pienille detaljeille joille uusi elinympäristö altistaa. Tuoksut, värit, kasvillisuus, autot, kyltit, arkkitehtuuri. Kaikki näyttää jotenkin niin tutulta ja itsestäänselvältä, että silmä on jo turtunut. Seattlen downtown Space Needlen jälkeen näytti aika mukavalta alueelta, mitä nyt bussin ikkunasta katselin 1. katua ajettaessa.

Juuri ennen lähtöäni ilmastitieteilijä-parka onnistui kaatumaan pyörällään rientäessään sanomaan hyvästejään ja näyttämään kovin surkealta kyyneleet poskillaan. Tällä kertaa aihetta kyynelehtimiseen oli enemmän kuin eksoottisen sedän frisbee-episodin jälkeen: silmäluomi, silmän alunen ja otsa olivat naarmuilla, puoli otsaa oli kuhmulla ja silmälasit hajalla. Voi parkaa. Minulle tuli sellainen olo ettei minun pitäisi lähteä ollenkaan, kuka siitä tohtorista muuten huolen pitää.

Loppukaneettina todettakoot, että Skeleton Key oli aivan sairaan yhdentekevä pätkä, mutta War of the Worlds sen sijaan ihan suhteellisen viihdyttävä spielberg/cruise-raina.

Lisää leipää ja piimää

Tää lähtis nyt kohti Seattlea. Katsotaan kuis käy. Tuon yöllä alkaneen mahataudin kanssa. Nähdään toisella puolella, joskus huomenillalla, jos en jää rajalle nalkkiin.

Vaihtoehtojoulu

Jouluaatto. Kädet ovat rakoilla Thessalonikin vahvistuksen kunniaksi pelatusta viimeisestä pöytäjalkapalloturnauksesta. Hävettää kun jälleen kerran italialais-persialais-kreikkalais-turkkilainen nelikko loihti illallisen ja minä en tehnyt muuta kuin mäyhelsin valmiissa pöydässä. Collegen virallinen trokaaja onnistui loihtimaan pöytään erinomaisen pullon australialaista punaviiniä joka kuulemma oli vain sattunut putoamaan marketista ulos kaahanneen katumaasturin auki lentäneestä ovesta. Joulupukki -- länsirannikolle sopivasti Santa Cruz kuten eräs iranilainen ukkoa epähuomiossa nimitti -- oli anteliaalla päällä. En muista milloin olisin yhtä paljon kaivannut säännöllistä päivärytmiä, liikuntaa, työntekoa, kaljatonta vaihtoehtoa. Todennäköisesti siitä ei ole kovinkaan paljon aikaa. Kotipuolesta muistutettiin, että ei se ympäristö vaan se mies.

Tämä olikin ensimmäinen jouluaatto jolloin saunasta, jouluruuasta tahi joulukuusesta ei ollut tietoakaan. Ulkona satoi parhaaseen Vancouverin tapaan vaan ruoho maassa on edelleenkin vihreää. Puhaltelin päiväkävelyllä saippuapalloja ja tepastelin tuulipuku päällä lähimpään Starbucksiin. Säteilylämmitetyllä patiolla soi joulumusiikki ja röyhkeät pikkulinnut pomppivat pöydällä vaatien osansa joululeivonnaisista. Kampusalueella ei näkynyt ristin sielua.

Georgios potkittiin pois. Toivotimme hyvää yötä ja onnea Hellaksen armeijan tulevalle alokkaalle. Menin eksoottisen sedän ja ilmastotieteilijän kanssa ottamaan joulua vastaan Van Dusenin arboretumiin joka oli pohjoisamerikkalaiseen tapaan koristeltu varsin vaikuttavalla valomerellä. Siinä missä yleensä ruuan puute ei ole ollut varsinainen ongelma jouluaattona, tällä kertaa auki olevan ravintolan löytäminen osoittautui varsinaiseksi seikkailuksi. Suureksi onneksemme löysimme argentiinalaisen ravintolan Broadwayn ja Oakin risteyksestä. Sen verran opi viimevuotisesta Argentiinan matkastani, että siellä Buenos Airesin ja Tandilin seuduilla joulua otettiin vastaan asadon ja parishanparillan merkeissä, ja samanlainen riento tuntui olevan päällä Vancouverissa. Monikymmenpäinen seurue tanssi ja lauloi ravintolanpitäjien kanssa ja meitä palveltiin varsin jouluisesti siinä sivussa. Ovessa ilmoitetut aukioloajat tuntuivat olevan eteläamerikkalaisen joustavia. Ilta oli loppujen lopuksi ihan mainio, vaikka sateessa tarpominen ja yöbussien metsästys olikin hieman melankolinen kokemus.

Edit: Tietenkin parisha -> parilla. Sietämätön (kuten meksikolaisvahvistus Alfredo asian ilmaisi) tapani lausua tupla-äl eteläamerikkalaisittain suhuässänä narutti minua itseänikin. Vertaa "pollo" [posho], "cigarillo" [cigarisho].

Possujuna

Tuntuu siltä, että suurin osa paikallisista turvallisuutta luovista mekanismeista ovat ennemminkin tarkoitettu luomaan kuvaa turvallisuudesta. SkyTrain-asemilla olevat erilliset katkomaalauksilla merkityt jatkuvan kameravalvonnan alueet ovat vähän kuin ne siniset hätätolpat kampuksella. Varmasti niistä voi olla ihan oikeastikin hyötyä, mutta ennenkaikkea ne osoittavat olemassaolollaan, että on olemassa turvallisuutta valvovia instituutioita. Minä en itse asiassa koe valvontakameroita fascistin lyömäaseeksi ja isoveljen valvovaksi silmäksi. Jos jotakuta tässä miljoonien ihmisten kaupunkirykelmässä kiinnostaa että minä matkaan Waterfrontilta Metrotowniin, niin siitä vain. Kaikenlainen kitinä yksityisyyden viimeisetkin rippeet tuhoavasta kameravalvonnasta tuntuu olevan lähinnä tarpeellista, jotta romantikot voivat kokea elävänsä silleen täysillä natsiyhteiskunnan puristuksessa.

Sen sijaan turvamiehille -- tai pikemminkin Transit-poliisille, jolla on kyllä kaikki poliisin valtuudet -- myönnetty aseenkanto-oikeus ei erityisesti nosta kokemaani turvallisuudentunnettani. Matkustaessani Metrotownista kohti Columbiaa junapolliisit tarkistivat ensimmäistä kertaa minun läsnäollessani matkalippuja junassa. Ja vaikka olin taatusti leimannut lippuni kolmea minuuttia aiemmin portilla, se oli näppärästi ehtinyt kadota matkalla laiturilta junaan. Polliisin tiedustellessa lippua kaivoin lipun taskustani, jossa sen piti olla, vaan huomasin lähes professorimaisesti ojentaneeni sedälle pussillisen vihreää teetä. Polliisi kiitti kohteliaasti teestä ja johdatti minut ulos junasta seuraavalla asemalla. Kovan hakemisen jälkeen teepussin seuraksi tuli neljä käytettyä translink-lippua. Polliisi vilkaisi minua hetken, totesi minun näyttävän rehelliseltä kansalaiselta ja kehotti minut käymään ostamassa uuden matkalipun. Vasta myöhemmin tajusin, että itse asiassa polliisi olisi voinut lätkäistä minulle parahultaisen $173 tarkastusmaksun. Kerrankin minun pärställäni kävi näin päin.

Huolimatta pienimuotoisesta viivästymisestä ehdin sovitulle illalliselle Annin ja Jessican kanssa ajoissa. Valittu kreikkalainen ravintola (Taverna Greca) oli varsin mukava, palvelu oli hyvää ja näköalat varsin hienot, mutta ennenkaikkea nautin tuosta seurasta kovasti paljon, etenkin kun jälkimmäinenkin pääsi tällä kertaa paikalle. Harmillisesti sain vasta nyt kutsun Vancouverin saarelle viettämään joulua heidän perhepiirissään, joten olin jo ehtinyt varmistamaan tämän tulevan Suomen matkan. Nyt jäi sitten aito pohjoisamerikkalainen joulu kokematta. Voi voi.

Ei kai tässä auta itku markkinoilla.

Public=shopping

Yritin löytää soveliasta syntymäpäivälahjusta ilmastotieteilijälle, mutta laihoin tuloksin. Olen aina ollut sangen kehno keksimään lahjaideoita eikä tämä vajaavaisuus ole näemmä parantunut ajan kuluessa. Rasvakeitin ja dildo on jo käytetty, enkä keksinyt mitään parempaakaan vaihtoehtoa.

Huomasin, että vaikka ostoskeskuksissa taustamusiikkina soivatkin joululaulut ja ikkunoita koristavat poliittisesti korrektit "seasons greetings"-joulupukit, minulla ei ole varsinaisesti jouluinen olo. Ulkona on liian lämmintä, ruoho viheriöi, Collegen asukeista merkittävä vähemmistö ei varsinaisesti vietä joulua ja television pysyessä kiinni en altistu mainonnalle. Sitäpaitsi nämä muzakina soivat joululaulut ovat jotenkin paljon huomaamattomampia ja aikuismaisemman tuntuisia kuin suomalaiset vastinkappaleensa, ainakin jos muistiini on luottaminen. Koristevaloja on kaikkialla mutta uskoakseni ne liittyvät enemmänkin pimeään vuodenaikaan kuin varsinaisesti jouluun. Niin se vaan muuttuu vuosi vuodelta vähemmän ja vähemmän merkitykselliseksi, ja tämä vuosi on kyllä taas jonkinlainen ennätys lajissaan. Näin sentään joulukuusia autojen katoilla.

Kauppakeskukset sen sijaan pullistelivat viime hetken lahjuksia metsästäviä ihmisiä. Moni taitaa silti jo odottaa boxing dayn alennusmyyntejä, ja joissain kaupoissa näytettiin merkittävän tuotteita jotka tullaan tapaninpäivänä myymään ulos. Paikalliset kertovat että ennakkoskauttaamisella, aikaisella startilla ja onnella voi ehkä saada jotain hyödyllistä laariinsa, mutta en taida jaksaa lähteä moiseen taisteluun mukaan.

Ryysis oli joka tapauksessa niin kova, etten jaksanut jäädä Downtownin Future Shopiin metsästämään uusia kuulokkeita hajonneiden KOSSieni tilalle. Sitäpaitsi kaupungilla oli niin lämmintä että T-paita ja ohut vuoreton takki kävivät hieman turhan kuumiksi, ja kaupoissa vasta hikistä olikin. Ennen pakenemista ehdin tosin ihailla 55":n HDTV-plasmatelevisioita. Olivat ne niin käsittämättömän hienoja, että poistuessani vilkaisemani tavalliset 28" laajakuvatelevisiot näyttivät suoraan sanoen kammottalta roskalta. Raha on hieno asia, jos sitä on.

Kaikkialla mainostetaan televisiokännyköitä. Ajatus liikkuvasta kuvasta kännykän näytöllä lähinnä huvittaa, mutta olin kyllä melko hämmästynyt nähdessäni kuinka hyvältä esimerkiksi video-iPodin kuva näytti. Muutenkin iPodien oheistuotteina myytävien kilkuttimien määrä on jotain käsittämätöntä. Ghettoblasterikaan ei enää toimi ellei sen keskellä ole iPodin menevää aukkoa. Toinen uutuustuote näyttääpi olevan satelliittiradiot. Nämä digiradiot ovat varsin halpoja kilkuttimia, mutta ne vaativat kuukausisopimuksen solmimisen palveluntarjoajien kanssa.

Vietin vekkulit viisi tuntia kaupoilla ilman että sain ostetuksi yhtään mitään.

Tapaha

Eihän tästä tule nyt yhtään mitään. Kuume on kadonnut mutta pää ja ruumis eivät ole enää synkassa. Neljän päivän makaaminen tekee olosta epätodellisen. Silmien liikuttaminen sattuu ja selkä on kipeä. Pirun joulukin jolkottaa ovella ja lahjat ovat jääneet ostamatta. Kortteja en muistanut tänäkään vuonna lähettää.

Lahjoista puheen ollen, annetaanpa pari esimerkkiä tämän vuoden hittilahjoista täällä rapakon takana. Hyvänä kakkosena tulee etenkin naisväelle suunnattu kauden nostattavin lahja: lahjakortti botox-klinikalle. Väsynyt ystäväsi varmasti kiittää kun tohtori puskee solumyrkkyjä nahan alle, onhan kyse kuitenkin non-intrusiivisesta operoinnista. Vielä enemmän arvostin kuitenkin lahjaa kiireiselle SUV-kuskille. Oletko "kiireinen ammattilainen jolla ei ole aikaa viedä katumaasturiaan teiden ulkopuolelle"? Spray-On Mud. Tosin ilmeisestikin ko. tuote on todellisuudessa tarkoitettu rekisterikilpien töhrimiseen valvontakameroiden varalle. Vähän kuin taannoin paperipainona mainostettu nyrkkirauta.

Perkele kun joka paikkaa kolottaa.

Asialliset hommat

Lensu jatkuu kolmatta päivää. Pää on tukossa, ruho kimoilee ja kuume nousi edellisenä iltana jo 39C yli, tänä aamuna se oli noin 38C. Viheliäistä, koska tämä viikko on täytetty sosiaalisilla aktiviteeteilla. Pääsääntöisesti läksiäisillallisilla. Pariskunta T. ja P. muuttavat takaisin Torontoon, Collegen asiallisin mies G. palaa pysyvästi Kreikkaan, ainoa lähes oikea tohtori P. menee kotiinsa Torinoon viettämään joulua, ilmastotieteilijä ja eksoottinen N-setä täyttävät vuosia, Ann ja Jessica lähtevät naapuriprovinssiin ja itse lähden lomalle Suomeen. Kaikki tämä kuuden päivän sisällä. Ja nyt olen tietenkin kipeä.

Ostin Tuntemattoman Sotilaan Helsinki-Vantaan lentokentältä juuri ennen Kanadaan lähtöäni, koska en ollut sitä koskaan aiemmin lukenut. Nyt luin. Sota-aiheisen romaanin lukeminen juuri ennen kuin kuume nousee yli 39 asteen ei varsinaisesti paranna yöunienhallusinaatioiden laatua.

Tohtori toi parasetamolia kuumeen kurissapitämiseksi. Kroonisena alkoholinkäyttäjänä maksani tulee luonnollisesti räjähtämään. Toisaalta, epämääräisen lähteen mukaan parasetamolin nauttiminen alkoholin yhteydessä jopa suojaa maksaa.

Häntä lääkitkäämme

Aamulla heräsin ja huomasin tulleeni ensimmäistä kertaa kipeäksi Kanadassa oloni aikana. Makoilin sängyssä neljään saakka iltapäivällä, jolloin ilmastotieteilijä päätti lääkitä lensuani Tylenolilla. Nautiskelin pari pilleriä ja odottelin milloin lensun oireet alkaisivat helpottamaan. Paranemisen sijaan oloni muuttui hämmästyttävän tukkoiseksi. Huoneessa kääntymässä käynyt turkin vahvistus vilkaisi Tylenol-pakkausta ja havaitsi, että sinne oli itse asiassa tungettu kahta eri tyyppistä lääkettä. Minulle syötetyt lääkkeet eivät olleet särkylääkkeitä vaan unilääkkeitä. Tiesin toki että tietelijä on ns. söhlä ja huumorimielellä pillereitä popsiessani ehdin mutisemaan jotain halvaantumispillereistä En silti varsinaisesti odottanut tällaista episodia.

No, siinä missä muut vääntäytyivät katsomaan jazzia ja syömään downtowniin, minä jäin nukkumaan pillereitäni pois. Mittasin kuumeen ja sain lukeman 38.6 C. Huominen Cypress-reissu voinee jäädä väliin.

Hätäaputöitä

Mikäs tämä tällainen työpäivä on. Aamiainen muuttuu brunssiksi ja loppuu puolen päivän aikoihin. Sitten pitää tupakoida ja kuunnella aurinkoisella patiolla musiikkia. Tämän jälkeen onkin hyvä aika mennä hieman luistelemaan josta matka jatkuu laukaten kohti nautintoainekauppaa. Sitten voikin jo mennä katsomaan Taikahuilua oopperaan ja jatkaa paikalliseen pelaamaan pöytäjalkapalloa, Collegen pääasiallista harrastepeliä. Nyt olisi noita keskiolutpulloja aika kosolti jäljellä ja sitä voisi kellon lyödessä 1.30 am mennäkin jatkamaan pöytäjalkapalloa ns. musiikkihuoneeseen ja jatkaa sitten täysikuun juhlistamista paikalliselle rannalle.

Tarpeetonta mutta pirun mukavaa.

Linja-autossa on tunnelmaa

Ei pitäisi lukea iltapäivälehtiä, koska ne sisältävät lähinnä pelkkää tyhmäilyä. Ajattelin kommentoida mutta jääköön seuraavaan kertaan. Siispä kuvailen lihani liikkeitä. Kävin ajattelemassa työntekoa ja siinä sivussa 4. kadulla ihmettelemässä kuinka joulukauppa käy. Olisikohan 4th Avenue ennemminkin 4. väylä, kun kerran näitä numeroituja katuja löytyy myös termillä street, jos ei Vancouverista niin ainakin lähimaastosta. Sorruin ostamaan itselleni Bob:in The Cubes -sarjasta. Onhan se vähän tyhmää, mutta sattuneessa mielentilassani se viihdytti kosolti.

Vancouver on myös selvästikin suopea laskettelijoille ja etenkin lumilautailijoille. Broadwayllä on hillitön keskittymä urheilu- ja lasketteluvälinepuoteja, joista pelkästään Moutain Equipment Co-op jatkuu kokonaisen korttelin verran. Niinpä oli käsittämätöntä, että vain viisi korttelia pohjoisempana löytyi vieri vieressä viisi pääsääntöisesti lumilautailijoille tarkoitettua kauppaa, joiden ikkunat kirkuivat huikasevia tarjouksia ja alennushintoja. Joko täällä päin on tapana laskea hintoja ennen joulun tuloa tai sitten paras sesonkin on jo mennyt. Tiedä häntä.

Köröttelin takaisin trollikalla. Blancalla kuljettaja yht'äkkiä pysäytti bussin urheilukentän viereen, hihkaisi "I'll be right back" ja juoksi puskan taakse toimittamaan ns. tarpeitaan. Nyt pitäisi mennä kurjailemaan ja leikkimään sivistynyttä eurooppalaista, toisin sanoen katsomaan Bergmanin iäisyyden kestävää parisuhdevalituslaulua paikalliseen kinoon. Nyt kun Pohjois-Amerikkalaiset opiskelijat ovat painuneet kotiinsa, puolityhjille teattereille on mukavaa näyttää taiteellisia elokuvia. No, viimeisin lukemani kirja oli Bergmannin omaelämänkerta.

Lisäys: olihan se siis aivan helvetin hyvä elokuva. Kun käyttää päivänsä lukemalla kaikenlaista höpöä ns. objektiivisesta todellisuudesta erinäisistä blogeista, rautaisannos humanismia tekee terää.

Hienot opetukset

Löysin vihdoin yhteisen kielen professorini kanssa. Nyt minulla on jopa jonkinlainen, tosin tyypillisen epämääräinen, näkemys siitä mitä aion seuraavien viikkojen aikana tutkimusryhmässäni tehdä. En ole varsinaisesti takomassa seuraavaa ohjelmistoteknistä hopealuotia, mutta ainakin minulla on nyt jotain näprättävää pienille vähäkarvaisille käsilleni. Toki minulla olisi useitakin potentiaalisia paperiprojekteja jotka jo vuoden jatkuneen vitkuttelun jälkeen edelleen olisivat jollain lailla relevantteja ja ajankohtaisia – ehkä jopa ns. kuumia aiheita tietyissä piireissä – mutta en ole tietenkään tehnyt mitään niiden eteen.

Suurempana ongelmanani on selvästikin se, että toisin kuin kymmenen vuotta sitten, tai jopa viisi vuotta sitten, olen tullut liian vanhaksi että jaksaisin raataa niska limassa riistäjän eteen. Minulta puuttuu selvästikin visio, henkilökohtainen tavoite joka antaisi riittävän insentiivin särmätä rectum pitkällä. Mistähän sellaisen materianhimon saisi aikaiseksi? Parkkipaikalla näkyy katumaastureita, tekisiköhän sellainen onnelliseksi?

Nuorempi kyynikko toteaisi, että ihminen saavuttaa kaiken saavuttamisen arvoisen 30. ikävuoteen mennessä. Väittäisin vastaan, elleivät polveni prakaisi juoksumatolla vietetyn ajan jälkeen niin etten pääse rappusia ylös ilman kaidetta. Yliopisto taitaa olla muuten niitä ainoita työympäristöjä joissa vanheneminen lisää (tai ei ainakaan vähennä) työmarkkina-arvoa. No, kansanedustaja Meriläinen—eräs monista syistä joiden takia olen äänestänyt tyhjää viimeiset muutamat vuodet erinäisissä vaaleissa—aikoinaan totesi kutakuinkin seuraavaa: vaikka yliopistot syrjivätkin naistutkijoita vaatiessaan tieteellisen metodin noudattamista ja sovinistisesti tukahduttaen vaihtoehtoisen tutkimuskulttuurin, miestutkijat yleensä alkoholisoituvat lähestyessään 30. ikävuottaan. Minulla oli jossain tallessa tämä haastattelu kokonaisuudessaan mutta en onnistunut sitä tähän hätään löytämään.

Jatkan samalla linjalla ja siteeraan lisää, tällä kertaa lähteen kanssa:

Silloin Matti Wuori opetteli meditoimaan pingviinien kanssa. Kun laitan silmäni kiinni, näen hänet seisomassa merituuleen päin, silmät puoliummessa huojuen, pingviinien maailmaan sulautuen. Hänellä riitti avarakatseisuutta kokea ja ymmärtää maailmaa kaikkien aistien kautta turvautumatta ainoastaan kirjasivistykseen... hän [on] vaikuttanut minuun niin paljon, etten kykene enää erottamaan omia ajatuksiani hänen ajatuksistaan. Yksi Matti Wuoren hienoista opetuksista on ollut oppia luottamaan ristiriidan, polemoksen, hedelmällisyyteen.

Sen mitä minä opin Meriläisen viiteryhmää tuntemaan, luulen että tuo Wuoren hieno opetus ristiriidan hedelmällisyydestä on todellakin jonkinkaltainen välttämätön edellytys voidakseen elää arkeaan ilman jatkuvaa kognitiivista dissonanssia. Kaltaiseni tavis ei koe sisäisesti ristiriitaista argumentointia ja syy-seuraussuhteiden geneeristä järjettömyyttä erityisen hedelmälliseksi, vaan saa kivuliaita vatsanväänteitä. Kirjaimellisesti, ei vertauskuvallisessa mielessä.

Post Scrotum: Otan riskin ja nillitän edellisen lainauksen sivistyssanoilla onanoinnista (sic). Käsittääkseni polemos—korjatkaa jos olen väärässä—tarkoittaa taistelua tai kamppailua, alunperin sodan ja taistelun henkeä. Kreikkalaisen polemos tarkoittaisi täten taistelua sanoilla, ei itse ristiriitaa näiden sanojen tai niiden kuvaamien logoksien välillä. Kreikkalainen nahkakantinen sanakirjani, joka joviaalisti kutsui allekirjoittaneen patiolle nauttimaan grillaamansa kanaa, totesi että nykykreikassa johdettu sana polemiki tarkoittaa myös vasta-argumenttien joukkoa keskustelussa.

Ylenkatseinen ja tietäväinen sivistyssanojen viljely, vegetaatio, on tietenkin eräs tyylikeino. Etenkin jos sen tekee väärin. Itse tietenkin sorrun tähän syntiin vähän väliä, mutta ymmärrän yleensä olla kirjoittamatta mielipidekirjoituksia: tämäkin kirjoitus on vain turhaa kiukuttelua ja sitäpaitsi olen todennäköisesti väärässä.

Kampuskimara

Aurinko paistaa kolmatta päivää peräkkäin. Minun piti alunperin lähteä Paolan ja Katjan kanssa tarkastamaan Whistler, tuo Pohjois-Amerikan parhaana pidetty laskettelukeskus ja vuoden 2010 talviolympialaisten päänäyttämö, mutta en jaksanut herätä riittävän aikaisin riemuretkeä varten. Seuraavaksi minun piti lähteä Georgiosin kanssa Cypress Mountainille, mutta vetkuttelin niin pitkään etten saanut aikaiseksi sitäkään. Lopulta kyllästyin curling-kanavan toljottamiseen 14" Navjotilta lainaamastani televisiosta -- joka on sivumennen sanoen vielä karumpi kuin entinen rakas Kiinan kansanarmeijan valmistama VIC-20:n ja C64:n monitorina toiminut edellinen viihdekeskukseni sydän -- ja lähdin maleksimaan pitkin kampusaluetta. Ostin lähikioskilta pattereita kameraani varten ja lähdin räpsimään havainnekuvia UBC:n maisemista. Uudet patterit jaksoivat mukana seitsemän kuvan verran, joten yhdelle kuvalle tuli hintaa pyöreästi 80 kanadan senttiä. Melko edullista, minun mielestäni. Ohessa kuitenkin kuvat, joille en tietenkään näyttänyt Photoshoppia.

First Nations Longhouse toimii kanadalaisen poliittisen korrektiuden alentuvassa ja isällisessä hengessä alkuperäiskansojen muulta yleisöltä suljettuna opiskeluympäristönä, joka heijastaa alkuperäiskansojen kulttuuria ja perinteitä. Talo on arkkitehtuuriltaan kuitenkin suhteellisen kiinnostava ja samalla aiheeseensa sopivasti hyvin piilossa keskimääräisten betoni-, teräs- ja lasikolossien ympäröimänä.


Paikallinen matematiikan laitos (Pacific Institute for Mathematical Studies) jonka matemaatikot ovat ihan omin pikku kätösin virittäneet jouluiseen tunnelmaan -- tai sitten opiskelijoiden joukossa on aitoja gangsta-veljiä jotka jostain syystä haluavat nostaa esiin naisten asemaa tutkimusyhteisössä. Kampusalueella on ilmeisestikin tilan ja/tai rahan puutteessa paljon annex-rakennuksia, mutta ainakin tästä parakista päätellen rahanjako eri tiedekuntien välillä ei ole aivan tasainen.


Main Mall suoraan pohjoiseen päin katsottuna (Flag Pole Plaza). Meren läheisyydestä johtuen koko niemi jolla UBC sijaitsee tuntuu olevan sumun peitossa silloinkin, kun muu osa Vancouveria on enemmän tai vähemmän kirkas.


UBC Aquatic Center katsottuna University Bulevardilta suoraan itään. Rakennuksen muotokieli on tainnut lainata elementtejä samasta ilmansuunnasta. Tähän aikaan vuodesta ulkoallas ei tunnu olevan erityisen suosittu vapaa-ajanviettopaikka. Kuvasta saa hyvän käsityksen siitä, kuinka vuoret dominoivat yleistä maisemaa kampusaluella (ja koko Vancouverissa), siis ainakin silloin kun näkyvyys on ylipäätään riittävä. Koska kuvat on otettu kymmenen minuutin sisään toisistaan, ero näkyvyydessä itään päin katsottuna ja toisaalta pohjoiseen päin katsottuna on melkoinen.


Yksityiskohta Fred Kaiser Buildingista. Toisin kuin Suomessa, täällä merkittävä osa julkisista rakennuksista pystytetään erinäisten mesenaattien rahoilla ja näin mesenaatit saavat vastalahjaksi itsensä mukaan nimettyjä pytinkejä. Rakennuksessa majailevat osa paikallisista sähköteekkareista.


Asiayhteyteen sopiva yksityiskohta maisema-arkkitehtuurin laitoksen sisäänkäynnistä. Etualalla näkyviä karkki- ja limsa-automaatteja pönöttää pitkin kampusta jotta natiivien rasvan ja sokerin saanti pysyy tasaisena.


ICICS/CS-rakennuksen ja Erityistutkijan "työ"paikan sisäänkäynti, jonka yläpuolella on erään tietokonegrafiikasta väitelleen opiskelijan omasta työstään tekemä taideteos.


Vaikka tämä ei ketään kiinnostakaan, kätevä tapa löytää UBC:n rakennukset kartalta löytyy linkin takaa.

Silkinpehmeä

Huolimatta riemastuneen sarkastisista kommenteista, perjantaisesta luistelusessiosta ei jäänyt paljoakaan kerrottavaa jälkipolville. Hämmästyttävää kyllä, olin juuri niin hyvä eli surkea kuin silloin viisitoista vuotta sitten vetäessäni hokkarit edellisen kerran jalkaan: osaan edelleen luistella vain eteenpäin, sirklata vain vastapäivään ja pysähtyä vain kääntymällä myötäpäivään. Hyvänä puolena todettakoot, että liiallinen nopeus ei ole ensisijainen huolenaiheeni jäällä tepastellessani. Ryhmästämme ainoastaan saksalainen tytär kaunoluistimineen osasi oikeasti luistella. Kuvassa näkyvällä, ensimmäistä kertaa luistimet jalkaan vetäneellä iranilaisella oli joka tapauksessa hauskaa, vaikka hän käytännössä kävelikin koko puolitoistatuntisen session ajan ympäri kaukaloa pitäen laidasta kiinni molemmin käsin.

En jäänyt kaipaamaan kotimaista synkistelevää luistelevat heteromiehet areenalla -kulttuuria, vaan harrastin jäätanssia ja ryhmäluistelua kreikkalais-italialaisessa seurassa. Minut todennäköisesti lynkataan kotimaassa kun selviää, millaisesta silkistä ahterini on kudottu. Odotan silti masokistisella riemulla että saisin käsiini muutaman valokuvan ko. sessiosta.

Tiedonanto

Erityistutkija tulee vetämään luistimet jalkaansa ensimmäistä kertaa 80-luvun jälkeen. Mmm, 80-luku.

Missä on mylly?

Olen varma että ne seuraavat verkkoliikennettäni joten en voi viettää pitkään aikaa samassa paikassa. Tiedän kuitenkin, että tietokonemonitorien ääressä istuvalta valkoiseen kauluspaitaan pukeutuvalta mieheltä kuluu noin 30 sekuntia ennen kuin ruudulla oleva grafiikka paljastaa tarkan olinpaikkani. Mies varmaankin nyökkää ja viittelöi raakalaismaiselle ohjelmistotekniikan professorille samalla kun kirjoitan tätä merkintää, mutta mua ei edelleenkään saada kiikkiin.

Näiden merkintöjen taso vain laskee, koska töiden välttely haittaa harrastuksia. Sen sijaan että käyttäisin ilmaisua deux ex machina tai kirjoittaisin asioista jotka sosiobiologia vääjäämättömästi ennustaa, totean vain tunnetun laulajan, fitness-mallin ja juontajan hengessä: missä on mylly, siellä on tie.

Katso tuota kuvaa. Katso vielä toisenkin kerran. Kiitos sylttytehtaalle huvittavasta, joskin hieman matalamielisestä kuvasarjasta.

Ne ei saa mua kiikkiin

Luvattuani maanantai-iltapäivällä raakalaismaiselle ohjelmistotekniikan professorille kahden kappaleen mittaisen tutkimussuunnitelman lähdin ns. käpälämäkeen:

Norsunluu on tiukassa,
Täytyy tehdä monta tappoa
Ennen kuin voi tehdä sen,
Torninsa norsunluisen.

Vaan huipulla tuulee ja paljosta paineesta
Paisuu pienet päät,
Ja kun firman kattoon reikää kairaat,
Laulat: "Missä terveet on,
ja missä sairaat?"

En ole sen koommin näyttänyt naamaani paikallisessa Tietotalossa, paitsi tänään hiivin pimeyden turvin palaveeraamaan kotiprofessorien kanssa kun soihdut olivat jo sammuneet ja kaikki väki nukkui.

Ne yrittää saada mut kiikkiin,
mutta ne ei saa mua kiikkiin,
koska mä oon viaton,
ne ei saa mua murtumaan.

Aikuinen mies, karvatkin kasvaa ja kaikki. Maailmalla kirjoitetaan hienoja blogeja joissa puhutaan asiaa. Täällä puhutaan pelkkää.

Tiistaisyriana

Herään liian myöhään, istun aamiaisella liian myöhään. Yritän aloittaa työnteon mutta huomaan katselevani lähetystä linnan juhlilta ja kiitän itseäni etten ole Suomessa. Yritän todella aloittaa työnteon mutta nukahdan Collegen lukusaliin kuulokkeet korvissa kunnes kuorsauksestani häiriintynyt toveri tulee ja herättää minut. Päätän lopettaa yrittämisen ja menen sen sijaan katsomaan elokuvan Syriana ennakkonäytöstä kreikkalaisen mestarin kanssa. Suureksi hämmästykseksemme onnistumme luikertelemaan sisälle ja riistämään teatterin viimeiset kaksi vapaata paikkaa. Koska elokuvan varsinainen ensi-ilta on vasta ensi lauantaina, ovella tehtiin turvatarkastukset laittomien tallennusvälineiden varalle, henkilökunta kävi kuvaamassa teatterissa istuvien kasvot videokameralla ja lopulta ramppasi koko kahden tunnin mittaisen rainan ajan ylös ja alas etsien kuuluisaa epäilyttävää toimintaa.

Elokuva oli kiinnostava korruption ja salaliittojen värittämä kuvaus öljy-yhtiöistä, Lähi-Idän politiikasta ja mistäkaikesta. Ilmeisesti elokuva oli liiankin poliittinen, ainakin jos IMDB:n keskusteluryhmissä välittömästi alkanutta itkentää Hollywoodin vapautta vihaavista liberaaleista ja kommunisti-Clooneystä on uskominen. Rainaan oli tosin tungettu mukaan niin CIA, FBI, Hizbollah, Palestiinan kysymys, sveitsiläiset pankit, korruptoituneet viranomaiset, pakistanilaiset itsemurhapommittajat ja ties mitkä. Sopivasti Collegessa oli samanaikaisesti meneillään pikamenettelyllä varattu Israel-esitys vastauksena edellisviikon Palestiinaa koskeneelle esitykselle. Grillaussessio jatkuu näemmä vieläkin.

Onkohan elämäni käymässä tylsäksi?

Perusluonne

Raakalaismainen ohjelmistotekniikan professori huomautteli pikkumaisesti siitä, etten ole kolmen kuukauden aikana saanut mitään aikaiseksi, ja vaati kahden kappaleen mittaista kuvausta siitä, mitä oikeastaan aion täällä tutkia. Lupasin palata asiaan välittömästi ja lähdin kävelemään pitkin kampusta miettien, mitä sitä sitten pitäisikään tehdä. Mieleeni tulleita avainsanoja ovat mm. Eclipse, profiilit, heterogeeninen ohjelmistokehitys, concern-graafit, degree-of-interest-mallit, separation of concerns, feature slicing, model level intra-consistency, söpöt pesukarhut Koerner'sin portaiden alla, Mellow Monday, olut näyttääkin olevan tarjouksessa, tekisi mieleni vetää läskit ja taidanpa sitä tästä.

Tuhat sanaa

Vastoin jo yleiseksi muodostunutta käytäntöä, tällä kertaa kauniiden lupausten lisäksi myös sain kuvamateriaalia viikonlopun riennoista. Ryhmäkuvassa vasemmalta lukien Katja (GER), Mehran (IRN), Orcun (TUR), Törkeys (FIN), Sara (AFG/CAN), Shahab (IRN), Paul (BEL) ja Elise (CAN). Kuvasta puuttuu Paola (ITA). Ryhmäkuvan taustalla näkyy Pupujussimäki -- ainokainen rinne jota sahasin edestakaisin koko päivän. Maisemakuvasta saa jonkinlaisen käsityksen sekä pilvimassan raskaudesta että näkymistä niissä moninaisissa rinteissä joihin päin en vaivautunut edes vilkaisemaan.

Seuraava palaveri sivistymättömän ja raakalaismaisen ohjelmistotekniikan professorin kanssa odottaa. Mitähän sillekin sanoisi? Miten olisi vaikkapa demotivaatiojulisteiden hengessä: "Hard Work Often Pays Off After Time, but Laziness Always Pays Off Now."

Trikkejä pakastimeen

Prologi: Meitsi yritti vetää Cypressin spotilla todellisia trikkejä pakastimeen, päälle tuli kunnon rimpulat ja muutakin äksöniä oli tarjolla. Toisin sanoen yhdeksänhenkinen taisteluryhmämme siirtyi varhain lauantaiaamuna tarkistamaan Cypress Mountainin laskettelukeskuksen. Siinä missä muut ryhmän jäsenet ryntäsivät silmät kiiluen mustille tuplatimanttirinteille, erityistutkija kuittasi itsensä "never ridden before and scared to death"-tason lumilautakurssille.

Kuten moni muukin motorisesti lahjaton kohtalontoverini, myös allekirjoittamaton koki armaan peruskoulun tarjoaman liikuntakasvatuksen lähinnä sarjaksi juopon liikunnanopettajan ja sadististen luokkatoverien järjestämiä nöyryytyksiä. Paitsi että nämä kokemukset osoittivat "liikunnan riemun" olevan pahimman laatuinen eufenismi, ne myöskin vaimensivat -- muutamaa poikkeusta lukuunottamatta -- allekirjoittaneen halun kokeilla mitään uusia liikuntamuotoja, etenkin jos niihin liittyi jonkinlainen ryhmäpaine, jengiytyminen ja keskinäinen kilpailu. Jostain syystä lumilautailun kaltainen laji kuuluu yksilölajeista, jos termiä "laji" tällaiseen ulkoilmaharrastukseen voi ylipäätään liittää, selvästi siihen kategoriaan jossa olen määritelmällisesti kelvoton a priori. Näin minua on valistettu ja näin olen asian oppinut olevan.

Siksi olikin sitäkin suurempi yllätys havaita, että onnistuin pysymään laudan päällä ja laskemaan -- no, jarruttelemaan -- sillä alas aivan yhtä hvyin tahi huonosti kuin kuka tahansa muukin laudalla harjoitellut; itse asiassa peräti omaa opetusryhmääni paremmin. Vielä uskomattomampaa oli se, etten kaatunut alas liukuessani enkä edes hiihtohissistä poistuessani kuin vasta silloin, kun yritin saada jonkinlaista oikean näköistä laskua aikaiseksi. Kyllä, vietin kuusi tuntia yhdessä ainoassa lasten rinteessä ("bunny slope"), ja kyllä, ostin kahden laskun jälkeen rannesuojat. Ja edelleen kyllä, takamukseni on kipeä ja etenkin väsyessäni aloin nuohoamaan lunta varsin huolellisesti. Mutta sen sijaan että olisin tajunnut hävetä ja käydä huonotuuliseksi, minulla oli aivan helvetin hauskaa koko ajan. Kävi vain mielessäni että pitikö sitten näin ikälopuksi ja veteraanisarjalaiseksi ruveta ennenkuin sitä uskalsi alkaa harrastamaan kaikenlaista turhaa mutta hauskaa. Tahdon vuosikymmenen takaisin, perkele.

Oikeastihan se, että kaltaiseni seppo alkaa harrastamaan lautailua, on tietenkin todella myöhästynyt signaali siitä että koko laji tulee olemaan on auttamattoman passé. Mutta setä ei välitä.

Epilogi: Pöytäkeskusteluiden perusteella on selvinnyt, että minua luullaan keskimäärin 25-vuotiaaksi kanssa-asukkaideni keskuudessa. Silti, kuskatessani V6-moottorilla varustetulla Pontiacillani laskijoita vuorille kävi mielessäni, että minustakin on tulossa eltaantunut lihasäkki. Sellainen joka vaatii kunnioitusta vain siksi, että sattuu olemaan eltaantunut lihasäkki. Siitä, että kommentti "Jaa Metallica, en oo koskaan kuullutkaan, onko se joku Nickelback-klooni?" ärsyttää minua, on vähän matkaa jos ollenkaan setyyteen.

Post scrotum: En enää tee välimallin photoshoppauksia. Anteeksi.

Normipäivä

Aikoinaan minua muistutettiin vanhempien tekniikanharjoittajien taholta diplomi-insinöörin ja teekkarin välisen eron olevan siinä, että edellinen tietää ettei kaikkea ilmaista viinaa ole pakko juoda. Ahkerin muistuttaja oli muuan oululainen tekniikan lisensiaatti joka erinäisillä kekreillä tapasi tarrata kiinni pulloon jos toiseenkin, ja sitten kuljeskella näiden kanssa ympäripäissään aina noutajan saapumiseen asti. Näin opin varhain kuinka tieto kumuloitui tekniikan akateemisia portaita kiivettäessä: lisensiaatti tietää, että vaikka kaikkea ilmaista viinaa ei olekaan pakko juoda, se on silti otettava ainakin haltuun. Tohtorisihmisten salaisuuksia en tohdi tässä paljastaa.

Tämä DI:n viisaus tuli mieleeni valitettavasti vasta perjantaina, vaikka sitä olisi kannattanut itse kunkin jo torstaisen Collegen joulunavauspäivällisen aikana keskenään pohdiskella. Alituista tutkimusahdistusta, kehnoa sapuskaa, jaarittelevia puheita ja vaivaannuttavaa kuoroa -- ensimmäinen kohtaamani kuoro jonka jäseneksi voisin taitojeni puolesta itsekin liittyä -- piti korjailla tarpeettoman suurella tirmoolin kulutuksella. Onneksi tapaamisen Collegen rehtorin kanssa ajoittui hetkeen jolloin viinapiru ei ollut vielä päässyt valloilleen, mutta velat muuttuivat saataviksi viimeistään lähikuppilassa.

Muistaakseni koko perjantai meni kankkusessa kärvistellessä, mutta se oli sekavaa aikaa.

Taloustiedettä

Hyödyke on mikä tahansa esine tai asia josta on käyttäjälleen hyötyä. Se voi olla helistin, vaikka sitä haluaa vain ymmärtämätön lapsi; se voi olla korea lasinpalanen, vaikka sitä haluaa vain sivistymätön ja raakalaismainen sisä-Afrikan neekeri. Kutsumme näitä lasten ja neekerien hyödykkeiksi. Niistä on heille hyötyä, koska he ovat sitä mieltä. [Lähde: Tietojen Kirja, WSOY, 1941]

Ohjelmistotiedettä

Tiedettä on mikä tahansa tulos. Se voi olla projektiraportti, vaikka sitä haluaa vain ymmärtämätön rahoittaja; se voi olla korea julkaisu, vaikka sitä haluaa vain sivistymätön ja raakalaismainen ohjelmistotekniikan professori. Kutsumme näitä rahoittajien ja professorien hyödykkeiksi. Niistä ei ole mitään hyötyä kenellekään.