Typeräseppo

Piti tänäänkin esitellä Andrélle PhD:täni. Sitten lähden kohti kotia, lukkokengät polkimilla, reteästi ohittaen ihmisiä oikealta ja vasemmalta voimani tunnossa. Tuulanhovin kohdalla kevennän hiilikuituhaarukkaani pienenpienen rotvallin kohdalla, mutta takapyörä ottaa sellaisen täpin että kumi puhkesi. Onneksi sijoitin parempiin lukkokenkiin ja pyörään, sillä halvemmilla varusteilla pyörän siirtäminen takaisin laitokselle ja työhuoneeseeni olisi voinut olla paljon raskaampaa.

Huominen etätyöpäivä on peruttu. Perkele.

Piikittäjät

Suomi siirtyy sivistyneiden kansakuntien pariin keskiyön jälkeen. Nikotinistit kuten nyt addiktit yleensäkin jaksavat refloissaan loputtomassa itsekeskeisyydessään itkeä lehtien palstoilla "holhousyhteiskunnasta" ja ties mistä. Toimittajat ovat tietenkin itse sellaisia piikittäjiä että lehtien palstoilta vyöryy tavallistakin enemmän pillitystä. Joku Aamulehden kakkatoimittajakin jaksoi oikein kolumnin verran itkeä siitä kun joku pikkutyttö oli pitänyt nenästään kiinni hänen harjoittaessaan pössyttelyä julkisella paikalla. Pitäisi kuulemma "rehellisyyden nimissä" joko kieltää myös yksityisautoilu ja teollisuus, tai sitten sallia tupakointikin.

Siinä kyllä yhdyn nimimerkki JPen huoleen, että Tempon tupakointihuoneen kaltaiset tilat jossa voi nauttia portviiniään ja hyvää cohibaa menevät myös. Ehkä pian perustetaan osakepohjaisia sikariklubeja.

Nyt lähden vetämään kessua (Oluthuoneelta ostettua hienonta sinistä Bonusta) posket lommolla Nahkan ja Justaan kanssa.

Tulevaisuus pintautuu

Kerrankin scifi-leffoista tuttu teknologia voi mahdollisesti siirtyä jossain vaiheessa myös konkreettisesti kuluttajan pöydälle. Näin tästä Microsoftin Surface:ksi nimetystä uudesta kosketusnäytöllä toimivasta uusintuitiivisesta käyttöliittymästä demon joskus toista vuotta sitten jossain netin perukoilta löytyneestä videopätkästä, Tibi toki ilmoitti halveksuvasti nähneensä prototyyppejä tämän kaltaisesta järjestelmästä jo kuusi vuotta sitten. Nyt ne kuitenkin uhoavat että hilavitkutin olisi ns. lähimmän jälleenmyyjän varastossa tänä syksynä, joten ehkä laitteen hintaa on saatu painettua protosta kermankuorintatasolle.

Olen enemmän kuin hieman skeptinen, mutta on se ainakin mainoksissa perhanan hienon näköinen. Kun vielä perusveppisovelluksista saataisiin Surface-versio, ehkä myös uushervantalaisessa tietojenkäsittelyhuoneessa voitaisiin yrittää uudelleen teknoperheenä lukea aamun lehdet digitaalisesti ilman kiusallisia sellulevyjä.

Tässä: http://www.microsoft.com/surface/ ja http://www.popularmechanics.com/technology/industry/4217348.html

Tiivistelmä

Sain aikaiseksi abstractin, siis tiivistelmän tutkimuspaperiin. LNCS-formaatissa se tarkoittaa 150-sanaista tiivistelmää, otsikkoa ja avainsanoja. Tiivistelmän kirjoittamiseen meni yksi työpäivä, tiivistelmän kirjoittamisen aloittamiseen koko sunnuntai sekä osa maanantaita. Tiivistelmästä tuli mielestäni aika hyvä. Taidan olla tänään tavallista huomattavasti armollisempi itseäni kohtaan, mikä voisi noin ylipäätään tehdä elämästä helpompaa, hauskempaa ja tuottoisampaa.

Vaikka tiivistelmä on eräänlainen roadmap, suunnitelma paperin sisällöstä ja rakenteesta ja siitä, mitä paperissa väitetään, yllättävän moni kirjoittaa tiivistelmän viimeisenä. Esimerkiksi tänä aamuna, juostuani töihin Vertaisvoimailijan kanssa, istuin pöydässä jossa lojuneessa paperin rungossa ei nähdäkseni ollut tiivistelmää vielä lainkaan.

Akateemisen perstuntumani perusteella uskon kirjoittaneeni sen itse asiassa keskimääräistä nopeammin ja paremmalla aika/laatu-suhteella, mutta en silti voi välttyä tunteelta että tässä hommassa hyväkin suoritus tuntuu jotenkin kiusallisen vaillinaiselta. Kuitenkin asian tiivistäminen 150 sanaan on vaikeaa ja vaatii suhteessa yllättävän paljon hiomista. Asia, joka konstailemattoman ja rehellistä työtä tekevän ammattimiehen voi olla vaikeaa käsittää. Tai kuten promootiojuhlan ja -illallisen välissä talon tarjoamaa krapulankarkoitus-IPAani nauttiessani eräs uskoakseni viiksekäs ammattimestari asian pistämättömästi muotoili: saatanan tohtorit, teidän tyhjäntoimittajien vuoksi liikenne katkaistiin, pitäisi pistää perse täyteen tinaa ja ampua kuuhun kaikki.

Eilisestä lähtien koululla on pyörinyt nuoren näköisiä miehiä ja naisia laskimet kädessä. Vertaisvoimailija selvitti omat pääsykokeensa ennen kuin merkittävä osa näistä olivat vielä edes syntyneet. Taidan yrittää karkoittaa ajatukset varhaissetäytymisestä mielestäni yrittämällä juosta myös takaisin kotiin. Nopean mittauksen mukaan matkaa Vuolteekadulta tänne syntyy ainoastaan noin kahdeksan kilometriä, joten tästä syntyy kumulatiivisesti sellainen 76% puolimaraton. Yrittäisin pitää sykkeen 140 tuntumassa, mutta jok'ikinen kerta Polarin F6 kädettää jossain vaiheessa ja alkaa ehdottamaan sykkeeksi 00, <100 tai >200 mikä pistää kismittämään. Tällä kertaa se hyytyi vielä ilkeämmin, hypähdellen 120 ja 160 väliä käymättä lähtöruudun kautta. Aikaa se sentään näyttää (kai) ihan oikein.

Toivottavasti jalat ja miesjuoksusukkahousut (ja ohikulkijat) kestävät.

Epärelevanssitehtaalta

En oikeastaan kysynyt kyprosenkreikkalaiselta ahterinemesikseltäni lupaa käyttää tätä valokuvaa, mutta se muistuttaa hauskalla tavalla entisen kodin seurapiiristä. Saavuttamaton semiplatoninen rakkauteni Uskis, vierellään Cambridgen postdoc eli sisäfileveljeni.

Hmm. Ehkä voisin alkaa käyttämään ihmisistä jo heidän oikeita etunimiään. Christianalle propsit kuvasta, jossa yhdistyvät Katien epäilemättä myös ampuma-aseita käsitelleellä tyttöleirillä opittu siveä istuma-asento Tomin lähes peri-englantilaiseen karikatyyrinomaiseen muotoon.

Ilmastotieteilijä on Unkarissa. Jos ura menee putkeen, olen styylannut ihmisen kanssa joka johtaa pian yhtä EU:n ilmastomuutokseen keskittyvistä instituuteista. Chattasin sen kanssa kunnes siltä loppui maksettu verkkoaika koneelta.

Nyt ajattelin mennä krapulastani huolimatta naapuriin tapaamaan erästä tiiminrakennuspäivää viettävää tiimiä ja katsomaan, kuinka kuivakkaa seuraa olisi luvassa. Sääli, että oma kuosini on vähemmän kuin edustava.

Palkkaneuvottelu

Kävin pikahälytyksellä UPJ-neuvottelun. Uupeejii, uudistettu palkkausjärjestelmä, uusi reilu kannustinjärjestelmä, nyt myös akateemisessa maailmassa. Kauniina ajatuksena on, että palkkausjärjetelmä on avoin, joustava, kannustava ja reilu. Palkka muodostuu tehtävän vaativuuden mukaisesta palkanosasta ja henkilökohtaisen suoriutumisen perusteella muodostuvasta palkanosasta.

Ainoa varsinainen kohtaamiseni UPJ:n kanssa oli tietokannan mukaan vuoden 2005 alussa, jossa vaativuus- ja suoritustasoni oli sorvattu asentoon 5/11 ja 8/9. Perusteina oli hyvä projektin vetäminen ja jo esitarkastuksessa ollut väitöskirja. Tämä oli aikana jolloin palkkausjärjestelmää ajettiin sisään.

Vancouverissa ollessani vaativuustaso ensin laski tasolle 4 ja tämän jälkeen nousi uudelleen tasolle 5. Suoriutumistasoni laskettiin tasolle 7. Itse en kiinnittänyt asiaan huomiota sillä elin puolitetullakin palkalla herroiksi, mutta olin havaitsevani pienimuotoista kypsymistä kotirintamalla. Nyt vasta kuulin huhuja joiden mukaan rahojen puutteessa hallinto leikkasi suoritustasolle 8-9 sijoitettujen, siis niiden joiden suorituminen oli arvoitu selvästi normaalia paremmaksi, suoritustasot alas arvoon 7 -- tai kuten asia ilmaistiin, "ne joiden pää oli hieman korkeammalla saivat lekasta".

Vuonna 2007 vaativuustasoni on edelleen 5/11 ja suoritustasoni edelleen 7/9. Tasot ovat sinänsä reiluja. Esimerkin vuoksi määritelmä tutkimuspainotteisten tehtävien vaativuustasolle 5:

1. Itsenäinen tieteellinen tutkimustyö
2. Perusopetukseen ja/tai yliopistohallintoon liittyvät tehtävät
3. Kandidaatin tutkielmien ohjaus omalta tutkimusalueelta
4. Tutkimusprojektien suunnittelu ja toteutus
5. Tutkimusryhmän vastuullisena tutkijana toimiminen
6. Yhteiskunnallisia ja tieteellisiä asiantuntijatehtäviä
7. Tohtorin tutkinto tai muu tutkijakoulutus

Tässä puolestaan vaativuustason 6 kuvaelma:

1. Itsenäinen tieteellinen tutkimustyö
2. Perus- ja erityisesti jatko-opetukseen, yliopistohallintoon liittyvät tehtävät
3. Tutkimuksen vastuullisia organisointitehtäviä ja tutkimusryhmän johtamiseen liittyviä tehtäviä
4. Tutkimusrahoituksen hankkiminen
5. Perustutkinto-opiskelijoiden opinnäytetutkimuksen ohjaaminen
6. Tieteellisiä ja yhteiskunnallisia asiantuntijatehtäviä
7. Itsenäinen vastuu kliinisestä työstä
8. Tohtorin tutkinto

Suurin ero näiden tasojen välillä on tutkimusrahoituksen hankkiminen. Itse asiassa on selvää, että ennen kuin olen saanut TEKESiltä, Akatemialta tai sitten joltain yritykseltä projektin, tasoa ei voida nostaa. Kuin tilauksesta, professoritroikka ehdotti että hakisimme minua fasadina käyttäen uutta teollisuusprojektia aiheesta X.

Ei tänne palkan takia tultu ja sen kyllä huomaa. Nyt kun motivaatio on entistä alhaisempi, löydän itseni juuri siitä tilanteesta josta uskoinkin itseni löytävän: näillä palkoilla motivaation on tultava sisäsyntyisestä palosta edistää suomalaista tiedettä.

Raikkaus

On aika hedelmäinen olo ja se ei liity millään lailla paratiisin makeimpiin nektariineihin vaan ehkä taskumatilliseen Hennessyn Paradisia, rasialliseen hienostuneimpia Pianon pikkusikareita, erittäin lukuisiin alkoholiannoksiin ja kello kuuteen asti aamulla jatkuneeseen jatkumiseen.

Pönötyksen häntää voinee tänäänkin vielä ajaa takaa epsanjankirstin, teollisuuslantion ja special guest starin emcee jalopeuran kanssa. Itse pönötys oli kuitenkin aivan halvatun hauska tilaisuus ja paljon mainostettu investoinnin määrä oli ihan kohdallaan.

Pönötys

Tohtoripromootio puolen tunnin päästä. Aivan hirveä olo. Löysin muutaman vuoden vanhoja särkylääkkeitä kassin pohjalta muovikelmuun käärittynä. Kun kelmu ei lähtenyt nyppimälläkään irti, nieli pillerit kelmuineen. Se kertonee tarpeeksi Spuden ja Montun hyödyllisyydestä. Lainapuku 1 näyttäisi olevan hyvin viikattuna mutta muisti meni.

Nyt ei taida olla aikaa syödä, kun pitäisi pukea se frakki päälle. Vituttaa.

Tarutädin kosto

Se oli taas oikeassa: heti kun pyörä vaihtui uutuuttaan viekoittelevasti kiiltelevään malliin, ja malli siirtyi kaltereiden takaa allekirjoittamattoman turvattomaan haltuun, matkaansaattautui armoton huoli siitä mihin sen vehkeen voi jättää ja kauankohan kestää ennen kuin joku Roopen Pyörärullaamolta tulee ja vetää sen osiin. Sisäpihan porttikongi on auki seitsemään asti, pyörätelineeseen on vaikea saada pyörää kiinni ja tupakkapurkin alla on joltain talon asukkaalta jäänyt sakkomaksu. Rikollisia on kaikkialla. Kotivakuutustakaan ei ole. Pitäisiköhän alkaa teekkariksi ja tuoda se sisälle taputeltavaksi?

Silti, se kiihtyy vallan mallikelpoisesti ja kerrankin on alla vehje jota ei (toistaiseksi) vituta keljuta ajaa. Toisin kuin 1987-vuoden Tunturi Marcello tahi $100 CADilla ostettu käytetty maastoromu. Jos siis jotain ylimääräistä materiaalista hyvää tähän ikävuoteen asti olisi saanut itselleen hankittua.

En vain tunne oloa oikein normaaliksi, kun siis kaiken mitä tekee pitäisi vituttaa keljuttaa.

Taloustutkimukselta soittivat ja haastattelivat Sosiaali- ja terveysministeriön uhkapeliriippuvuutta kartoittavaan kyselyyn. Pitäisi kai ryhtyä, siis uhkapelaamaan, kun tuo lienee ainoa riippuvuuden muoto jota tässä kelvottomassa kaljaasissa ei ole koskaan esiintynyt. Jos se vähentäisi niitä muita riippuvuuden muotoja.

Riippuvuudesta puheenollen, taidan lähteä riiuulle. Pyörälenkin kautta, tosin.

Konahdus

Kulkuneuvonani toimi vuodesta 1987 lähtien mitä maittavin miesten retkipyörä, 12-vaihteinen Tunturi Marcello. Tavoilleni uskollisena ainoat suoritetut huoltotoimenpiteet vuotuisen pesemis- ja öljynsuihkimissession lisäksi olivat kerran uusittu takapakka ja takavanne, kun ajoin Hervannassa läskipäissäni kaksipäällä Jaakko Fem Tusenin kanssa kuuden aikaan aamulla kääntämässä työpaikalta saunakaljoja ja osuin matkalla muutamaan rotvalliin ja kiveen. Viimeisinä vuosina Marcellolla ajettaessa mukana oli aina säätökolikko jolla vartin välein kiristettiin vaihdevivun ruuvia jotta vaihde ei löisi jousen vetämänä tappiin. Toisaalta, säätökolikkoa tarvittiin (pihtien lisäksi) myös jo aiemmin dumpatun autoni operoimiseen. Koska se on se tapa jolla minä asiat hoidan.

Tiesin että mikäli en luopuisi Marcellosta ennen Kanadaan lähtöäni, en luopuisi siitä enää koskaan. Niinpä eräänä kauniina päivänä, kävellessäni Puutarhakadun jo luovutetun asunnon ohitse kohti panoluukkua löin pihalla seisoneen Marcellon avaimet erään mukavan tytön kouraan. Se, ilahtuiko lahjan vastaanottaja moisesta transaktiosta, ei koskaan selvinnyt, mutta kolmen ja puolen kuukauden jälkeen Suomessa käydessäni pyörä oli joka tapauksessa korjattu parempaan talteen.

Akateemisen prekariaatin edustajana erityistutkijan käänteet ovat joka tapauksessa rauhallisen harkitut. Vuonna 2005 käytin lukuisia päiviä pyörien koeajoon, Tekniikan Maailman ja Fillari-lehtien lukemiseen ja internetin pyöräilypalstojen selaamiseen. Nyt vihdoinkin sorruin. Pyörää ei ole vielä edes haettu kaupasta pihalle varastettavaksi ja silti jo valmiiksi vituttaa. Vaikkei se maksanut kuin kahden tohtorinhatun verran. Koska tietenkin tarvitsen alle 10kg:n painoisen näennäishybridin joka on (ainakin nimellisesti) kilparungolla ja Shimanon (käsittääkseni Dura-acen ja Ultegran jälkeen 3. parhailla) katuosilla varustettu. Jonka satula on niin kova että kahden kilometrin jälkeen tuhtoon sattuu ja jonka hiilikuituhaarukka johtaa kadun pienimmätkin epätasaisuudet ranteisiin. Mutta kun sitä kävi pari kertaa koittamassa, niin sen jälkeen kaiken maailman puolet halvemmat Tekniikan Maailman testivoittajat tuntuivat mopoilta. Kun en tuonut Suomeen edes sitä Subarun WRX-autoa, sijoitan edes astetta parempaan pyörään. Tästä kun sijoitan vielä majavahousuihin ja klosseihin niin avot.


Tietenkin tosimestareiden suusta on jo kuultu dumaus jonka mukaan alle 2k€:n ei hyvää pyörää edes lähde. Ja hei tänks: olen ollut yliopiston palveluksessa niin pitkään, että ostin epäkäytännöllisen, epämukavan ja kalliin pyörän koska se näytti hyvältä ja on mallimerkiltään tohtorille sopivasti PhD.

Tarkastaja Vaara

Sinulla on kaksi merkitsemätöntä Abloyn mustapääavainta, joista tiedät toisen olevan Vihurin Melojien maja-avain. Miten selvität kumpi avain on kumpi?

Vastaus: Survot molemmat avaimet taskuun, juokset majalle ja huomaat, että se ainoa taskusta löytyvä avain ei ole se oikea. Menetelmässä on toki ilmeisiä heikkouksiakin, kuten se että 50% tapauksissa vastauksesta ei enää ole tamman lisääntymiselimen vertaa hyötyä.

Nyt pitäisi vielä keksiä mihin se jäljelle jäänyt avain sopii.

Pornoporttiteoria

Esipuberteetti-ikäiselle Anttilan postimyyntikuvastot ja Ringa R o p o aiheuttivat hermojen heikkoutta. Koska ruumista ei laitettu nuhteeseen puolikuhneiden ja reippaan halonhakkuun kautta, kävi tie kovempien päihteiden pariin tuon portin kautta. Viereisestä metsästä, suuren kiven alta löytyikin kuin itse vihtahousun järjestämänä kätkö, jonka sisällön nuorempi velipoika myi alle käyvän hinnan ja myöhemmin koki ansaittua katkeruutta tyhmästä kaupastaan ja kyvyttömyydestään diskontata tulevaisuuteen.

Tarinalla on opetus, mutta sen lisäksi se toimii aasinsiltana seuraavalle toteamukselle: jos joku jossain joskus ihmettelee, miksi minkä vuoksi askartelu- ja käsityöteollisuuden arvo on maailmalla niin valtava, vaikka esitetyt ristipistokortit sisältävät olennaisesti hyvin vähän varsinaista variaatiota, syy voi löytyä Coolidge-efektissä: koiraat osoittavat jatkuvaa korkeaa seksuaalista suoritustasoa kun tarjolla on jatkuvasti uusia halukkaita naaraita.

Tämä osaltaan selittää, miksi maailmassa tapahtuu kaikenlaista. Selittää, mutta ei oikeuta. Valitettavasti lihan on heikko ja mieli altis.

Leuat sioilta

Sattuu ja tapahtuu. Aamulla herään verkkaisesti ja matkaanlasken armottoman haukotuksen. Leukaperissä tuntuu outo naksaus. Iltapäivällä juostessani tunnin lenkkiä -- juoksua edeltänyt jääkiekkostudio kaljoineen ja kessuineen nosti muuten keskisykettä toistakymmentä pistettä -- leukaa alkaa jomottamaan yhä enemmän. Illalla en enää kykene pureskelemaan ruokaa tai saamaan hampaita ylipäätään yhteen.

Leukakei'u ei käynyt toiveistani huolimatta korjaamassa vikaa sunnuntai-aamuksi. Google tiesi kertoa että minulla on suusyöpä ja kuolen pian etäpesäkkeisiin. Samalla suositeltiin, että mikäli poltan, juon ja asun yksin, minulle pitäisi järjestää mitä pikimmiten elämäntapakonsultaatiota.

Yleislääkäri ei onnistunut repimään leukojani sijoiltaan, joten hän järjesti minulle käteen lähetteen erikoislääkärille. Lapussa luki pyhä konsultaatio. Erikoislääkärin epäonnistuttua niinikään repimään leukojani sijoiltaan, hän suoritti konsultaation keskussairaalaan. Minua kehoitettiin syömään tuleva viikko lääkkeitä ja maksalaatikkoa. Maksalaatikon sivuvaikutuksista en tiedä, mutta lääkkeiden sivuvaikutukseksi mainitaan mm. Stevens-Johnson oireyhtymä. En uskalla enää googlettaa mitä se tarkoittaa, mutta todennäköisesti se liittyy tavalla tai toisella lisääntymiselinten kivuliaaseen surkastumiseen.

En saa suutani auki ja pystyn jauhamaan ruokaa ainoastaan etuhampailla. Äitienpäivän kunniaksi maksalaatikkoa ei saa mistään.

Onneksi noiden pillerien kanssa saa juoda kohtuullisesti kaljaa.

Elämän valo

Rakennettuaan talon ja tehtyään kaksi lasta, nokialainen tuttuni totesi lakonisesti videovuokraamon olevan hänen elämänsä ainoa valo. Myöhemmin hän erosi.

Vuokrasin elämäni ensimmäisen videon vuonna 2000. Tällöin minut lähetettiin vuokraamaan videota silloisen punavihreän naisystäväni toimesta. Hänen kriteerinsä elokuvalle muodostui kahdesta komponentista: elokuvaa ei oltu tuotettu Yhdysvalloissa ja elokuvan pääosassa on naisia. Käsitykseni ranskalaisista nykyelokuvista lienee juontaa tuolta ajalta. Ehkei niissä kaikissa jaaritella loputtomiin anaaliseksin ihanuudesta. Minulle kulloinkin katselemamme video oli oikeastaan sivuseikka, kunhan sai viettää leppoisia sunnuntai-iltoja yhdessä kiehnäämällä. Jälkikäteen ajatellen ne eivät olleet erityisen leppoisia.

Meidän eroomme ei kulunut kovinkaan pitkää aikaa.

Nyt ramppaan naapurin Makuunissa alvariinsa. Uskon, että videoiden tapittaminen kotona viikonloppuna säästää sekä rahaa, kuntoa, että mielenterveyttä. Ainakin ensimmäinen voisi tulla tarpeeseen, talouteni on Suomeen muuttamisen jälkeen lähtenyt järkyttävään syöksykierteeseen.

Lopputulemana julistan, että Sin City oli vaikuttavin näkemäni elokuva useaan vuoteen. Olen todennäköisesti toista mieltä hetikohta ja pian, mutta haluaisin jo nyt nähdä sen uudestaan.

Musiikkia kansalle

Kakkafascistit ovat voittaneet yhden taistelun lisää, kun Yhdysvaltain Copyright Royalty Board on "uudelleenkalibroinut" verkkopohjaisten radioasemien royaltimaksuja 300%-1200%. Kyseinen lisärokotus koskee ainoastaan verkossa streamattavia radioita, ei perinteisiä radioasemia. Tämä päätös mitä ilmeisemminkin perustuu RIAA:n, rapakon takaisen vastineen Teostoksi kutsutulle mafialle, vuonna 1995 kongressissa läpi lobbaamalle laille joka määrää ylimääräisen maksun digitaalisesti lähetettävälle musiikille, tavanomaisten royaltien lisäksi.

Näin esimerkiksi eräs suosikeistani, pandora.com ei enää lähetä streamiaan Suomeen.

Onnekseni UBC:n ylläpitäjät eivät ole kauhean tarkkoja tilien sulkemisen suhteen, joten etuoikeutettuun luokkaan kuuluvana otin välittömästi VPN-yhteyden Vancouveriin. Nyt sitten kaikki verkkodata kierrätetään Kanadan kautta, jotta musiikki edelleen soisi.

Sain tänään vihdoin Elisan nettiyhteyden kotiini. Päädyin ottamaan oman liittymän yliopiston työsuhde-etuna tarjoaman liittymän sijaan voidakseni härskisti imuroida Battlestar Galactican episodit verkosta. Mietin, olisinkohan voinut ohjata vertaisverkko-ohjelmat härskisti myös UBC:n kautta. Ammattietiikka kunniaan.

Öljylantion heilahdus

Kuinka toimitaan konferenssipaperin vara-arvioijana? Ensin vedetään pulkkaa kello viiteen asti aamulla, sitten mennään sunnuntaina puolen päivän aikaan istumaan kuppilaan lukemaan ja kommentoimaan. Maanantaina unohdetaan mistä paperissa on kysymys, mennään lukemaan se uudelleen ulkoilmaan obeliskin viereiselle penkille ja nukahdetaan niille sijoille siten, että myöhästytään viikottaisesta projektipalaverista. Lopulta kuunnellaan Cannibal Corpsea ja hylätään paperi.

Ilmoittauduin salsakurssille, koska siellä käyvät teollisuushelunan mukaan kaikki Tampereen edustavat kolmikymppiset sinkkunaiset. Kuin alleviivauksena kurssit olivat naisten osalta jo täynnä. Vielä pari kotoista astangajoogaharjoitusta rutiinin palauttamiseksi ja sinne. A-vot. Ehkä pitäisi vielä hankkia jäsenyys gogolle sekä syväänuurretut spinninghaalarit, ja iljettävä rakkauden kolmio olisi kasassa.

Oikeasti käyn tietenkin paikalla kerran, jonka jälkeen siirryn takaisin core competence -alueelleni, eli yyppäämään ja upakoimaan ja vamputtamaan.

Ei hullumpaa

Perinteitä rikkovalla tavalla erityistutkijalla oli hauskaa sekä Telakkalla että Dorkalassa kera sosiaalitieteilijän. Edellisessä oli röyhkämäinen levynjulkkari-iltama, jossa ensin veivasi kakenvaimo Olga ja tämän jälkeen 500kg lihaa, vokaaleissa Maritta Kuula. Loistavaa settiä. Itselleni tuntematon keski-ikäinen Aamulehden toimittaja julisti kuinka yliassistenteillä on hieman valtaa, toimittajilla on hieman valtaa, mutta heillä yhdessä on valtavasti valtaa, ja liikuttuneena omista sanoistaan tarjoili salapullostaan viinaa. Dorkalassa olisi ollut muuten samankaltaista kuin aina ennenkin, mutta kun oli niiden tusinan sepon lisäksi se tieteilijä. Onneksi ehdimme sympaattisen vahinkosuolauksen alta pois ennen pahimman graavauksen alkamista ja elämyksellinen inkiväärileipä nousi lähes veroluokkaan aiheuttaen miettismäisen kaaressa-yli -viimeistelyn.

Graavaajille vihjeeksi, että helsinkiläinen taiteilija != sosiaalitieteilijä.

Pi-2

Kuulin radiosta muutamia viikkoja takaperin päiväkirjamerkinnän luettuna. Samalla minua toki harmitti etten järjestänyt omalla Argentiinan-matkallani aikaa käydä maan eteläosassa. Hersyvä tarina suomalaisista nuorista naisista, jäätiköstä ja lukemattomista kiinalaisturisteista on kirjoitettuna oivallinen, mutta se oli luettuna vieläkin parempi.

Kun ihminen kohtaa ikuisen jään, ihminen sekoaa. Tämän todistin vähän aikaa sitten Argentiinassa, erään katamaraanin kannella.

Olin lentänyt Patagoniaan, maailman toiselle laidalle nähdäkseni ja kuullakseni jäätikön. Grönlannissa asuneen ystäväni mukaan jäätikön murtumisen kuuleminen vastaa kymmenen vuoden sinfoniakonsertteja.

Kuvasin tietysti myös jäätikköä. Se oli kauneinta, mitä ikinä olin nähnyt. Suuri. Kristallinsininen. Sinfoninen.

Elämässä on kummallisia yhteensattumia, sillä tapasin "Grönlannissa asuneen kaverin" eilen, tämän tultua Tampereelle apurahakonstailemaan kotvaksi. Grönlannissa tämä oli asunut useamman kuukauden niinikään taiteilijastipendillä, pienessä kylässä johon ei johtanut yhtään tietä ja jonka huono sää saattoi sulkea viikoiksi. Hänellä piti olla siellä asunnon lisäksi työhuone, mutta työhuone oli kadonnut.

Nuorten naisten Argentiinan-matka oli kuvauksesta päätellen elviönmetsästystä ja taistelua unideprivaatiota vastaan. Tämä taiteen maisteri kertoi, että saman matkan aikana, kieltäytessään nousemasta ympäripäissään autoa kuljettaneiden matkaoppaidensa kyytiin, matkaoppaat etsivät Suomi-Espanja -sanakirjasta häntä kuvaaviksi sanoiksi hätävarjelu ja penseä. Paljon hauskoja tarinoita.

Kuulin, että Helsingissä kolmikymppisillä taiteen, elokuvan ja teatterin parissa toimiville sinkkunaisille on vähän miehiä tarjolla. Jopa niin vähän, että jotkut jakavat keskenään saman poikakaverin, kun ovat kohtuullisen onnistuneet itselleen löytämään. Sain myös jälleen yhden datapisteen sille oletukselle, että salsan osaaminen toisi ns. kilpailuedun näillä markkinoilla. Ehdotin, että naiset pitäisi laittaa bussiin ja tuoda landelle, siis Tampereelle, riiuureissulle. Tästä saisi varmasti jonkinlaisen todellisuustelevisioformaatin aikaiseksi.

Aamulla sain kuulla lavastusammattilaisen suusta ansaittua penseilyä vuokramajani sisustuksellisista ratkaisuista, tyyliin tää olis tosi kiva, jos tän rakentais kokonaan uusiks. Tiedän. Kieltäydyin uskomasta että kyseinen remonttireiska olisi ollut mies ja hän kieltäytyi uskomasta että se voisi olla nainen. Nyt minua alkoi kiinnostamaan, millainen genderbender makuualttarin takana mahtaakaan luurata.

Lahopäinen maailaisaatelisto

Keskustorilla, Commercen taloa vastapäätä Yliopiston Apteekin vieressä on toiminut vuosia kehnoa ruokaa tarjoava kiinalainen pikaruokala joka tuli tunnetuksi jalkakäytävällä alati päivystäneestä "Härkä 24,-" kyltistä ja johon yleisesti viitattiin ilmaisulla "härkä kaksnelonen". Tarinan mukaan Jaakko Fem Tusen muisteli joskus kyltin ja hinnan hieman väärin ja vänkäsi syömään "kiina kakskutoseen". Hinta on lienee muuttunut euroiksi ajat sitten. Kiina26 sentään joi rehellisesti omaisuutensa. Minä en pysty edes siihen.

Postissa saapui yllätyspaketti Vancouverista. Jobb lähetti minulle UBC:n vapaaradion paidan joka on way cool. Hän tekee graduansa suvaitsevaisuusvalistuksen vaikutuksista eri etnisten ryhmien tapaan asemoida toisensa Ruandan kansanmurhan jälkeen ja on lähdössä tekemään kenttätutkimustaan. Se kuulostaa ylevältä ja eettiseltä sekä vittumaiselta. Ehkä pistän paidan päälle ja lähden koittamaan tuota tarinaa naapurikorttelin kehitysmaaystäviin.

Aristoteleen peräpukamat

Noin puoli elämää sitten kävin ensin armeijan P-kokeessa ja pian sen jälkeen Mensan runkkupiiritestissä (testejä valvoi internetskusta tuttu Birdy). Molempien testien perusteella tämän mitattavan suureen piti olla kunnossa. Puoli elämää tämän jälkeen, eittämättä tuon nuoren miehen silmissä käsittämättömän velttona akateemisena pätkätyöläisenä sitä joutui testattavaksi uudelleen. Kertoivat, että testauksen jälkeen keljuttaa ja olivat oikeassa.

Toveri Turusta kertoi, että lahjakas ihminen voi tehdä työtä kuin työtä ihan hyvin, mutta ihan hyvä ei riitä saavuttamaan tarvehierarkkian portailla kovin suurta tyydytystä. Kielellisestä kokeesta jäi toistakymmentä minuuttia aikaa käyttämättä kun muissa kokeissa aika loppui kesken, mutta ei suinkaan vain niiden muutaman viimeisen kysymyksen kohdalla. Pitäisi hakea töitä joissa pääsee käyttämään vahvuuksiaan, mitä ikinä ne ovat, vaikkapa teemalla "Aristoteleen peräpukamat -- ohjelma ihmisille joille on annettu paskanpuhumisen lahja". Analysoidessani tilannettani toveri teki vain yhden virheen, olettaessaan että minulla on "mieletön substanssiosaaminen". Substanssiosaaminen on pissitty muun elämän kera Oluthuoneen ränniin kuluneiden vuosien aikana.

Ajattelin alkaa työttömäksi.

Lihavuuden vastustusyhdistys

Moottoripyöräilijä kaatuu Hämeensillan mukulakivillä. Nuori poika ja tyttöystävä, oletettavasti. Keski-ikäinen mies pysäyttää auton ja auttaa pyörän ylös. Nuoret jäävät Tillikan eteen. Kokemattomuutta lienee. Poika keskittyy tutkimaan pyöräänsä, tyttöystävä ei tunnu olevan yhtä tärkeä. Samankaltainen tarina kaukaa menneisyydestä nousee mieleeni. Poika nostaa pyörän pystyyn ja käynnistää. Tyttö on haluton nousemaan takaisin kyytiin, mutta lopulta myöntyy, käytännön syistä kenties.

Ulkona on kylmä. Minulla on vain tämä yksi takki, lähes kolme vuotta palvellut käytettynä ostettu Bundeswehrin rotsi. Sen hihat alkavat kulahtamaan mutta se on täydellinen vaate ja maksoi 30 euroa. Poistin saksanliput hihasta ennen kuin vedin sitä kertaakaan julkisesti päälleni. Siitä lähtien olen suhtautunut itsetietoisen ylenkatseisesti kun näen vaihtoehtoisia trendiperseitä jotka kantava kansallisvaltioiden symboleita päällään. Niin kuin minulla olisi varaa vittuilla kenellekään.

Henkilökohtaisesti saadun lukijapalautteen mukaan merkinnät -- ne vähäiset sellaiset -- olisivat saaneet häiritsevässä määrin seksuaalisviritteisen sivuvireen. Kirjoitustahtini on jatkunut lähes samankaltaisena kuin Vancouverissa, mutta merkinnät ovat saaneet paljon henkilökohtaisemman sävyn -- ei, synkeämmän sävyn. Siinä määrin että jonkinlaisen minimitason ylläpitämiseksi niitä enää viitsi siirtää blogiin.

Kirjoittaminen on kuin liikunta, se laskee painetta ulos koneista kun kone lähtee käymään ylikierroksilla. Blogimuodossa yksi suhteellisen merkityksetön mutta itselleen loputtoman mielenkiintoinen ihminen kirjoittaa suhteellisen merkityksettömistä aivoituksista miljoonien muiden blogien lomassa, ikävystyttävän usein kierrätetyistä asioista jotka ovat tapahtuneet ikävystyttävän monta kertaa aiemmin. Etenkin nyt, kun arjen sisällön voisi tiivistää taisteluksi kaiken syövää motivaation puutetta, apaattisuutta, erinäisiä riippuvuuksia ja haitallisia toimintamalleja vastaan, ja jossa eniten sisältöä elämään tuovat YMessengerin kautta toiselle mantereelle ylläpidettävät ihmissuhteet. Tärkeää on kai vain se, että tätä voi kirjoittaa ilman että kukaan keskeyttää tai sanoo vastaan tai repii alas puhujanpöntöstä. Vain vellominen on tärkeää.

Vancouverissa kirjoittaessani tällä projektilla oli jonkinlainen lisämerkitys, ehkä mahdollisuus kuvata elämää vieraassa kulttuurissa ja maailman parhaaksi valitussa kaupungissa jossa yllättävän harva on käynyt. Entä nyt? Seikkailijasankarin seikkailujen sijaan voisi yrittää siirtää kirjalliseen muotoon sitä millaisia riemukkaita hetkiä patologiseen alkoholinkäyttöön taipuvainen ruotosteluseurapiiri saa aikaiseksi.

Täydellinen vappu

Sosiaalisen edustamisen, matkaoppailun ja kinkereillä ramppaamisen jälkeen iskee lensu. Wizaucksia ja cauheuksia lankeaa osakseni eikä armoton valkoisen teen ryystäminenkään saati La Scapan tissuttelu tunnu matkaansaattavan hövelimpää oloa. Vapun peruuntuminen olisi muuten pelkkää plussapallon kanssa jenkkaamista mutta lupasin ensimmäistä kertaa mennä pääkaupunkiseudulle tarkistamaan työwäenjuhlan viettoa klassillisilla menetelmillä.

Juuri tällä hetkellä luulen että peruuntuneen vierailun eräät emännöitsijät valmistautuvat nostalgisoimaan pioneerinuoruuttaan hillumalla erinäisillä marsseilla. Minua ei moisille kinkereille saisi kirveelläkään mukaan, vaikka mahdollisuutta tarjottiin turismin hengessä (olen varma että naamani ilmestyisi vähintäänkin valtakunnanlehtien kanteen). En etenkään nähtyäni minkälaisia meemien kytköksiä moisilla marsseilla esiintyy. Kai minä olen määritelmällisesti akateemisen prekariaatin jäsen, mutta ne Bilteman seinäkoukkuosastolla naamansa koristelleet kiljupunkkarit ja anarkomarkot ovat näemmä tuonkin termin omineet.

Tästä on tulossa parahultainen perinne: Vancouverissa toukokuun 1. päivä ei merkitse mitään kun Labour Daykin on kylmän sodan ajalta siirretty syssymmälle kansanosien kiihoittumisen pelossa, ja nyt ainoa kosketukseni ördaamiseen oli yläkerrasta kuulunut elektronisen tanssimusiikin omainen jytke, joka kuulosti sen verran hyvältä että jäin sitä sänkyyn maistelemaan.

Näin muuten on todettava, että kuumeessa voi ilman omantunnon kolkutusta maata ja antaa ajatusten ja assosiaatioiden harhailla. Unen ja valveen rajamailla henkilökohtainen kino tarjoaa kiinnostavia elämyksiä. Tai paremminkin kertojan ääni, luulin jossain vaiheessa seuraavani radiosta tulevaa kuunnelmaa.

Vapunvieton syvin olemus tiivistyy pääkaupunkiritvalle lähettämääni tekstiviestiin: kävin saunassa, porslinisoiduin tekemisen puutteessa, sitten tepastelin 500€:n t-hattu päässä ja nyt kattelen kun Daniel Graigin palleja rapsutellaan.

Bandwagoniin on tässä tapauksessa helppo hypätä: Daniel Craig on kova.